Keskustaopiskelijat

Elokuu ja opiskelija-asuntopula

2010-08-28T17:48:00.001+03:00

Opiskelupaikka tuli. Tulevaisuus siis siltä osin huoleton. Mutta asuntoa ei ole ja edessä on uusi elämä kaupungissa, jossa ei ole ketään tuttua. Mistä asunto ja opiskelurauha? Tätä miettii moni nuori näinä päivinä. Elokuu on kuumaa opiskelija-asuntojen etsintäaikaa.

STT:n (5.8.) mukaan opiskelija-asuntosäätiöt arvelevat, että tuleva syksy on yhtä ruuhkainen kuin vuonna 2009. Kaikille ”opiskelijakämppää” ei löydy vielä syyskuun alusta, mutta loka–marraskuussa tilanne helpottuu. Sama tilanne on jatkunut jo useita vuosia. Olisiko nyt talouden taantuman aikana valtion taholta piristää opiskelija-asuntorakentamista, tukea siltä osin rakennusalaa, ja ratkaista vuosia jatkunut epäsuhta asuntojen ja opiskelijoiden määrissä?

KOL:n opiskelija-aktiivien mukaan Turussa, Kuopiossa ja Joensuussa asuntotilanne on opiskelijoiden kohdalla vähintään kohtuullinen. Sen sijaan Helsingissä ja Jyväskylässä sekä Rovaniemellä joudutaan varautumaan hätämajoitukseen. Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS ja Tampereen vastaava TOAS kertovat pyrkivänsä järjestämään hätämajoitusta syyskuuksi. Helsingin HOAS ja Jyväskylässä toimiva Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö KOAS taas kehottavat kääntymään hätämajoituksessa ylioppilaskuntien puoleen.

STT:n mukaan kalliit vuokrat ja taantuma ajavat opiskelijoita solu- ja yhteisasuntoihin. En pidä suuntaa ollenkaan huonona, sillä tarjoaahan yhteisasuminen luonnollisen tavan kehittää omia sosiaalisia taitoja, joita tarvitaan myöhemmin työelämässä. Opiskelukyvyn keskeisenä tekijänä uskaltaisin väittää olevan sosiaaliset suhteet ja lähiympäristön tuki ja palaute. Arkiset keskustelut opiskelijakodissa olivat minullekin arvokas asia opiskelun alkuaikana pitkien opiskelupäivien jälkeen. Kannustan uusia opiskelijoita hakeutumaan solu-asuntoihin tai perheasuntoihin kavereiden kanssa. Solu-asunto on turvallinen vaihtoehto niille, joilla ei ole ystäviä tai tuttuja opiskelupaikkakunnalla. Lisäksi se on takuulla omaa ihmisyyttä kasvattavaa, kun ”naapureina” asuu eteläpohjalainen, savolainen, pohjoissuomalainen, turkulainen tai vaikkapa paljasjalkainen stadilainen.

Opiskelija-asuntojen voimakas rakentaminen laskisi todennäköisesti asuntojen ja vuokrien hintoja. Asuminen on kallistunut koko maassa, mutta erityisesti päkaupunkiseudulla. TOAS:n toimitusjohtajan Timo Lehdon mukaan opiskelijoiden suosituin asuntotyyppi on yhä yksiö läheltä keskustaa tai opiskelupaikkaa. Kysyn, onko meillä opiskelijoilla tässä taloudellisessa tilanteessa yksiöön varaa?

On, jos pystyy yhdistämään opiskelun ja työn. Siihenkin keskustalaisen koulutuspolitiikan on annettava tukensa. On varsin alkiolaista kerätä vuodessa 50 opintopistettä ja olla samanaikaisesti päivätyössä. Olen sitä mieltä, että työn tekemisestä ei saa ketään rankaista. Toimeliaisuus on aina hyväksi ihmisen jaksamiselle ja elämän hallinnalle.

Mutta, etsimällä isompia asuntoja ehkä hieman kauempaakin tuemme osaltamme kestävämpää kehitystä, ja kohtuullisuus on asumisessakin parasta. Pyöräily koululle ja takaisin tukee tehokkaasti opiskelukyvyn säilymistä. Suosimalla kaksioita ja kolmioita tuemme ekologisempaa rakentamista ja yhteisöllisempää asumista ja elämistä. Kuluttujalla on valtaa, jos sitä osaa ja tahtoo käyttää.

Helsingin Sanomat uutisoi maaliskuussa 2009, että ”Hoas rakentaa lähivuosina ennätysmäärän uusia opiskelija-asuntoja pääkaupunkiseudulle kolmen seuraavan vuoden kuluessa”. Yhteensä Helsingin opiskelija-asuntosäätiö rakennuttaa 900 uutta opiskelija-asuntoa. Suunta on oikea, sillä taloustilanne on suotuisa edulliselle rakentamiselle myös opiskelija-asuntojen osalta. Toivon opiskelijaliikkeen edustajana, että Keskusta ottaa ensi kevään eduskuntavaalien ohjelmaan opiskelija-asuntojen lisärakentamisen. Iloitsen Lahden puoluekokouksen uudesta alusta ja hengestä, uskosta vaikeuksien voittamiseen ja uuden puheenjohtajan linjauksesta opetusministerin salkun arvostamisesta. Lahdesta jäi soimaan Nälkämaan laulun sanat ”meidän on uudesta luotava maa”. Siis opiskelija-asuntoja rakentamaan. Tuetaan opiskelijoita, etteivät he ”pakene merten taa”.

Uusi aika - uudet tuulet

2010-06-15T17:58:00.002+03:00

Näin on Keskustan 73. sääntömääräinen puoluekokous takanapäin ja edessä siintää uusi aika. Edessä siintää Marin, Tuomon, Timon, Annikan ja “pappa” Laanisen aika. Sitä värittää joissain määrin totaalinen uudistuminen, mitä tulee henkilövalintoihin; Tuomo Puumalan ollessa ainut “vanha” konkari puheenjohtajistossa. Tuomo Puumalan ja Annika Saarikon menestys varapuheenjohtajavaaleissa olikin mainio, jopa yllättävä suoritus. Keskusta näytti, ettei se pelkää antaa vastuuta myös nuorille. Julkisuudessa on puhuttu nuorennusleikkauksesta ja sitä Lahti 2010 todella olikin.

Usko puolueeseemme on vahva, kuten sen olla pitääkin. Lahteen jäi eripurainen keskusta ja sieltä marssi selkäsuorana pois itsevarma ja uudistunut keskusta. Kansanliike on voimissaan, vaikka sen tuhoa on ennustettu niin monet kerrat aiemminkin. Keskusta on ainoa puolue, joka ajaa koko Suomen etua. Muun muassa se, että ihminen saa itse päättää missä asuu on keskustalle keskeistä. Ihmisyys tulee keskustalle ensimmäisenä. Emme usko pelkkien markkinavoimien ylivoimaisuuteen mitä tulee talouteen, saatikka pelkkään ylhäältä päin ohjaamiseen. Usko siihen, että keskellä oleminen ja asioiden realistinen tarkastelu - ihminen ensin - politiikka on arvo, jonka suurin osa suomalaisista jakaa kanssamme.

Opetusministerin salkku keskustalle

Ilahduttavaa näin KOL-aktiivin silmissä on Mari Kiviniemen linjaus keskustan seuraavasta hallituspaikka-tavoitteesta. Keskusta tavoittelee opetusministerin salkkua. Sivistysliikkeenä meillä on paljon annettavaa, mitä tulee opetusministerin toimiin ja tämänhetkisessä korkeakoulukentän murroksessa keskusta on ainut puolue, mikä voi hoitaa murroksessa tätä vaativaa tehtävää koko Suomi huomioon ottaen.

Alkiolainen sivistysliike on ainoa voima, joka ottaa kaikki suomalaiset huomioon. Emme hyväksy sitä, että varallisuus määrittelee kuka saa opiskella tai ei. Tiedostamme, että korkeakoulukenttä on nykyisellään liian laaja, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi keskitettävä ja, että koulutuksen saamiseksi olisi muutettava useita satoja kilometrejä pois omalta kotiseudultaan.

Odotan innolla, mitä konkreettista tapahtuu uuden johdon myötä. Ihmeitä ei tapahdu päivässä eikä kahdessa, mutta on iloista lukea jo näin nopeasti tehdyistä uusista linjauksista, kuten varapuheenjohtajien säännöllisistä palavereista, yhteistyön saumattomuudesta tai koko kentän vahvasta yhteishengestä.

Mari Kiviniemeä lainatakseni: “Me emme käperry, me emme muuten häviä.”

Vihreitä ruusuja uusille ylioppilaille ja valmistuneille!

2010-06-04T20:13:00.006+03:00

Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksen jäsenenä toivotan kaikille uusille ylioppilaille ja valmistuneille paljon paljon onnea! Liittomme ojentaa Teille virtuaalisen ruusun, jonka väri tietenkin on raikkaan vihreä. Keskusta on vihreän liikkeen Äiti. Pyydän saada pitää teille yhteisesti pienen puheen, sillä poliitikot rakastavat puheiden pitämistä.

"Ylioppilaat ja valmistuneet!

Edessänne aukeaa tulevaisuus. Useimmalla teistä mielessä siintää opiskelupaikka yliopistossa tai jossakin muussa korkeakoulussa. Suomi on hyvä maa opiskella. Kehittämistäkin kuitenkin on. Keskusta päättää Lahden puoluekokouksessa reilun viikon päästä puolueen tavoiteohjelmasta ja politiikan suunnasta koko alkaneelle 2010-luvulle. Keskustan Opiskelijaliitto tulee vaikuttamaan kaikin mahdollisin tavoin, että Keskusta ottaa tavoitteekseen laatia itselleen korkeakoulupoliittisen strategian. Me nykyiset opiskelijat haluamme kehittää tulevia oppilaitoksianne opetuksen laadun näkökulmasta. Me haluamme, että korkeakouluissa opetus ja tutkinnot rakennetaan aidosti opiskelijan parhaaksi. Tällä tarkoitan oppimisen varmistamista, opetuksen laadunvarmistusta sekä korkeakoulujen yhteisöllisyyden kehittämistä.

Lahden puoluekokouksessa päätetään myös siitä, kuinka Keskusta vastaa opiskelijoiden moninaisiin elämäntilanteisiin. Me haluamme, että opiskeluun olisi jokaisella täydet mahdollisuudet, että perheen perustaminen olisi luontevammin osa opiskeluaikaa ja että ratkaisusta ei rangaistaisi opintotuen vähenemisellä kokonaisuudessaan.

Mutta arvoisa ylioppilas ja valmistunut, sinä et juuri nyt mieti tulevia opiskelupäiviä, vaan nautit tästä hetkestä ja saavutuksesta, johon olet yltänyt. Saat onnitella itseäsi ja saat varmasti paljon onnitteluita läheisiltäsi. Mutta jos mietit jo syksyn orientoivia viikkoja, niin onnittelen siitäkin. Menestystä tuleviin päiviin ja tervetuloa mukaan keskustaopiskelijoiden toimintaan kampuksilla ja kaupungeissa. Opiskeluaika kannattaa käyttää monipuolisesti hyödyksi. Opiskelijapolitiikka näyttää ennen kaikkea sen, että politiikka on parhaimmillaan intohimoa muuttaa maailmaa paremmaksi. Tämän intohimon osallisuuteen kutsun sinuakin, uusi ylioppilas ja valmistunut."

Kalle Peltokangas, Helsingin Keskustaopiskelijoiden pj (ylioppilas 2004)

Globaali perusturva kehitysyhteistyön lähtökohdaksi

2010-05-24T23:20:00.001+03:00

Perinteisesti politiikan tekemistä vaivaa kansalliseen katseeseen takertuminen. Realismi on pienelle valtiolle ajoittain toki välttämätöntä, mutta joskus kapea katsontakanta toimii esteenä laajempien ongelmien näkemiselle. Aikaamme vaivaa lukuisat globaaliongelmat, joiden ratkaisemiseen ei ole löydetty nykyisissä puitteissa keinoja. Ilmastonmuutos, nälänhätä, absoluuttinen köyhyys, maailmantalouden kriisi sekä monet muut ongelmat kertovat siitä, että jotain tarvitsisi tehdä. Nykyisen kaltainen kehitysyhteistyö on jo ajat sitten näyttänyt olevansa riittämätöntä.

Maailmassa on kyllä olemassa riittävästi resursseja, jotta maailman jokaisen ihmisen riittävän kattava hyvinvointi pystyttäisiin turvaamaan. Nämä resurssit on vain saatava jaettua tasaisemmin, ja samalla olisi myös tärkeää pitää huolta siitä, että ihmiskunta toimisi kestävällä pohjalla. Kansallisessa politiikassa valtioille on annettu tulojen uudelleenjakotehtävä. Valtiot hoitavat tehtäväänsä keräämällä veroja sekä suorittamalla tulonsiirtoja. Tästä ajattelusta on otettava mallia myös globaaliin politiikkaan.

Nuorkeskustalainen liike on pitänyt esillä ideaa globaalin perusturvan parantamisesta. Tämä tapahtuisi keräämällä rahaa kansainväliseen perusturvarahastoon, josta jaettaisiin perustulonomaista rahoitusta absoluuttisen köyhyyden poistamiseksi. Nykyisen kaltaiset kehitysyhteistyön muodot eivät monista hyvistä puolistaan huolimatta ota tarpeeksi huomioon yksilöiden mahdollisuuksia nostaa elintasoaan. Riittävän korkea perusturva mahdollistaisi esimerkiksi kehitysmaiden nuorille täysipainoisen opiskelun, mikä olisi askel kohti globaalia mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Rahaa perusturvarahastoon ohjattaisiin uusista kansainvälisistä veromuodoista. Hyvä esimerkki tällaisesta veromuodosta on viime aikoina paljon keskustelua herättänyt ajatus globaalista hiilidioksidiverosta. Hiilidioksidiveron avulla pystyisimme samaan aikaan torjumaan myös ilmastonmuutosta, joka on absoluuttisen köyhyyden ohella aikamme suurimpia ongelmia. Taloudellisesta näkökulmasta ajateltuna globaalista verosta saatavat tulot voitaisiin siirtää suoraan kaikkein köyhimpien ihmisten yritteliäisyyden tukemiseen, ilman valtioiden tai muiden välikäsien puuttumista asiaan.

Keskusta on historiallisesti ollut se poliittinen voima, joka on pitänyt maassamme perusturva-ajattelua esillä. Keskustan on vietävä nyt tuota nerokasta ajattelua myös maailmanlaajuiselle tasolle. Kehitysmaiden tulevaisuus on yksilöissä ja heidän yritteliäisyydessään. Näille ihmisille on vain luotava pohja, josta ponnistaa eteenpäin.

Politiikan ytimessä

2010-05-17T14:03:00.003+03:00

Hallituksen energiaesitys on jo ehtinyt tovin vanhentua ja ensimmäinen lähetekeskustelu eduskunnassakin on jo käyty. Vaikka erilaiset kansalaisjärjestöt, poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt sekä eri puolueiden edustajat ovat aktiivisesti rummuttaneet kielteistä ydinvoimakantaa koko kevään, tilanne ehtii vielä kuumentua entisestään kohti H-hetkeä mentäessä. Keskustan puoluekokouksessa asiaa tullaan myös käsittelemään ja ydinvoimaäänestys on varmasti edessä. Nähtäväksi jää miten kenttäväki äänestää ja miten kansanedustajat päätöksen tiimoilta toimivat.

KOL on ollut näkyvästi mukana ydinvoimakeskustelussa lehtien palstoilla, radiossa ja televisiossakin. Ydinvoima sinällään on jo vastoin omia arvoja ja aatteita, mutta keskustalaisena toimintatavat hallituksen ja ministeri Pekkarisen osalta ovat olleet tyrmistyttäviä.

Ensinnäkin huolestuttavaa on se, miten helposti ja mutkattomasti takki voidaan kääntää. Monena vuosikymmenenä ydinvoimaan kriittisesti suhtautuneet ministerit, myivät periaatteensa, kääntyivät ajatuksineen 180 astetta ja päätyivät vahvasti kannattamaan ydinvoimaa, vaikka muuta väittäisivätkin. Omalta osaltaan tämäkin osoittaa, miksi politiikan uskottavuus mönkii pohjamudissa, kun ihmiset käyttäytyvät tuuliviirin tavoin ja vaihtavat mielipidettä kuin paitaa. Ja pyytävät muita vielä seuraamaan esimerkkiä.

Keskustalaiseen toimintatapaan ei myöskään sovi näinkin mittavien ratkaisujen tekeminen ilman puoluekokouksen näkemystä asiasta, etenkään aivan puoluekokouksen alla. Ministereiden päätöksen jälkeen kysytään vasta kenttäväeltä. Puoluekokousta ja kenttäväkeä viedään kuin pässiä narussa. Kumileimasimelle olisi taas töitä.

Ydinvoima on varmasti yksi asiakysymyksistä puoluekokouksessa. Toivottavasti löytyy muitakin ja löydetään yhteisiä poliittisia sisältöjä, joiden voimin mennä kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Suurena huolen aiheena kuitenkin on henkilövalintojen suuri merkitys. Ei, että ne olisivat merkityksettömiä, mutta huolestuttava piirre on se, että ollaan valmiita tukemaan sitä oman kunnan ehdokasta, naista tai miestä, nuorta tai vanhaa ilman juuri minkäänlaista sisältöä. Ollaan valmiita seisomaan toisarvoisten seikkojen takana, eikä niiden asioiden, joilla todella on merkitystä.

Yhteinen talousalue, yhteiset ongelmat

2010-05-09T18:38:00.008+03:00

Kreikan valtion talouskriisistä alkanut pääomapako on ajanut Euroopan kauhun partaalle. Euroopan unionin (EU) sekä talous- ja rahaliitto EMU:n tulevaisuus ovat kyseenalaistettu. Nyt olisikin hyvä muistella sitä, minkä vuoksi EU ja EMU perustettiin aikoinaan. EU:n taustalla ovat ajatukset vakaudesta ja taloudellisesta hyvinvoinnista, jotka hyödyttävät ennen kaikkea jäsenvaltioita. EMU:n taustalla oli puolestaan 1970-luvulla Ranskan ja Saksan huoli Euroopan taloudellisesta kilpailukyvystä, mutta myös pyrkimys saada kuriin 1970-luvun raju inflaatio ja kansallisten valuuttojen hallitsematon arvonvaihtelu. EU ja Emu perustettiin yhdessä, ja niiden tarkoitus onkin vastata yhdessä eteen nouseviin kysymyksiin. Vertaisinkin EU:ta avioliittoon – tuemme toinen toisiamme niin myötä kuin vastoinkäymisissä. EU-kielelle käännettynä ”tuemme toisia jäsenvaltioita niin hyvinä aikoina että autamme toisiamme kriisin hetkellä”

Euroopan unioni on suurten taloudellisten kysymysten äärellä. Leviääkö Kreikan taloudellinen kriisi metsäpalon lailla Espanjaan ja Portugaliin ja edelleen Italiaan ja Irlantiin? Säilyykö markkinoiden usko Euroopan jäsenmaiden velanhoitokykyyn ja yhteiseen valuuttaan euroon? Miten käy EU:n ja talous- ja rahaliitto EMU:n? Nykyinen talouskriisi runtelee koko Euroopan unionia, myös meitä suomalaisia. Näin myös EU:n tuleva ratkaisu talouskriisiin vaikuttaa myös Suomen taloudellisten pulmien ratkaisuun.

Taloudellisia kysymyksiä on vaikea sivuttaa varsinkaan nykyisessä keskustelussa. Tänään tehtävät päätökset taloudessa säteilevät pitkälle tulevaisuuteen. Talouden numerot näkyvät myös niissä päätöksissä, jotka koskevat suomalaisen hyvinvointivaltion palveluita. Toivoisinkin päättäjiltä kykyä tehdä päätöksiä, jotka olisivat sekä taloudelliselta että arvopohjaltaan kestäviä päätöksiä myös tulevaisuudessa. Tulevaisuuden kannalta olisi hyvä käydä laajaa keskustelua siitä, millainen on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta 10, 20 tai 50 vuoden päästä. Mitkä asiat muuttuvat ja mihin suuntaan? Minne osuu leikkuri? Ennustaja en ole, mutta uskon, että ratkaisevia muutoksia tulee tapahtumaan suomalaisen hyvinvointivaltion rakenteissa. Ja ne ratkaisut koskettavat meitä kaikkia. Olisikin hyvä käydä laaja kansalaiskeskustelu niin arvojen kuin talouden pohjalta siitä, millainen on suomalainen yhteiskunta tulevaisuudessa.

Syrjäytyneiden tukeminen lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

2010-04-13T22:45:00.004+03:00

Perimmältään maahanmuuttajien sopeutumisessa ja nuorison syrjäytymisessä on kyse samasta asiasta. Elinympäristö muuttuu eikä ihminen saa otetta uudesta ympäristöstään. Ympäristö on tässä melko abstraktissa merkityksessä.

Molemmilla tällaisen muutoksen aiheuttaa esimerkiksi työttömyys. Jos nuorella ei ole koulutusta, on hänen vaikea saada työtä nykypäivän yhteiskunnassa. Maahanmuuttajaa taas ei monesti haluta kutsua edes työhaastatteluun. Syynä voi olla vain epätavallinen nimi. Maahanmuuttokeskusteluun kaipaisin mukaan nuorisotyöttömyydestä tuttuja asioita.

Toinen syrjäytymistä nuorilla aiheuttava tekijä on harrastuksien puute. Tuntuu melko todennäköiseltä että myös maahanmuuttaja syrjäytyy, jos hänellä ei ole harrastuksia ja sitä kautta ystäviä. Ihminen tarvitsee ystäviä iästä ja syntyperästä riippumatta. Alkiolaisesta yhteisöllisyydestä voi lähteä hakemaan ratkaisua tähän ongelmaan.

Poliittisten nuoriso-ja opiskelijajärjestöjen aktivoituminen nuorisotyöttömyyden hoitamisessa on tuoreessa muistissa. Samalta pohjalta voidaan lähteä ratkaisemaan myös maahanmuuttajien ongelmia. Pitää vain sisäistää että kyse on syrjäytymisen estämisestä.

Talvisodan henkeä työelämään!

2010-03-18T10:36:00.002+02:00

Kaverille ei jätetä - vai miten se meni?

Juuri tälläkin hetkellä me tavalliset veronmaksajat maksamme kalliita euroja ahtaajien käsittämättömän pitkän lakon johdosta. Minun päähäni ei mahdu se, että nykypäivän Suomessa voidaan ylipäätään esittää vaatimuksia työntekijöille kuten ahtaajat ja AKT ovat nyt tehneet. Missä on alan yhteiskuntavastuu, jos esimerkiksi metsäteollisuudelle jokainen lakkopäivä maksaa 30 miljoonaa euroa? Toivon, että ratkaisuun päästään mahdollisimman pian. Lauantaina vietettiin talvisodan päättymisen vuosipäivää. Keskustalainen ajatus- ja arvomaailma vierastaa lakkoaseen käyttämistä viimeiseen asti. Me haluamme toimia yhteiskuntamme puolesta rakentavasti, sovittelevasti ja uusia avauksia tehden. Tällaiseen "talvisodan henkeen" kannustan kaikkia suomalaisia nykyisenä haasteellisena aikana!

SAK uutisoi aamun Helsingin Sanomissa palkkojen saamista avoimeen vertailuun työpaikoilla. Kannatan lämpimästi ajatusta. "SAK:n mukaan palkoista voitaisiin työpaikoilla tehdä julkisia samaan tapaan kuin ovat lehdistössäkin esitellyt verotiedot ja julkisen sektorin työntekijöiden palkat", toteaa HS:n verkkolehti. Nyt on korkea aika puuttua työelämän tasavertaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja kannustavuuteen. Talouden taantuma jos mikä vaatii erityisen vahvaa yhteisvastuun mieltä. On löydettävä uusia keinoja, joilla palautetaan Suomen taloudellinen ketteryys ja kansalaisten usko parempaan huomiseen. Miesten ja naisten väliset palkkaerot on poistettava - ei voi olla "miesten euroja" ja "naisten euroja".

SAK:n mukaan työpaikoilla tehtävät palkkakartoitukset ovat liian karkeita. Ne eivät auta tasoittamaan naisten ja miesten välisiä sitkeitä palkkaeroja. Vuonna 2005 voimaan astuneen tasa-arvolain velvoitteiden täyttämiseen kuuluu myös työelämä. On mielenkiintoisaa, että Hesarin mukaan vain vähän yli puolet yli 30 työntekijää työllistävistä työnantajista on tehnyt niiltä vaaditut palkkakartoitukset ja kartoitusten laadussakin on usein puutteita. Nyt olisi korkea aika tehdä nämä kartoitukset, joilla osaltaan parannetaan työelämässä viihtymistä ja ehkä jopa pidennetään työuria.

Opiskelijana kannatan työelämän ja koko yhteiskuntamme kehittämistä, jossa otetaan käyttöön negatiivinen tuloverojärjestelmä, mietitään perheverotuksen mallia, panostetaan ekologiseen ja energiaintensiiviseen rakentamiseen, tuetaan kohtuuhintaista asumista, tuetaan julkista liikennettä, nostetaan tulorajoja, jotta opiskelun aikainen työnteko ei ole este opiskelulle, rakennetaan uusi ja joustavampi kodinhoitojärjestelmä, luodaan AMK-opiskelijoille tasavertainen terveydenhoitojärjestelmä kuin yliopistolaisillekin, ja mietitään loppuun asti, miten haluamme kouluttaa nuorisomme ja lapsemme. Rakennetaan takaisin se hyvinvointiyhteiskunta, jonka olemme menettäneet. Tai oikeastaan, me voimme rakentaa vielä paremman.

Kaveria ei jätetä - vai miten se meni?

Kalle Peltokangas

Tavoiteohjelmasta

2010-03-01T20:04:00.002+02:00

Viime viikon perjantaina Suomen Keskusta laittoi tavoiteohjelmaluonnoksensa kommenttikierrokselle. Ohjelmaluonnoksessa on paljon hyvääkin asiaa, mutta sen sisällön voimakkaana pohjavireenä on tietynlainen kyynisyys aikaamme kohtaan. Ohjelman kolme keskeistä teesiä ovat puoluejohtaja Vanhasen mukaan:
”1) miten me suomalaiset pärjäämme globalisaatiossa, millä me elätämme itsemme kiristyvässä kilpailussa
2) miten me suomalaiset järjestämme omat työmme ja palvelumme ja niiden rahoituksen nopeasti ikääntyvässä yhteiskunnassa
3) miten vastaamme ilmastonmuutokseen, miten saamme oikein kunnolla muutettua ihmisen taloudellisen toiminnan tasapainoon luonnon asettamien ehtojen kanssa.”

Ohjelman keskeisenä teesinä on löytää erilaisia sopeutumiskeinoja väistämättömänä nähtäviin muutoksiin. Keskusta siis näkee poliittisen toiminnan päämäärät vaihtoehdottomina, jolloin ainoastaan keinot tarvitsevat ratkaisuja. Kaukana ovat ne ajat, kun keskusta halusi kriittisellä tavalla muuttaa yhteiskunnallista todellisuutta sosiaaliradikaaleilla reformeillaan. Eli kun ennen ulkopuolelta tuleva muutos vaati politiikan avulla tehtävää suunnanmuutosta, niin 2000-luvun politiikan tunnussana on sopeutuminen.

Vanhasen viime vuonna uudelleen herättämää kolmannen tien retoriikkaa on kiitelty laajalti, joten sillä oma luonnollinen paikkansa myös tässä ohjelmassa. En kuitenkaan itse lähtisi kyseistä retoriikkaa sen nykymuodossa kehumaan. Vanhaselle kolmas tie on oman näkemykseni mukaan vain uusi tapa sopeutua globaalin talouskilpailuun, eli markkinatalouden eetoksen rinnalle ainoastaan lisätään valtiokapitalismin muotoja. Missään en ole nähnyt puhuttavan vulgaarimaterialismin kritiikistä, josta kolmannessa tiessä on alkujaan kysymys.

Oma mielenkiintoinen juonne ohjelmassa on Vanhasen hellimä ajatus työurien pakollisesta pidentämisestä. Asiaa perustellaan hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisellä huoltosuhteen muuttuessa radikaalisti. Kyllähän se tietyllä tapaa onkin näin, mutta eikö ensin voisi ratkaista esimerkiksi rakenteellisen työttömyyden ongelmia? Työurien mahdollinen pidentäminen on pelkkää hyttysen ininää verrattuna siihen, että meillä on samaan aikaan varaa pitää yhteiskunnassamme yli 200 000 (luku todennäköisesti kasvaa laman myötä) rakenteellisesta työtöntä. Miksi tämä ohjelma ei tarjoa tähän kysymykseen konkreettista vastausta? Tavoiteohjelma on hiljaa myös julkisen sektorin tuottavuuden parantamisesta, joka on kuitenkin tärkein keino pitää edes jonkinmoinen hyvinvointivaltio pystyssä.

Tärkeä kysymys on myös keskustan voimakkaasti ajama metropolipolitiikka. On turhan yksisilmäistä väittää, että sen kannattaminen liittyisi vain keskustan haluun lisätä kannatustaan pääkaupunkiseudulla. Tavoiteohjelma argumentoikin melko selvästi suurten kaupunkien menestyksen merkityksestä kilpailuvaltiomme menestykselle. Tämä alueellisten kilpailukeskittymien mainitseminen on selvästi ristiriidassa alueellisen tasapainon kanssa, josta tavoiteohjelma myös puhuu.

Itse haluaisin ohjelmasta kokonaan pois tähän kilpailukykyimperatiiviin linkittyvän eetoksen. Se on mielestäni niin voimakkaassa ristiriidassa ihmisyyden kehitystarpeen ja tasapainoisen ympäristösuhteen kanssa, ettei sillä saisi olla paikkaansa kepun ohjelmassa. Keskustan ei tarvitse olla papukaija, joka toistelee kilpailukykyimperatiivia kuorossa muiden yhteiskunnallisten voimien kanssa. Jos haluamme olla omaleimainen vaihtoehto, niin voimme käsitteekseni olla myös kriittisiä vallitsevia konstruktioita kohtaan? Itse en ainakaan voi allekirjoittaa tällaista tavoiteohjelmaa, joka on räikeässä ristiriidassa materialismiin kriittisesti suhtautuvan periaateohjelman kanssa.

Tavoiteohjelman vahvuudet liittyvät omasta mielestäni muutamaan yksittäiseen/konkreettiseen avaukseen, joita se pitää sisällään. Jos koko ohjelmaa ei ole enää mahdollista muuttaa, niin ainakin on sentään mahdollista ottaa yksittäisiä voittoja konkreettisissa asioissa. Puollettavia asioita ohjelmaluonnoksessa ovat esimerkiksi kaksoiskuntatalaisuuden mahdollistaminen, maakuntien aseman vahvistaminen tai vaikkapa materiaalitehokkuuteen panostaminen. Samalla kuitenkin herää kysymys, kuinka uskottavana ympäristöpuolueena keskusta voi itseään pitää, jos se kannattaa turpeen käyttöä energiantuotannossa?

Tavoiteohjelma kaipaa myös uusia avauksia. Mielellään olisin nähnyt puhuttavan negatiivisesta tuloverosta tai perusturva-ajattelun laajentamisesta kehitysyhteistyöhön. Samalla olisi ollut mukava lukea, mitä muuta keskusta aikoo tehdä suomalaisen korkeakoulukentän eteen kuin kehittää Aalto-yliopistoa.

Toivon mukaan näihin ja moniin muihin tärkeisiin kysymyksiin saadaan viimeistään puoluekokouksessa ratkaisu, kun kuumana käyvä kenttä pääse antamaan oman vastauksensa maaliskuun loppuun kestävällä kommenttikierroksella. Panokset ovat suuret, sillä tavoiteohjelmasta päättäminen on poliittisessa mielessä keskustalle huomattavasti tärkeämpi ratkaisu kuin median ja suuren yleisön huomiota keräävä puheenjohtajakilpailu.

Markus Ylimaa

Kenen arvoja toteutamme?

2010-02-12T13:35:00.027+02:00

Kärjistäen sanoen yhteiskunta on muuttunut palveluiden tavarataloksi, jossa asiakas valitsee maksukykynsä mukaan tuotteita, joita hän tarvitsee. Yhteiskunnan eri portailla ei puhuta enää lähimmäisestä, ihmisestä tai kansalaisesta vaan asiakkaasta. Objektista, joka kuluttaa. Asiakkuusajattelu tuntuu läpäisseen yhteiskunnan kaikki tahot niin kouluopetuksesta terveyskeskusasiointiin. Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet ja ne tuntuvat pohjautuvan paljolti markkinoiden arvoille. Mitä on tapahtunut yhteiskunnan arvoille, jotka ovat asettaneet kansalaiset itse, eli me? Eikö kansalaisten tulisi olla yhteiskunnan arvojohtajia?

Politiikassa on aika toteuttaa ihmisille tärkeitä arvoja. Moni jakaa samat perusarvot hyvästä terveydestä, perheestä ja lähimmäisistä sekä työstä. Perusarvojen lisäksi on muita arvoja, joissa jokaisella on omat painotuksensa. Mielestäni yhteiskunnassa tulisi toteuttaa näiden arvojen pohjalta politiikkaa. Mutta kuka ottaa arvojohtajan roolin, joka näyttäisi nyt kuuluvan markkinataloudelle? Olisiko aika toteuttaa myös muita arvoja kuin taloudellista menestystä mittaavia arvoja, sillä pahoinvointi on lisääntynyt, vaikka taloudellisesti olemme eläneet ennen taantumaa paksuja aikoja. Taloudelliset arvot ja pehmeät arvot eivät sulje toisiaan pois, ne lähinnä täydentävät toisiaan. En usko, että yksikään ihminen jaksaa työskennellä vain rahan vuoksi. Uskon, että siihen tarvitaan paljon muutakin.

Haluammeko toteuttaa markkinoiden syöttämiä arvoja, vai meille kansalaisille tärkeitä arvoja? Yhteiskunnan on aika ottaa arvojohtajan rooli. Eikö poliitikkojen tule toimia tässä asiassa portinvartijoina?

Odottavan aika on pitkä

2010-02-02T10:21:00.004+02:00

Vielä reilu 4 kuukautta, 128 päivää kesän kohokohtaan, puoluekokoukseen.

Muutama puheenjohtaja ehdokas on jo ilmoittautunut kisaan, moni on kunniasta kieltäytynyt, ja ainakin muutamaa ilmoittautumista vielä odotellaan. Keskustelu on käynyt kiivaana niin puolueen sisä- kuin ulkopuolellakin, loaltakaan ei ole vältytty. Keskustelu puoluejohdosta on synnyttänyt varsin värikkäitäkin sanan käänteitä, mikä pahinta, omien keskuudessa. Uskomatonta, että ennen kuin kisa on kunnolla alkanutkaan annetaan ehdokkaista rankkaa kritiikkiä, lapsellisten kommenttien saattelemana. Toiveenani olisikin, että kilpailua puolueen johtopaikoista käytäisiin mustamaalaamiskampanjoiden sijaan ehdokkaiden vahvuuksien esiin nostamisella. Kevään puheenjohtajakiertue olisi hyvä tuoda esille myös puheenjohtaja ehdokkaiden näkemyksiä puolueesta ja aatteesta. Mihin olemme menossa ja millä eväin, millaisten arvojen ohjailemina?

Puolueen tavoiteohjelmaa on valmisteltu tiuhaa tahtia. Suomi-toritapahtumat ovat antaneet suurelle yleisölle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa ja maaliskuun tavoiteohjelman kenttäkierros lisää puolueen jäsenien osallistumista valmistelutyöhön. Nähtäväksi jää miten Suomi-toreilla esiin nostetut kysymykset huomioidaan itse tavoiteohjelmassa.

Huolestuttava piirre valmistautumisessa kohti puoluekokousta on kuitenkin se, miten henkilövalinnat vievät huomiota itse politiikan tekemiseltä. Toki ollaan valitsemassa johtohahmoa, jolla on oma, selkeä linja, mutta puoluekokouksen sisällön ja pääpainon pitää olla muussakin kun henkilövaaleissa. Puoluekokouksen pitää asettaa toimintalinjat ja käydä ennenkaikkea poliittista keskustelua, sillä haluammehan puolueenakin olla muutakin kuin vaaliorganisaatio.

Marjaana Hoikkala
KOL:n puheenjohtaja

2009-12-03T13:23:00.002+02:00

Monissa kunnissa talouden taantuman vaikutukset ovat heijastuneet ikävällä tavalla kuntien alku-ja perusopetukseen. Siinä missä esimerkiksi taito- ja taideaineiden merkitys on tullut esille yhä selvemmin, leikkaukset ovat kohdistuneet juuri opetustoimeen harmittavan usein. Näissä tilanteissa on herännyt kysymys, eikö kunta voisi karsia hetkellisesti muista, perusoikeuksien kannalta toissijaisista palveluista, kuten puistojen ylläpitämisestä tai kulttuuritoimesta. On jouduttu tekemään vaikeita arvovalintoja ja valitsemaan joskus kahdesta pahasta vähemmän paha vaihtoehto.

Tällaisina taloudellisesti vaikeinakaan aikoina kuntien ei olisi syytä unohtaa lasten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa, jonka järjestämiskustannuksiin kunnat saavat haettaessa myös valtionosuutta. Ja mikäli toimintaan liittyy joitakin erityiskustannuksia, kunnat voivat periä kohtuullisia osallistumismaksuja. Lamaa muistuttavina aikoina kansalaisjärjestöjen ja muiden vapaaehtoistahojen kanssa tehty yhteistyö voi tuottaa helpotusta ihmisten perusarjen pyörittämiseen. On tärkeä huomioida, että aamu-ja iltapäivätoimintaa voivat järjestää myös koulun ulkopuoliset tahot koulun tiloisssa. Kunnat päättävät itse, kuka toiminnan toteuttaa, tekevätkö ne sen yksin vai yhteisesti toisen kunnan kanssa, vai hankitaanko palveluita järjestöiltä tai yhdistyksiltä. Kunnat hoitavat tiloihin ja korvauksiin liittyvät kysymykset ja voivat tukea järjestöjen vastuuhenkilöitä. Lukuisat kokemukset ovat osoittaneet tällaisen yhteistyön korvaamattoman merkityksen. Myöskään seurakunnan taholta tulevaa tukea ei pidä sivuuttaa. Toisiamme tukien selviämme vaikeista ajoista paremmin. Sen hyvän, minkä minä saan osakseni, voin laittaa kiertämään hyvänä jollekin toiselle. Näin hyvähenkinen ilmapiiri saa sijansa ja on alustana myös hyvälle päätöksenteolle.

Laura Kallio
Keskustaopiskelijoiden liittohallitus

Poliittisen humanismin julistus

2009-10-14T17:13:00.002+03:00

* Ihmisellä on VASTUU itsestään, lähimmäisestään ja luonnosta

* Ihmisellä on OIKEUS toimia ihanteidensa edistämiseksi

* YHTEISÖJEN tehtävä on tukea jokaista tavoitteissaan

Tuomas Paasonen ja Markus Ylimaa

Tulevaisuuden sivistys alkiolaista sivistystä?

2009-06-01T18:00:00.000+03:00

Tieto on tullut yhä kiinteämmin osaksi ihmisen varallisuutta. Nykyisin sitä hankitaan koulutuksen muodossa lapsesta aikuiseksi, ja vielä senkin jälkeen. Tämä sen vuoksi, että koulutuksen merkitys on vahvistunut yhteiskunnassamme. Koulutustarpeet ovat lisääntyneet,mitä kuvaa osaltaan esimerkiksi se, että kulutuselektorniikkaan liittyvän tiedon puoliintumisaika on tätä nykyä vain parisen vuotta. Tietotulva pakahduttaa myös eri oppilaitosten opetussuunnitelmia, ja jos väljyyttä jonnekin jääkin, oppikirjat ja -materiaalit täydentävät sitä tehokkaasti. Kaikki kunnia opetussuunnitelmien laatijoille, jotka metsästävät spesiaalitiedon viidakossa kontrollin lankoja. Konsensusta oleellisesta joudutaan varmasti usein hakemaan, ja miettimään, millainen tieto lisää viisautta ja sitä kautta sivistystä.

Liittäisin tähän keskusteluun kysymyksen ensinnäkin niistä arvoista, joiden mukaan me haluamme suomalaista koulutuspolitiikkaa suunnata. Alkiolaisen ihanteen mukaan yhteiskunnallinen tasa-arvo lähtee koulutuksen tasa-arvosta. Koulutuspolitiikkaan liittyvällä arvokeskustelulla tulee olla paikkansa sekä kansallisella, Euroopan laajuisella että myös globaalilla tasolla. Miten tekninen, ekologinen ja sosiaalinen näkökulma saataisiin myös koulutuskeskustelussa synteesiin? Ajallisesti näiden näkökulmien olisi tärkeä kuulua jo perusopetuksen kivijalkaan. Onko maksuton koulutus meidän tavoitteemme, kuten YK:n yleissopimuksessa on linjattu, vai onko koulutus tuote, jota voi hyödyntää rahallista korvausta vastaan? Keskustelu koulutuksen maksuttomuudesta on käynyt kuumana nyt yliopistolakiuudistuksen yhteydessä. Sen on nostanut ansiokkaasti esille ja omaksi vaaliteemakseen myös Suomen ylioppilaskuntien liitto näiden eurovaalien alla.

Lissabonin strategian yhteydessä oleva koulutuspolitiikkaa linjaava työohjelma on ollut vaikuttamassa kansallisiin suuntaviivoihin jo vähän aikaa. Onnea on ollut pelissä, ja koulutuksen maksuttomuudesta Euroopan parlamentissa pidetyt äänestykset ovat menneet ainakin toistaiseksi nurin. EU:ssa vain pieni vähemmistö puolustaa pohjoismaisen mallin mukaista maksuttomuutta, ja sen vuoksi tähän ei liity jatkossakaan pyhää koskemattomuutta. Vaikka maksuttoman koulutuksen toteuttaminen ei ole realistista koko EU:n alueella, kannustan tulevia meppejä pitämään tässäkin puoliamme. Ylpeytemme aihe olkoon se,että harvalla EU-maalla on näin hyvin pullat uunissa.

Millaisten rakenteiden kautta hyvää koulutuspolitiikkaa voidaan toteuttaa jatkossa? Jos esimerkiksi yliopistokoulutus valjastettaisiin parantamaan välittömästi vain viennin kilpailukykyä tai työntekijöiden osaamistasoa, säilyisivätkö luovat innovaatiot enää olemassa? On hyvä tunnustaa myös teoreettisen tutkimuksen periaatteellinen merkitys nopeasti muuttuvassa maailmassa. Ehkä sivistysyliopiston on paras hengittää tulevaisuudessakin omilla keuhkoillaan.
Voisi myös kysyä, tarvitseeko Suomi kahdentasoista ammattisivistystä tulevaisuudessa? Yhteiskunnan rakennemuutos tulee heijastumaan vahvasti myös koulutuspoliittiselle sektorille, ja ammatillinen osaaminen tulee kyllä korostumaan nykyistä selvemmin. Mutta opiskelijamäärät ovat laskussa. Eurooppalaisesta vertailusta voisi myös sanoa, että meillä ammattikorkeakoulujen alajakauma on suppea, mutta kenttä on poikkeuksellisen tiheä. Euroopan laajuisessa vertailussa huomionarvoista on ammattikorkeaopiskelijoiden kohdalla sekin, että muodollisesti korkeakoulutusta vastaamattomassa ammattiasemassa olevien osuus on vertailussa kaikkein suurin. Uudelleenarviontia myös kahta korkeakoulukenttää käsittävästä duaalimallista soisi tehtävän esimerkiksi näistä syistä rohkeammin.

Tulevassa koulutusajattelussa oppijan omaehtoisuus, ikärajattomuus ja oppiaineita yhdistävät näkökulmat saisivat minusta tulla vahvistumaan. Palaan vielä arvoihin. Ehkä yksi vaativimmista -ja keskeisimmistä- haasteista liittyy globaaleihin ongelmiin, kuten elinympäristömme säilymiseen. Tämän ajan aikalainen on perinyt taukoamattoman talouskasvun ideologian, mutta on sanottava ettei se ole kovin vastuullista kasvatusta meidän jälkipolvillemme. Omaan osaamiseemme liittyvää potentiaalia tarvitaan erityisesti siihen, millä tavoin tämä ideologia saadaan kulkemaan rintarinnan kestävän kehityksen aatteen kanssa.
Kansainvälistyvä Suomi jakaa edelleen yhteisen huolen ympäristöasoista ja hyvinvoinnin tasaisemmasta jakaantumisesta maanosien kesken. Alkio kiteyttää minusta sivistyksen tarkoituksen osuvasti: ”Sen tehtäviin ei kuulu kehittää ihmisen mukavuusvaatimuksia rajattomiin, vaan kehittää ihmisen kykyjä kaikilla niillä aloilla, missä ihminen pyrkii siveelliseen vapauteen ja luonnonherraksi sekä poistamaan niitä taipumuksia ja ajatustapoja, jotka edistävät ihmiskunnan alentumista ja rappeutumista”.

Urhoutta on ajatella asioita uudesta näkökulmasta

2009-05-03T22:06:00.001+03:00

Suomi on ainutlaatuinen jääkiekkomaa. Pelit ovat tiukkoja vastustajasta riippumatta. Taitoa ja kokemusta riittää kyllä. Maailmanmestaruuksia on vain yksi, mutta mitallisijoja on lukuisista arvokisoista. Kuitenkin suomalaisilla tuntuu olevan jatkuvasti ongelmia sellaistenkin joukkueiden kanssa, joita muut jääkiekon suurmaat vievät mennen tullen.

Hyväkin juokkue turhautuu, jos onnistumisia ei tule. Tämä on tuttua paitsi jääkiekossa myös politiikassa. Siinä missä leijona jämähtää kerta toisensa jälkeen keskialueen sumppuun, lukee keskustalainen kerta toisensa jälkeen alle 20% gallup-lukuja. Silloin tarvitaan pelitaktiikan vaihtoa. Uusia ketjuja ja kikkoja on kokeiltava niin monta kertaa, että tuloksia syntyy.

Keskusta on uudistanut kasvojaan aktiivisesti kuntavaalien jälkeen. Eurovaaleihin lähdetään vahvasti erilaisella kamppanjalla kuin edellisissä vaaleissa. Vaikka monet mediat ovat ilkkuneet Kekkosen imagolla ratsastavaa kamppanjaa, on siinä paljon sitä, mitä jäsenet ovat puolueelta odottaneet jo pitkään. Aatetta kirkastetaan ja esille tuodaan niitä onnistumisia, joita Keskusta on puolueena saanut aikaan.

Kamppanja on ollut ainakin toistaiseksi varsin onnistunut. Keskusta on taas Suomen puhutuin puolue. Ainoastaan Perussuomalaisten Timo Soini on välistä rikkonut Keskustan hallitsemaa vaalikeskustelua. Tällä kertaa Soini ei ole kuitenkaan pystynyt saamaan aiempien vuosien kaltaista sympatiaa osakseen. Perussuomalaisten menestys edellisissä vaaleissa alkaa näkyä siinä, ettei kansa koe heitä enää protestipuolueeksi, jolle kaikki on sallittua.

Oma lukunsa on kangertelevien ketjujen uudelleen organisointi. Näkyvä kamppanja on vain yksi osa työtä, joka Keskustalla on edessään. Paikallisosastoihin organisoitunut kenttäväki turhautuu nopeasti, jos tuloksia ei saada. Puolue tarvitsee Kerttu-verkoston kaltaisia liikkeitä, joissa samanhenkiset toimijat ympäri Suomen löytävät toisensa. Alueellisten rajojen mukaan järjestäytyminen tukee kuntapolitiikkaa – kaikkeen muuhun tarvitsemme kansallisia organisaatioita.

En halua hävittää kunnallisjärjestöjen ja piirien verkostoa. Niillä on edelleen tärkeä tehtävä vaalityössä. Ne tuntevat paikalliset tavat ja tietävät, missä vaaleja kannattaa tehdä. Tällä hetkellä ne kuitenkin kuluttavat ihmisiä loppuun myös vaalien välillä.

Uusista verkostoista puhutaan paljon. Nyt tarvitaan Kerttu-verkostolle kavereita myös käytännössä. Olen itse valmis lähtemään etujoukossa mukaan verkostoitumiseen – en kuitenkaan halua rajoittaa järjestöä sukupuolen vaan politiikan lohkojen mukaan. Siksipä jätänkin oman seuranhakuilmoitukseni tämän kirjotuksen päätteeksi:

Hei! Olen 23-vuotias keskustaopiskelija ja etsin samanhenkistä seuraa perustamaan kanssani kansallista Keskusta-järjestöä. Sinulta toivon aitoa tahtoa edistää keskusta-aatetta, kiinnostusta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan tai tietoyhteiskunta-asiohin sekä alle 30 vuoden ikää. Itse olen innostunut ohjelmatyöstä sekä loputtomista aatteellisista keskusteluista. Jos kiinnostuit jätä kommentti, niin ollaan yhteydessä. ;)

Kohti biotalouden aikakautta

2009-04-20T13:38:00.004+03:00

Suomi on pinta-alaltaan suuri Pohjois-Euroopan maa, josta löytyy merkittävä määrä hyödynnettävissä olevia luonnonvaroja. Lisäksi täältä löyty korkeatasoista osaamista niiden hyödyntämiseen. Jotain on kuitenkin pahasti pielessä, kun Suomessa hyödynnettävistä luonnonvaroista vain 47 prosenttia ovat kotimaisia. Suomella ei ole taloudellisesti varaa näin kestämättättömään tilanteeseen, mikäli se haluaa pärjätä myös tulevina vuosikymmeninä. Tälläkin hetkellä Suomen ainekierrosta kuitenkin hieman yli puolet menee vientiin.

Onneksi tilanteeseen on kuitenkin herätty. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, eli SITRA, luovutti huhtikuun alussa pääministeri Matti Vanhaselle asiantuntijaryhmän laatiman Kansallisen luonnonvarastrategian, joka tähtää suuren harppauksen ottamiseen luonnonvara-asioissa. Strategia pyrkii yhdistämään osaamis- ja resurssitalouden sekä kehittämään samanaikaisesti Suomen talouden kilpailukykyä ja lisäämään globaalia vastuuta. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että Suomi pyrkii ottamaan askelia kohti toimivaa biotaloutta ja materiaalitehokkuutta. Tavoitteena on löytää keinot luonnonvarojen mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Esimerkiksi raakapuulle pyritään löytämään paperin valmistuksen rinnalle muita jalostusmuotoja.

Biotalouden edistäminen on ensiarvoisen tärkeää myös Suomen alueellisen hyvinvoinnin kannalta. Suomi on suuri maa, jossa asuu vähän ihmisiä. Biotalouden raaka-aineet sijaitsevat kuitenkin tasaisesti koko maassa. Tämän johdosta koko Suomen asuttuna pitäminen on tärkeää, jotta luonnonvaroja pystyttäisiin täysimittaisesti hyödyntämään. Biotaloudessa piileekin kuihtuvien alueiden suuri mahdollisuus. Stretegiatyöryhmän keskustalainen jäsen Juha Kuisma sanoikin osuvasti, että tämä luonnonvarastrategia ottaa tärkeän askeleen kohti ympäristötaloustieteilijä Kyösti Pulliaisen esittämiä ajatuksia. Pulliainen on tullut kuuluisaksi luonnonvarojen hyödyntämisen ja tämän vauhdittaman aluetalouden puolestapuhujuna.

Luonnonvarastrategian idea ei ole kuitenkaan kuluttaa Suomen luonnonvaroja talouden nimissä loppuun. Sen ensisijainen tehtävä on yhdistää taloudellinen kannattavuus sekä kestävän kehityksen periaatteiden mukaan toimiminen. Tällaiselle toiminnalle on olemassa selkeä tilaus, sillä ihmiskunta on tullut erään tiensä päähän, kun niin talous kuin ympäristö voivat tällä hetkellä hyvin huonosti: vain yhteinen ratkaisu näihin kahteen ongelmaan on pitkällä tähtäimellä kestävä.

Strategiat on nyt laadittu ja juhlapuheet sen ympärillä pidetty. Pallo on siirtynyt politiikoille, joilla on mahdollisuus piirtää tulevan kehityksen ääriviivat. Suurin vastuu on päähallituspuolue Keskustalla, jonka ministerit johtavat salkkujensa ansiosta suomalaista luonnonvarapolitiikkaa. Onneksi puolue on herännyt aiheeseen, ja aiheesta kiinnostuneille keskustalaisille onkin kuluvan vuoden aikana luvassa mielenkiintoinen yllätys.

Lisätietoja SITRA:n kansallisesta luonnonvarastrategiasta voi lukea hankkeen omilta kotisivuilta

Helpotuksia perheellisten opiskelijoiden toimeentuloon

2009-04-05T16:44:00.000+03:00

Hyppäsin melkein kattoon, kun luin tällä viikolla Opetusministeriön tiedotteen lasta huoltavien opiskelijoiden opintotuen parantamisesta. Työryhmän mukaan opiskelijaperheiden taloudellisia edellytyksiä päätoimiseen opiskeluun tulisi parantaa ottamalla käyttöön opintorahan huoltajakorotus.

Esityksen mukaan oikeus kuukausittaiseen opintorahan 145 euron huoltajakorotukseen olisi alle 18-vuotiaan lapsen opiskelevalla huoltajalla riippumatta lasten lukumäärästä. Se voitaisiin maksaa samansuuruisena opintotukeen oikeutetulle yksinhuoltajalle ja molemmalle lasta huoltavalle vanhemmalle. Työryhmän mielestä olisi lisäksi tarpeen analysoida SATA-komitean työhön liittyvän asumisen tuen uudistamisen yhteydessä mahdollisen uuden asumistukimallin vaikutuksia erikseen myös opiskelijalapsiperheiden asemaan.

Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) perhepoliittinen työryhmä on tukenut Suomen Ylioppilaskuntien liiton (SYL) asettamaa tavoitetta 145 euron kuukausittaisesta huoltajakorotuksesta opintorahaan. Lisäksi työryhmän mukaan perheellisillä opiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus valita, kuuluvatko he opintotuen asumislisän vai yleisen asumistuen piiriin. Tällä hetkellähän lapsen saava opiskelija siirtyy opintotuen asumislisältä yleisen asumistuen piiriin, mikä käytännössä merkitsee usein asumiseen tarkoitetun tuen pienenemistä.
Lisäksi työryhmämme esittää, että perheellisten opiskelijoiden opintolainan enimmäismäärä nostetaan nykyisestä 300 eurosta 450 euroon. Kun perheeseen tulee lapsia, ovat myös elinkustannukset aivan erilaiset kuin yksinelävillä. Myös perheellisten verovähennysoikeus tulisi nostaa nykyisestä 30 prosentista 50 prosenttiin.

Olen oikein iloinen, että talouden taantumasta huolimatta näyttää olevan haluja parantaa perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa. Mikäli nuorten halutaan saavan lapsia jo opiskeluaikana, ovat tällaiset parannukset välttämättömiä. Toivottavasti saamme kannatusta myös muille perheellisten opiskelijoiden arkea helpottaville ajatuksillemme.

Hennamari Toiviainen

Perhepoliittisen työryhmän puheenjohtaja

Eurooppalaisen Suomen kansallinen tehtävä

2009-03-08T12:55:00.004+02:00

”Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana.” Kyseinen lainaus ei ole Keijo Korhosen tai Paavo Väyrysen kynästä, vaan Svinhufvudin senaatin joulukuussa 1917 esittämästä Suomen itsenäisyysjulistuksesta. Suomessa itsenäisyysjulistus ei nauti Thomas Jeffersonin kirjoittaman Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen kaltaista taianomaista mainetta, mutta sen sanoma kantaa yhä näinä päivinä: Suomea vievät eteenpäin vapaat poliittiset olot sekä kansallinen itsetietoisuus.

Nämä Suomeen liitettävät arvot liittävät Suomen eurooppalaiseen kulttuuritraditioon. Tämän johdosta Suomen osallistuminen itsenäisten eurooppalaisten valtioiden yhteistyöhön on meille luonnollinen vaihtoehto. Euroopan unioni on mielenkiintoinen taho, joka mahdollistaa toisiaan monella tapaa muistuttavien valtioiden tehokkaan yhteistyön. Unioni ei ole kuitenkaan valtioliitto, mutta se on kuitenkin enemmän kuin pelkkä kansainvälinen järjestö. Tämän johdosta EU on suuri mahdollisuus myös Suomen kansallisen tehtävän toteuttamisessa.

Euroopan unioni tarjoaa mahdollisuuden ylikansalliseen politiikkaan, joka tukee myös Suomen kehitystä. Samalla Suomi pystyy kuitenkin harjoittamaan omista kansallisista lähtökohdistaan kumpuavaa politiikkaa. Tämä on tärkeää, sillä me tunnemme paremmin oman maamme erityispiirteet kuin ne kuuluisat Brysselin herrat. Läheisyysperiaatteen kunnioittamisesta tulee pitää unionia kehitettäessä huolta, sillä se mahdollistaa Euroopan monien omaleimaisten alueiden hyvinvoinnin.

Euroopan unionin idea on siis loistava. Tärkeää on kuitenkin pitää siitä huolta, että idea toteutuisi myös käytännössä. Meidän tuleekin pitää huolta siitä, että EU olisi kansallista tehtäväänsä toteuttavien ja vapaiden valtioiden yhteisö, josta kaikki sen jäsenvaltiot voisivat hyötyä. Tähän mennessä unionin historia on ollut menestyksekäs, vaikka se on aiheuttanut myös ikäviä lieveilmiöitä. Tähän johdosta unioniin tulee suhtautua terveen kriittisesti, sillä muuten se ei kehity jäsenvaltioita palvelevaan suuntaan.

Loppuun tekee mieli pohtia, mikä lopulta on Suomen ja muidenkin valtioiden kansallinen tehtävä? Mieleni tekisi vastata, että kyseinen kansallinen tehtävä olisi Keskustan poliittisten ohjelmien toteuttaminen. Vastaukseni on kieltämättä räikeää kotiinpäin vetämistä, mutta mielestäni Suomen kansallinen tehtävä on sen kaikkien kansalaisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Kaikille suomalaisille pitää lähtökohtiin katsomatta tarjota mahdollisuus tähän kaiken kattavaan hyvinvointiin. Ja tästähän se Keskusta ohjelmissaan puhuu.

Unettomuutta ei tarvitse medikalisoida

2009-02-23T21:54:00.002+02:00

Puhelimet ja läppärit tekevät työstä kuin työstä sujuvaa ja tehokasta. Sen lisäksi ne tuovat työkultturiimme hämäryyttä rajanvetämisessä työn ja vapaa-ajan välillä. Oletuksena näyttää olevan se, että tehokkaan yhteiskunnan on toimittava 24 tuntia vuorokaudessa. Taantuman aikaan tilanne näyttää kärjistyneen vielä entisestään. Helsingin Sanomat raportoivat taannoin, miten joka kolmas suomalainen kärsii unettomuudesta vähintään kolmesti viikossa. Pitäisikö meidän alkaa kaivamaan ojia, jotta kehomme rasittuisi riittävästi rentoutuakseen, vai onko unettomuus ongelmallista?

Aktiivinen työmyyrä tai opiskelija voi vielä erehtyä luulemaan, että unesta voi nipistää pois vapaa-ajanvieton sijaan, jos työpäivä on vähän venähtänyt. Tämä kuitenkin veroitetaan kortisolitasossa, joka kohoaa stressaavan tilanteen pitkittyessä huomattavasti. Sillä voi olla jopa korjaantumattomia vaikutuksia ihmisen elimistölle ja esimerkiksi tiedonkäsittelyyn liittyville taidoille. Unettomuuden on todettu heikentävän muistisuorituksia ja terveydentilaa sekä altistavan myös riskikäyttäytymiselle. Pitkittyessään se rasittaa myös sydäntä ja lihottaa, jos ihminen ei nuku säännöllisesti. Tämän kansantaudiksi sanotun ongelman vaikutukset voivat olla siis kohtuuttomat, jollei kierrettä saada katkaistuksi. Herää kysymys, miten ilmiötä voitaisiin saada sitten haltuun.

Mielestäni yritysten ja muiden työyhteisöjen olisi tärkeä tiedostaa henkilöstön hyvinvoinnin tilaa jatkuvan seurannan avulla. Huomiota pitäisi kiinnittää enemmän myös työpäivien kestoon ja ajoitukseen. Onko tämä ihmisen kokoista työtä? Sellaisen työn täytyy antaa ihmiselle aika palautua rasitteista ihan joka päivä. Työelämän rytmeissä on myönnettävä aina se tosiasia, että biologinen kello on ohjelmoinut ihmisen univalve-elämän sellaiseksi kuin se on. Pilkkopimeissäkin olosuhteissa ihmisen on todettu säilyttävän unirytminsä oikeastaan ennallaan.

Opiskelija tietää hyvin, kuinka toivotonta on koettaa löytää vireyden hallintakeinoja monologiselta luennolta. Vaikka väsymykseen liittyvät riskit ovat tässä tilanteessa vielä maksettavissa, työskentely esimerkiksi valverytmiämme vaihtelevalla liikennealalla voi koitua ihmisen kohtaloksi. Muita turvallisuuskriittisiä aloja ovat esimerkiksi lääkärin kliininen työ sekä kaupan ala. Tällaisia aloja varten olisi tarpeellista laatia erityisiä strategioita, jolla vireystilaa voitaisiin hallita tietoisemmin, vaikkapa sinänsä pienillä aikataulumuutoksilla. Yritysten tulee kiinnittää huomiota tällaisiin turvallisuustekijöihin, eikä jättää niiden huomioimista yksittäisen työntekijän harteille. Hänellä voi olla omasta takaa aineksia unettomuuden oravanpyörälle.
Unen häiriöitä ei saisikaan medikalisoida malttamatta kuunnella papereiden takaa myös ihmisen tarinaa. Opiskelijoiden unihäiriöiden syitä on etsitty kasaantuvista suorituspaineista vaikeuksiin henkilökohtaisessa elämässä. Voisin omasta kokemuksestani sanoa, että kuormittavuuden säätelemisessä itsetuntemus taitaa olla valttia. Aiemmat kokemukset suuntaavat pitkän aikavälinkin suunnittelua. Yleensä ottaen opiskelijan elämäntavoilla on varmasti valtaisa merkitys sille, millaista lepoa on luvassa. Liikunta myöhään illalla saa minut ainakin liian valppaaksi jättääkseni jo päivän puurrokset. Kehon rauhoittuminen voi viedä neljäkin tuntia kovan kuntoilun jälkeen.

Uni on lopulta aivan keskeinen osa terveyskäyttäytymistämme, ja nuorina me tarvitsemme sitä enemmän kuin koskaan myöhemmin. Jatkuvan suorittamisen on sitä paitsi arvioitu heikentävän älyllistä ajatteluamme. Ota siis tyyny allesi, ja armahda vihdoin kaikki aivojärjestelmät.Muuten uni tulee vaatimaan velkansa vielä takaisin kohtuuttomien korkojen kera. Sitten kaduttaa. Mutta se on jo myöhäistä.

Laura Kallio
teol. yo
Keskustaopiskelijaliitto

Aktiivisuuden arvosta ja merkityksestä

2009-02-14T14:46:00.000+02:00

Vaikuttaminen ja nuorten poliittisuus on 2000-luvulla ollut taas nousussaan. Eikä ihme, sillä järjestöihin on helppo lähteä mukaan - sinut suorastaan imaistaan sisään, ja kohta huomaat olevasi mukana monessa muussakin. Näin minulle ainakin kävi. Usein kuitenkin olen huomannut törmääväni samoihin ihmisiin eri tilanteissa. Opiskelijapolitiikassa toimivien joukko on pieni, mutta tehokas.

Opiskelijat ovat kyllä kiinnostuneita järjestötoiminnasta, mutta ajan puute voi tulla esteeksi. Uusi yliopistolaki ja rakenteellinen kehittäminen uhkaavat ylioppilaskuntia ja ainejärjestöjä. Mitä lyhyemmän ajan opiskelija on korkeakoulussa, sitä parempi. Fakta kuitenkin on, että johtotehtävät ylioppilas- ja opiskelijakunnissa tai opiskelijajärjestöissä vievät aikaa. Tuskailen tunnollisuudessani, kun haluan suorittaa hyvin sekä luottamustoimeni että opintoni. Riittämättömyyden tunne on painaa.

Ani harvasta opiskelijajärjestössä toimimisesta saa palkkaa tai palkkiota, tai jos saa, sillä ei elä. Vuokra ja ruoka on aina maksettava. Mikäli taas ei opiskele tarpeeksi, ei opintotukeakaan tipu. Välillä tulee kyllä tuskainen tunne, että kannattaako tämä ollenkaan. Mitä tästä oikein saa?

Opiskelijapolitiikassa toimiminen ei ole vain osallistumista, vaan siitä oppii, jopa enemmän kuin miltään luennnolta. Konkreettiset kokemukset muun muassa johtamisesta ja taloushallinnosta mahdollistavat vastavalmistuneen pääsyn vastuullisempiin työtehtäviin. Opiskelijapolitiikasta ponnistetaan korkealle, niin yrityksen johtoon kuin ministeriksikin saakka. Ainoa konkreettinen asia on usein CV-merkintä, joka ei kuitenkaan ole järjestöissä toimimisen itsetarkoitus. Eikä kannata unohtaa sitä joukkoa ihmisiä, joihin tulee tutustumaan.

Moni joutuu lopettamaan osallistumisensa, kun huomaa, että KELAn tukikuukaudet loppuvat ja opinnot ovat vasta puolivälissä. Siinä vaiheessa on suorastaan pakko mennä töihin, ja opinnot hidastuvat jälleen. Aika opiskelijapolitiikassa ei ole kuitenkaan mennyt luuhaamiseen - emme me ole laiskoja. Eikö siksi olisi vähintä, että toimimistamme kaikkien opiskelijoiden eduksi arvostettaisiin edes sen verran, että saisimme ylimääräisiä opintotukikuukausia viedäksemme opintomme loppuun rauhassa?

Sitoutumattomuus on pop, poliittisuus not

2009-01-28T14:00:00.003+02:00

Uusi vuosi, uudet kujeet ja nopeasti lähestyvät edustajistovaalit. Keväällä päästään äänestämään Itä-Suomen, Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston uuden ylioppilaskunnan edustajistoista. Muissa yliopistoissa vaalit käydään vasta syksyllä.

Ehdokashankinta käy kevään vaalipaikkakunnilla jo kuumimmillaan. Innokkaita ehdokkaaksi asettujia löytyy varmasti, mutta tietty poliittisuus saa aikaan lähinnä allergisia reaktioita. Kynnys asettua ehdolle on pieni, kunhan politiikasta ei puhuta mitään. Äänestäjien ajatus kulkee samoja raiteita. Jossain kohtaa ei enää kiinnitetä huomiota ihmisen taitoihin ja tietoihin vaan siihen, että on erehtynyt tunnustamaan todellisen minänsä.

Ainejärjestöjen listoille ehdokkaaksi asettuminen on helppoa. Tällöin profiloituu oman ainejärjestönsä ehdokkaana, omiensa puolustajana, eikä pahan poliittisen koneiston kätyrinä. Mutta politiikkaa se on sitoutumattomuuskin. Itse äänestäjänä asettaisin kyseenalaiseksi sitoutumattoman ryhmän takana seisomisen. Tällainen ryhmä saattaa koostua minkälaisista henkilöistä ja mielipiteistä tahansa. Yksi ääni sitoutumattomalle, on kuin arpalippu minkä tahansa aatesuunnan edustajalle. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että puoluepoliittisen ryhmän ehdokkuus ei sulje pois ainejärjestötaustaa tai halua toimia opiskelutovereidensa eduksi. Poliittisuus myös antaa esimakua ehdokkaan aatteista ja ajatuksista.

Sitoutumattomuus pätee ainoastaan opiskelijapolitiikassa. Sitoutumattomuus ei enää toimi suuressa maailmassa, jossa opiskelijoiden etuja voidaan parhaiten viedä eteenpäin niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla poliittisten ryhmien, puolueiden kautta.

Alussa ehkä ehdokashankinnan helppoutta liioiteltuna, sillä todellisuudessa oli ryhmä mikä tahansa kyseessä, saavat ehdokashankkijat varmasti kuulla kieltävän vastauksen jos toisenkin. Ihmisiltä puuttuu tahtoa, mielenkiintoa ja ennenkaikkea aikaa eikä kaikille ole edelleenkään selvinnyt se mikä ylioppilaskunta oikein on. Riippumatta välttämättä taidoista, rannalle vaalien jälkeen jää todellisia tehotykkejä, kun valituiksi saattavat tulla ne, joilla vain yksinkertaisesti on eniten kavereita.

Ehkä pessimistisenkin kirjoituksen jälkeen ei ole syytä vaipua epätoivoon, sillä meillä on vaalit voitettavana! Ilmiantakaa ystävänne vaalipaikkakunnilla, etsikää ne potentiaaliset ehdokkaat ja kampanjoikaa näkyvästi! Oiva tapa ja ajanviete on etsiä ehdokkaita Facebookista :)

Suomi tarvitsee keskustalaista talouspolitiikkaa

2009-01-25T10:08:00.001+02:00

Maailmantalouden hidastuminen ulottaa itsensä omaa vakaata tahtiaan jokaiseen maailman maahan. Se aiheuttaa lomautuksia, työttömyyttä ja yleistä epävarmuuden tunnetta. Mieleen nousevat taas yhteiskuntaopin tunnilla opitut ihmisen perustarpeet: juoma, ruoka ja turvallisuus.

Pelko tulevasta näkyy joka päivä uutisissa. Toistaiseksi pahiten kärsineissä maissa kansa on jo noussut barrikaadeille. Islannin hallitus joutunee nöyrtymään ennen aikaisiin vaaleihin maan syöksyttyä ennätysvauhtia taloudellista alamäkeä. Latviassa korruptiosyytösten vauhdittamat mielenosoitukset ovat vaatineet samansuuntaisia toimia.

Suomessa hallitus vakuutteli vielä vuosi sitten, ettei alamäki tule juurikaan näkymään täällä. Vakuuttelut olivat paikallaan – riippuuhan talouden tila suurelta osin juuri siitä, miten itse näemme oman tulevaisuutemme. Hallitus todennäköisesti viivästytti laskukauden vaikutuksia kuukausilla antamalla optimistisia arvioita taluodestamme.

Optimististen arvioiden varjopuolena on kansalaisten jyrkemmät mielipiteet hallitusta kohtaan, kun se talous ei sitten pysynytkään vauhdikkaana. Tämä on jo nähtävissä Keskustan kannatusluvuissa. Koko syksyn laskussa olleet gallup-tulokset ovat tehneet viime aikoina uusia pohjanoteerauksia laskien jopa alle 20%:n.

Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin pieni hinta maksettavaksi hallitusvastuusta talouden alamäessä. Vahvoilla tukitoimilla keskustavetoinen hallitus voi kuitenkin tehdä paljon koko Suomen hyväksi. Väylähankkeilla, peruskorjauksilla ja uusilla rakennushankkeilla saadaan pidettyä yrityksiä pystyssä joka puolella maata.

Mikäli hallitus onnistuu pitämään Suomen reilusti pinnalla koko laskukauden ajan, ei puolueenkaan tilanne ole välttämättä enää vaalien 2011 alla yhtä huono. Suomi tarvitsee kolmannen tien talouspolitiikkaa nyt enemmän kuin vuosiin – sitä ei tässä maassa ilman eturyhmiä tarjoa kuin yksi puolue.

Keskusta rakastaa perheitä ja opiskelijoita!

2008-11-30T16:36:00.001+02:00

Keskustan puoluevaltuuskunnassa Järvenpäässä 29.-30.11. linjattiin kannanotossa puolueen keskeisiä tavoitteita sosiaaliturvan parantamiselle. Keskusta nosti kärkitavoitteekseen monia sekä opiskelijoiden että perheiden arkea edistäviä asioita. Opiskelijoiden ja nuorten aktiivinen ja pitkäjänteinen vaikuttamistyö puolueen sisällä on näin ollen tuottamassa näkyvää tulosta. On hienoa huomata, että nuoret todellakin saavat äänensä Keskustassa kuuluviin ja pystyvät vaikuttamaan aivan keskeisellä tavalla puolueen päätöksiin.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että Keskusta asetti sosiaaliturvan uudistukselle mm. seuraavia tavoitteita, joita olen oheen kommentoinut muutamalla lauseella.

Opintorahaan tehdään tuntuva huoltajakorotus

Perheelliset opiskelijat ovat yksi yhteiskuntamme köyhimpiä ryhmiä. Opiskelijat pelkäävät lapsen saamisesta aiheutuvaa taloudellista epävarmuutta ja ahdinkoa, joka on yhtenä keskeisenä taustatekijänä sille, että lapsien saaminen viivästyy. Tähän on nyt saatava muutos, sillä jopa 90 prosenttia opiskelijoista kertoo haluavansa lisää lapsia. Talous ei tietenkään ratkaise kaikkea, vaan lisäksi tarvitaan esimerkiksi joustavuutta päivähoidon järjestämiseen ja kurssien suorittamismahdollisuuksiin. Opintorahan huoltajakorotus olisi kuitenkin merkittävä yksittäinen uudistus.

Opintotuki ja sairauspäiväraha pitää yhteensovittaa järjestelmää kehittämällä

Tällä hetkellä opiskelijan täytyy lakkauttaa ensiksi opintotuki, jonka jälkeen vasta voi anoa sairauspäivärahaa. Tämä aiheuttaa tarpeetonta epävarmuutta ja katkoksen opiskelijoiden toimeentuloon. Lisäksi nykyjärjestelmässä sairauspäivärahalla ei ole lainkaan mahdollisuutta opiskella, vaikka opiskeleminen edistäisi sairaudesta toipumista. Jatkossa tuleekin olla niin, että mikäli osittainen opiskelu edistää sairaudesta kuntoutumista esim. mielenterveyssairauksissa, niin silloin opiskelun tulee olla mahdollista.

Vähimmäismääräisen sairauspäivärahan omavastuuaikaa lyhennetään

Lain mukaan oikeus sairauspäivärahaan alkaa, kun sairaus kestänyt kymmenen arkipäivää. Nykyisessä tilanteessa vähimmäissairauspäivärahaa saavat joutuvat kuitenkin 55 päivän karenssiin, jonka aikana sairauspäiväraha jää pienemmäksi kuin mitä vähimmäispäiväraha olisi. Monien pienituloisten nuorten ja opiskelijoiden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että tuon 55 päivän ajan saa alle minimirahan (15,20€ vuonna 2008), jolloin aiemmista tuloista riippuen sairauspäiväraha jää pahimmillaan muutamaan euroon päivässä. On järjenköyhyyttä kuvitella, että köyhien tulisi selviytyä lähes kaksi kuukautta muutaman euron päivittäisellä tulolla, kun samaan aikaan tavalliset työläiset saavat ansiotuloihinsa sovitettua sairauspäivärahaa jo 9 päivän jälkeen. Tämän on kertakaikkisen käsittämätön epäkohta. Maailmassa on virhe, jonka Keskusta onneksi aikoo korjata.

Lapsiperheiden etuudet (lapsilisä, kotihoidontuki, pienimmät vanhempainpäivärahat) tulee sitoa indeksiin.

On kohtuutonta, että lapsiperheellisten etuudet menettävät vuosittain ostovoimaansa, kun hinnat kallistuvat, mutta tukea ei vastaavasti koroteta. Samaan asiaan tulee kiinnittää huomiota myös opintotuen osalta, mutta opintotuen perusteellista uudistamista on pohdittava ennen kuin indeksiin sitomisesta tehdään päätöksiä opiskelijoiden etuuksien osalta.

Lisäksi Keskusta vaatii, että verotuksen kokonaisuutta pohtiva työryhmä tekee selvityksen siitä kuinka perheellisten asemaa voidaan sosiaaliturvan uudistamisen lisäksi parantaa verotuksen avulla. Selvityksessä tarkastellaan vaihtoehdon tarjoamista perheverotukseen siirtymiseen pienten lasten vanhempien kohdalla. Lisäksi selvitetään lapsivähennyksen käyttöönottoa. Tarkoituksena on huomioida erityisesti yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden asema.

Kaiken kaikkiaan Keskusta siis tavoittelee varsin merkittäviä uudistuksia nuorille ikäluokille. Loistavaa, että Keskustassa arvostetaan opiskelija- ja nuorisojärjestön vahvaa asiantuntemusta ja näkemystä näissä asioissa. Oma uskoni Keskustan kykyyn mukautua ajan haasteisiin vahvistui huimasti viikonlopun aikana. Keskusta ei jää kiirastuleen makaamaan, sillä emme ole periaatteellisista syistä vanhaan kiinni jumittautuva puolue, vaan pyrimme aidosti ja vastuullisesti uudistamaan yhteiskuntaa arvojemme pohjalta. Toivottavasti muutkin puolueet ottavat perheiden ja opiskelijoiden asian sydämelleen.

Puoluevaltuuskunnan kannanotto kokonaisuudessaan löytyy täältä.

On taas aika päättää tulevan vuoden politiikan suunta ja suunnannäyttäjät

2008-11-24T18:34:00.010+02:00

Keskustan Opiskelijaliiton liittokokous järjestetään tulevana viikonloppuna 29-30.11. Rovaniemellä. Kokouksessa valitaan ensi vuoden hallitus sekä linjataan KOL:n politiikkaa mm ohjelmien, aloitteiden ja kannanottojen kautta. Poliittisista ohjelmista uusitaan kaikki muut paitsi periaateohjelma eli liiton koulutus, sosiaali, ympäristö, kansainvälisten asioiden ohjelmat. Lisäksi käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten ensi vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma.

Rovaniemen Keskustaopiskelijat ovat tänä vuonna kokouksen järjestelyvastuussa. Osasto onkin järjestänyt itse kokouksen lisäksi paljon muutakin ohjelmaa, joista odotetuin tapahtuma on varmasti lauantai-iltana kaupungin vastaanotto Rovaniemen kaupungintalolla.

Liiton puheenjohtajaehdokkaiksi ovat tähän mennessä ilmoittautuneet Otaniemen Keskustaopiskelijoiden pj Tuomas Paasonen ja Rovaniemen Keskustaopiskelijoista Antti Kurvinen. Molemmat ehdokkaat ovat toimineet kuluneen vuoden myös KOL:n liittohallituksessa. Kokous päättyy sunnuntaina iltapäivällä, jolloin käsitellään päätösasioita sekä henkilövalinnat uuteen liittohallitukseen ja muihin luottamustehtäviin.

Opiskelijoille enemmän harjoittelupaikkoja kuntiin!

2008-10-26T08:56:00.001+02:00

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) vaatii kuntia tarjoamaan opiskelijoille enemmän heidän opintojaan vastaavia harjoittelupaikkoja. KOL:ssa nähdään, että kunnat tulevat tulevaisuudessa entistä kovemmin taistelemaan osaajista yksityisen sektorin kanssa. Tämän takia kuntien tulisi tehdä oppilaitosten kanssa enemmän yhteistyötä, niin harjoittelupaikkojen kuin opinnäytetyöyhteistöidenkin osalta.

"On kuntien itsensä etu saada opiskelijat kiinnostumaan myös kunnista työnantajina", huomauttaa Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Juha Iso-Aho. Työkokemuksen karttuminen kuntasektorilla ja opinnäytetöiden tekeminen kuntia kiinnostavista aiheista toisi Iso-Ahon mukaan kunnat työnantajina paljon lähemmäksi opiskelijoita kuin mihin esimerkiksi rekrytointiseminaarit kykenevät.

KOL:sta muistutetaan, että jokaisessa maakunnassa on korkeakouluja, joissa on paljon potentiaalia hyvään yhteistyöhön kuntien kanssa. "Harjoittelujen teettäminen opiskelijoilla ei kuitenkaan saa muodostaa opiskelijoista alemman asteen työntekijöitä, vaan heitä on kohdeltava tasa-arvoisina työpaikan jäseninä.", Iso-Aho korostaa.

Keskustaopiskelijat toivovatkin mahdollisimman monen nuoren ja opiskelijan äänestävän sunnuntaisissa kunnallisvaaleissa. KOL muistuttaa sen olevan ainoa tapa taata myös opiskelijoiden asioiden huomioon ottaminen kuntien päätöksenteossa.

Lisätietoja,

Juha Iso-Aho

puheenjohtaja@keskustaopiskelijat.fi

Puh. 050-3745416

Rauhan rakentajat ovat sotien todellisia sankareita

2008-10-19T22:05:00.002+03:00

Olen teekkariksi kummajainen. Kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista jo ennen kuin hallitsin perusalgebran ja käytän enemmän aikaa kannanottojen kuin säätöjärjestelmien tekemiseen. Mutta pahimpana - ehkäpä asiana, jota minun ei pitäisi sanoa ääneen - arvostan rauhan Nobelin korkeammalle kuin fysiikan Nobelin.

Vietin kuluneen viikonlopun Suomen Punaisen Ristin järjestämällä Humanitaarisen oikeuden peruskurssilla. Käydessämme läpi kansainvälisiä lakeja, Punaisen Ristin toiminnan perusteita ja kriisipesäkkeissä tarvittavaa apua, jäin pohtimaan rauhaa edistävän työn merkitystä. Nykysuomalaisena on vaikea nähdä rauhanneuvotteluiden todellista merkitystä. Suomessa ei toisen maailmansodan jälkeen ole tarvinnut nähdä sodan kauhuja, niinpä ne ovat muuttuneet meidän yhteiskunnassamme lähinnä kaukaisiksi uutiskuviksi.

Poliitikot tarkastelevat sotaa usein kylmän strategisella tasolla, kun arvioida sen hyötyjä ja haittoja. Mutta kansalle, siviileille ja rivisotilaille ei sodassa ole voittajia. Fyysisten vammojen lisäksi, kaikki sodan keskellä elävät saavat henkisiä haavoja. Suru, viha ja katkeruus jäävät ihmisten mieliin vielä silloinkin, kun aseet ovat jo hiljenneet.

Sotasankareista puhutaan usein, mutta rauhan rakentajat jäävät pienemmälle huomiolle. Silti juuri heillä on kaikista suurin vaikutus niihin ihmisiin, joiden elämässä ei ole enää toivoa. Siksi minä - niin kuin moni muukin - olen iloinen, että myös Nobelin rauhanpalkinto palasi juurilleen ja annettiin elämäntyönsä rauhalle antaneelle ihmiselle.

Martti Ahtisaari on onnistunut saavuttamaan lukuisia läpimurtoja rauhanneuvotteluissa sanan vankalla vasaralla. Hän on pelastanut ihmisiä ja antanut heille elämän, joka heiltä jo kerran vietiin. Kuinka moni meistä voi sanoa samaa tai edes asettaa oman elämänsä tavotteita yhtä korkealle?

Fysiikan Nobel saattaa avata ovia elämän pelastamiseen tai helpottamiseen tulevaisuudessa. Rauhan Nobel kertoo siitä, että jotain tärkeää on jo tapahtunut. Syvä kumarrus, onnittelu ja kiitos presidentti Martti Ahtisaarelle.

Vaalitarkkailijoita Nepalista

2008-10-19T21:31:00.001+03:00

Iltauutiset raportoivat äänestysaktiivisuudesta päivittäin ja puolueaktiivit raapivat päätänsä jännittäen viikon päästä pidettävien vaalien lopputulosta. Kuntavaalit ovat kaikkien ajatuksissa – toivottavasti. Osallistumista ja vaikuttamista pidetään tärkeänä, mutta politiikkaa vierastetaan vaikutuskanavana siitäkin huolimatta, että useimmat meidän arkisista asioista päätetään kunnissa ja eduskunnassa. Meillä on mahdollisuus osallistua äänestämällä, mutta myös toimimalla poliittisissa nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä.

Pääsin tapaamaan nepalilaisia poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen vaikuttajia Demo Finlandin* järjestämässä tilaisuudessa. Nämä nepalilaiset "vaalitarkkailijat" ovat opintomatkalla tutustumassa poliittisiin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Hämmästyin nepalilaisten aktiivisuutta tehdä kysymyksiä järjestöjen toiminnasta ja rahoituksesta – kynät sauhuten he tekivät muistiinpanoja. Nepalilaisten delegaatio vierailee Suomessa seuraavan viikon ajan ja osallistuu vaalivalvojaisiinkin. Toivottavasti saamme juhlia heidän kanssaan vaalituloksen lisäksi myös äänestysaktiivisuuden kohoamista. Nepalilaisten osallistumisinnostus saisi tarttua myös meihin suomalaisiin.

RiLi

*Demo Finland, Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö (DEMO) ry on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, jonka tavoitteena on tukea ja edistää monipuoluedemokratiaa kehitysmaissa. Demolla on Nepalissa ohjelma, joka pyrkii edistämään nuorten vaikutusmahdollisuuksia politiikassa. Lähde: www.demofinland.org

Talous kuohuu

2008-10-17T21:07:00.000+03:00

Finanssikriisi on vihdoin pulikoinut Uudelta mantereelta Atlantin tälle puolelle. Kesti noin vuoden ennen kuin Yhdysvalloissa romahtaneiden asuntojen hintojen vaikutukset alkoivat näkyä asuntoluottoja roiskineiden investointipankkien taseissa. Tänä syksynä moni pankinjohtaja joutui sitten myöntämään, että seinät kaatuvat päälle myös heidän työpaikoillaan.

Eurooppalaisten vahingoniloa hillitsee se, että myös täällä pankit ovat toisaalta monimutkaisten sitoumustensa kautta ja toisaalta yleisen epäluottamuksen johdosta joutuneet itsekin vaikeuksiin. Samoin Yhdysvaltojen sekoilu oman "talouden pelastuspakettinsa" kanssa toistui jossakin määrin myös Euroopan puolella.

Kun Islanti joutui kansallistamaan suurimpia pankkejaan estääkseen niiden kaatumisen, heijastui tämä kaikkiin niihin maihin joissa niillä oli toimintaa. Britanniassa turvauduttiin jopa islantilaispankkien rahojen jäädyttämiseen terrorismin vastaisten toimien tueksi tehdyn lain avulla. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa taasen pyrittiin palauttamaan luottamusta maiden omiin pankkeihin korottamalla niiden talletussuojaa. Valitettavasti vain tämäkin toiminta on Euroopan Unionin sisämarkkinoilla helposti nollasummapeliä - kun jossakin maassa taataan talletukset 100% asti, nostaa se paineita naapurimaissa. Luottamusta parantavat toimet Ruotsissa lisäsivät epäluuloa ja hätääntymistä Suomessa.

Mutta ollaan tästä kriisistä suomalaisesta näkökulmasta saatu jotain hyvääkin. Viimeistään nyt saatiin nimittäin näyte siitä, kuinka paljon vaikutusvaltaa pienelläkin maalla voi EU:ssa olla. Viime viikolla pääministeri Matti Vanhanen vieraili Lontoossa kertomassa suomalaisten kokemuksia oman pankkikriisimme hoidosta Britannian pääministeri Gordon Brownille. Sunnuntaina sitten unionin jäsenmaiden johtajat kokoontuivat Brysseliin ylimääräiseen istuntoon keskustelemaan pankkikriisistä ja päättämään yhteisistä toimista sen helpottamiseksi. Tilaisuudessa päädyttiin malliin, jossa valtiot voivat taata pankkien keskinäisiä lainoja ja toisaalta myös ostaa niiden osakkeita. Suomen osuutta kiiteltiin tuossakin kokouksessa ja kaikki Suomen esittämät muutokset pohjaesitykseen menivät läpi. Omalla kokemuksellaan ja osaamisellaan suomalaiset siis saivat sanansa kuuluviin.

Olisiko siis niin, että kerrankin Suomea 90-luvulla raadelleesta lamasta olisi ollut jotain hyötyä? Tieto siitä, miten tällainen pankkikriisistä liikkeelle lähtevä taantuma tai jopa lama etenee, voi hyvinkin koitua koko Euroopan eduksi. Kunhan ei vain toisteta Suomessa tehtyjä virheitä. Suomen talous lähti laman jälkeen ja siitä otettujen oppien kautta pitkään nousuun, mutta kasvamaan alkoivat myös tuloerot ja suhteellisesti köyhien määrä. Jälkimmäisiä en toivoisi EU-maiden perinnöksi tästä kriisistä.

Kävin äänestämässä

2008-10-16T12:35:00.003+03:00

Tänään noin tunti sitten kävin harjoittamassa yhtä klassista perusoikeutta. Äänestin kuntavaaleissa! Ennakkoäänestyspaikka oli oman kotikuntani kunnantalolla. Olen äänestänyt viime eduskuntavaaleja lukuunottamatta aina ennakkoon. Äänestyspaikalla oli jonoa. Äänestämään pyrki pääasiassa vanhuksia. Jonottaessani osallistuin vaalikeräykseen lompsassa olleilla pikkukolikoilla. Vaalivirkalilija tunsi minut ja henkkareiden näyttämisen sijaan riitti oman henkilötunnuksen luetteleminen. Tiedot täsmäsivät ja pääsin koppiin. Tulevalle uudelle suurkunnalle päättäjäksi näytti pyrkivän lähes 200 kuntalaista. Silmäilin Keskustan ehdokaslistaa ja siellä oli kovin tutunkuuloinen nimi. Numerokin on syöpynyt aika hyvin mieleen. Tarkistin kuitenkin vielä kerran. Lopuksi piirsin numeron huolellisesti lyijykynällä. Toimitus kesti ehkä alle minuutin. Palasin lippuni kanssa virkailijan luo. Hän leimasi lipun ja sain sulkea sen omaan kirjekuoreen. Kirjekuori laitettiin vielä yhteen kuoreen. Nyt kuoreni jäi odottamaan ensi viikon sunnuntaita. Juttelin pienen hetken small talkia virkailijan kanssa. Sitten kiitin ja poistuin. Parkkipaikalla keskustelin hetken aikaa toisen äänestäjän kanssa. Hän oli huolissaan tulevan uuden Kauhavan taloudesta. Terveydenhuoltokin painoi mieltä. Olin omissa kommenteissa positiivinen. Osin tosissani ja osin velvollisuudesta.

Äänioikeuden käyttäminen oli aika arkinen juttu. Ehdokaskin on tuttu yli 22 vuoden ajalta. Tiedän hänen hyvät puolensa ja vikansa. On villiä miettiä, millaista on äänestää Zimbabwessa. Tai Azerbaidzanissa. Millaista on kun ei voi olla varma, ovatko uurnat tyhjiä ennen äänestämisen aloittamista. Millaista on kun väärä äänestyspäätös voi viedä hengen. Millaista on haaveilla siitä, että vaalien tulos määräytyisi täysin vapaasti. On villiä miettiä sitä, että vuosisatojen aikana miljoonat ihmiset ovat kuolleet ja joutuneet kidutetuksi tuon melko arkisen ja tylsän asian takia. Toisaalta on villiä miettiä, miten paljon nuo muutamat lyijykynänvedot sisältävät valtaa. Perustuslain mukaanhan Suomessa ylin valta kuuluu kansalle. Käykää ihmiset äänestämässä! Syyksi riittävät vaikka kaikki ne joukkohaudoissa makaavat demokratiaktivistit ja pidätyskeskuksissa viruvat mielipidevangit. Syyksi riittää myös huono julkinen liikenne tai kuntaliitos. Äänestä, sillä valkovenäläinen ei voi äänestää puolestasi.

Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen jäsen
kuntavaaleissa mr. 153

Ei ole aivan sama kuka päättää!

2008-10-13T16:51:00.001+03:00

Kuntavaalien, kotivaalien kuten me keskustalaiset sanomme, ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna. Kuluneina viikkoina järjestöaktiivien kalenterit ovat olleet täynnä – eivät vain päivät, vaan myös tunnit. Kuluneen "pitkän viikonlopun" olen viettänyt Kainuussa oman vaalikampanjani parissa. Perjantaina tapasin torikahvien merkeissä paikallista väkeä ja lauantaina pohdimme piirin syyskokouksessa tulevia vaaleja ja Kainuun tulevaisuutta. Oma vaalikiertueeni jatkui Kainuun Keskustanuorten joukon jatkona viikon aluksi Puolangalle ja Suomussalmelle, missä ehdokkaat jalkautuivat lukioihin kriittisten äänestäjien tentattavaksi. Nuorten aktiivisuus yllätti minut – useat kysymykset olivat suoria ja kiemurteleviin vastauksiin tartuttiin tarkentavilla kysymyksillä. Erittäin iloinen oli siitä, että nuorten huoli tulevaisuudesta ja työstä maakunnassa nousi aidosti esille. En siksi, että toivoisin asian aiheuttavan harmaita hiuksia, vaan siksi, että väite nuorten passiivisuudesta ja jopa negatiivisesta suhtautumisesta politiikkaan löysi vihdoin oman paikkansa romukopasta. Nuorillakin on halua vaikuttaa oman kotipaikkakunnan asioihin, mutta rohkaisua pistäytyä äänestyskoppiin tarvitaan. Nämä ajatukset ja ideat välittyvät päätöksentekoon vain sen äänestyslipukkeeseen raapustetun numeron välityksellä.

Toivottavasti jokainen äänioikeutettu käyttää tätä perusoikeuttaan viimeistään varsinaisena vaalipäivänä. Ei ole nimittäin aivan sama kuka päättää asioistamme!

RiLi

kotivaaleissa Hyrynsalmella numerolla 13 ja maakuntavaaleissa Kainuussa numerolla 427

P.S. Kiitokset vielä kansanedustaja Antti Kaikkoselle piipahtamisesta – ei se niin kankeasti mennyt!

Haaste kuntavaaliehdokkaille

2008-09-27T13:36:00.001+03:00

Otaniemeläiset yhdistykset esittäytyivät uusille opiskelijoille tämän viikon keskiviikkona ja torstaina Kampusriehan merkeissä. Allekirjoittanutkin oli mukana joukossa esittelemässä keskustaopiskelijoiden toimintaa.

Karkkia ja haalarimerkkejä hamuavien fuksien laumoista löytyi aina silloin tällöin joku, joka tahtoi jäädä jutustelemaan ja pohtimaan päivän polttavaa politiikkaa. Eristyisesti mieleeni jäi kohtaaminen Suomeen vain kaksi vuotta sitten muuttaneen otaniemeläisen kanssa. Pohdimme suomalaista yhteiskuntaa ja sen tilaa. Hän ihmetteli suomalaisten vahvaa taipumusta eristäytyä - asiaa, joka meidän melankolisessa maassamme on itsestäänselvyys, johon havahdutaan vasta Kauhajoen tapahtumien kaltaisissa traagisissa tilanteissa.

Tällä viikolla jokaisen lehden sivuilta on ollut luettavissa sama viesti, jota Keskusta on puolueena kysynyt jo vuosia: missä on yhteisöllisyys? Ehkäpä juuri meidän tulisi katsoa peiliin. Mitä me olemme tehneet yhteisöllisyyden lisäämiseksi?

Olisi helppo sanoa, että viimeisen viiden vuoden aikana pääministeripuolueen olisi pitänyt saada näkyviä tuloksia. Mutta eduskunta ja valtio ovat liian kaukana ihmisistä lisätäkseen todellista yhteisöllisyyttä. Sen sijaan kunnanvaltuustojen päätöksillä on valtava merkitys siihen, minkälaisen arjen ihmiset kohtaavat.

Kuntavaalien lähestyessä asetankin haasteen jokaiselle keskustalaiselle kuntavaaliehdokkaalle: mieti yksi ratkaisu, miten juuri Sinä lisäisit yhteisöllisyyttä omassa kunnassasi. Mikäli pystymme ensi vaalikaudella kehittämään - ja edes osin toteuttamaan - 10 000 ratkaisua suomalaiseen yhteisöllisyyteen, voimme ylpeinä todeta tehneemme hyvää työtä seuraavien vaalien alla.

Onnea kaikille!

2008-09-23T10:56:00.001+03:00

Nopeat onnittelut kaikille! Tänään olemme saaneet tuhlatuksi luonnon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat. En ota kantaa tutkimukseen sen tarkemmin, mutta epäilemättä suunta on ainakin oikea. Global Footprint Networkin laskelmien ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) mukaan suomalaisilla oli vuonna 2006 maailman kolmanneksi suurin ekologinen jalanjälki. Elämäntapamme kuluttaa luonnonvaroja tolkuttomasti, eikä tahti ole ollut hidastumaan päinkään. Kulutuksemme ylittää luonnon uusiutumiskyvyn, joten jotain pitäisi tehdä. Tämä vastuu sysätään helposti hallituksen tai EU:n vastuulle, sillä onhan omaa elämäntapaa ja piintyneitä tottumuksia perin vaikea muuttaa ja vielä vaikeampi luopua kokonaan. Keskustan kotivaalistartissa viime perjantaina päästiin seuraamaan John Websterin elokuvaa Katastrofin aineksia. Elokuva herätti paljon hersyvää naurua siinä missä vakavampiakin aineksia.

Ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto olisi vaipua horrokseen loppuvuodeksi, jotta balanssiin päästäisiin. Parempi vaihtoehto lienee kuitenkin osallistua ja vaikuttaa! Yksi keino on jatkaa liikkujan viikkoa ja tehdä autottomasta päivästä autotonta viikkoa. Huono vaihtoehto ei myöskään ole osallistuminen kotivaaleihin.

Kuntademokratia huutaa uudistuksia

2008-09-22T20:52:00.003+03:00

Tänä syksynä valitaan jälleen Suomen kuntien ylimmät päätöksentekijät. Suomalaisessa yhteiskuntajärjestelmässä kunnat ovat keskeisessä asemassa. Lähes kaikki kiva, jonka hyvinvointivaltio kansalaisilleen tarjoaa, tuotetaan kuntien kautta. Jo sinänsä vahva kunnallinen itsehallinto on saanut entisestään vapauksia kuntauudistus PARAS-hankkeen kautta. Kunnat saavat jatkossa päättää, tuottavatko itse palvelunsa vai ostavatko ne yksityisiltä yrityksiltä tai vaikkapa naapurikuntien kunnalliselta liikelaitokselta. Luottamushenkilöiden työmäärä on lisääntynyt ja enää ei valtuustosalin penkkiin voi istahtaa kylmiltään.

Minusta kunnallisen päätöksenteon uhkakuvana on nähtävä päättäjien rakenteen yksipuolistuminen entisestään. Haastavan työn ja tasapainoisen perhe-elämän yhdistäminen kuntapolitiikkaan ei ole helppo tehtävä. Ellei meno muutu, kohta kuntien asioista päättäminen on kunnan omien työntekijöiden ay-toiminnan ja eläkeläisten harrastuskerhon välimuotoa. Tällaisen kehityksen ehkäisemiseksi esitän paria radikaalia uudistusta suomalaiseen kuntademokratiaan:

1.) KAIKISSA Suomen kunnissa tulisi siirtyä pormestarimalliin, jossa kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitaisi päätoiminen pormestari-nimikkeellä toimiva henkilö. Pormestari valittaisiin suoralla kansanvaalilla esim. kunnallisvaalien yhteydessä. Nykyinen malli keskittää väistämättä valtaa kunnanjohtajan kautta virkamiehille. Demokraattisesti valittujen päättäjien on vaikea vaikuttaa valmisteluun. Lisäksi päätösten valmistelussa, toimeenpanossa ja kunnan yleisessä johtamisessa normaali poliittinen vastuu ei juurikaan toteudu. Myös isoimpien kaupunkien lautakuntien puheenjohtajat voisivat olla päätoimisia tai puolipäiväisiä. Keskisuuren suomalaisen kaupungin luottamuselimen tehokas johtaminen ei ole enää mahdollista harrastuspohjalta.

2.) Pormestarimallia tasapainottamaan tulisi valtuutettujen peräkkäisten toimikausien rajoittaminen. Peräkkäiset valtuustokaudet tulisi rajata kolmeen. Näin ollen kukaan ei voisi toimia yhtäjaksoisesti valtuustossa yli 12 vuotta. Tämän jälkeen pitäisi huilia ainakin yksi kausi. Monessa kunnassa ja monella alueella päätöksentekoa jähmettävät henkilöiden väliset ristiriidat. On myös kysyttävä, onko monta kymmentä vuotta luottamushenkilönä toimineella enää virtaa uudistuksiin ja rohkeisiin vetoihin. Kausien rajaaminen pakottaisi antamaan vastuuta enemmän nuorille.

3.) Kuntalakiin tulisi säätää mahdollisuus järjestää sitovia kunnallisia kansanäänestyksiä. Nyt mahdollisia ovat vain neuvoa-antavat. Halutessaan valtuusto voisi siirtää ristiriitaisen ja vaikean asian suoraan kansan päätettäväksi. Tällaisia kysymyksiä voisivat olla esim. kuntaliitos tai ydinvoimalan tulo kuntaan. Suorat kunnalliset kansanäänestykset lisäisivät läheisyysperiaatteen toteutumista paikallispolitiikassa. Lisäksi niiden mahdollisuus tasapainottaisi muiden uudistusten antamaa kuntapoliitikkojen vahvaa asemaa.

Nämä kaikki uudistukset voitaisiin toteuttaa tulevalla kunnallisvaalikaudella. Niiden avulla suomalaisten kuntien päätöksenteko loikkaisi kerralla hevoskärryajalta 2000-luvulle.

Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen alue- ja kuntavastaava
Valtuutettu ja kunnallisvaaliehdokas

Uuden lukuvuoden kynnyksellä

2008-09-10T21:13:00.001+03:00

Opiskeluelämä on lopullisesti pyörähtänyt käyntiin tällä viikolla. Kesäisin niin hiljainen Jyväskyläkin on taas täynnä elämää ja uusia innokkaita fukseja. Jokaisena iltana on jossain jotkin bileet, ja ylioppilaskylän keskellä se näkyy ja kuuluu. Lukujärjestys on jo "vanhalla" opiskelijalla hahmottunut ja kalenteri on täyttynyt niin, että olisi suotavaa kyetä olemaan taas kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Tuota lukujärjestystä tehdessä huomasin, kuinka vähän loppujen lopuksi sopivia luentoja on tarjolla, toisin sanoen opiskelijalla pitäisi riittää motivaatiota lukea itse tenttikirjoja ilman minkäänlaista ohjausta. Tämä toki vaihtelee tiedekunnan ja oppiaineen mukaan, mutta minulla on ainakin käynyt niin, että lähes kaikki ohjatut kurssit olen jo kolmessa vuodessa suorittanut, mutta tenttikirjoja on vielä vino pino odottamassa sopivaa lukukipinää. Monet kolleganikin ovat vuosien mittaan todenneet, että kurssit on mukavampi suorittaa millä muulla tahansa menetelmällä, kunhan ei tarvitsisi päntätä.

Omasta opiskelualastani minulle on syksyllä tarjolla vain graduseminaari. Sinne siis! Pro gradun tekeminen pelottaa jossain määrin opiskelijoita. Omalta kohdaltani luulen sen johtuvan siitä, että olen laiska tarttumaan gradukirjoihin - lukisin mieluummin Liza Marklundin viimeisimmän dekkarin tai Anna-Leena Härkösen uuden romaanin. Tunnetusti gradun tekemiseen tarvitsee lukea paljon, ja tuo lukeminen puolestaan vaatii aikaa, eikä sitä aikaa tunnu riittävän edes Marklundiin tai Härköseen syventymiselle. Aivojen sopukoissa piilee ajatus myös gradun lopullisuudesta: tähänkö se opiskeluelämä sitten loppuu? Suoraan sanottuna en vain uskalla ja halua heittäytyä gradun pyörteisiin ja astua ankeaan työelämään.

Niinpä päätinkin hamuta kursseja aivan muualta. Lisäopiskelustahan ei mitään haittakaan ole, päinvastoin, tämähän on viimeinen tilaisuus opiskella ilmaiseksi. Viime maanantaina sitten aloitin kielikylvyn. Tässä vaiheessa saankin kiittää maailman parasta poliittista opiskelijajärjestöä ja sen viime huhtikuista Brysselin matkaa. Tuosta reissusta sain kipinän aloittaa (taas) ranskan opiskelut. Kummasti kuitenkin nuo yläasteen ranskan tunnit hiipivät takaisin mieleeni, ja lupaukseni siitä, ettei tätä enää koskaan... Onneksi sain jo luokkakaveriltani anteeksi lupaukseni pettämisen. Lisäksi päätin tulevan vuoden aikana petrata englannin kielen taitojani usean kurssin voimalla, lukiosta kun on jo useampi vuosi aikaa. Keväällä voisin jatkaa ruotsin ja saksan kursseilla, mikäli intoa vielä riittää - ne kun ovat jo niin unohduksissa.

Palatakseni vielä Brysseliin on matkasta jäänyt elävästi mieleen, miten tilatessani ravintolassa punaviiniä, sain yhdellä kerralla valkoviiniä ja toisella kerralla roseviiniä. Joko niin kansainvälisessä Brysselissä ei osata englantia tai sitten kielitaitoni todellakin kaipaa kohennusta. Kaksi elintärkeää sanaa onkin jo hallussa: 'rouge' ja 'vin'. Seuraavaa Brysselin matkaa odotellessa...

Kuka salaa ja mitä?

2008-09-03T18:28:00.002+03:00

Pääministeri Matti Vanhanen kertoi Helsingin Sanomissa odottavansa SATA-komitealta esitystä, joka mullistaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän (HS 3.9.2009). Vanhanen kaipaa, kuten oikein onkin, kokonaisremonttia leikkaa-liimaa-ompele-paikkaa –systeemillä 40 vuoden kuluessa kasaan parsittuun järjestelmään. Puolelta, jos toiselta, on tosin kuluneen vuoden ajan huudeltu kokonaisvaltaisen uudistuksen perään. Harvassa ovat kuitenkin ne, jotka todella olisivat kertoneet mielipiteensä siitä, millainen uuden sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla. Termeinä usein esiintyneet "kannustava" ja "yksinkertainen" eivät nimittäin vielä kerro paljoakaan, kun ottaa huomioon poliittisen retoriikan vaikutuksen termien sisältöön.

Myöskään Vanhanen ei suoraan kerro, millainen uuden mallin hänen mielestään tulisi olla. Sen sijaan Vanhanen esittää erittäin mielenkiintoisen kommentin:

"Kun ehdotukset tulevat hallituksen käsittelyyn, niin sellaiset hankkeet eivät etene, joissa on jätetty pohtimatta asioita, jotka ovat olleet pitkään julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi perustulon filosofia on hyvin vahvasti mukana tässä pohdinnassa, ja sen täytyy saada Sata-komitean työssä todella perustavanlaatuinen käsittely."

"Millään yleisideologisilla syillä ei pidä tällaisia ideoita hylätä, vaan ne täytyy käydä läpi ja tehdä johtopäätökset."

Voidaanko tästä tulkita, että Vanhanen on kallistumassa omassa ajatusmaailmassaan perustulon kannattajaksi?

Keskustan Opiskelijaliitto kuuluu niihin harvoihin tahoihin, jotka ovat jo julkisesti esittäneet oman hahmotelmansa sosiaaliturvan kokonaisuudistukseksi. Kannatamme perustulon kaltaisen inhimillinen etuuden käyttöönottamista, josta pienituloinen saisi pitävän takuuturvan ilman ylimääräistä byrokratiaa.

Perusosan lisäksi voisi saada lisäosaa erityiseen tarpeeseen, kuten asumismenoihin. Lisäosa voisi koostua useammasta erillisestä tarpeesta ja kullakin tarveharkintaiselle etuudella olisi olemassa laskennallinen summa, jonka saa jos tulot ovat nolla euroa kuukaudessa. Tarveharkintaiset tuet, joihin henkilö on oikeutettu, laskettaisiin nykytilanteesta poiketen yhteen pakettiin. Edellä mainittu malli toteutettaisiin siten, että perusosasta leikkaantuisi jokaista ansaittua euroa kohden 35 senttiä. Mahdollisesta syyperusteisesta lisäturvasta leikkaantuisi lisäksi jokaista ansaittua euroa kohden 25 senttiä. Jokainen työllä ansaittu euro lisäisi tällöin käytettäväksi jääviä tuloja vähintään 40 senttiä. Käytännössä kyse olisi niin sanotusta negatiivisesta tuloverosta, jossa verojen maksamisen sijaan tietyn tulorajan alittava henkilö saa valtiolta tukea.

Olisi mielenkiintoista kuulla, vastaako KOL:n esittämä hahmotelma pääministeri Vanhanen näkemystä tulevaisuuden sosiaaliturvasta.

Hämmentävä, rikastuttava, alaston politiikka

2008-09-03T13:35:00.012+03:00

Tällä viikolla yllättävän monen lehden sivulta tai jopa kannesta on löytynyt hämmentävän tuttuja naamoja hämmentävän vähissä vaatteissa. Nimittäin Kokoomusnuoria. Ja naamojenkin lisäksi on pystynyt bongaamaan aika paljon muutakin.

Tämä sai minut miettimään omaa suhtautumistani politiikkaan ja sen vakavuuteen. Kuuluuko politiikan olla vakavaa, vai voiko sitä ihan oikeasti tehdä pilke silmäkulmassa säilyttäen vielä asiallisuuden? Olenko minä itse nyt todella vastoin omaa käsitystäni sittenkin niin konservatiivinen ja kapeakatseinen, etten osannut välittömästi yhdistää alastomuutta ja sen myyvyyttä poliittisten tarkoitusperien välineeksi? Leikkihän on vanhempi kuin moni puolue Suomessa - julkisuutta voi ostaa, kun osaa vetää oikeasta narusta.

Rohkeat kalenterit eivät ole uusia ideoita. Innovatiivisempaa Kokoomusnuorten kalenterissa olikin mielestäni alastomuuden käyttö suoraan ja kiertelemättä poliittisiin tarkoitusperiin.

Mietin kyllä kauan, miksi politiikan uskottavuutta halutaan koetella lisää sen ollessa muutoinkin monen kansalaisen mielessä vaakalaudalla erilaisten ministeriskandaalien jälkeen. Lopulta päädyin tulokseen, että kaikki keinot ovat siis politiikassa sallittuja, jos ne vain nostavat oikeita asioita keskusteluun. Tämän selityksen voisin jopa ostaakin! Odottelen siis innolla, mitä keskustelua Kokoomusnuoret haluavat käydä kalenterinsa suoman julkisuusraon varjolla.

Mutta lopulta, onko julkisuuden taustalla itse asiassa kyse itse kalenterista, jonka Kokoomusnuoret tekivät, vai siitä, että Kokoomusnuoret tekivät sen? SONK on muistini mukaan myöskin tuottanut moisen, tosin huomattavan paljon vähemmällä hälyllä (ja mahdollisesti myöskin vähemmällä alastomuudella). Jotenkin tuntuu, että Kokoomus on vain niin mediaseksikäs, että sen teot päätyvät helpommin valtakunnan mediaan, olivat ne sitten enemmän tai vähemmän pankkeja räjäyttäviä tai rajoja rikkovia. Itse en tosin ehkä haluaisi tulla muistetutksi tyttönä, joka on ollut Iltalehden kannessa neliapiloissa, vaikka sen luvattaisiinkin antavan puolueelle pisteitä nuorten silmissä.

Tai ehkä olen vain katkera kaikesta (niin hyvästä kuin pahasta) julkisuudesta, jonka Kokoomusnuoret itselleen ja puolueelleen tempauksella saivat kunnallisvaalien alla, ja en osaa nähdä kalenterin syviä tarkoitusperiä. Lukija päättäköön.

Ulla Hyvönen
varapuheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL

Ympäristöhankkeiden ja sotakorvauksien koplaaminen on out!

2008-08-19T23:58:00.001+03:00

Yleisönosastokirjoitukset sotakorvauksien maksamisen jatkumisesta tai nurinkurisesta Robin Hood-leikistä (HS 19.8.2008) saavat minut pyörittelemään päätäni. Tasaiseen tahtiin mielipidekirjoituksissa nousee esille Suomen ja Venäjän, tai muiden lähialueiden valtioiden ympäristöalan yhteistyö ja siihen satsattavat eurot, nimenomaan veroeurot. Useimmin esitetty näkemys on, että suomalaisten eurojen lähettäminen Venäjälle on rikkaan valtion tarpeeton taloudellista tukemista. Juuri minun veroeuroja ei saisi käyttää ympäristön tilan parantamiseen, eikä erityisesti jos se tapahtuu investoimalla ulkomaille, erityisesti Venäjälle. Tämä kuulostaa välillä liiankin uskomattomalta! Onko kysymys vain naapurimaatamme (maantieteellisesti rajatusti kohdistuneesta?) kohtaan koetusta epäluuloisuudesta vai oikeasti ymmärtämättömyyttä sen suhteen, että ympäristöasioissa valtioiden väliset rajat ovat keinotekoisia ja ilman laajamittaisia yhteistyöhankkeita ympäristönsuojelu jää vajaaksi. Ympäristökuormituksen vähentäminen sen syntypaikassa vaikuttaa myös kauemmaksi, sillä päästöjen siirtyminen valtiosta toiseen ei noudata rajamuodollisuuksia. Omat satsauksemme ympäristön hyväksi Suomessa eivät riitä, mikäli emme saa kehitettyä esimerkiksi Itämeren rantavaltioiden kanssa jätevedenpuhdistamojen toimintaa. Yhteistyöhankkeiden onnistumisen edellytyksenä on kaikkien osapuolten sitoutuminen, ja tämä tarkoittaa myös Suomen sitoutumista hankkeisiin. Yhteistyön muotoja ovat suorien investointien lisäksi Venäjän ympäristöhallinnon kehittäminen ja kouluttaminen.

Ympäristönsuojelun ja suojelutoimenpiteiden merkitys on vain korostunut ilmastonmuutoksen ja ympäristön tilan heikkenemisen myötä. Ympäristö ja luonto ovat vain lainassa lapsiltamme, joten tuntuu käsittämättömältä lukea väitteitä, ettei lähiyhteistyöhankkeilla saisi parantaa Itämeren tilaa tai ylläpitää luonnonsuojelualueita turvaamaan uhanalaisten lajien ja metsätyyppien säilymisen havumetsäalueella. Vetoaminen Venäjän mittaviin luonnonvaroihin ja rikkauksiin tuntuu keinotekoiselta sekin. Aina riittävät taloudelliset resurssitkaan eivät takaa toivottua lopputulosta, vaan merkitystä on koulutukselle ja yhteisillä hankkeilla.

Ympäristöhankkeiden ja muun lähialueyhteistyön vertaaminen sotakorvauksiin on out!

Kainuun korpimailta,

Riitta-Liisa Kemppainen

oikeustieteen ylioppilas,

Helsingin keskustaopiskelijat, hallitus

Keskustan opiskelijaliitto, liittohallitus, varajäsen

Hyrynsalmen kunnallisjärjestö, maakuntavaaliehdokas

Poliittista heräämistä!

2008-08-15T15:45:00.000+03:00

Panin suurella ilolla huomiolle, että kolme toisen asteen sitoutumatonta opiskelijajärjestöä liittyivät siihen alati kasvavaan joukkoon nuoria, jotka vaativat aktiivisen kansalaisuuteen kasvattavien oppisisältöjen tuomista kouluihin. SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto ja OSKU haluavat kannanotossaan puolueet kouluihin.

Äänestysaktiivisuus laskee lehmänhännän lailla sitä mukaa, kun poliittisesti aktiivisia sukupolvia siirtyy rauhaisammille maille. Nuorten poliittisen kiinnostuksen puute ei kuitenkaan ole luonnonlaki, vaan asialle on onneksi tehtävissä paljon. Yksittäistä taikatemppua, jolla äänestysaktiivisuus saadaan uuteen nousuun, tuskin on olemassa. Tarvitaan monipuolista keinovalikoimaa. Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Niklas Huotari nostaa yhdeksi keskeiseksi keinoksi koulujen tervejärkisen suhtautumisen politiikkaan:

"Tuokaa yhteiskunnallinen aktiivisuus kouluihin, puhukaa asiasta tunneilla ja
järjestäkää vaalipaneeleita sekä varjovaaleja. Kutsukaa ehdokkaita
kouluille ja pitäkää samalla huoli tasapuolisuudesta. Pyrkikää käymään
debattia asioista, jotka koskettavat nuoria. Näyttäkää, että
politiikka koskettaa meidän jokaisen elämää."

Kouluissa tapahtuvan kasvatuksen lisäksi lisäisin listan jatkoksi ainakin äänestysikärajan laskun, jotta nuoret pääsevät ajoissa kokeilemaan kouluissa opittuja taitoja. Alkajaisiksi äänestysikärajan alentamista voisi kirkkovaalien lisäksi kokeilla kunnallisvaaleissa ja laajentaa myöhemmin kattamaan muutkin vaalit, jos kokeilun tulokset ovat positiivisia. Nuoret osaavat 16-vuotiaana ottaa vastuuta monista suurista asioista, kuten peruskoulun jälkeisen opiskelupaikan valinnasta, joten äänestäminen onnistuu aivan taatusti, jos siihen vain annetaan mahdollisuus.

70-luvun ylipolitisoitumisesta seuranneen ja vuosikymmeniä kestäneen politiikan kyykyttämisen jälkeen tilanne on hiljalleen normalisoitumista. Politiikasta kiinnostunut nuori ei ole enää kavereiden mielestä friikki, vaan terveellä tavalla ympärillään tapahtuvista asioista kiinnostunut. Nyt sitoutumattomatkin nuorisojärjestöt ovat yksi toisensa jälkeen heränneet siihen, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Demokratia ei toimi, jos ihmiset eivät edes äänestä. Nyt tarvitaankin tädiltä ja sediltä asennemuutosta. Meidän nuorien viesti on selvä: haluamme politiikan kouluihin!

P.S. Kelan suunnittelija Jouni Parkkonen paljasti Iltalehdessä opiskelijapiireissä levinneen julkisen salaisuuden (IL 14.8.2008). Opiskelija, jolta opintotukikuukaudet ovat loppumassa, voi kikkailla itselleen melkein 200 euroa. Jos viimeinen tukikuukausi on vaikkapa lokakuussa, opiskelija voi palauttaa kätevästi netissä takaisin alkuvuoden tukia saadakseen tukikuukausia uudelleen käyttöönsä. Tämän jälkeen tukea voi hakea uudestaan ja saada sen korotettuna. Kikkailun mahdollistaa elokuussa noussut opintoraha, jonka seurauksena syksyllä nostettu opintoraha on noin 39 euroa kevään opintorahaa suurempi. Ne jotka saavat muutettua kevään viisi tukikuukautta syksyn mallin mukaisiksi, ansaitsevat lähes 195 euroa. Kätevää kikkailua kun sen oikein oivaltaa, mutta mitä tämä kertoo sosiaaliturvajärjestelmästämme?

Stubb vaikean tehtävän edessä

2008-08-10T14:05:00.001+03:00

Kaukasiasta kuuluu surullisia uutisia. Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa taistellaan jo kolmatta päivää. Konflikti näyttäytyy malliesimerkkinä modernista informaatiosodasta.

Kuten odottaa saattaa Georgian ja Venäjän näkemykset tilanteesta poikkeavat toisistaan täysin. Ulkopuolelta on hankala muodostaa selkeää kuvaa siitä, mitä todella on tapahtunut. Tästä huolimatta monet EU-maat ovat antaneet vahvoja lausuntoja kritisoiden juuri Venäjää.

Suomi joutuu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin puheenjohtajamaana olemaan muita enemmän varpaillaan. Hyvä näin - Suomi on muutenkin tottunut olemaan varsin maltillinen lausunnoissaan. Konfliktin ratkaisua eivät auta toista osapuolta syyllistävät, provosoidut ja ylilyödyt kirjoitukset.

Ulkoministeri Alexander Stubb, joka toimii Etyjin puheenjohtajana, on erityisen tiukan paikan edessä. Hänen pitäisi pystyä muodostamaan tietotulvan perusteella mahdollisimman totuuden mukainen kuva tilanteesta. Maanantaina hänen on tarkoitus matkustaa Georgiaan, jotta voisi kuulla molempia osapuolia henkilökohtaisesti.

Nopea ratkaisu olisi nyt elintärkeä kaikille alueen asukkaille. YK on hankalassa asemassa, sillä sen turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen Venäjä on osa konfliktia. Nyt onkin toivottava ja uskottava siihen, että Etyj pystyy kansainvälisen yhteisön edustajana toimimaan tehokkaasti rauhan puolesta. Puoluekannasta huolimatta toivon todella, että Stubb onnistuu tehtävässään.

Opiskelijoiden asiat esillä myös kesällä

2008-08-09T12:48:00.012+03:00

Usein sanotaan, että kesällä ei tapahdu mitään eikä varsinaisia uutisia ole juurikaan.
Tämä pitää toisaalta paikkansakin, mutta silti tähänkin kesään on mahtunut paljon mielenkiintoisia uutisia, joissa myös opiskelijoiden asiat ovat olleet esillä.

Keväällä opiskelijajärjestöt julkaisivat yhteiskannanoton, jossa vaadittiin, että asuinkumppanin tulot eivät vaikuttaisi enää asumistukeen. Nyt, muutaman kuukauden jälkeen on poliittinen vaikuttaminen tuottanut tulosta ja kannanoton ovat edenneet myös ministeriön läpi. Ministeri Wallinin esitys noudattelee aika lailla opiskelijajärjestöjen yhteiskannanottoa. Voidaankin varmasti sanoa, että opiskelijajärjestöjen vaikutustyö ei ole todellakaan mennyt hukkaan.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Wallin+haluaa+eroon+opiskelijoiden+asuinkumppaniuteluista/1135238256853

Edelleen opiskelijajärjestöjen yhteisestä opintorahakampanjan tuottama 15 prosentin korotus tuli voimaan tämän kuun alussa. Opintoraha on korkeakouluopiskelijoilla 298 euroa ja toisen asteen opiskelijoilla 246 euroa:

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Opintorahaan+tänään+40+euroa+lisää/1135238256857

Tällä hetkellä tosin suurin osa opintorahan tuomista lisätuloista menee valittavasti kuitenkin kohonneisiin vuokriin. Tällä hetkellä etenkin vaihto-opiskelijoiden opiskelija-asuntojen vuokrissa on paineita nousuun, sillä niiden vaihto-opiskelijoiden asunnot ovat osan vuotta poissa käytöstä. On toisaalta ihmeteltävä, että miksi vaihto-opiskelijoiden asuntoja ei suurissa opiskelijakaupungeissa edes koeteta hyödyntää kesäaikaan ja niihin perusteta esim. Hostelleja, kuten Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta on tehnyt vaihto-opiskelija-asunnoilleen?

Vuokrien noususta voidaan varmasti oppia se, että seuraavaan asumislisän korotuksiin ei saa kovin montaa vuotta mennä tai muuten vuokrat karkaavat tätä menoa täysin opiskelijoiden käsistä.
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2008/07/21/nama-opiskelijat-maksavat-
kovempaa-vuokraa/200818927/12

Vaikka vuokrat ovat nousseet ja inflaatiokin laukkaa aika suhteellisen korkealla, eivät opintolainat eivät ainakaan toistaiseksi innosta opiskelijoita. Uudistuksia opintolainan parantamiseksi tehtiin jo Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana, jolloin kasvatettiin valtiontakauksen määrää. Syitä opintolainan kysynnän laskuun on varmasti monia mutta pidä sitä itsessään edes huonona asiana.

Opintolainojen määrä laskussa:
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Opintolainaa+k%C3%A4ytet%C3%A4%C3%A4n+yh%
C3%A4+v%C3%A4hemm%C3%A4n/1135238012453

Yksi syy opintolainan vähäiseen kysyntään on ainakin opiskelijoiden kasvanut työnteko. Ei kuitenkaan ole samantekevää, millaisen työpaikan opiskelija saa heti valmistumisen jälkeen. Toisaalta tämä on aika triviaalia, sillä luonnollisesti hyvä työpaikka edesauttaa mahdollisuuksia päästä jatkossa entistä parempaan työpaikkaan jne, sillä työhaastattelussa katsotaan aina työnhakijan edellisiä työpaikkoja. Tutkimuksen mukaan opiskelijan ei siten kannatakaan ottaa vastaan mitä tahansa työtä eikä etenkään opiskelualaansa vastaamatonta. No, tämä on helpommin sanottu kuin tehty etenkin, kun monilla opiskelijoilla ei ole välttämättä varaa olla ottamatta tarjottua työtä vastaan, jolloin jopa valmistunut opiskelija saattaa joutua tekemään täysin koulutusalaa vastaamatonta työtä.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2008/08/07/ensimmainen-tyopaikka-ratkaisee/200820390/139

Tässä edellä olleet artikkelit eivät edes olleet ainoita opiskelijoihin liittyen. Esimerkiksi Aalto-korkeakoulu on ollut usein esillä mediassa. Lisäksi esim. Edellä ollut Jussi Sallisen kirjoitus käsitteli mielenkiintoista aihetta, josta tullaan varmasti keskustelemaan myös mm. Keskustan sosiaalipoliittisessa päivässä 29.8. Mielenkiintoisia keskusteluita opiskelijoiden asemasta tulee siten varmasti riittämään myös syksymmälläkin.

Ei tässä nyt komentelut auta!

2008-08-01T19:17:00.000+03:00

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on huolissaan alhaisesta syntyvyydestä ja ensisynnyttäjien korkeasta keski-iästä (Karjalainen 27.7.2008). Hyssälä haluaa suorastaan komentaa opiskelijat vauvantekohommiin. Hän uskoo nopean valmistumisen, synnyttämisen ja lapsenhoidon olevan helposti yhteen sovitettavissa, jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Palaset eivät kuitenkaan tällä hetkellä loksahda kovin helposti kohdalleen. Suurimpana ongelmana on erilaisten tukimuotojen, päivähoidon ja opiskeluiden yhteensovittaminen. Perheellisten opiskelijoiden tulot voivat pahimmillaan jopa pienentyä, sillä heidät siirretään opintotuen asumislisältä yleisen asumistuen piiriin. Päivähoidossa nollamaksuluokka mahdollistaisi monelle opiskelijalle ilmaisen päivähoidon, mutta kotihoidon tuki yhdistettynä mahdollisiin kuntalisiin on monelle perheelliselle opiskelijalle taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto. Kunnallinen päivähoito on jo valmiiksi usein ruuhkautunut, joten kotihoitoon kannustaminen houkuttelee myös kuntia.

Opiskelijoiden vanhuuden tukemiseksi Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ylläpitää lapsiparkkia, jonne vanhemmat voivat jättää lapsensa luentojen ajaksi. Tällainen järjestelmä mahdollistaa ainakin osa-aikaisen opiskelun lapsen hoitamisen ohella. Joensuussa ylioppilaskunta on muutama vuosi sitten tutkinut asiaa, mutta varsinaista lapsiparkkia ei koettu toimivaksi ratkaisuksi. Sen sijaan yliopistolla kuuluisi olla lastenhoitohuone perheellisiä opiskelijoita varten.

Onneksi Hyssälä on nostanut opiskelijoiden vanhemmuuden esille. Opiskelijaterveystutkimuksen mukaan 88% opiskelijoista haluaisi lisää lapsia, mutta pelkällä komentelulla he eivät niitä tule hankkimaan. Tarvitaan todellisia tukia, jotta opiskelu ja vanhemmuus voidaan yhdistää. Hyssälän esitys opintotuen vanhempainrahasta onkin pitkään odotettu avaus ministeriöltä, sillä Suomi on tällä hetkellä ainut Pohjoismaa jossa tällaista tukea ei makseta.

Globaalia työnjakoa hillasuolla

2008-07-31T01:17:00.003+03:00

Marjastuksella on ollut kautta vuosisatojen tärkeä rooli erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa. Luonnon antimet ovat toimineet ensinnäkin ravinnon lähteenä, mutta sittemmin myös merkittävänä lisätienestinä paikallisille. Marjastuksesta kertyvät tulot ovat edelleen verottomia, joten hillasuolla huhkiessa voi kerrankin hyvillä mielin ajatella liittyvänsä Iloisten veronmaksajien jäseneksi.

Perinteisesti sukujen parhaat marjapaikat ovat olleet Lapissa puolijulkisia salaisuuksia. Pienissä kyläyhteisöissä kaikki ovat toki tienneet, minne kulmille siitä ja siitä talosta mennään marjastamaan, mutta tarkkaa paikkaa ei ole haluttu muille paljastaa. Varsinkin hyvät hillapaikat ovat olleet arvossa arvaamattomassa, eikä niistä ole kylillä muille huudeltu.

Oman parikymmentä vuotta kestäneen ”marjanpoimintaurani” aikana on tapahtunut iso muutos siinä, kuinka suomalaiset ylipäätänsä suhtautuvat marjastukseen. Kokemukseni perusteella lamavuosina paikallisia marjastajia liikkui soilla ja metsissä selkeästi nykyistä enemmän. Luultavasti laman aikaan jokainen markka, jonka saattoi ruokaostoksissa säästää, tuli tarpeeseen monessa perheessä. Tuolloin hyvistäkin marjapaikoista joutui välillä luopumaan, kun joku muu oli keksinyt käydä jo koluamassa ne tyhjäksi.

Lamasta toivuttiin ja välissä oli jo monia vuosia, jolloin jänkillä ei juuri törmännyt muihin ihmisiin. Marjastamaan tottunut väki nimittäin vanhenee auttamatta Lapissa, eikä oman käsitykseni perusteella nuoremmilla sukupolvilla ole enää samanlaista, lähes uskontoon verrattavaa, hartaan kunnioittavaa suhtautumista luontoon. Vaikka työttömänä oli vuonna 2007 yhä pelkästään Lapissa 9000 ja Kainuussa 6000 henkilöä, niin enää lisätulot eivät tunnu olevan sellaisen vaivan väärtti, jonka vaikkapa hillaämpärillisen eteen joutuu suolla tarpomaan. Suomessa pärjäilee nykyään ilmeisen mukavasti muutoinkin. Marjasadosta jää vuosittain metsään arvion mukaan peräti yli 90 prosenttia.

Aivan viime vuosina tilanne kairassa on kuitenkin muuttunut ja soille on tullut eloa monen paikallisen mielestä jo liiaksikin. Suomalaiset marjanjalostajat ovat ostaneet suljettuja kyläkouluja ja majoittavat nyt niihin marjanpoimijoita. Varsinkin helpoilla, autoteiden viereisillä marjapaikoilla saattaa törmätä varsin kansainväliseen tunnelmaan, kun noin 3000 ulkomaalaista poimijaa kansoittaa Lapin kairat muutamaksi kuukaudeksi. Lapin Radion ja paikallisten lehtien lempiaiheita onkin jo muutamana syksynä ollut paikallisten asukkaiden suhtautuminen kaukaisiin työläisiin. Poimijoiden kuskaaminen Thaimaasta tai Vietnamista ei varmaankaan ole ilmaista hupia, joten moiseen toimenpiteeseen tuskin olisi ryhdytty, jos marjaa saataisiin ostettua riittävästi suomalaisilta poimijoilta, mutta kun ei saada. Globaalia työnjakoa se kait tämäkin sitten on. Tällä kertaa työt eivät karkaa Suomesta mihinkään vaan työntekijät tulevat Suomeen paremman elannon toivossa.

Harmittihan tuo itseäkin, kun muutama päivä takaperin jätin hyvään paikkaan hilloja kypsymään ja tänään suolle palatessani huomasin, että marjat ovat juuri makeimmilleen kypsiä, mutta oman seurueeni ja muutaman miljoonan harmittoman sääsken lisäksi suolla vipelsi kymmenkunta thaimaalaista. Vaan mitäpä tuota liikoja harmittelemaan. Jättäväthän thaimaalaiset Suomen talouteen melkoisen määrän rahaa, kun marjaa saadaan riittävästi jalostettavaksi. Lisäksi poimijat palaavat loppusyksystä kotiin sikäläisellä mittatikulla katsoen verraten suuren rahatukun kera. Ahkerimmat ovat muutamassa kuukaudessa saaneet kulujen jälkeenkin tienattua vuoden palkan. Kaukana lännessä ansaitut marjavaluutat tulevat taatusti tarpeeseen; joko kulutukseen tai pääomaksi johonkin isompaan hankintaan. Muistaakseni aivan viime vuosina kehitysavussa on tapahtunut historiallinen käänne. Nykyään kehitysmaista muualle muuttaneet ihmiset palauttavat kotiseudulleen enemmän rahaa kuin mitä kaikki maailman valtiot antavat yhteensä kehitysapuna. Osaltaan thaimaalaiset marjanpoimijat edustavat tätä ilmiötä.

Niin ja vaikka thaimaalaiset nopeakätisiä ovatkin, niin korkeintaan he saavat kilpailuvietin heräämään Pekingin olympialaisten hengessä: se nyt on aivan varma, että minun ämpäri on ensimmäiseksi täynnä, kun samalle suolle satutaan. Ja onneksi tuota on kaiken varalle tiedossa muutama paikka, jonne ei taatusti yksikään kausityöläinen eksy.

Suomi Areenasta maailmalle

2008-07-20T19:27:00.000+03:00

Viime viikolla MTV3 järjesti yhteistyötahojensa kanssa Pori Jazzien yhteydessä Suomi Areena-kesätapahtuman. Paikalla olleiden ihmisten ja median kiinnostuksesta pystyi selvästi huomaamaan, että Suomessa on ollut tilausta poliittiselle ja asiapitoiselle kesätapahtumalle. Lukuisat paneelit ja puheet keräsivät paljon kuuntelijoita ja keskustelu aiheista jatkui Porin kuppiloissa ja nurmikoilla pitkälle aamuyöhön.

Seuraamistani paneeleista paras oli Suomen Ylioppilaskuntien liiton (SYL) järjestämä paneeli ”Sukupolvet – sota vai sopimus?”, jossa keskustelijoina olivat Lääketeollisuus oy:n puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, erityisavustaja Elina Moisio työ- ja elinkeinoministeriöstä, Anders Blom Perheyrittäjien liitosta ja Osku Pajamäki. Keskustelu keskittyi hyvin eri sukupolvien vastuuseen suomalaisen eläkejärjestelmän nykykunnosta ja tulevaisuudesta. Tämän hetkinen, suurten ikäluokkien suunnittelema yhteiskuntajärjestelmä on tehty paljon nuoria sukupolvia suuremmalle väestölle, jolloin tulevaisuudessa vastuu palveluiden maksamisesta kohdistuu nykyistä harvemmalle. Vanhan sanonnan mukaan ”ensimmäinen sukupolvi rakentaa, toinen kehittää ja kolmas tuhoaa”. Jottei nuorelle sukupolvelle tule taloudellista pakkoa tuhota hyvinvointijärjestelmäämme, on jotain tehtävä jo nyt.

Yksi selkeimmistä esimerkeistä maksujen painottumisen epätasaisuudesta on eläkemaksuissa. Tämän hetkisten päätöksien mukaisesti lakisääteisiä eläkemaksuja korotetaan vuoden 2008 tasosta seuraavan kymmenen vuoden aikana hieman joka vuosi. Tällä hetkellä 18-52-vuotiaat maksavat eläkettä 1,5 prosenttia, 53-62-vuotiaat 1,9% ja 63-67-vuotiaat 4,5%. Vaikka työiän pidentämiseen kannustamiseksi onkin luotu tuo viimeinen, ns. superkertymäluokka jolloin eläkettä karttuu 4,5% työtulosta, ei se vastaa koko nuorten ikäluokkien työuralle kohdistuvaa eläkemaksujen painetta. Jatkuvat korotukset kohdistuvat nimittäin kokonaisuudessaan juuri työuraansa aloitteleville. SYL on ollut asiasta huolissaan ja puheenjohtaja Telkkä esittikin kommentissaan 16.7 eläkemaksujen korottamista välittömästi kestävälle tasolle. Tällöin suuret ikäluokat ehtisivät vielä täysimääräisesti osallistua mm. pidentyneestä eliniästä johtuvaan eläkkeiden kokonaissumman nousuun. Kannatankin Telkän ehdotusta ja haluan SYL:n jatkossakin toivovan tämäntyyppisen, rakentavan kansalaiskeskustelun käynnistäjänä.

Miten autettaisiin kaikkein köyhimpiä?

2008-07-17T00:08:00.000+03:00

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaatii ruoan arvonlisäveron alentamisesta luopumista ja sen muuttamista verovähennyksiksi pienituloisille. Perustelujen mukaan näin parannettaisiin kaikkein köyhimpien asemaa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tapahtuisi.

Kaikkein köyhimpien ihmisten verot leikkautuvat jo nykyisin kunnallisverotuksen vähennyksillä nollaan, toisin sanoen he eivät siis maksa veroja ollenkaan. Miten verovähennykset auttaisivat heitä? Tai miten verovähennykset auttaisivat sellaisia useampilapsisia perheitä, joiden vanhemmat tienaavat Urpilaisen mielestä liikaa? Tulojen suuruus ei lapsiperheissä tarkoita automaattisesti vaurautta, kun menotkin ovat lapsettomia perheitä suuremmat.

Kaikista köyhimmillä suhteellisesti suurin osa tuloista kuluu välttämättömyyksiin – asumiseen, ruokaan, liikkumiseen. Tämän takia ainakin itse olen ruoan arvonlisäveron alentamisen puolella, näenpä sen itse asiassa välttämättömäksi. Ruoan hinnan alentaminen puuttuisi yhteen näistä suurimmista menoeristä ja auttaisi suhteellisesti eniten kaikkein köyhimpiä ja lapsiperheitä.

Veronalennuksilla voidaan hakea työllisyyttä parantavia vaikutuksia ja sitä kautta niillekin on oma paikkansa talouspolitiikassa. Kun puhutaan absoluuttisesti kaikkein köyhimmistä tai suurimmat pakolliset menot omaavista ihmisistä, on tuloverojen leikkaaminen kuitenkin verrattain huono työkalu heidän asemansa parantamiseen.

Lapsiperheet hyötyisivät "Mannisen mallista"

2008-07-16T23:14:00.000+03:00

Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen (kesk.) esitti viime kuussa mallia, jossa lapsiperheet voisivat kokeilla määräajan yhteisverotusta nykyisen erillisverotuksen sijaan. Mallissa puolisoiden tulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin kahdella verotusta varten. Yhteisverotusta voisi hyödyntää korkeintaan kolmen vuoden ajan lapsen syntymästä lähtien.

Olen kuullut kaikkien muiden tahojen puoltavan esitystä, paitsi tietysti poliittisen vasemmiston, jonka aate, Keskustan ideologian vastaisesti, alistaa perhepolitiikan kokonaan työelämän ehdoille.

Puolisoiden yhteisverotusmallista luovuttiin 70-luvulla sen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Näen kuitenkin yhteisverotuksen joustavana mahdollisuutena - jokainen saisi valita itse ja kokeilla. Malli alentaa kynnystä lasten saamiseen, mahdollistaa lapsen kotihoidon kolmen vuoden ikään asti ja kannustaa vanhemman paluuta takaisin työelämään. Lisäksi lapsen saannin yhteydessä tapahtuvat taloudelliset menetykset pienenisivät ja vanhemmat voisivat vapaammin valita kumpi hoitaa pientä lasta kotona.

Malli alentaisi valtion verotusta lähes kaikilla ja siitä olisi apua erityisesti yhdentulonsaajan perheille. Samalla huomioitaisiin myös toisen vanhemman kotona tekemän työn merkitys. Mielestäni Suomen tuleekin ottaa oppia muusta Euroopasta ja kokeilla perheiden yhteisverotusta Mannisen mallin mukaisesti.

Kuka vahtisi vahtikoiraa?

2008-07-07T21:28:00.003+03:00

Maaseudun tulevaisuus -lehti tilasi Suomen Gallupilta mielipidekyselyn, jossa perinteisten poliitikkojen uskottavuutta luotaavien kysymysten ohessa ihmisiltä udeltiin heidän mielipiteitään eri tiedotusvälineiden uskottavuudesta. Tämän päivän (7.7.) lehdessä julkaistujen tulosten mukaan joka kolmannen haastatellun mielestä uutisointi vaalirahoituksesta ja politiikkojen yksityiselämästä on heikentynyt tiedotusvälineiden uskottavuutta. Samaan aikaan yhteensä 13% mielestä tiedotusvälineiden uskottavuus on lisääntynyt joko paljon tai jonkin verran.

Näiden tulosten valossa näyttäisi siltä, että on tiedotusvälineiden itsensäkin etu välttää pahimpia yksinkertaistuksia tai tarkoitushakuisuutta uutisoinnissaan. Tiedotusvälineiden sisäisessä vertailussa parhaimmille kouluarvosanoille pääsivät YLE:n radio ja televisiopalvelut, kun taas iltapäivälehdet sijoittuivat kyselyn hännille.

Uutista lukiessa itselleni tuli mieleen poliittisten opiskelijajärjestöjen yhteistyössä viime toukokuussa järjestämä politiikka ja media -seminaari. Tilaisuuden lopuksi järjestetyssä paneelissa sekä Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Kaius Niemi että kansanedustaja Tuulikki Ukkola peräänkuuluttivat enemmän kampanjauutisointia, siis omaa linjaa ja selkeitä arvostuksia. Ja näitä on piisannut - monet lehdet ja muut mediat ovat viime vuosina yhä agressiivisemmin pyrkineet ajamaan omaa näkökulmaansa myös Arkadianmäen mielipiteeksi. Tässä ei ole sinällään mitään väärää - sananvapauteen kuuluu erottamattomasti se, että asioihin on oikeus pyrkiä vaikuttamaan.

Kyseenalaista kampanjauutisoinnista tulee siinä vaiheessa, kun toimittajat alkavat olettaa tietävänsä asiat parhaiten. Vaalirahakohun yhteydessä oli selvästi nähtävissä jo viikkoja ennen itse uutisaiheen laantumista, että aihe ei kiinnostanut ihmisiä. Se nähtiin epäoleellisena. Jos vain vaivautui ns. tavallisten ihmisten kanssa juttelemaan, niin koko juttu näyttäytyi jonain "herrojen" keskinäisenä tappeluna.

Tämän päivän politiikan toimittajilla on sama ongelma kuin kaikilla muillakin aloilla - ammattiryhmä eriytyy liiaksi. Kun kaikki vapaa-aikakin vietetään vain virkasiskojen ja -veljien kanssa, niin myös näkökulmat asioihin yhdenmukaistuvat. Jossakin vaiheessa toimittaja sitten vain huomaa, jos huomaa, ettei tiedä mattimeikäläisten elämästä yhtään enempää kuin se suuresti paheksumansa poliittinen broilerikaan.

On inhimillistä, että ihmiset omaksuvat mielipiteitä, käyttäytymismalleja ja arvostuksia itselleen läheisiltä ihmisiltä. Ei sitä voi estääkään. Samalla kuitenkin kaikkien tiedotusvälineiden uutisointi ja näkökulma vain lähenee toisiaan. Kun hyvä kaverini toisessa lehdessä kirjoitti tällä tavalla, niin asian täytyy silloin myös olla niin. Ongelmat ovat siis uutistoimituksissa samat kuin vaikkapa poliitikkojen keskuudessa.

Median tehtävä on pitää poliitikot kurissa ja osoittaa ihmisille heidän virheensä. Mutta kuka osittaisi medialle heidän virheensä jos ja kun he eivät enää edustakaan "yleistä mielipidettä", vaan pyrkivät pelkästään muokkaamaan sitä? Siirtyvätkö lukijat tällöin paremman lehden pariin? Vai estääkö Suomen median vähittäinen keskittyminen todellisten vaihtoehtojen syntymisen?

Niin - miksei uutisissa kuule vähittäiskaupan keskittymistä moittivien uutisten ohella Suomen tiedotusvälineiden keskittymisestä? Kysyn vain.

Kaikki kampanjan puolesta

2008-07-02T20:37:00.001+03:00

Joensuun puoluekokouksen parhaimmasta kampanjasta vastasi varapuheenjohtajaehdokas Tuomo Puumala tukijoukkoineen. Puumalan kampanja oli monipuolinen, näkyvä ja intoa täynnä. Tuomon kampanjaväki oli myös tsemppiä täynnä. Porukka jaksoi puurtaa kuin eduskuntavaalien tuiskussa ikään ja se työ myös palkittiin. Tuomon ständillä muun muassa minun jokaiselle vastaantulijalle hokema slogan ”Kaikki Puumalan puolesta” vilahti puoluekokousväkeen kuin veitsi siihen uusien perunoiden kanssa tarjoiltavaan voihin. Nyt Tuomo Puumala on ainakin seuraavat kaksi vuotta Suomen Keskustan varapuheenjohtaja, jos kampittavia skandaaleja ei ilmaannu.

Miksi sitten vaahdota vielä Tuomon Puumalan kampanjan menestyksestä, josta on jo muutama viikko? Sehän on ollut ja nähty, mutta uudet kampanjat kutsuvat. Nimittäin kuntavaalit ovat käytävän päässä olevan oven takana, eikä se käytävä ole kovin pitkä. Kuntavaalikampanjat pitää siis saada jo nyt kesän aikana kokoon ja vauhtiin.

Olen havainnut nuorten osalta niin sanottua rimakauhua vaalikampanjoinnin suhteen. Jos ei ole pätäkkää tarpeeksi monta tonnia, niin into tahtoo lopahtaa alkuunsa. Nuorten kohdalla ei mielestäni kuitenkaan ole kyse rahasta. Melkein pelkkä nuorten osallistuminen vaaleihin riittää, muttei aivan. Nuorten on mielestäni tärkeää tehdä omannäköinen kampanja. Kun suurten maakuntalehtien kansilehtiä ei voi ostaa, niin pitää panostaa muualle.

Siksi haluan kannustaa meitä nuoria olemaan omaperäisiä ja itsevarman innokkaan oloisia. Hyvä kampanja tarvitsee toteuttamiskelpoisen vision, jonka mukaan kampanja toteutetaan. Visio voi nojata pelkkään hyvään tunnuslauseeseen, johon perustuen voi listata omat kuntapoliittiset tavoitteet tai suunnitella niitä tapahtumia, joihin aikoo osallistua. Samalla on tärkeää saada vähintään muutaman ihmisen tukiryhmä taakseen, koska kukaan ei jaksa vetää mitään kampanjaa yksin. Netin suomista mahdollisuuksista tuskin tarvitsee mainita mitään, koska ne ovat itsestäänselvyyksiä – onko sinulla jo nettisivut?

Kampanjointi vaatii aina paljon, jos on hiukankin tosissaan. Onneksi kampanjoilla on myös taipumus antaa paljon. Vähintään ne kuuluisat verkostot kasvavat, toisin sanoen potentiaalisten äänestäjien joukko laajenee.

Kannattaako opiskella ulkomailla?

2008-06-30T22:19:00.002+03:00

Luin Kauppalehdestä kelan tutkimuksesta, jossa verrattiin Suomessa tutkintonsa suorittaneiden ja ulkomailta valmistuneiden työllistymistä. Merkillepantavaa oli se, että Suomessa valmistuneista 65 % työllistyi heti, ulkomailla opiskelleista vain puolet. Ulkomailla tutkintonsa suorittaneilla oli lisäksi ongelmia työuransa vakiinnuttamisessa sekä työuran alkuvuodet olivat rikkonaisempia Suomessa tutkintonsa suorittaneisiin verrattuna.

Miksi näin? Suurin yksittäinen syy on se, että Suomessa opiskelleilla on paremmat verkostot ja suhteet työnantajiin, joka luonnollisesti helpottaa työnsaantia.

Ei kuitenkaan kannata missään tapauksessa ajatella, että kansainvälistyminen ei olisi tärkeää vaikkei se tässä tutkimuksessa etuna näkyisikään. Siitä ei mihinkään pääse, eurooppa on jo yhdentynyt. Ollakseen vahva tulevaisuuden työmarkkinoilla, on osattava toimia monikulttuurisessa ja dynaamisessa maailmassa. Mikäs sen parempaa kun treenata näitä taitoja jo opiskeluaikoina ja saada samalla perspektiiviä elämästä myös oman kulttuurin ulkopuolelta.

Väitän että lähes alasta riippumatta kaikkien kannattaisi hakeutua vaihtariksi tai muuten hakeutua kansainvälisiin kontakteihin edes lyhyeksi ajaksi. Jos ei mieli ulkomaille halaja, aina voi kotikansainvälistyä luomalla suhteita täällä vaihdossa oleviin tai muuten oleskeleviin ulkomaalaisiin. Siinä hyötyvät takuulla kaikki osalliset!

Puutullikiistaan saatava ratkaisu nopeasti

2008-06-28T12:39:00.003+03:00

Suomen ja Venäjän puutullikiista saa yhä uusia piirteitä. Viimeisin käänne tapahtumiin oli ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen ehdotus puutullien aiheuttamien kustannusten korvaaminen suomalaiselle puuteollisuudelle Venäjälle suuntautuvalle rekkaliikenteelle asetettavilla maksuilla.

Käytännössä maksuja ei varmaankaan tulla asettamaan, niin monta mutkaa käytännön toteutuksen tiellä on. Ensinnäkin EU:n säännökset kieltävät maksujen asettamisen vain tietyn valtion rekoille. Lisäksi perittävä summa saisi vastata vain tiestölle liikenteestä aiheutuvaa rasitusta. Kolmanneksi, mikäli satoihin miljooniin kohoava potti perittäisiin pelkästään rekkaliikenteeltä, nousisi yhtä autoa kohti oleva maksu vähintäänkin useisiin satoihin euroihin. Tämä taas johtaisi kauttakulkuliikenteen siirtymiseen hyvin nopeasti pois Suomesta.

Tilanne on kuitenkin hyvin vakava. Puutullien astuessa voimaan täysimääräisinä joutuvat suomalaiset metsäyhtiöt nopeasti vaikeuksiin ja tehtaiden sulkemiset ovat todennäköisiä. Asiaan tarvitaan nopea ratkaisu, mutta jäljet pelottavat – Venäjällä on jo pitkittyneitä ongelmia EU:n jäsenmaiden kanssa, esimerkiksi Venäjän ja Puolan kiista naudanlihan viennistä tai liettualaisten ongelmat venäjän keskeytettyä öljyn juoksutuksen maan öljyjalostamoon viime vuonna. Puutullikiistasta ei saa tulla samanlaista ratkaisematonta ongelmaa maidemme välille.

Väyrysen ulostulon tarkoituksena lieneekin ollut nostaa asian profiilia myös ulkomailla. Suomessa ei koeta, että EU:n taholla olisi tehty kaikki mahdollinen puutullikiistan ratkaisemiseksi. Väyrysen sanoma onkin siis tähdätty ulkomaille – Brysseliin ja Kremliin. Viestin mukaan Suomi näkee ongelman niin vakavaksi, että harkitsee jopa unionin sääntöjen rikkomista sekä Suomen ja Venäjän välisten suhteiden rasittamista uusilla maksuilla.

Ehkäpä tällä saadaan kiinnitettyä päättäjien huomio ongelmaan varsinkin itärajan takana. EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson vakuuttaa ottavansa kiistan vakavasti ja sanoo haluavansa ratkaista asian jo heinäkuun aikana. Toivottavasti vastaavia mielipiteitä löytyy myös neuvottelupöydän toiselta puolelta.

Lukio tarvitsee uudistumista

2008-06-26T18:44:00.001+03:00

En ole suuremmin kieli-ihmisiä. Puhun suomea ja englantia. Ruotsia pystyn juuri ja juuri ymmärtämään lukemalla. Näiden lisäksi olen opiskellut saksaa, mutten kovin ahkerasti - ja sen huomaa.

Lukiossa kielet olivat minulle punainen vaate. Kävin vain pakolliset kurssit ja manasin suomalaisen ylioppilaskokeen maailman pimeimpään kolkkaan. Ainereaali, josta en itse päässyt nauttimaan, helpotti tilannetta hieman, mutta lukio on edelleen liian vahvasti kielipainotteinen.

Tästä kaikesta huolimatta luin hymy huulillani uutista, joka kertoi suullisen kielitaidon opetuksen lisääntyvän lukioissa. Jos kielten opetuksessa on Suomessa unohdettu jotain, se on ehdottomasti puhutun kielen osaaminen. Kurssien painottuessa kirjalliseen ylioppilaskokeeseen jäävät suulliset taidot vähälle harjoitukselle. Ne ovat kuitenkin työelämässä äärimmäisen tärkeitä.

Keskustan Opiskelijaliitto vaati maaliskuussa suullisen osuuden liittämistä kielten ylioppilaskokeeseen. Ihan siihen ei hallituksen esitys yllä, mutta muutos on askel oikeaan suuntaan. Elokuulle 2010 suunniteltu muutos tekee sekä A- että B-kielien toisesta syventävästä kurssista suullisen kielitaidon kurssin.

Nähtäväksi jää, saavatko vapaaehtoisiksi suunnitellut kurssit suosiota. Voi olla, että hyvä idea jää toteutukseltaan puolitiehen, jos opiskelijat päättävät panostaa kursseihin, joista on hyötyä ylioppilaskokeessa. Tämä on ongelma, joka jo nykyisellään haittaa lukion tehokkuutta.

Olisikin korkea aika pohtia, onko ylioppilaskoe menettänyt merkityksenä. Kaukana on se aika, kun valkolakki tarkoitti pääsyä yliopistoon. Ylioppilaskoe kuitenkin ohjaa edelleen vahvasti lukiossa tehtyjä valintoja ja vie niitä jatkoa ajatellen usein väärään suuntaan. Kokeen poistuminen antaisi opiskelijoille aidosti mahdollisuuden valmistautua yliopistoa varten.

Pyöräkesä ja kesäpyörä

2008-06-25T20:34:00.001+03:00

Kesälomaa jo kolmannes takana ja puoluekokouksestakin jo puolitoista viikkoa. Hurjaa tämä vauhti! Kainuun korkeudella kesä ei ole ollut kovin aurinkoinen toistaiseksi, mutta siitä huolimatta olen hullaantunut pyöräkesästä. Keskustanuorten Bensa loppuu, ketju ei –kampanjan innoittamana ja kampanjavastaavan velvollisuudesta olen kaivanut kesäpyörän puskasta ja viimeisen viikon aikana olen fillaroinut melkein päivittäin parisenkymmentä kilometriä. Matkat tuntuivat aluksi hurjilta, mutta olen asettanut tavoitteita ja valinnut sopivan etäällä olevia kohteita saavutettavaksi. Polkupyöräilyn nimeen olen liputtanut jo aikaisemmin, mutta innostukseni koki takaiskun pitkäkyntisen viedessä toistamiseen polkupyöräni Helsingissä. Terveisiä vaan – toivottavasti olet edes käyttänyt varastamaasi pyörää ja säästänyt bensaa.

Kitkuttelen kesäpyörälläni pitkin maanteitä sinisessä kypärässäni. Matkalla ehtii pohtia asioita, kun vauhti ei päätä huimaa, eikä toisaalta liikennettäkään ole liiemmalta tarkkailtavana. Puolentoista tunnin pyöräreissu on samalla meditatiivinen hetki. Useaan otteeseen olen pohtinut ojanvartta tuijotellessani, että minkä vuoksi ihmisten pitää päästää käsistään kaikki roskat luontoon. Arvelen näiden maitopurkkien ja pitsapussien olevan autoilijoiden jätöksiä. Jos autossa tarvitsee vielä mussuttaa hampurilaisia ja karkkeja, eikö käärepaperit ja pussit voi samalla vaivalla viedä kotona asianmukaisesti roskikseen. Säästyisi luonto puhtaampana ja kauniimpana. Heinän ja muun kasvillisuuden kasvaessa roskat tietysti peittyvät, eivätkä ainakaan autosta häiritse silmää. Pyöräilijän vauhti on vain sen verran hidas ja matkalla varren luontoa ihmettelee mielellään. Roskat eivät muutoinkaan kuulu luontoon tai teiden varsille, vaan roskikseen. Sama roskaamisilmiö esiintyy myös katujen varsilla sekä kauppojen edustoilla. Yhtälailla täällä maalla kuin kaupungeissakin.

Mikä saa meidät tiputtelemaan roskiamme milloin minnekin – pahimmassa tapauksessa ihan roskiksen viereenkin? Onko roskaaminen vain ajattelemattomuutta? Siinä tapauksessa kehotan kaikkia kiipeämään polkupyörän selkään, sillä pyöräillessä ehtii myös pohtimaan.

Monia kilometrejä,

RiLi

Puoluekokouksen satoa

2008-06-16T22:43:00.004+03:00

Huhhuh. Nyt on puoluekokous vihdoin ohi. Ei sillä että tilaisuus olisi ollut jotenkin epämiellyttävä, päinvastoin. Politiikkaa linjattiin taas korkealla tasolla ja sen lisäksi eripuolilla Suomea asuvien hyvien ystävien kanssa saatiin turista useammankin päivän aikana. Sitä ei liian usein tapahdu.

Kokouksen anti oli kaiken ennakkohypetyksen jälkeen melko odotettu. Matti Vanhanen taputettiin jatkokaudelle puheenjohtajana ja Jarmo Korhonen sai samoin kaksi lisävuotta ylivoimaisella äänimäärällä. Mielestäni myös Tuomo Puumalan valinta yhdeksi puolueen varapuheenjohtajista oli odotettu ainakin sen jälkeen, kun oli jonkun aikaa kokousta saanut seurata. Tuomo on valloittava persoona ja hänellä oli paljon aktiivisia kannattajia mukana kokouksessa. Viimeistään perjantain aikana kampanjan iloinen henki välittyi muuhunkin puoluekokousväkeen. Nähtiin, että Tuomo on tosissaan liikkeellä ja hän itse kykeni esiintymisillään vakuuttamaan yleisön. Tuomon kannatuspinssit ja kampanjakravatit ja -huivit loppuivat kesken.

Myös KOL:n kannalta tilaisuus oli menestys. Lauantai-illan saunatilaisuudessamme oli paljon vieraita, aina ministereitä myöten. Matilta löytyi ennen iltauutisten haastattelua pari tuntia aikaa jutella opiskelijoista ja nuorista koostuvan porukan kanssa rennossa ilmapiirissä. Siitä poliittisessa toiminnassa täytyy ollakin kyse - avoimesta ja analyyttisestakin keskustelusta.

Myös sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä pääsi paikalle kertomaan näkemyksiään opiskelusta. Liisan kanssa mietittiin muun muassa, miten opiskeluaikoja saataisiin lyhyemmiksi ja nuoria kannustettaisiin perheen perustamiseen jo opiskeluaikana. Mielipiteet ristesivät jonkin verran, mutta kaikki tunnustavat ongelmien olemassaolon ja nuorille aiheutuvan kovan paineen opiskelun, perheen perustamisen ja työkokemuksen haalimisen keskellä.

KOL:n keskustelunavaus sosiaaliturvan yksinkertaistamiseksi (löytyy tästä linkistä) sai Hyssälältä ja monilta muiltakin Keskustan johtohahmoilta positiivisen vastaanoton. Vaikkeivat ihmiset selvitystä kesken kokouksen ehtineetkään lukemaan, niin siihen luvattiin varsinkin sosiaali- ja terveysministeriön suunnasta paneutua huolella. Puolueessa tarvitaankin entistä enemmän tulevaisuuteen katsovaa ajattelutyötä. Yhteiskuntamme uudistamista ei voi jättää vain ministeriöiden virkamiesten vastuulle, vaan avointa keskustelua täytyy käydä moniäänisellä joukolla, mahdollisimman monin silmäparein asioita tarkastellen.

Aiheeseen liittyen KOL:n esittämistä aloitteista jäseniä kuuntelevan ohjelmatyön perääminen sai vastakaikua puoluekokoukselta. Avoimen ohjelmatyön konseptia päätettiin kokeilla yhdellä KOL:n ehdottamista neljästä politiikkaryhmän aiheesta. Puoluehallitus tekee aiheesta lopullisen valinnan syksyn aikana.

Valtaosa muistakin KOL:n ja KOL:n osastojen tekemistä aloitteista sai myönteisen vastaanoton. Esimerkiksi päteviä ja täysipäiväisiä opinto-ohjaajia tulee puoluekokouksen mukaan olla ainakin yksi per 200 opiskelijaa ja toisessa aloitevastauksessa opintorahaan luvattiin huoltajakorotus.

Kaikki päätöspaperit löytynevät lähipäivinä Keskustan nettisivuilta. Kannattaa katsoa.

Itse olen tällä hetkellä taas virkeänä, kun iltapäivästä tuli otettua parin tunnin tirsat. Parin, kolmen yön vajaat unet varmasti kyllä patistavat minutkin kohta taas nukkumaan. Tämän päivän saldoksi saatiin puoluekokoustavaroiden purkaminen pakettiautoista takaisin Apollonkadun toimiston uumeniin. Muuten olen ottanut rennosti.

Vaan täytyy lähipäivinä ruveta suunnittelemaan syksyn tapahtumia. Kunnallisvaalit kun ovat jo kulman takana.

Ränsistynyt sosiaaliturvajärjestelmä kaipaa peruskorjausta

2008-06-01T23:31:00.003+03:00

Keskustan Opiskelijaliitto asetti alkuvuodesta 2008 työryhmän selvittämään opiskelevien keskustalaisten suhtautumista meneillään olevaan perusturvauudistukseen ja toisaalta perusturvaan läheisesti linkittyvän verojärjestelmän oikeudenmukaistamiseen. Työryhmä selvitti alkajaisiksi mahdollisuuksia siirtyä suoraan perustulon käyttöönottamiseen. Perustulolle läheisenä vaihtoehtona työryhmä pohti myös negatiivisen tuloveron mallia, joka olisi ehkä ideologisessa mielessä perustuloa paremmin keskustalaiseen arvomaailmaan sopiva. Perustulon lähtökohtana on, että jokainen saa tietyn määrän vastikkeetonta etuutta kuukautta kohden tuloistaan riippumatta. Negatiivinen tulovero taas paikkaa vasta jälkikäteen sellaisten henkilöiden etuustasoa, jotka eivät ole onnistuneet hankkimaan syystä tai toisesta työmarkkinoilta riittävää perusturvaa. Vuoden kuluttua saatava etuus ei paljon lohduta, jos ongelma on siinä, että tuloja ei ole tänään.

Yksinkertaisesti katsottuna näyttää siltä, että perustuloon ja negatiiviseen tuloveroon liittyy huomattavasti enemmän uskottavia positiivisia näköaloja kuin mahdollisia haittavaikutuksia. Perustulo olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan oivallinen tapa järjestää perusturvamme. Näemme kuitenkin vakavana uhkana Suomea seuraavan vuosikymmenen aikana kohtaavan työvoimapulan. Tämän vuoksi emme tässä vaiheessa ole valmiita kannattamaan automaattiseen perustuloon siirtymistä. SATA-komitean työ on hyvä alku sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistamiselle, mutta mielestämme uudistuksen tulee olla kokonaisvaltaisempi; yksinomaan vuotavien aukkokohtien paikkaaminen ei tuota kestävää ratkaisua. Nykyinen järjestelmä on syntynyt kasaamalla etuuksia toinen toistensa päälle, jolloin olemme päätyneet tilanteeseen, jossa kansalaiset eivät enää ole yhdenvertaisessa asemassa.

Tämän vuoksi meillä tulee ottaa käyttöön hyvin yksinkertainen sosiaaliturvamalli, joka huomioi nopeasti ihmisen elämässä tapahtuvat muutokset. Tällöin vaikkapa työttömyyden yllättäessä sosiaaliturvan saisi jo samana päivänä tililleen hakemusta vastaan. Vastaavasti tukea voisi hakea joustavasti myös jälkikäteen, kun omat tulot ovat tarkemmin tiedossa. Ihmiselle itselleen jäisi vastuu siitä, että käyttää tukia oikein, mutta tuet voitaisiin tarvittaessa väärinkäytösten paljastuttua periä takaisin korotuksen kera.

Tuen perusosan tulee vastata suunnilleen toimeentulotuen perusosaa. Eläkeläisillä ja sellaisilla henkilöillä, joiden mahdollisuus saada ansiotuloja on pysyvästi alentunut, perusetuus vastasi kansaneläkettä. Tällainen tuki myönnettäisiin automaattisesti pyynnöstä. Perusosan lisäksi voisi saada perusturvan lisäosaa erityiseen tarpeeseen, kuten asumismenoihin. Perusosa ja lisäosa leikkautuisivat tulojen kasvaessa, siten että yhdistettynä verotukseen leikkuri olisi enintään esimerkiksi 60 prosenttia työtuloista. Tämä toteutuisi esimerkiksi siten, että perusosasta leikkaantuisi jokaista ansaittua euroa kohden 35 senttiä. Mahdollisesta syyperusteisesta lisäturvasta leikkaantuisi lisäksi jokaista ansaittua euroa kohden 25 senttiä. Jokainen työllä ansaittu euro lisäisi tällöin käytettäväksi jääviä tuloja vähintään 40 senttiä ja syyperusteisen lisäturvan päättymisen jälkeen jokainen itse ansaittu euro lisäisi käteen jääviä tuloja 65 senttiä. Käytännössä kyse olisi negatiivisesta tuloverosta, mutta toteutettuna siten, että valtiolta tuleva veroetuus tulisi pääsääntöisesti etukäteen, eikä vasta vuoden kuluttua verotuksen vahvistamisen yhteydessä. Olemme nimittäneet mallin ennakkoon saatavaksi veroetuudeksi. Luvut ovat puhtaasti esimerkin omaisia ja lopullinen tarkka malli tulee harkita jatkoselvitysten jälkeen.

KOL tulee vielä ennen puoluekokousta julkaisemaan kattavamman keskustelunavauksen sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseksi. KOL on myös jättänyt puoluekokouksen hyväksyttäväksi aloitteen, jossa vaaditaan keskustelun jatkumiseksi puoluetta perustamaan politiikkaryhmä, jonka tehtävänä on selvittää keskustalaisista lähtökohdista ratkaisu toimivaksi perusturvajärjestelmäksi.

Tuomas Vanhanen
Keskustan Opiskelijaliiton perustulotyöryhmän puheenjohtaja

Puhetta parisuhde- ja perheväkivallasta

2008-05-21T14:05:00.000+03:00

Maailmanlaajuisesti ajateltuna Suomi on turvallinen maa elää. Taloudellinen vaurautemme antaa hyvät elämänpuitteet suurelle osalle kansalaisia ja yhdenvertaisuus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo toteutuvat paljon paremmin kuin muissa maissa.

Tästä huolimatta Suomi on Länsi-Euroopan parisuhdeväkivaltaisimpia maita. Erään sosiologian kurssin lisäksi olenkin viime aikoina törmännyt lukuisiin parisuhde- ja perheväkivaltaa käsitteleviin uutisiin ja artikkeleihin. Esimerkiksi viime viikolla julkaistiin Suomen ensimmäiset kansalliset suositukset lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön. Tarkoituksena on ohjata kuntia rakentamaan selkeät ohjaamisen ja johtamisen rakenteet lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisylle uudistuvassa kunta- ja palvelurakennetyössä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa työn koordinoinnista, mutta vastuu väkivallan ehkäisystä on kaikilla ammattilaisilla, jotka kohtaavat työssään perheitä.

Oma koti on väkivalta- ja henkirikosten suhteen naisille kaikkein vaarallisin ja miehille kaikkein turvallisin paikka. 90 prosenttia kotona tapahtuvista pahoinpitelyistä ovat miehen tekemiä ja naiseen kohdistuvia. Joka viides nainen on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan ja vuosittain 25-30 naista kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena. Uhreina ovat nuorehkot, koulutetut ja hyvin ansaitsevat pääkaupunkiseudun naiset. Parisuhdeväkivalta näyttää siis selvästi olevan sukupuolikysymys.

Kansainvälinen liikehdintä on alentanut kynnystä väkivallasta puhumiseen ja kirjoittamiseen, sekä vahvistanut ajatuksia siitä, että vastuu väkivallasta kuuluu pikemminkin tekijälle kuin uhrille. Miksi parisuhdeväkivallasta silti vaietaan? Onko se yksityisasia, johon ulkopuolisen ei kannata puuttua? Uhri vaikenee usein häpeän, syyllisyyden ja pelon tunteiden vuoksi, mutta muiden ihmisten puuttumista näyttävät vaikeuttavan asenteet.

Väestöliiton mukaan muutokset lainsäädännössä, poliisin toiminnan tehostaminen ja yleisen tietoisuuden lisääntyminen ovat alentaneet väkivaltaisessa parisuhteessa elävän kynnystä kääntyä poliisin puoleen. Tuoreen opinnäytetyön mukaan viranomaiset kuitenkin edelleen vähättelevät parisuhdeväkivaltaa ja tällä asenteella on merkittävä vaikutus siihen, ettei väkivallan uhri käytä oikeusturvakeinoja. Lisäksi tilanteeseen sopivaa oikeusturvakeinoa on vaikea löytää: lähestymiskielto on ongelmallinen perheen sisällä eikä sakkorangaistus ole riittävä.

Miksi suomalainen mies sitten lyö? Onko väkivalta keino hallita tasa-arvoista ja miehestä riippumatonta naista tai kurittaa tottelematonta lasta? Eikö mieskulttuurin logiikan mukaisesti pienemmän päälle käyminen ole kuitenkin kunniatonta? Eikö uhrin ja tekijän tulisi olla tasaväkisiä?

Miehen on voinut olla vaikea löytää paikkaa yhteiskunnan ja miehen mallin muutoksen seurauksena. Hänen on ollut vaikea muuttaa käsityksiä perheen elättäjästä ja auktoriteetti-isästä tasa-arvoisen kumppanin ja hoivaavan isän suuntaan, jolloin ristiriitatilanteessa reagointi on automaattista lyömistä. Väkivaltaisen miehen käsitykset maskuliinisuudesta ovat vain vääränlaisia. Maskuliinisena pidetään järjestystä ja kuria, joiden avulla miehen on otettava tilanne hallintaansa ja osoitettava olevansa oikeassa sanomalla viimeinen sana, vaikka sitten lyömällä. Mies voi kuitenkin edelleen olla maskuliininen: hän voi perinteisen isän tapaan ohjata puheillaan ja tehoillaan perhe-elämän kulkua, mutta isä ei kuitenkaan pyri hallitsemaan perhettä pelolla. Isä kulkee rinnalla: hoivaa, tukee ja kuuntelee.

YLE liikuttaman suomalaisia?

2008-05-18T18:51:00.012+03:00

Toissaviikolla Suomen Liikunta ja Urheilu SLU:n (8.5.) liittokokouksen yhteydessä järjestettiin vuositainen YLE-SLU -foorumi, jonka kantava teema oli liian vähän liikkuvien aktivointi ja liikkuvan kuvan oikeudet. Tilaisuudessa YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungner nosti esille myös YLE:n halun liikuttaa suomalaisia sekä järjestökentän näkyvyyden parantamisen valtakunnallisessa televisiossa. Samaisessa foorumissa SLU ja YLE päättivät, että ne ryhtyvät yhdessä valmistelemaan suurta liikunnan teemavuotta, joka toteutetaan vuonna 2010.

"YLE ja SLU ovat päättäneet toimia yhdessä, jotta liian vähän liikkuvat suomalaiset innostuisivat liikkumaan itselleen sopivalla tavalla. YLE ja SLU haluavat toimia yhdessä pitkäjänteisesti liikkuvan ja hyvinvoivan Suomen puolesta ja hakea vaikuttavuutta yhteistyöstä. Vuoden 2008 aikana YLE ja SLU hakevat konkreettisia ideoita ja ratkaisumalleja järjestö- ja ohjelmatoimintaan", Mikael Jungner sanoi. (LUM 8/08) "Meillä on se porukka, joka liikkuu säännöllisesti ja se ryhmä, joka liikkuu kohtuullisesti. Erityisesti huolestuttaa kuitenkin se kolmannes porukasta, joka ei liiku ollenkaan ja nyt olisi tarkoitus saada tämä joukko liikkeelle iloisella tavalla."

YLE olisi jatkossa valmis panostamaan myös erikoisimpien lajien ja pienempien kisojen näkyvyyteen internetin kautta. Suurta keskustelua foorumissa herättikin tekijänoikeudet ja liikkuvan kuvan leviäminen internetissä. Junger ei kuitenkaan halunnut ottaa vielä kantaa käytännön tasolla, miten YLE:n ohjelmistoa voitaisiin laajemmassa mittakaavassa siirtää internettiin reaaliajassa kaiken kansan nähtäville ja saataville.

Tällä hetkellä opiskelijoiden sekä nuorten SM-kisoja on mentävä seuraamaan paikan päälle, jos niiden näkeminen kiinnostaa. Esimerkiksi Opiskelijauniversiadit, eli opiskelijoiden olympialaiset, noteerataan laajasti muualla euroopassa, mutta suomessa mediajulkisuus jonka tämän tyyliset kisat saavat, on hämmentävän pientä. Netin käyttäminen tälläisten tapahtumien esittämiseen olisi erittäin tervetullutta yhteistyötä YLE:n puolelta niin suurille kuin erityisesti pienille urheilujärjestöille nyt kun YLE on sulkenut oman digi-urheilukanavansakin.

Lopuksi vielä hauska vertaus, kuinka suomalaiset voidaan jakaa liikunnan harrastamisen suhteen kolmeen liikennevaloryhmään:
Vihreän valon ihmiset liikkuvat vaikka mikä olisi.
Keltaiset liikkuvat mutta eivät terveytensä kannalta riittävästi.
Punaiset eivät liiku ja osalle heistä on kasaantunut monia ongelmia.
Kussakin valossa pysähtyy tai jatkaa kulkuaan noin kolmasosa suomalaisista. YLE ja SLU tähtäävät yhteistyöllään nimenomaan punaisen porukan aktivointiin penkkiurheilua hyväksikäyttäen. Enää jäämme miettimään, kuinka innokkaasti sen takapuolen siitä penkistä nostaa, kun televisio ja internet olisi täynnä katsottavaa?

Ulla Hyvönen
vpj
Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL

Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU), on suomalaisten liikuntajärjestöjen katto- ja palvelujärjestö. Opiskelijoiden liikuntaliitto on yksi SLU:n jäsenistä.

Pääkaupunkiseutu kärsisi yhdistymisestä

2008-05-16T22:02:00.000+03:00

Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen - Suomen ikioma metropolialue, jossa on hieman yli miljoona asukasta. Helsingin Sanomien verkkosivut tiesivät pari päivää sitten kertoa, ettei alueen päättäjillä ole halua lähteä yhdistämään kaupunkeja, vaikka sitä on ministereiden taholta ehdoteltukin. Paikalliset ovat siis tuoneet tahtonsa esille. Seuraavaksi katsotaan onko hallituksella pokkaa vielä Sipoon jälkeen sotkea pääkaupunkiseudun asioita pakolla.

PARAS-hankkeen tiimoilta Suomessa on yhdistetty lukuisia kuntia. Yhdistämisillä on kuitenkin aina ollut tarkoitus: palveluiden parantaminen. Niitä ei ole tehty kuntien tahtoa vastaan, vaikka valitettavasti valtuutetut ovatkin joissain tapauksissa kävelleet kansan mielipiteen yli. Pääkaupunkiseudulla yhdistäminen tahdottaisiin kuitenkin tehdä vastoin paikallisten tahtoa ja ilman todellista tarvetta.

Espoota ja Kauniaista yritetään aina mustamaalata yhdistymiskeskustelussa. Tilanne ei suinkaan ole niin yksinkertainen. On itsestään selvää, että Helsinki ja Vantaa tahtoisivat päästä käsiksi Espoon ja Kauniaisen kunnossa oleviin kassoihin. Yhtä selvää on se, etteivät Espoo ja Kauniainen edes harkitse yhdistymistä, sillä se veisi resursseja ja palveluita itään. Valtion tulee tehdä tulonsiirtoja kuntarajojen yli tuloverolla – ei pakkoyhdistämisillä.

Neljä pääkaupunkiseudun kuntaa ovat pitkän riitelyn päätteeksi päässeet pikku hiljaa ratkaisuihin alueen yhteistyöstä. Muun muassa infrastruktuuria, lukio-opetusta ja sairaanhoitoa sovitetaan paremmin kohtaamaan asukkaiden tarpeita. Hienoa! Juuri näin asioita pitää hoitaa.

Aito yhteistyö on ainoa vaihtoehto alueelle, jossa toimii neljä eri kokoista ja taloudellisilta mahdollisuuksiltaan hyvin erilaista kuntaa. Siinä missä Helsingissä ja Vantaalla erakoidutaan politiikasta ollaan Espoossa ja Kauniaisissa sitäkin aktiivisempia. Kun otetaan vielä huomioon suurten yritysten sijoittuminen, ei ole vaikeaa arvata, mitä käy demokratialle ja alueelliselle tasa-arvolle.

Uskon vahvasti keskustalaiseen desentralisaatioon pääkaupunkiseudun kysymyksessä. Aluetta ei missään nimessä saa lähteä yhdistämään yhdeksi valtavaksi yksiköksi. Valtaa on päin vastoin lähdettävä viemään kaupunginosille lähemmäksi ihmisiä. Alueellisissa päätöksissä turvaudutaan vahvaan yhteistyöhön.

Lenkillä pääministerin kanssa

2008-05-06T21:22:00.002+03:00

Tällaista tulee modernin tupailtakulttuurin olla, sanon minä. Uudenmaan Keskustanuoret ja Keskustan Espoon kunnallisjärjestö olivat nimittäin järjestäneet aivan loistavan ja innovatiivisen tapahtuman. Resepti onnistuneelle poliittiselle tapahtumalle oli oikeastaan varsin simppeli. Alkajaisiksi tarvitaan reipasta lenkkeilyä tunteroisen verran. Keväinen ilta-aurinko on bonuksena vielä omiaan sulattamaan loputkin turhasta jäyhyydestä. Tämän jälkeen vietetään toinen reipas tunti makkaranpaiston ja jutustelun merkeissä. Lopputulemana kaikille jää taatusti hyvä mieli.

Poliittiset tapahtumat ovat juuri niin tylsiä tai hauskoja, kuin mitä me itse niistä teemme. Jos tykkää seistä kuuntelemassa torin reunalla pönötyspuheita lauantaina klo 12, niin mikäs siinä, mutta ainakaan minua ei moisesta saa innostumaan. Huomasin myös Erkki Tuomiojan pohtineen vapun alla toripuheiden vähäistä merkitystä ihmisten tavoittamisessa, joten ilmeisesti tässä maassa on muitakin joiden mielestä toritilaisuudet ovat EVVK. Olen itse asiassa vakuuttunut, että jopa tämä kirjoitus tavoittaa useamman henkilön kuin keskimääräinen toripuhe.

Sen sijaan minua ei montaa kertaa tarvinnut houkutella, kun kuulin mahdollisuudesta päästä lenkkeilemään Vanhasen kanssa. Hyöty ja huvi yhdistyivät mitä mainioimmin niin osallistujilla kuin itse pääministerilläkin. Kiireisellä ministerillä olikin tämän vuoksi aikaa viettää kanssamme lähemmäs 3 tuntia. Hänenhän ei tarvinnut enää kotonaan lähteä iltalenkille. Ennätimmekin käymään läpi monenlaisia asioita esimerkiksi liikennepolitiikasta, yrittäjyydestä, maahanmuuttajista, yliopistolaista, äänestysikärajasta ja lapsiperheiden asemasta. Parasta oli, että ministerillä oli aikaa vastailla analyyttisesti hänelle esitettyihin kysymyksiin. Perinteisiä fraasivastauksia saa lukea ihan riittämiin lehdistä, mutta nyt Vanhanen ehti rennosti pohdiskelemaan asioita ideologiselta pohjalta. Hän ehti myös rauhassa kuuntelemaan kansalaisten huolia. Ilmapiiri oli juuri sellainen, jossa omat ideat jalostuvat toimiviksi käytännöiksi.

Moderneja poliittisia tapahtumia tarvitaan ehdottomasti lisää. Lenkkeilyidea on yhtenä vaihtoehtona mitä mainioin monistettavaksi ympäri Suomen. Jokaisella paikkakunnalla voidaan tietysti miettiä omaa juttua ja jokaisella poliitikolla voi olla omia suosikkiajanvietteitään. Olisi liian yksinkertaista sanoa, että kaikkialla toimii vastaavanlainen lenkkeilykonsepti. Tapahtumahan voi olla myös vaikkapa lukupiiri, leffailta, teatteria, kalastusta, metsästystä, vaellusta, hiihtoa, lautapelien pelaamista tai vaikka ihan vaan terassilla istuskelemista. Vaihtoehtojen rajana on lähinnä mielikuvitus. Tärkeintä on kuitenkin taustalla oleva ajatus, jossa poliitikko tulee arkisen harrastuksensa kanssa kansan keskelle. Tällöin turhauttava herra-asetelma katoaa ja tilaisuudesta tulee tunnelmaltaan välitön. Suosittelen.

Myös MTV3:n Viihdeuutiset olivat panneet merkille onnistuneen tapahtuman: http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/642357?vanhanen_matti

Suomikuva maailman mediassa 2007

2008-05-05T22:05:00.000+03:00

Ulkoministeriö julkaisi hiljattain jokavuotisen katsauksensa Suomen näkyvyydestä ulkomaisessa mediassa. Julkaisu tutkii suomikuvan tulkintaa maailmalla, näkyvyyden volyymia ja laatua. Katsauksessa näkyikin, että monasti Suomi nähtiin virheellisessä valossa, joka korostui erityisesti Jokelan tramaattisten tapahtumien yhteydessä.

Jokelan kouluammuskelun jälkeen Suomesta julkaistiin paljon kirjoituksia kaikilla mantereilla. Toisinaan asia nähtiin sen subjektiivisessa valossa kuten kuuluukin, mutta valitettavan usein suomalaiset leimattiin kylmiksi, tunteettomiksi, väkivaltaisiksi ja eristäytyneiksi ihmisiksi. Erityisesti Englanti korosti tätä näkemystä muissakin yhteyksissä. Englanti suhtautuu julkisessa keskustelussa tällä hetkellä Suomeen varsin skeptisesti. Talouden, hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta se näkee Suomen polkevan paikallaan ja pian kaatuvan alas, jos me emme tee jotain nykyiselle järjestelmällemme.

Englannille Suomi edustaa skandinaavisen talous- ja valtiomallin esikuvaa ja kaikkein kehittynentä mallia siitä. Ja juuri Suomen tulevaisuus nähdään Englannista käsin varsin pessimistisesti. On vaikea käsittää mistä negatiivinen suomikuva Englantiin on pesiytynyt, mutta negatiivisuus on ollut voimissaan jo pitkän aikaa. Mm. kun Suomessa oltiin valitsemassa Suurinta Suomalaista YLE:n tuottamassa ohjelmassa, Englannissa kirjoiteltiin voiko Suomen kokoisesta kääpiövaltiosta edes löytyä sataa suurmiestä/naista.

Toisaalta taas Suomen koulutusjärjestelmää, korkeaa teknologiaa ja infrastruktuuria kehuttiin varsin vuolaasti maailmalla. Hassua kyllä Suomalaista kulttuuriakin arvostettiin erittäin korkealle varsinkin Saksassa, Virossa ja Ruotsissa. Suomalaista taidetta pidettiin Saksalaisessa lehdistössä jopa tulevaisuuden luojana. Eräs kolmen sivun artikkeli kiitteli Suomea vuolaasti suunnan näyttämisestä ja Itävallassa Suomen todettiin olevan ylivertainen taiteissa.

Saksassa Suomi sai kuitenkin valtavasti kritiikkiä Nokian Bochumin-tehtaan sulkemisen yhteydessä. Suomen riippuvuutta yleisestikkin Nokiaan arvosteltiin tässä yhteydessä valtavasti maailmalla. Kuitenkin taas monet näkivät Suomen toimivan maailman markkinoiden edistyksellisenä tekijänä ja luotettavana sijoitusmaana ulkomaisille yrityksille. Suomessa tavoitellaan tehokkuutta ja voittoa, joka toisinaan oli erittäin myöntiestä julkisuutta. On silti hämästyttävää, nämä seikat huomioon ottaen, että investointien vertailussa eri maihin, Suomi on vasta sijalla 85. Kuinka voi olla, että taloudellisesti luotettava Suomi, jossa on korkea osaaminen, innovatiivisuus ja koulutus, ei houkuttele ulkomaisia sijoituksia, vaikka edustamme maailman kehityksen sektorilla sijaa 14-10 riippuen mittarista. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Suomi on yksi maailman kalleimmista maista, ja suhteessa sijoitettuun rahaan, voitto on pieni. Yhdysvaltalaiselle on paljon järkevämpää sijoittaa Viroon, kuin Suomeen. Ennen Suomi kykeni kilpailemaan hyvillä Venäjän yhteyksillään, mutta nyt kun sellaiset on Virollakin, ei ole kovinkaan vaikea pohtia kumpaan sijoitukset kohdistuvat.

Yhdysvalloissa sen sijaan Suomi oli poikkeuksellisen paljon esillä ja juuri positiivisessa mielessä. Suomi kiinosti Yhdysvaltoja erityisesti energiapolitiikan saralla. Suomi kuvattiin esimerkkivaltioksi ydinvoimapolitiikassa, ympäristöystävällisyydessä ja puhtaudessa. Tämän vuoksi mm. pääministeri Vanhanen sai odottamatonta näkyvyyttä vierailullaan alkuvuodesta ja häntä pyydettiin useisiin ennalta sopimattomiin tilaisuuksiin. Demokraattien puolue kutsui Vanhasen yhdeksi alustajakseen puoluekokoukseensa elokuussa, joka on maailman suurin puoluekokous. He tahtoivat myöskin luoda tiiviimmät suhteet itseään ideologisesti läheisiin Eurooppalaisiin puolueisiin, kuten Suomen Keskustaan.

Suomen kuva oli siis varsin kahtia jakautunut. Osa edusti Englannin mukaista negatiivista suhdetta Suomeen, kuten monet Etelä-Amerikan maat tekivät. Tai positiivista, kuten Yhdysvallat, Viro ja muut Baltian maat. Venäjä oli poikkeuksellinen. Venäjä edusti ylhäältyä määräilevää asennetta. Venäjä puuttui paljon julkisessa keskustelussaan Suomen sisäpoliittisiin kysymyksiin ja mm. varoitteli Suomea Nato-jäsenyyden hankkimisesta. Sen ilmoitettiin suoraan vaikuttavan negatiivisesti Suomen ja Venäjän suhteisiin. Venäjä siis edelleen toimii kuin herravaltio.

Kaikesta tästä huolimatta Suomi oli vain pieni alaviite ulkomaisessa lehdistössä ja laajemmassa mediassa. Me emme kovinkaan usein ylittäneet uutiskynnystä ulkomaisessa keskustelussa ja jos ylitimmekin, oli sävy useinmiten positiivista. On kuitenkin selvä raportin perusteella, että investointien houttelevuuden kannalta on tehtävä muutoksia suomikuvaan ja nykyiseen järjestelmään. Mielikuvat vaikuttavat meihin paljon negatiivisesti, mutta myös todelliset verotukselliset ongelmat. Emme ole edelleenkään riittävän kilpailukykyisiä muihin Euroopan maihin nähden. Tässä mielessä siis Englannin kritiikki Suomea kohtaan on kohdallaan. Ei kuitenkaan ihan niin paljon, että heidän täytyisi kirjoitella miten Presidentin virkatalon katto vuotaa vettä, eikä valtiolla ole varaa edes korjata sitä.

Kokonaisuudessaan raportti löytyy ulkoasiainministeriön sivuilta täältä.

Joulu on joka talvi, mutta Wappu vain kerran vuodessa

2008-04-30T21:59:00.000+03:00

Lukuvuosi alkaa olla yliopistojen osalta päätöksessään. Joiltain kaikki vuoden suoritukset ovat jo takana - meillä muilla häämöttää vielä muutamia tenttejä edessä päin. Wappuna niitä ei kuitenkaan tahdo muistella kukaan.

Wappu on vuoden tärkein opiskelijoiden juhla. Sen näkee hyvin ainakin teekkaripiireissä, joissa wappua suunnitellaan, valmistellaan ja juhlitaan antaumuksella. Sen jälkeen sitä muistellaan ainakin vuosi ennen kuin uusi wappu tuo mukanaan uudet muistot.

Vietin viikonlopun Wapun alla Kööpenhaminassa, jossa Pohjoismaiden Keskustanuorten (NCF) hallitus kokousti. Jouduin selittelemään hämmentyneille ruotsalaisille, miksi toukokuun ensimmäisen päivän juhlinta kestää Suomessa ainakin viikon. Heille Wappu on ennen kaikkea työväen ja sosiaalidemokraattien (paikallisten innostuksesta päätellen) laimeahko juhla.

Jäin pohtimaan Wapun poliittista merkitystä Suomessa. Toki Wappupuheet ovat Suomessakin tuikitavallinen ilmiö, mutta niiden merkitys varsinkin nuoremmalle väelle on kovin vähäinen. Politiikan karttaminen on Suomessa tarttunut Wappuun siinä missä lähes kaikkeen muuhunkin.

Jotkut osaavat toki arvostaa edelleen myös Wapun poliittista perimää ja henkeä. Helsingin Sanomien verkkosivut kertovat, että kirjoittaessani tätä tekstiä satapäinen joukko nuoria marssii EuroMayDay-mielenosoituksessa Helsingin keskustassa. Ilmeisesti aiheena on ainakin joukkoliikenteen toimivuus.

Myös Keskusta tahtoo yhdistää Wapun politiikkaan. Huomenna suurissa kaupungeissa vietetään perinteistä Vihreää Wappua. Tavattavissa on keskustalaisia vaikuttajia aina pääministeristä lähtien. Jos siis sillikseltä ehditte, niin kipaiskaapa kuuntelemaan myös aatteellista paatosta.

Hauskaa (ja poliittista?) Wappua kaikille!

Terveydenhoidon kehittäminen on etenkin nuorten päättäjien tulevaisuuden suuri haaste

2008-04-27T22:54:00.018+03:00

Kuntavaaleissa ja ylipäänsä koko kunnallisessa päätöksenteossa kunnan päättäjiä mietityttää kaikkialla terveydenhoito ja sen jatkuvasti kasvavat menot. Tällä hetkellä terveydenhoidon menot ovat kunnissa pääsääntöisesti puolet kuntien menoista. Ei ole siten aivan sama miten tätä sektoria kehitetään. Vanhasen toinen hallitus onkin aloittanut aktiivisesti terveydenhoidon kehittämisen, jolla pyritään vastaan tähän tulevaisuuden suureen kysymykseen. Yhtä ns "poppakonstia", jolla koko sektori saataisiin riittävän tehokkaaksi vastaamaan kansan ikääntymisen tuomiin kuluihin ei kuitenkaan varmastikaan ole, vaan entistä laadukkaammat ja tehokkaammat terveydenhoidon palvelut muodostuvat useista eri tekijöistä. Näin linjattiin myös tällä tällä viikolla Järvenpään Keskustan kunnallisjärjestön järjestämässä Keski-Uudenmaan Terveysfoorumissa Järvenpää-talossa, jossa puhumassa olivat sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä, ohjelmajohtaja Maija Perho, HUS:in (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) toimitusjohtaja Kari Nenonen. Hyvinkään sairaanhoitoalueen johtaja Asko Saari ja Järvenpään sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Markus Hemmilä. Mielestäni foorumi oli hyvin mielenkiintoinen etenkin sen asiantuntevan osallistujakaartin myötä.

Kaikki seminaarin puhujat korostivat tehokkuutta ja uudenlaisia toimintatapoja. Esimerkiksi HUS:n toimitusjohtaja kannatti tilaaja-tuottaja- mallin soveltamista HUS:ssa. Oulun sairaanhoitoalueella, jossa Nenonen on myös työskennellyt, on malli otettu käyttöön. Tulokset ovat kuulemma olleet asian suhteen rohkaisevia. Mielestäni HUS:lle uudistuminen tekisi myös hyvää, sillä nykyinen meno ei ollut kuntapäättäjille aina mitään kovin kaunista katsottavaa. HUS:n hallintoa olisi pystyttävä tehostamaan ja muutenkin hoitohenkilökunnan pitäisi päästä tekemään sitä työtä, mihin heitä on koulutettu: eli hoitamaan ihmisiä! Kiitosta paneelissa sai esimerkiksi lääkäri-sairaanhoitaja- työpari malli, joka on ilmeisesti parantanut sairaanhoitotyön tuloksia.

Ministeri Hyssälä nosti varsin kattavassa ja laajassa puheenvuorossaan esiin erityisesti uupumuksen ja masennuksen vuoksi työelämästä syrjään joutuneet henkilöt. Tämän seikan hän nosti aivan syystäkin, sillä vuosittain uupumuksen ja masennuksen vuoksi työelämästä syrjään joutuvien määrä on noin 4000 ihmistä! Luku on aivan uskomattoman suuri ja kertoo siitä, kuinka hankalaa niin monen ihmisen arki työssä voi olla. Hyssälän mukaan tähän kehitykseen tullaan puuttumaan ministeriön taholta. Hyssälä puhui myös paljon yhteisöllisyydestä ja verkostojen merkityksestä ihmisen elämässä. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä näiden tekijöiden merkityksestä ihmisen hyvinvointiin: Mielestäni hyvinvoinnistamme huolehtimista ei voi vain ulkoistaa kuntien ja valtion sosiaali- ja terveydenhuollolle (kuten välillä tuntuu, että osa ihmisistä haluaisi tehdä) vaan siitä vastaamme jokainen myös ihmisinä toinen toisillemme! (KOL:n Keskustelija-lehden viime numeron teema oli muuten myös yhteisöllisyys)

Paneelissa puhuttiin monipuolisesti monista muistakin asioista, kuten hoitotakuun sanktioista, ihmisen omasta vastuusta terveydestään ylläpitämisestä, hyötyliikunnan merkityksestä ja sen suhteesta muihin kunnan asioihin. Lisäksi ns. mediakalisaatio eli jatkuva lääkkeiden lisääntyvä käyttö herätti keskustelua. Samoin keskustelussa nousi esiin kysymys siitä, miten sairaaloiden hoitohenkilökunta saataisiin viihtymään paremmin työssään. Esimerkiksi tällä hetkellähän työ ei ole kovin joustavaa, joka ei ainakaan paranna nuorten kuvaa sairaanhoitotyöstä ja siten ei kannusta heitä hakemaan alalle. Vaikka edellä oleva on hyvin karrikoidusti sanottu, eivätkä työajat ole ainoa työn mielekkyyden mittari, niin voisi kunta työnantajana silti miettiä, miten se saisi parannettua työntekijöidensä työhyvinvointia nykyisestä.

Miksi sitten pohdin ylipäänsä tätä aihepiiriä ja miksi meidän nuorten pitäisi olla kiinnostuneita ikääntymisen vaikutuksista ja terveydenhoidosta ylipäänsä? Juuri siksi, että sosiaali- ja terveydenhoitomenoihin kuluu tulevaisuudessa entistä suurempi osuus maksamista verorahoista. Mielestäni loppujen lopuksi juuri meidän nuorten pitäisikin olla asiasta kiinnostuneita, koska nyt vähitellen eläkkeelle jäävät suuret ikäluokat eivät voi enää oikein osallistua palveluiden rahoittamiseen verorahoillaan. (He ovat työnsä tehneet ja eläkkeensä hoitopalvelut todellakin ansainneet. Sitä en kritisoi). Kyse on kuitenkin siitä, että nuorillakin päättäjillä pitää olla kiinnostusta ja asiantuntemusta näihin sosiaalisektoriin ja terveydenhuoltoon liittyviin asioihin, sillä niillä ratkaistaan hyvin pitkälti kuntien tulevaisuus. Ei paljoa auta anoa lisää rahaa esimerkiksi nuorisotoimelle, joka on loppujen lopuksi hyvin marginaalinen osuus koko kunnan budjetista, jos koko sosiaali- ja terveyssektorin budjetti menee jatkuvasti yli tehden samalla äkkiä kunnan budjetista alijäämäisen.

Asuminen ei kiinnosta?

2008-04-26T13:42:00.003+03:00

Järkevän asumismahdollisuuden järjestäminen on yksi kuntien keskeisistä palveluista, koska kaikkihan me tarvitsemme kodin päämme päälle. Ihmisiä myös kiinnostaa, mitä omasta ikkunasta näkyy. Kuinka moni kuitenkaan tietää poliitikkoja, jotka olisivat tulleet valituksi keskeisenä vaaliteemanaan asuminen. Itselleni tulee mieleen oikeastaan vain nykyinen asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.), joka jo kauan ennen ministerinpestiään on puhunut pääkaupunkiseudun asuntopolitiikasta. Niitä äänestäjiä, joilla asumisasiat ovat kunnossa, ei kiinnosta kohtuuhintaisen asumisen tärkeydestä paasaava poliitikko. Niitä, joilla ei ole kotia lainkaan tai olisi tarvetta laadukkaampaan tai hinnalta kohtuullisempaan asuntoon, taas ei ylipäätänsä kiinnosta äänestäminen.

Kokonaisuudessaan asuminen näyttelee kuitenkin tärkeää roolia ihmisten elämässä ja on hyvinkin poikkipoliittista. Perinteisesti asuntopolitiikka on ollut mitä suurimmassa määrin sosiaali- ja terveyspolitiikkaa. Tämän vuoksi meillä on erityisryhmille, kuten vanhuksille, asunnottomille, vammaisille, nuorille ja opiskelijoille, suunnattua asuntotuotantoa, jota valtio tukee. Vanhasen toinen hallitus on kasvattanut/kasvattamassa sosiaalisen asuntotuotannon investointiavustusta 85M€ vuotuiselle tasolle. Hankkeita on kuitenkin jonossa selkeästi enemmän. Kansanedustaja sekä entinen kunta- ja asuntoministeri Hannes Manninen arvioikin Nuorisoasuntoliiton 25.4. järjestämässä kuntaseminaarissa kestäväksi pitkänaikavälin tasoksi noin 100M€ vuosittaiset avustukset. Ylipäätänsä koko investointiavustus on vielä varsin tuore ohjausinstrumentti. Se otettiin käyttöön nimenomaan Mannisen ministerikaudella. Järjestelmä on jo lyhyessä ajassa osoittautunut hyväksi ja määrärahojen asteittainen kasvattaminen on oikeaa politiikkaa. Nykyisen hallituksen erityisenä tavoitteena on pitkäaikaisasunnottomuuden puolittaminen eli löytää koti noin 1250 asunnottomalle.

Vastaavalla tavalla myös yritykset ovat heränneet tai ainakin olisi syytä herätä siihen, että asuminen on myös elinkeinopolitiikkaa. Elleivät työntekijät voi asua palkkatasoonsa nähden kohtuullisin kustannuksin, niin työntekijöitä ei yksinkertaisesti saada töihin. Tällainen ongelma on havaittavissa erityisesti pääkaupunkiseudun palvelualoilla. Elinkeino- ja aluepolitiikka kytkeytyvät toisiinsa. Kumpi on ensin, muna vai kana? Pääkaupunkiseudun asuntopula on kuitenkin vain yksi ulottuvuus, sillä samaan aikaan meillä on laajoja alueita, joissa on asuntoja, mutta ei asukkaita. Holtittomasti edennyt rakennemuutos on johtanut haastavaan tilanteeseen asumisenkin osalta. Toisaalta, jos haluamme saada ulkomaista työvoimaa paikkaamaan työvoimapulaamme, niin toimivat vuokramarkkinat ovat ehdoton edellytys, koska kovin monellakaan tänne tulevalla ei ole varaa heti omaan asuntoon. On hyvä huomata, että Suomessa käytetään vuosittain enemmän rahaa omistusasumisen tukemiseen verovähennysten muodossa kuin vuokra-asumisen tukemiseen.

Ympäristökysymys on noussut keskiöön myös asumisessa. Asuntojen energiatehokkuutta täytyy saada paranemaan, jonka vuoksi sekä keppiä että porkkanaa tarvitaan. Tällä hetkellä rakennuskanta kokonaisuudessa vie 40 % energiastamme ja tuottaa jopa 30 % kasvihuonepäästöistä. Työsarkaa siis riittää, mutta ei lämpöpumpuista puhumalla kunnallisvaaleja taideta voittaa.

Kunnilla on joka tapauksessa isot vaikutusmahdollisuudet järkevän asumisen mahdollistamiseen. Kunnilla on asemakaavan laatimisen myötä monopoliasema päättää mihin ja miten voidaan rakentaa. Kuntien tulisi käyttää vastuullisesti asemaansa, eikä käyttää häikäilemättömästi hyväkseen kireää tonttitilannetta. Kuntien tulisi myös kantaa vastuunsa siitä, että kaikenlaiset ihmiset voivat asua kunnan alueella. On härskiä, että jotkut kunnat ovat vuosikymmenien ajan katsoneet oikeudekseen ottaa asukkaikseen vain hyvätuloisia.

Voiko nuori ylipäätänsä olla uskottava puhuessaan asumisesta? Niin keskeinen osa elämää kuin asuminen onkin, niin teema on sudenkuoppia täynnä. Asumiseen liittyy paljon nippelitietoa, jonka hallitsemattomuudesta on helppo jäädä kiinni. Teeman vaikeudesta kertoo jotakin myös se, että Nuorisoasuntoliiton kuntaseminaarissa oli läsnä ainoastaan noin 20 nuorta, joista puolet oli nuorkeskustalaisia ja loput lähinnä järjestäjiä. Syksyllä seminaaria suunniteltaessa olivat poliittiset nuorisojärjestöt vakuuttaneet, että jokaiselta löytyy ainakin 20 asiasta kiinnostunutta. Onneksi edes keskustalaisia näyttää kiinnostavan miten ja missä ihmiset asuvat.

Kansainvälisyyden nurjempi puoli

2008-04-20T17:29:00.001+03:00

Kansainvälisyys ja kansainväliset asiat kiinnostavat meitä nykyisin entistä enemmän – olemme suuntautuneita Eurooppaan ja haaveilemme ulkomailla opiskelusta ja työskentelystä. Kansainvälisyys yhdistetään poikkeuksetta kaikkeen iloiseen ja mukavaan. Päädyin pohtimaan kansainvälisyyden nurjempaa puolta sotarikoksia käsittelevään seminaariin, jonka Suomen Punainen Risti (SPR) järjesti viime perjantaina. Humanitaarinen oikeus tai sodan oikeussäännöt ovat yksi kansainvälisyyden ilmentymä, mutta varmasti yksi vähemmän glamouria sisältävä. Humanitaarisen oikeuden synty liittyy väkivallan ja julmuuden torjumiseen ja rajoittamiseen sodassa.

Seminaarissa käsiteltiin humanitaarista oikeutta neljästä eri näkökulmasta ja neljän eri asiantuntijan välityksellä. Sotarikoksista osana kansainvälistä ja kansallista oikeutta käsitteli oikeudellinen neuvonantaja Jani Leino SPR:sta, kansainvälisestä sotarikostuomioistuimesta (ICC) ja sotarikoksista kertoi Marja Lehto Ulkoasiainministeriöstä sekä sotarikosten tutkimisesta rikosylikomisario Thomas Elfgren Keskusrikospoliisista. Neljännen – ehkä puhuttelevimman – puheenvuoron käytti toimittaja ja tietokirjailija Hannu Pesonen kertoessaan runsaan kuvamateriaalin välityksellä Gacaca-tuomioistuimista ja kansanmurhaajien rankaisusta Ruandassa.

Kokonaisuutena perjantaipäivä oli antoisa, mutta jossain määrin tuskallinen. Erityisesti valokuvat Ruandasta konkretisoivat tilannetta maailman kriisipesäkkeissä, jotka täällä Koti-Suomessa on helppo unohtaa tai sivuuttaa vain yhtenä uutisena muiden joukossa. Voiko rinnakkain asettaa opiskelijoiden ateriatuen korotuksia ja sotarikoksia? Miten suhteuttaa omat henkilökohtaiset ongelmat ihmissuhteista tenttikirjojen saatavuuteen siihen, että tälläkin hetkellä maailmalla soditaan ja sodasta tavalla tai toisella kärsivien ongelmat ovat jotain aivan muuta kuin rypyt silmien alla tai sanomalehden toimitushäiriöt. Siviilien tai sotavankien oikeudet eivät toteudu, mutta lisäksi heidän ihmisoikeuksiaankin poljetaan. Minun vapauttani ei rajoita mikään, ja nälkääkään en näe. Pitäisikö minun lakata vain narisemasta epäoikeudenmukaista kohtelua Kelan käsittelyjonossa, kun asiani kuitenkin käsitellään kuukauden pari kuluessa. Ruandassa kansanmurhan jäljiltä vankilassa odottaa edelleenkin melkein satatuhatta vankia, joiden asiaa ei ole käsitelty sen jälkeen, kun heidät kansanmurhan jälkeen on vangittu. Kansanmurha tapahtui kuitenkin vuonna 1994 – samana vuonna, kun minä olen ensimmäisiä kertoja osallistunut SPR:n toimintaan ja liittynyt jäseneksi.

Kuinka paljon minun pitäisi jaksaa vaivata mieltäni sillä, mitä jossain sotatoimialueella tapahtuu tai miten sotien jälkeen yhteiskunnat pääsevät jaloilleen. Voinko yksinkertaisesti edes hahmottaa jokaisen kriisin taustoja ja pysyä selvillä tapahtumista, tuomitsemisesta puhumattakaan. Onko pinnallinen asioiden seuraaminen vain oman mielen rauhoittamista ja kuvan kiillottamista, jotta voin heitellä kommentteja lounaspöytäkeskusteluun.

Jäin myös miettimään politiikan ja juridiikan suhdetta? Voimme saavuttaa pysyvää rauhaa ja sovintoa tuomitsemalla? Kuinka tehokkaita poliittiset ja taloudelliset toimet ovat rauhanprosesseissa tai oikeudenmukaisuuden toteuttamisessa.

Aurinkoisena ja rauhallisena sunnuntai-iltapäivänä Töölössä,

RiLi

Juhlimisesta innovaatioihin

2008-04-13T19:31:00.003+03:00

Opiskeluajan pitäisi olla elämän parasta aikaa. Opiskeluaikana voi nauttia pitkistä illoista, loputtomalta tuntuvasta vapusta tai spontaaneista hulluuksista. Tähän opiskelijoilla on ainutlaatuinen oikeus ja on suorastaan kohtuullista että käytämme oikeuttamme.

Mutta ei. Baarit kumisevat tyhjyyttään ja juhliin on hankala saada ihmisiä. On kiirettä, palavereja, luentoja, seminaareja tai parisuhteita. Yhteinen opiskeluajasta nauttiminen jää vähälle, kun kaikilla on kiire seuraavaan junaan, linja-autoon tai työpaikkaan. Aamulla alkavaa luentoa pohdita neljän aikaan grillijonossa, vaan mennään kiltisti nukkumaan jo kymmeneltä. Jestas, mihin on suomalaisilta opiskelijoilta hävinnyt juhlimisen jalo taito. En tarkoita nyt yltiöpäistä humalahakuista juomista, vaan yhteisöllisiä juhlia, jotka kantavat opiskeluajan yli. Onko todella niin, että tutkintoaikojen rajaukset, tutkintorakenteen uudistukset, kandi- ja maisteritavoitteet sekä eläkemaksujen kasaantuminen ovat vieneet suomalaiselta nuorisolta juhlimisen jalon taidon?

Yhteisöllisyyden katoaminen on oikeasti huolestuttava asia. Jos ei ole kävijöitä, ei ole järjestäjiäkään. Tai sitten jäljelle jäävät vain ne muutamat itsensä loppuun polttavat aktiivit, jotka siirtyvät vanhempana kouluttamaan tulevia huippuaktiiveja erilaisiin järjestöihin tai ajavat itsensä hautaan. Silloin kaikenlainen aktiivisuus loppuu ja kansakunta jää paikoilleen.

Kannustan opiskelijoita välillä rentoutumaan ja unohtamaan kiireen hetkeksi. Ei ole elämää vain opiskelua varten, vaan opiskelua elämää varten. Kaikkea ei opi kirjoista ja moni loistava idea on saanut alkunsa aamuyöllä hyvässä porukassa.

Kirjoittaja on kopoiluun, sopoiluun, puheenjohtajuuteen ja reissailuun keskittyvä opiskelija KOL:n liittohallituksesta.

Saako töissä olla hauskaa?

2008-04-10T22:24:00.001+03:00

Juttelin eräässä mediayhtiössä työskentelevän tuttavani kanssa. Heidän työyhteisössään on käytössä ensi kuulemalta hyvin hämmästyttävältä tuntuva tapa. He kokkaavat nimittäin toinen toisillensa lounasta päivittäin, siten että kaksi henkeä on aina vuorollaan vastuussa päivän ateriasta. Tähän kuluu tietysti vuoden mittaan tolkuton määrä työaikaa, kun joka päivä kaksi ihmistä on 20 hengen työyhteisöstä sidottu keittiövuoroon. Kuulostaa kaikkea muulta kuin tehokkaalta. Vastineeksi yhteisöllisyys on kuitenkin hiotunut työpaikalla erinomaiseksi. Kokkaamisen yhteydessä saa jutella työkaverin kanssa rauhassa jotain sellaista, johon ei normaalisti olisi aikaa. Yhteinen lounastunti takaa säännöllisen yhteydenpidon työkavereiden kanssa. Kun jokainen kokee työympäristön viihtyisäksi ja luotettavaksi paikaksi, tulee tilaa sille kuuluisalle luovuudelle. Firman keskeiset asiakkaat myös tietävät käytännön, joten hekin haluavat usein tulla mukaan lounashetkille. Vatsa kylläisenä on sitten hyvä siirtyä viimeistelemään sovitut puheet.

Sopiiko meille suomalaisille opetettuun työmoraaliin ajatus siitä, että töissä voisi oikeasti viihtyä? Entä jos aamuinen töihin lähteminen ei jostain syystä masennakaan? Mitä, jos jopa odottaa viikonlopun jälkeistä maanantaita, jolloin pääsee taas tekemään mahtavia hommia hyvien tyyppien kanssa? Ei kait tällainen ajattelu ole mistään kotoisin. Eikö töitä pitäisi tehdä verenmaku suussa, jotta saa itselleen luvan tuntea olevansa kelvollinen työntekijä? Burnout-lomahan se vasta on mitta sille, että nyt on hommia painettu kunnolla, eikä turhanpäiten laiskoteltu ja tyhjästä palkkaa nyhvätty.

Tällainen mentaliteetti varmaankin sopi agraariyhteiskuntaan, jossa peltoa oli raivattava kunnes selkä katkesi. Muutoin kasvava kansakunta ei olisi saanut ravintoa itselleen. Mutta sopiiko tällainen ajattelumaailma nykysuomeen, jossa työnteko perustuu aina vaan korkeampaan osaamiseen ja luovuuteen?

Toinen kaverini oli vastikään aloittanut uudessa työpaikassa, jossa häneltä oli muutaman päivän työskentelyn jälkeen tiedusteltu, että kuinka hän viihtyy työpaikalla. Kaverini oli vastannut, että työt vaikuttavat oikein mielenkiintoisilta ja hauskoilta. Kysyjä oli todennut tähän, että eihän sinun sitten tarvitsisi saada palkkaa. Tarvitseeko enää ihmetellä, jos mielenterveydellisistä syistä sairaslomalle joutuminen on koko ajan kasvava ongelma? Ehkäpä parasta ennaltaehkäisyä olisikin työkulttuurin muutos, jossa luovuudelle ja yhteisöllisyydelle annetaan tilaa, niin että töissä olisi lupa olla hauskaa. Työyhteisö, jossa jatkuvat turhauttavat palaverit ja loputtomat projektien deadlinet eivät aina väijyisi mielessä, saattaisi jopa siivittää työntekijät tulokseen, joka löisi aiemmat ennätykset mennen tullen. Harvemmin politiikassakaan parhaat ajatukset paineen alaisena virallisessa kokouksessa syntyvät, vaan vapaaillan yhteisistä hetkistä ne parhaat ideat saavat siemenensä.

Media kontrolloin poliitikkoja, mutta kuka kontrolloi mediaa?

2008-04-07T21:11:00.004+03:00

Viimeviikkojen poliittinen uutisointi on keskittynyt lähinnä Ilkka Kanervan ja hänen lähettämien tekstiviestin ympärille. Tapauksella oli surkea loppu. Jälkipuinti jatkuu edelleen, vaikka tapauksesta ollaan jo pääsemässä ylitse. Kaiken tapahtuneen jälkeen voidaan kuitenkin miettiä mikä oli median rooli ja vaikutus kaikkeen tapahtuneeseen ja etenkin lopputulokseen?

Kaiken uutisoinnin perusteella voidaan ainakin todeta että media on ottanut tapauksesta kaiken irti. Kanerva, Tukiainen ja tekstiviestit ovat olleet parin viime viikon aikana lähes päivittäin pääuutisena. ”Tärkeämpien” uutisten puutteesta ei ainakaan voida puhua kun valtakunnan politiikassa on tehty samaan aikaan tärkeitä päätöksiä. Loppuvaiheessa alkoi tuntua siltä että uutisointi tekstiviestikohusta on jo liiallista ja suorastaan ylimenevää. Jatkuva uutisointi ja riepotus alkoi jo kyllästyttää. Mutta spekulointi mediassa vain jatkui ja peli kävi kovemmaksi.

Lopputulosta arvioidessa on mietittävä mikä oli median vaikutus. Medialla on kuitenkin suuri vaikutus ihmisten mielipiteisiin. Median tehtävä on kuitenkin uutisoida ja antaa tietoa, mutta mikä on sopivuuden raja? Tässäkin tapauksessa on todellakin vaikea arvioida menikö media lopulta liian pitkälle, ylitettiinkö raja? Näin jälkeenpäin tapahtunutta tarkastellessa voidaan todeta ettei median rooli ainakaan vähäinen ole ollut.

Mutta milloin voidaan sanoa median menneen liian pitkälle? Varsinkin kun puhutaan julkisuuden henkilöstä ja päättäjästä. Kuka kontrolloi mediaa? Periaatteessa voidaan ajatella että media kontrolloi itse itseään, mutta voiko luottaa siihen että tilanne pysyy hallinnassa kun kaikki toimittajat janoavat kiihkeästi päivän parasta lööppiä, myyvintä uutista, mielenkiintoisinta kuvaa. Rajoja on vaikea vetää kun sana on kuitenkin vapaa. Osaltaan voidaan todeta että myös julkisuuden henkilöllä ja päättäjällä on vastuu itsellään, omalla käyttäytymisellään voi rajoittaa sitä mitä media uutisoi. Mutta aina sekään ei auta. Viime viikkojen uutisoinnin jälkeen huomaa ainakin kuinka armoton media voi olla. Aika on todellakin muuttumassa, media on nousemassa yhä suurempaan valtaan. Mutta kysymykseen, kuka tätä valtaa kontrolloi, on vaikea sanoa vastausta.

Jahti päättyi niskalaukaukseen

2008-04-02T01:21:00.002+03:00

Kaikki alkoi ruotsin kielellä lausutusta kieltämisestä. Liekö väsyneisyyttä, ymmärtämättömyyttä vai tietoista valehtelua? Tapaus on oiva osoitus siitä, että venkoilu median kanssa on hyvin vaarallista poliitikolle. Kun jostain pahanteosta jää kiinni, niin totuuden välitön kertominen on yksinkertaisesti ainut keino välttää ajojahti. Tapahtuneen salaamisen vuoksi median myllytys olisi luultavasti kestänyt tasan siihen saakka, että väistämättömään olisi päädytty. Tietysti kaikki alkoi oikeasti niistä 200 viestistä, joita ei olisi koskaan pitänyt lähettää eli pahuudet olisi pitänyt jättää tekemättä.

Karkauspäivänä tai sitä edeltävänä iltana ei kuitenkaan mielestäni tapahtunut mitään yllättävää käännettä pahuuden vakavuudessa. Hymyn julkaisemissa viesteissä ei ollut mitään sellaista, jota ei olisi jo ennakolta osattu ounastella. Vaikka mitään merkittävää lisäarvoa viesteissä ei ollutkaan, niin ministerin mediapellen rooli oli kestänyt aivan liian kauan, jotta uskottavuutta olisi enää ollut. Poliittista luottamusta joko on tai sitten sitä ei ole. Haavoitettu Kanerva saatiin ajettua nurkkaan, eikä piiritysverkon kiristyessä Kataiselle jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin ampua poliittinen armonlaukaus kituvan ministerin niskaan.

Noh ainakin Stubb pääsi makealle haaskalle ja Katainen vankisti asemaansa puolueen johtajana. Hänhän teki päätöksensä luottamusvajeesta ennen ryhmäkokousta ja näytti näin kaapin paikan puolueessaan.

Yhden miehen show

2008-03-31T11:50:00.001+03:00

Keneltäkään on tuskin jäänyt huomaamatta ulkoministerimme kommunikointiyritykset. Tekstiviestijupakka on paisunut Suomen mittakaavassa jo valtaviin mittasuhteisiin. Lehtien lööpit täyttyvät kyllästymiseen saakka Ilkka Kanervan tulemisista ja menemisistä. Kaikkia (toimittajia?) tuntuu kiinnostavan mitä ulkoministerimme yksityiselämään kuuluu. Yksityiselämän seikkailut ovat johtaneet jo siihen, että ministerin pätevyyttä tehtäviinsä puntaroidaan ja kokoomuksen kannatuksen arvellaan laskevan kohun vuoksi. Surullista onkin, että kohu näyttää toden totta vaikuttaneen ministerin työkykyyn, näin ainakin Lennart Meri -konferenssin osalta. Kumpi tuli ensin muna vai kana?

On hyvä, että politiikka on otsikoissa ja kansan kiinnostuksen kohteena. Ikävää vain on se seikka, että politiikka itsessään ei saa tekstiviestikohujen kaltaista kiinnostusta. Varsin vähän päivälehdissä ja muussa mediassa puhutaan siitä millaisia päätöksiä päivän polttavimmissa kysymyksiä tehdään ja millaisin perusteluin niitä tehdään. Sen sijaan kirjoitetaan poliitikkojen yksityiselämään kohdistuvista asioista, tekstiviesteistä ja avioeroista. Arvostelun kohteena ovat henkilökohtaiset ratkaisut eikä niinkään tehtävässä toimiminen. Julkisuuden henkilöiden oikeus yksityisyyteen näyttää osin jäävän yleisen uteliaisuuden alle. Toki voi olla myös aiheellista kysyä, että onko yksityisasioitaan Kanervan tavoin hoitavat ihmiset kykeneviä huolehtimaan yhteisistä heille luotetuista asioista? Ovatko he kansan luottamuksen arvoisia? Periaatteellista keskustelua onkin hyvä käydä, asiallisesti ja järjellisissä mittasuhteissa.

Vaikka ulkoministerin toimia yksityiselämässä kukin voi itsekseen moralisoida ja ministeriltä tuleekin, maamme edustajana, odottaa tietyn ”standardin” käytöstä, alkaa mediamyllytys olla mielestäni jo hiukan absurdeissa mittasuhteista. Ainakin minun sympatiani alkavat olla ulkoministerin puolella. Ministerin toiminta ei ehkä ollut sitä kaikista toivottavinta ja anteeksi on pyydetty, joten eiköhän asia ala olla jo käsitelty ja oppi mennyt perille. Muitakin asioita olisi mistä voisi kirjoittaa. Sellaisia aika tärkeitäkin, kuten esimerkiksi Suomen osallistuminen Naton valmiusjoukkojen operaatioihin tai vaikkapa tuleva sosiaaliturvauudistus.

Anna-Kaisa Rinkinen
Keskustan Opiskelijaliiton varapuheenjohtaja

Mikä korkeakoulukenttää liikunnan suhteen vaivaa?

2008-03-29T13:52:00.007+02:00

Olen seurannut usean vuoden ajan sivusta korkeakouluasteen keskustelua liikunnan tarpeellisuudesta yliopistoissa ja ammattikorkeakouissa ja erityisen surullisena liikuntapalveluiden alasajoa paikkakunta toisensa jälkeen. Pystyn ymmärtämään, ettei nyt niitä liikuntakursseja mahdu mukaan muutoinkin jo täysiin opintosuunnitelmiin, mutta ymmärrykseni ei riitä enää siihen, ettei opisekelijalle pystytä tarjoamaan mahdollisuuksia liikuntaan kohtuuhintaisesti (tai mieluiten tietenkin ilmaiseksi) vapaa-ajallaan korkeakoulun puolesta. Korkeakoulut ovat valitettavan useilla paikkakunnilla täysin haluttomia panostamaan ja resurssoimaan opiskelijan liikuntamahdollisuuksiin kampuksilla. Syynä yleensä on säästäminen, eli liikuntasihteerin toimenkuvan muokkaaminen joksikin aivan muuksi ja liikuntatilojen remontointi kasvavan tilatarpeen vuoksi vaikka hallintokeskukseksi.

Mikä ihme on, ettei korkeakouluissa liikuntaa voida ymmärtää opiskelijan hyvinvoinnin kannalta yhtenä merkittävänä tekijänä, joka ylläpitää ja parantaa opiskelijan opiskelukykyä? Kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisäksi olennaisesti fyysinen hyvinvointi eli liikunta, ja näillä kaikilla on suuri merkitys opiskelukyvyn ylläpidossa. Kuitenkaan tätä ei korkeakouluissa yleensä tajuta, eivätkä opiskelijajärjestöt vielä osaa argumentoida liikunnan puolesta tarpeeksi voimakkaasti omassa korkeakoulussaan.

Ensimmäisen ja toisen koulutusasteen liikunnan järjestämisvelvoite on kirjattu lakiin. Kolmas- eli korkeakouluaste on suomalaisen koulutusjärjestelmän ainoa osa, jossa liikunnalla ei ole mitään virallista asemaa, vaan palvelut ovat täysin riippuvaisia korkeakoulun omasta suhtautumisesta liikuntapalveluihin. Nyt kun valtio on alkanut toimiin suomalaisten terveyden edistämiseksi terveysliikunnan kautta, on mielenkiintoista nähdä, kuinka se tulee konkreettisesti vaikuttamaan kolmannen asteen opiskelijoihin. Opetusministeriön selvitysryhmän esitys Kansalliseksi liikuntaohjelmaksi julkaistiin tämän kuun puolessa välissä, ja lausuntokierrosten jälkeen se olisi tarkoitus saada ministeriön käyttöön syksyllä. Esitys sisälsi opiskelijoiden kannalta positiivisia sävyjä, kuten ehdotuksen, jonka mukaan jokaisen koreakoulun tulisi laatia strategiansa pohjalta hyvinvointistrategia, joka sisältäisi myös liikunnan, sekä tavoiteen korkeakoulujen keskinäisen alueellisen yhteistyön lisäämiseksi liikunta- ja hyvinvointipalveluiden turvaamiseksi. Kokonaisuudessaan ohjelman voi lukea OPM:n nettisivuilta, www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2008/Liikkuva_ja_hyvinvoiva_Suomi_2010-luvulla. Jään erityisellä mielenkiinnolla odottamaan korkeakoulujen lausuntoja esityksestä ja lopullista Kansallista liikuntaohjelmaa. Ehkä vihdoin saamme toimivan työkalun liikuntapalveluiden turvaamiseen ministeriön taholta.

Kehittyvä Suomi tarvitsee innovaatioita, mutta vain hyvinvoiva opiskelija tekee niitä.

Ulla Hyvönen
varapuheenjohtaja
Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL

Isät, käyttäkää oikeuttanne vanhempainvapaaseen!

2008-03-25T16:15:00.001+02:00

Vuosittain noin 50 000 suomalaista miestä saa lapsen. Lähes kaikki hyödyntävät 18 arkipäivän isyysvapaansa, mutta vain kymmenesosa jää vanhempainvapaalle. Vuoden 2007 perhevapaauudistuksesta huolimatta vanhempainvapaa ei ole muodostunut osaksi isien normaalia elämää. Tilannetta selitetään, kuten niin montaa muutakin asiaa, perinteisillä rooliodotuksilla ja taloudellisilla seikoilla. ’Isät perhevapaalle’ onkin sosiaali- ja terveysministeriön sekä työmarkkinajärjestöjen projekti, jolla halutaan antaa tietoa isille vanhempainvapaasta sekä muista perhevapaista.

Vanhemmat voivat pitää vanhempainvapaata yhteensä 158 arkipäivää äitiysvapaan päättymisestä. Molemmat vanhemmat voivat pitää kokoaikaista vanhempainvapaata enintään kaksi vapaajaksoa, jolloin jakson vähimmäispituus on 12 arkipäivää. Vanhempainvapaata voi pitää myös osittaisena, jolloin kumpikin vanhempi tekee työnantajansa kanssa sopimuksen työajan lyhentämisestä vähintään kahdeksi kuukaudeksi. Näin töistään ei joudu luopumaan ja suhde työelämään säilyy perheenlisäyksestä huolimatta.

Vanhempainvapaalle jääminen voi olla kolaus isän miehisyydelle – onhan varsin yleistä vitsailla siitä työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa. Tämä on mielestäni kuitenkin pieni murhe verrattuna siihen, mitä isän vanhempainvapaa voi koko perheelle tarjota. Vanhempainvapaa opettaa lapsen kanssa olemista ja koko huushollin pyörittämistä sekä antaa mahdollisuuden muutokseen ja työpaikan asenneilmaston uudistumiseen. Laaja yhteisvastuu lapsen hoidon järjestämisestä auttaa myös tasaamaan vapaista aiheutuvat kustannukset nais- ja miesvaltaisten alojen kesken.

Monissa perheissä vallitsee harhaluulo siitä, että perheen talous kärsii isän jäädessä suurempituloisena vanhempainvapaalle. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole: verotuksellisista syistä ansionmenetys voi jäädä yllättävän pieneksi, ja perheen tulot saattavat jopa kasvaa. Tutkimuksin onkin todettu, että vanhemmat, jotka ovat perehtyneet perhevapaalakiin ja omaan verotukseensa, hyödyntävät isien oikeutta vanhempainvapaaseen muita useammin.

Vaikka perheet uskovat tietävänsäkin, millainen perhepoliittinen malli heille parhaiten sopii, uusia mahdollisuuksia kannattaa käyttää hyväkseen. Perhepolitiikkaa on kehitetty nykyisekseen juuri sen vuoksi, jotta ihmiset voisivat valita itse ja kokeilla uutta, ja murtaa näin omia ennakkokäsityksiään. Suomalainen perhepolitiikka tarjoaakin ennen kaikkea mahdollisuuksia vaihtoehtoisiin toimintatapoihin.

Lukion kieliopinnot muuttuvat, mutta parantamisen varaa riittää

2008-03-17T07:57:00.005+02:00

Opettaja-lehdessä 11/2008 lukion kieltenopettajat vaativat harkintaa uudistuksiin, joita kaavaillaan opetussuunnitelmaan ja ylioppilastutkintoon. Lukioon on ensi vuoden syksynä tulossa uusi suullisen kielitaidon kurssi, joka korvaa yhden nykyisistä syventävistä kursseista. Aluksi kurssi tulee olemaan vapaaehtoinen, mutta seuraavalla opetussuunnitelmakaudella pakollinen.

Opettajat pelkäävät, että kurssin tuoma lisätyö kieltenopettajille heikentää opiskelijan oikeuksia saada opetussuunnitelman mukaista opetusta, kun opettajan aika menee opiskelijoiden suullisen kielitaidon testaamiseen. Uskoakseni opiskelijoille kuitenkin olisi suurta hyötyä suullisen kielitaidon kurssista, sillä muissa kursseissa painopiste on usein kieliopin oppimisella ja kirjallisen kielitaidon kartoittamisella, eikä suulliseen viestintään kiinnitetä riittävää huomiota. Opettajia huolestuttava työn määrän kasvun aiheuttama opetuksen määrän ja laadun väheneminen on osittain aiheeton. Suullisen taidon testaaminen on verrattavissa muiden kurssien kirjallisten töiden korjaukseen, mikäli tarvittavan tekniikan hyödyntäminen on mahdollista.

Suullisen kielitaidon kurssin pakollisuudessa on toisaalta puolensa, mutta pakollisuudella aiheutetaan se, että muiden pakollisten kurssien sisältö joudutaan käymään läpi lyhyemmässä ajassa. Mielestäni suullisen viestinnän kurssi voitaisiin pitää syventävissä opinnoissa, mutta sen tärkeyttä pyrittäisiin korostamaan sillä, että suullisen kielitaidon testaus tulisi valtakunnalliseksi ja kaikille kieltenopiskelijoille pakolliseksi osaksi ylioppilaskoetta, kuten KOL:n kannanotossa Suullinen kielitaito osaksi ylioppilaskoetta mainittiin.

Suullisen kielitaidon kokeen arviointitavan yhtenäistämiseksi tarkastustahon olisi hyvä olla ylioppilastutkintolautakunta tai muu vastaava taho. Suullinen kielitaito voitaisiin testata jo lukion viimeisen vuoden syksynä, eikä se näin ollen aiheuttaisi opiskelijoille lisästressiä kevään koitoksissa.

Kieltenopettajien liiton puheenjohtaja Kari Jukarainen ilmaisee huolestuneisuutensa myös kieltenopiskelun vähenemisestä. Hänen mielestään tulisi painottaa opiskelijoilla kieltenopiskeluiden hyödystä jatko-opinnoissa ja työelämässä. Jukarainen painottaa myös muiden kielten kuin englanti tärkeyttä, korostaen etenkin ruotsinkielen asemaa. Suomen ollessa kaksikielinen maa, osa väestöstämme on ruotsinkielistä ja on näin ollen oikeutettua saamaan palvelua omalla äidinkielellään. Kielen osaamattomuus heikentää sekä ruotsinkielisten oikeuksia sekä nuorien työllistymismahdollisuuksia.

Marjaana Hoikkala
KOL:n liittohallituksen varajäsen
Turun Keskustaopiskelijoiden vpj

Ajatuksia herättävä teos perusturvan pulmista ja uudistamisen vaihtoehdoista

2008-03-11T23:21:00.004+02:00

Jotenkin kerrassaan hämmentävästi työpöydälleni oli päätynyt Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton julkaisema teos suomalaisesta perusturvasta – sen historiasta, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Ainut merkintä kirjassa alkuperästä on etusivulla oleva merkintä ed. Antti Kaikkonen. No nähtävästi joku halusi, että luen kyseisen teoksen.

Kirja olikin varsin mielenkiintoinen. Alkajaisiksi käydään tiiviisti läpi suomalaisen sosiaaliturvan historia. Tiiveydestään huolimatta olennainen tuodaan esille ja mikä parasta; tavalla jolla myös vähemmän asiaan vihkiytynyt pääsee kärryille järjestelmämme kehittymisestä. Opuksella korvannee mahdollisesti väliin jääneen sosiaalipolitiikan historiaa käsitelleen peruskurssin. Historiaosuuden jälkeen teos esittelee erilaisia tapoja toteuttaa kansalaisten perusturva. Tämän jälkeen perusturvaa tarkastellaan perustuslain kannalta. Lisäksi suomalaista perusturvaa verrataan kansainvälisiin ratkaisuihin niin etuuksien tason, rahoituksen kuin myös köyhyydeltä suojaamisen suhteen.

Kiteytetysti voinee sanoa, että perusturvamme on edelleen hyvää kansainvälistä tasoa, mutta se on selkeästi heikentynyt viimeisten 15 vuoden aikana ja erityisesti verrattaessa ansiotulojen kehitykseen. Etuuksien ostovoima on kadonnut ja samalla niiden verotus on kiristynyt. Ansiotuloihin tehdyt veronalennukset eivät hyödytä perusturvan varassa eläviä. Työ- ja eläketulojen verotusta on kevennetty verovähennysoikeutta laajentamalla. Sen sijaan perusturvaa saavien kunnallisveron vähennys on pysynyt ennallaan. Kuntien veroprosenttien korotukset ovat näin ollen kohdistuneet erityisesti perusturvan varassa eläviin. Tulonsiirtojen verotus on siis laman jälkeen kiristynyt, kun muilta osin verotus on keventynyt. Tämä on varmaan ollut aivan tietoista politiikkaa, jolla ihmisille luotu kannusteita työllistyä. Ainakin opiskelijoiden osalta politiikka on tässä suhteessa ollut varsin tehokasta mutta sen järkevyys on sitten oma juttunsa.

Varsinaiseen teoksen epistolaan päästään nykyjärjestelmän ongelmia kuvatessa ja niihin erilaisia ratkaisumalleja esitettäessä. Perusongelma on tietysti siinä, että toimeentuloturvaa koskeva järjestelmä on vuosien saatossa muodostunut vaikeaselkoiseksi ja epäjohdonmukaiseksi. Etuuksien määrä on varsin suuri, pelkästään Kelalla on noin 100 erilaista etuutta. Tästä huolimatta osa ihmisistä jää väliinputoajaksi, jonka seurauksena köyhyyttä esiintyy. Eri etuuksien vähimmäistasot eivät ole yhtenäisiä vaikka tähän ei ainakaan pitäisi olla mitään sosiaalipoliittista syytä. Lisäksi osuus, joka ansionmenetyksestä korvataan, vaihtelee etuuksien välillä mielivaltaiselta tuntuvalla tavalla. Tätäkään on hyvin vaikea perustella millään mielekkäällä tavalla. Edelleen etuudet määräytymistavat poikkeavat toisistaan. Tulot ja omaisuus huomioidaan etuudesta riippuen eri tavoin. Myös avoliitto tai puolisoiden erillään asuminen on määritelty lakiin useammalla eri muotoilulla. Tästä kaikesta johtuen sosiaaliturvajärjestelmän kannustamattomuuden lisäksi myös tukien alikäyttö on varsin tavallista. Ihmiset eivät yksinkertaiseksi osaa tai kehtaa vaatia heille kuuluvaa etuutta. Suurimmillaan alikäytön on arveltu olevan viimesijaiseksi tarkoitetussa toimeentulossa, jota nostaa ehkä vain noin puolet kaikista siihen oikeutetuista.

Matkan varrella on järjestelmän paisuttamisen lisäksi yritetty saada aikaan myös järkeviä uudistuksia. Yhtenä esimerkkinä tällaisten uudistusten torppaamisesta käyköön toimeentulon perusosan maksamisen siirtäminen Kelalle. Toimeentulon saajista noin 70-80 prosenttia saa myös jotain ensisijaista, yleensä Kelan maksamaa, etuutta. 90-luvulla kokeiltiin useampaan kertaan toimeentulotuen perusosan maksamisen siirtämistä Kelalle, jolloin sosiaalitoimistot saattoivat keskittyä heille olennaisempaan tapaan auttaa asiakkaita. Sosiaalityöntekijän erityisammattitaitoa ei tarvita siihen, että joku täydentää tulojen vähyyden vuoksi Kelan maksamaa yleistä asumistukea toimeentulotuen perusosalla. Luonnollisesti toimeentulotuen tarveharkintaisenosan maksaminen säilytettiin sosiaalitoimistoilla. Kokeilukunnissa kustannukset suhteessa verrokkikuntiin eivät kasvaneet vaan hallinnollinen ja päällekkäinen työ väheni. Samalla takaisinperintöjen ja väärinkäytösten ennaltaehkäisy tehostui. Asiakkaat olivat pääosin tyytyväisiä kokeiluun. Siirtoa kannattavat myös niin sosiaalialan ammattilaisten liitto Talentia ry, Sosiaali- ja terveysturvan keskusliitto, Suomen kuntaliitto ja Kela. Kapuloita rattaisiin tuli kuitenkin poliittisessa koneistossa, eikä siirtoa ole tähän mennessä toteutettu. Miten on mahdollista, että uudistus joka ei maksa mitään ja on lisäksi keskeisten tahojen mielestä järkevä, voi juuttua poliittiseen kinasteluun?

Kirja sisältää paljon vasemmistolaista ajattelua? Ehkäpä. Toisaalta keskustalaiseen retoriikkaan on kauan kuulunut fraasi köyhän asian muistamisesta. Tavallaan sitä toivoisi, että meneillään olevassa sosiaaliturvan uudistuksessa huomioitaisiin syystä tai toisesta yhteiskuntamme normitasosta syrjäytyneet, sen lisäksi että puututaan järjestelmän kannustavuuteen.

Perusturvan pulmat ja uudistamisen vaihtoehdot

Riitta Särkelä ja Anne Eronen (toim.)

sähköinen versio löytyy osoitteesta: http://www.stkl.fi/Perusturva_07.pdf

Koulutus, koulutus, koulutus

2008-03-07T12:29:00.004+02:00

Koulutuspolitiikan edessä kuolaavat saivat tänään uutta materiaalia harrastuksiinsa, kun opetusministeriö julkaisi Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen suuntaviivat vuosille 2008-2011 -muistion.

Muistio vilisee byrokraattiselta kuulostavia termejä kuten "duaalimalli", "toimenpideohjelman toimeenpano", "sektoritutkimuksen rakenteiden ja tutkimusinfrastruktuuripolitiikan kehittäminen” sekä ”kansallisen innovaatiostrategian valmistelu”.

Koulutuspolitiikka, kuten lähes kaikki muukin politiikka, kehittyy jatkuvasti yhä erikoistuneempaan suuntaan. Asioiden tasalla pysyminen vaatii ponnisteluja. Kun tähän lisätään byrokraattinen päätöksenteko sekä yliopistoissa että ministeriössä, asioiden pitkälle viety virkamiesvalmistelu ja puolueiden välillä lähes täysin vastakkaiset näkemykset korkeakoulutuksesta, ei suomalaista korkeakoulupolitiikkaa pysty uudistamaan käytännössä kuin yhdellä tavalla.

Tapa on brutaali, mutta tehokas. Katsotaan kalenterista seuraavat eduskuntavaalit. Otetaan muutamia korkeita virkamiehiä, rehtoreita, professoreja ja kansleri. Hankitaan lupaukset tarvittavista rahoista elinkeinoelämältä ja tasavallan hallitukselta. Kirjoitetaan hallitusohjelma. Muurataan peruskivi. Korkataan kuohujuomaa. Ai niin, jostain pitäisi löytää keksintöjä – korjaan innovaatioita. Edellytykset on luotu, tarvitaan enää harmaata aivomassaa pohtimaan oikeita asioita.

Suomi on aina menestynyt riskinotolla, aineellisten ja henkisten voimavarojen oikealla allokoinnilla, luovalla hulluudella ja yhteen hiileen puhaltamisella, nojaten koko ajan vientiteollisuuteen. Toivon, että strategia toimii myös tulevaisuudessa.

Byrokraattiseen korkeakoulukieleen voi tutustua osoitteessa:
http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Koulutus/artikkelit/Korkeakoulujen_rakenteellinen_kehittaminen/liitteet/KK_rak._kehitt._suuntaviivat_muistio.pdf

Otaniemen Keskustaopiskelijat: Oikea ongelma, väärä ratkaisu

2008-03-06T11:20:00.002+02:00

Nettisensuuri on puhuttanut viime päivinä runsaasti. Myös Otaniemen Keskustaopiskelijat liittyivät nettisensuuria vastustavaan rintamaan tiistaina 4.3.

Oikea ongelma, väärä ratkaisu

Lasten seksuaalinen hyväksikäyttö on tuomittavaa ja tekijöitä on rangaistava. Osaratkaisuksi käyttöön otettu Internet-sensuuri on herättänyt laajaa protestointia. Valitettavasti sensuurista keskusteleminenkin tuntuu olevan joillekin liikaa.

Internetin sensurointi ja ongelman piilottaminen maton alle ei auta hyväksikäytettyä lasta eikä vie hyväksikäyttäjää oikeuteen tuomittavaksi. Lasten hyväksikäyttö on kaikkialla maailmassa laitonta ja vahvasti tuomittua, joten kuvamateriaali hyväksikäytöistä on kovan rahan arvoista tavaraa. Vapaasti saatavilla lapsipornosta on siis vain jäävuoren huippu. Sekin vaikeasti löydettävissä. Rehellinen ihminen törmää lapsipornoon vahingossa vain äärimmäisen harvoin.

Vakavinta on, että sensuuri helpottaa lapsipornon löytämistä niille, jotka sitä tosissaan etsivät. Potentiaalisia lapsipornosivustoja voi haravoida etsimällä tietokoneohjelmalla sivuja, jotka palauttavat poliisin sensurointi-ilmoituksen.

Myös sensuurin kiertäminen on varsin yksinkertaista. Esimerkiksi Toimittajat ilman rajoja -järjestö on julkaissut totalitarististen maiden toisinajattelijoille tarkoitetun oppaan nettisensuurien kiertämiseksi ja anonyyminä verkossa toimimiseksi. Samat konstit ovat luonnollisesti lasten hyväksikäyttäjien käytössä.

Salainen sensuurilista loukkaa länsimaista oikeusjärjestelmää, jossa poliisi ja tuomarit ovat riippumattomia. Sensuurijärjestelmässä näin ei ole. Sensuroijia ei valvota. Miten huolehditaan, ettei lapsipornon ohella sensuroida vahingossa tai tahallisesti harmitonta, mutta mahdollisesti jollekin epämiellyttävää materiaalia? Kansalaisaktivistien tutkimusten mukaan nämä pelot eivät ole pelkkää vainoharhaa, vaan todellisuutta jo tällä hetkellä.

Otaniemen Keskustaopiskelijat vaativat, että sensuurin sijasta yhteiskunnan voimavaroja suunnataan hyväksikäytön uhreille ja tapahtuneiden rikosten tutkintaan. Valtiovallan sitoutumista osoittaa alle 16-vuotiaiden pahoinpitelyjen ja seksuaalisen hyväksikäytön tutkimiseen terveydenhuollossa varattujen määrärahojen puolittaminen tälle vuodelle. Sensurointi on väärä ratkaisu oikeaan ongelmaan.

Lisätietoja:
varapuheenjohtaja Johanna Tikanmäki
johanna.tikanmaki@gmail.com, 040 555 8593

Jatkuvuutta Venäjällä ja Suomessa

2008-03-03T18:18:00.007+02:00

Venäjän presidentinvaalit ovat nyt ohi. Voittajaksi selviytyi Dmitri Medvedev, jonka voittoa ei kukaan tosin ole kyseenalaistanutkaan sitten joulukuun, jolloin Putin asettui häntä tukemaan. Putin tulee jatkossa toimimaan Venäjän pääministerinä, joten suuria muutoksia maan politiikassa tuskin tullaan näkemään.

Jatkuvuus on ollut kantavana teemana myös Suomen johtajien vaalikommenteissa. Halonen painotti Medvedevin tuntevan Suomen hyvin jo entuudestaan ja kutsui miehen samantien vierailulle. Vanhanen totesi, että Venäjä sai presidentin, jonka maan kansa halusi sekä korosti Venäjän vakauden merkitystä Suomelle.

Sen sijaan itse Venäjän vaaleja Suomen päättävissä elimissä ei ole kritisoitu kuin rivien välistä. Vanhanen valitteli YLEn englanninkielisille uutisille ehdokkaiden välisten väittelyiden puuttumista, sekä kuvasi toisessa kommentissa Putinin siirtymistä pääministeriksi harvinaislaatuiseksi tilanteeksi, jollaiseen meillä ei ole totuttu. Aika laimeata.

Toisaalla ulkoministeri Kanerva miettii, miten Medvedevin valinta vaikuttaa puutulleihin ja myös Halonen vaikeni vaalien läpiviennistä täysin. Mikäli olen käsittänyt oikein, niin Tarja tosin onkin parhaillaan Vietnamissa lomalla. Ehkä se johtuu siitä. Kun Halonen tulee takaisin Suomen kamaralle, niin sitten hän suurena arvojohtajanamme varmaankin kertoo suomalaisten arvoista myös naapurimaamme seuraavalle johtajalle. Eikös niin?

Kritisoihan Halonen aikanaan Irakin sotaakin, joten miksei Venäjän demokratian tila kirvoittaisi kommentteja? Tai ihmisoikeuksien rikkominen Tsetseniassa? Onhan naapurimaan tapahtumilla kuitenkin huomattavasti enemmän vaikutusta Suomen asemaan kuin Amerikan Yhdysvaltojen hyökkäyksellä Irakiin.

Tai ehkäpä syy on juuri siinä. Halosta on usein kiitelty hyvistä suhteista Putiniin ja arvosteltu jenkkien tunteiden loukkaamisesta. Toisaalta, mitäpä sitä loppujen lopuksi Yhdysvaltoja kritisoimalla menettääkään? Ottaisinko ilmaisen Washintonin matkan vai puhuisinko jämäkästi YK:ssa? Venäjälle ärhentelemällä taas voisi saada aikaiseksi netti-hyökkäyksiä viranomaisten palvelimille ja kenties myös se öljyn toimitus takkuilisi. Eivätkä välttämättä puhelut Vladimir-sedällekään olisi niin hyvin yhdistyneet.

On helpompaa olla kriittinen demokraattista, toisella mantereella sijaitsevaa maata kohtaan.

Tästä huolimatta nykyinen varovaisuus on naurettavaa. Jatkuvuus on tärkeää, mutta täytyykö omassa kielenkäytössämme olla jatkuvuutta Neuvostoliiton ajoilta? Venäjän vaalien toteuttamisessa oli monia epäkohtia. ETYJ:n vaalitarkkailijoita ei päästetty tekemään työtään maassa. Presidenttiehdokkaita kohdeltiin mediassa räikeän epätasaisesti. Huomattavan monia opposition edustajia estettiin osallistumasta vaaleihin. Jotkut työnantajat painostivat työntekijöitään äänestämään Medvedeviä ja luultavammin myös suoranaiset vaalivilpit olivat yleinen käytäntö ainakin joissakin osissa maata. Kaikki tämä heikentää Medvedevin asemaa länsimaisten johtajien silmissä. Ja typerintä kaikessa oli se, että mies olisi luultavasti voittanut myös rehelliset vaalit.

Mutta jatkuvuus on tärkeää. Se ajaa kaiken muun ohitse.

Nato menettänyt merkityksensä?

2008-02-26T00:06:00.002+02:00

Suomessa on käyty koko 2000-luku keskustelua siitä tulisiko meidän liittyä Natoon. On todettava, että Eurooppalainen puolustus perustuu Naton 5. artiklan määrittelemään kollektiiviseen yhteistyöhön. Suurimmassa osassa Natomaita ei kuitenkaan luoteta eurooppalaiseen apuun, vaan nimenomaan Yhdysvaltojen järkkymättömään hyväntahtoisuuteen ja voimaan sotilaallisissa ratkaisuissa. Ja on todettava, että Yhdysvallat on ainoa supervalta maailmassa. Se on täysin omassa luokassa maailmanlaajuisine intresseineen ja vaikutusmahdollisuuksineen. Se on myös päätöksillään ja toiminnallaan muutoksien lähde ja toimeenpanija. Maailmanmenoa ei voi ymmärtää, jos ei ota huomioon Yhdysvaltojen perspektiiviä.

Naton puolustustakuut makaavat siis pitkälti Yhdysvaltojen käsissä, nimittäin esimerkiksi Slovenia ja Liettua ovat asettaneet itselleen enää vain 9000 sotiaan vahvuisen ammattiarmeijan ja vain 5000 sotilaan reservin. Nämäkin joukot ovat tarkoitettu ainoastaan ulkopuolisiin tehtäviin. Usko kollektiiviseen yhteistyöhön on siis vahva ja äärimmäisessä kriisissä luotetaan Yhdysvaltojen pelastukseen.

Mutta Yhdysvaltojen riippuvuus Euroopasta on kuitenkin kadonnut. Maailmanvalloitukseen pyrkivän kommunismin luhistumisen myötä katosi myös liittoutumispolitiikan merkitys. Liittoutumispolitiikka katosi terrorismin myötä. Nyt Yhdysvallat hakee turvallisuusyhteistyökumppanit tilanteenmukaisesti. Eurooppa ei ole enää etusijalla.

Yhdysvaltojen sotilasvoimien käyttöä märittelee nyt ennaltaehkäisevä toiminta ongelmavaltioita ja terrorismia vastaan. Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä tekevien kanssa on nyt ratkaistava asennoitumisensa tähän uuteen politiikkaan, kuten Irakin sota osoitti. YK on toki ehdottomasti ennaltaehkäisevää toimintaa vastaan, mutta Yhdysvaltojen uusi strategia ei ole.

Tämän vuoksi Yhdysvaltojen asevoimat ovat sitoutuneet voimakkaasti eripuolille maailmaa, eikä liikkumavaraa paljon ole. Ei varsinkaan Euroopan suuntaan. Tehtävät tuskin vähenevät tulevaisuudessa. Haasteita on Pohjois-Koreassa, Iranissa, Kolumbiassa, Keski-Amerikassa ja Afrikassa. Myös Kiinaa muodostaa Yhdysvalloille tietynlaisen uhan sen noustessa hiljalleen sotilaalliseksi haastajaksi. Kuinka kauan Yhdysvallat mahtavat edes jatkaa sotilaallista toimintaansa Euroopassa.

Yhdysvaltalaisesta näkökulmasta terrorismi uhkaa heitä kaikkialla maailmassa. He kokevat aidosti olevansa sodassa. Tämän vuoksi ongelmavaltiot ja terrorismi on kaadettava, sijaitsivatpa nämä missä päin maailmaa tahansa. Eurooppa on myös toiminnassa terrorismia vastaan, mutta me emme koe olevamme sodassa.

Euroopalla on vähemmän merkitystä ja suhtautuminen Lähi-itään on ollut erilaista, joten terrorismihyökkäyksiäkin on ollut vähemmän. Madridin pommi-iskut 2004 kuitenkin toivat ensikertaa Euroopankin mukaan terrorismin kartalle. Tähän asti Eurooppa oli huolestunut toisenlaisista uhista, kuten kansainvälisestä rikollisuudesta, huumekaupasta ja laittomasta siirtolaisuudesta. Euroopan mielenkiinto kohdistui siis lähinnä sen sisäisiin kysymyksiin. Toisin kuin Yhdysvaltalaiset, Eurooppalaiset ovat menettäneet kiinnostuksensa maailman rakentamiseen ja sotilasoperaatioihin. Osittain tämä johtuu myös siitä, että maailman sotilasylivoima on siirtynyt Euroopalta Yhdysvalloille.

Euroopan ja Yhdysvaltojen asevoimissa on nykyisin valtava kuilu Yhdysvaltojen eduksi ja ero vain kasvaa. Tämä on kuitenkin vain looginen seuraus uhkakuvien erilaisuuksista, eivätkä uhat ole syntyneet asevoimasuhteiden vuoksi. Tämä kuitenkin vähentää yhteistoimintakykyä Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä.

Natolla on kuitenkin edelleen Yhdysvalloille merkitystä terrorisminvastaisessa sodassa. Naton ulkopuolella käytettävien joukkojen merkitystä on korostettu ja oman maan puolustus jää taka-alalle. Aluepuolustusrakenteita on myös vähennetty. Tästä huolimatta, tai jopa muutoksista johtuen, Yhdysvaltoja tahdotaan sitoa yhä tiiviimmin Euroopan puolustukseen. Vaatimus on kuitenkin epäreilu. Amerikkalaiset tulisi vapauttaa Euroopasta muihin tehtäviin. Yhdysvaltojen luoman maailmalaajuisen tukiverkoston alla Eurooppa voi jatkaa omien moraalisten arvojensa eteenpäin viemistä.

Sotilaallisen eron voi todeta konkreettisesti siinä, että Yhdysvallat käyttävät 26 000 dollaria per sotilas, kun Eurooppalaiset käyttävät vain 4000 dollaria. Eurooppa onkin itse asiassa yhteistyökumppanina taakka Yhdysvalloille. Näin ollen voidaan suomalaisesta näkökulmasta todella miettiä onko Nato meille mikään todellinen ratkaisu ollenkaan. Meidän intresseissä ei ole kuulua organisaatioon, jonka lähtökohtainen toiminta on Naton ulkopuolisten alueiden ennaltaehkäisevä sotilastoiminta.

Suomen todellinen puolustuspoliittinen ratkaisu on siis edelleen laajaan reserviin ja asevelvollisuuteen pohjautuva armeija. Lyhytnäköisesti voidaan sanoa, että meitä koskevat sotilaalliset uhat ovat kadonneet. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kuka osaa ennustaa 10 vuoden päähän, tai arvioida millainen merkitys aluehallinnalla on sen jälkeen kun lentoliikenne vähenee öljyn loputtua ja merikulku nostaa taas merkitystään. Venäjä on irtaantunut TAE-sopimuksesta, lisännyt sotilaita Leningradin puolustusalueella, nostanut puutulleja ja niiden väistymisen ehtona on että Suomi ja Eurooppa vaativat Venäjän jäsenyyttä maailmankauppajärjestössä.

Näin ollen voidaan todeta, että puolustusvoimien kansallinen kehittäminen on nostettava suuremmalle jalustalle ja alettava tekemään todellisia satsauksia uuteen aseteknologiaan ja uskottavaan maanpuolustukseen. Nato ei enää vastaa tähän kysymykseen. Jos Suomi valitsisi Slovenian ja Latvian tien, olisi meillä 15 000 ammattisotilaan armeija, joka vastaa poliisivoimia. Kyllä sillä liikennettä ohjailtaisiin, muttei maata puolustettaisi. Perinteisenkin Naton jäsenyys olisi heikolla pohjalla Suomen maantieteellisen aseman vuoksi. Sotatilan syttyessä saisimme lähinnä ilmapuolustuksellista apua, vähän merivoimien apua, mutta todellisia joukkoja emme saisi kovinkaan merkittävästi. Näin ollen olisi älykästä unohtaa Natojäsenyys ja keskityttävä nykyiseen puolustusjärjestelmään.

Ajatus osastotoimijakoulutuksesta: osastojen viestintä kondikseen

2008-02-17T22:06:00.004+02:00

Viime viikonlopun sessio Lappeenrannassa yllätti yhdellä tiedolla minut liki totaalisesti. Kovin suoraan sitä luonnollisesti ei kukaan halunnut myöntää, mutta minulle muodostui käsitys siitä, että monen osaston viestintäasiat eivät ole aivan kohdillaan. Ainahan kuuluu löytyä parantamisen varaa, mutta vähintään jatkuvasti päivitettävien nettisivujen olemassaolo kuuluu kategoriaan pakollinen. Sillä nettihän on nykyisin jonkinlainen olemassaolon määrittäjä.

Viestintä ja tiedottaminen kehittävät osaston toimijoita toimimaan julkisuudessa. Mediapeli kuuluu politiikkaan, sillä julkisuuden kautta vaikutetaan asioihin ja kerrotaan äänestäjille, mitä juuri me haluamme vaikuttaa.

En ole mikään viestinnän spesialisti, mutta rohkenen silti listaamaan muutaman asian, jotka olisi hyvä huomioida osastojen viestinnän kehittämisessä. Vahvalla itseluottamuksella kehotan ottamaan seuraavia asioita teidän osastonne tämän kevään parantamiskohdeagendalle.

1) Osaston hallituksen tai johtokunnan keskuudesta valitaan tiedotus/viestintävastaava. Asia on niin tärkeä, että sille pitää yhden jäsenen omistautua vastuunalaisesti. Pj:n ei pidä olla ko. vastaava.

2) En osaa tehdä nettisivuja, mutta sen uskallan väittää, että niiden pitää olla helposti päivitettävät. Helposti päivitettävät nettisivut eivät käy taakaksi kenellekään.

3) Osastot ovat oman porukkansa verkosto, joka laajenee KOL:n piirissä isommaksi verkostoksi ja jatkaa verkostoitumistaan sitä rataa. Siksi menkää Facebookiin ja laittakaa osastonne verkosto sähköiseksi.

4) Osaston sisäisessä viestinnässä on käytettävä sähköpostin sijasta Meseä tai muuta vastaavaa ohjelmaa. Sähköpostia ei kannata rasittaa liikaa, koska sillä tavoin se tuhoaa käyttökelpoisuutensa.

5) Ylkkärit ovat luotuja foorumeita osastojen piirissä vellovien ajatusten esille saattamiseen. Kokouksissa keskustellaan politiikasta, mutta olkaa niin huomaavaisia, että kerrotte ajatuksistanne kannanottojen muodossa myös muille.

6) Mainostaminen…postikortti, joka kertoo tapahtumastanne voi näin sähköisen postin aikana puhutella yllättävän paljon. Luukuttamistalkoot ovat myös mitä erinomaisin tapahtuma osastolle, jonka yhteyteen voi liittää vaikka saunaillan. Perinteisessä mainostamisessa on etunsa, mutta älkää vähätelkö videomainostamisen nykypäivän mahdollisuuksia. Video Youtubessa on varma ylpeydenaihe osastolle.

Turun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana myönnän, ettei TuKossa kaikki ole niin hienosti kuin edellä olen ”neuvonut”. En kuitenkaan masennu asiasta, vaan se nimenomaan antaa mahdollisuuden tehdä esim. ensi syksyn vaalikampanjaa täysin eritavalla kuin aina ennen on tehty. Allekirjoittaneen kohdalla muutos eteenpäin tapahtuu viikolla kahdeksan. Aion viimeinkin liittyä Facebookiin ja aloittaa omalla kohdallani ”Ollilan listan” toteuttamisen. Edellä käyminen vaatii rohkeutta, toivottavasti totumme siihen.

Matias Ollila

Ps. Wikipediassa ei ole mainintaa Keskustan Opiskelijaliitosta. Ehkä joku korjaa asian. Nopein saanee kunnian.

Uusi tutkintorakenne pidentää opintoaikoja?

2008-02-12T20:35:00.000+02:00

Tutkintorakennetta muutettiin vuonna 2005, koska haluttiin lyhentää opintoaikoja ja saada potkittua opiskelijat työelämän rattaisiin aikaisemmin, nopeammin ja tehokkaammin. Sitä varten asetettiin rajoja ja säädöksiä. Opintoaika leikattiin viiteen rehelliseen ja kahteen armahdettuun vuoteen. Sitten jäätiin odottamaan, että kuinkas käy.

Tilannetta on tarkkailtu muun muassa Teknillisessä Korkeakoulussa. TKY:n julkaisema Polyteekkari-lehti kirjoittaa (2/2008) Opetusministeriön rahoittamasta opintojen seurannan rekisteriaineiston raportista, jossa todetaan, etteivät uudistuksen seuraukset ole olleet halutun kaltaisia. Opintoajat eivät näytä kääntyneen huimaan laskuun. Itse asiassa opiskelijat ovat entistä haluttomampia keräilemään pisteitä.

Kuulun itse seurannan keskeisimpään ryhmään: vuoden 2005 syksyllä aloittaneet. Elektroniikan ja sähkötekniikan - oman alani - opiskelijoiden osalta tilasto on lähes lohduton. Kokonaisopintomäärät roikkuvat kaukana tavoitellusta 120 opintopisteestä. Ainoat ala, jotka ylittävät mystisen tavoiteviivan ovat fysiikka, tuotantotalous, bioinformatiikka ja kemian tekniikka. Pahimmilla aloilla opiskelut näyttäisivät venyvän keskimäärin yli 10 vuoteen nykyisellä tahdillaan.

Syitä tällaiseen kehitykseen voidaan lähteä etsimään monesta paikasta. Moni poliitikko varmastikin luuli, että asettamalla deadline opiskelijat saadaan aktivoitua. He taisivat unohtaa, että deadlinen motivaatiolisäys on kääntäen verrannollinen asetettuun aikarajaan. Suomeksi: mitä pidemmälle aikaraja venyy, sitä vähemmän hyötyä deadlinesta on.

Yllättävän moni päättää jo ennen opintojen alkua, että ensimmäinen vuosi vietetään vähän kevyemmin ja kirjoihin tartutaan vasta toisen vuoden alussa. Osittain tämä johtuu uuden tutkintorakenteen muodostamasta aikaikkunasta: jos opinnot kerran ehtii suorittaa hyvin viidessä vuodessa, on turha kuluttaa aikaa ja vaivaa siihen ensimmäisen kahden vuoden aikana.

Vanha järjestelmä ei asettanut keinotekoisia rajoitteita. Ei ollut haamurajaa, jonka jälkeen osaston henkilökunta ottaa yhteyttä. Valmistumisesta piti huolehtia itse. Monille tämä antoi mahdollisuuden roikkua kirjoilla kymmeniä vuosia, mutta muille se oli selkeä osoitus siitä, että opiskelijan harkintakykyyn luotetaan. Kyse on vastuun ja vapauden herkästä suhteesta: jos viemme vapauden, emme voi odottaa vastuuta.

Myös tekniikan alan räikeästi ylimitoitettu sisäänotto vaikuttaa tuloksiin. Tavoitteisiin päästiin ainoastaan niillä aloilla, joissa valintarajat ovat korkealla. Muille linjoille on vaikea löytää tarpeeksi motivoituneita ja päteviä opiskelijoita.

En kuitenkaan olisi vielä täysin huolestunut omasta ikäluokastani. Pitänee odottaa rauhassa ensimmäisen viiden tai seitsemän vuoden jakson ajan ja tarkastella sitten uudestaan järjestelmää. Ehkäpä deadline alkaa tuottamaan motivaatiota, kun armon aika alkaa käydä vähiin.

Poliittista aivopesua?

2008-02-09T16:47:00.001+02:00

Kuluneella viikolla on vietetty Sanomalehti-viikkoa. Sanomalehtiviikko järjestetään helmikuun alussa ja silloin Sanomalehtien liiton jäsenlehdet jakavat kouluihin maksutta lehtiä sekä tuottavat muuta aineistoa, joka on hyödynnettävissä opetuksessa. Sanomalehti-viikko näkyy aktiivisimmin perusopetuksen yläluokilla, mutta materiaalia on kohdennettu myös lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia varten. Sanomalehti-viikon varjolla kaikille muillekin on tarjoutunut mahdollisuus päästä lukemaan sellaisia nettilehtiä, jotka tavallisesti vaativat avautuakseen ostettua lukuaikaa.

Kuluneella viikolla Helsingin Sanomat uutisoi myös Suomen Gallupin tutkimuksesta, joka sai ainakin poliittisissa opiskelija- ja nuorisojärjestöissä liikettä aikaiseksi. Keskustan opiskelijaliiton kannalta tulos oli mukavaa luettavaa, mutta luonnollisestikaan työ ei ole vielä valmista. Työn nuorten ja opiskelijoiden yhteiskunnallisen aktiivisuuden lisäämiseksi on jatkuttava. Epäilemättä tämä on kaikkien kansalaisjärjestöjen agendalla, ainakin passiivimuotoon puetuissa korulauseissa. Vastuun sysääminen toiselle ei toimi, joten lausetta pitäisi rukata siten, että se kuuluisi ainakin meillä jatkossa seuraavasti: "Me Keskustan opiskelijaliiton liittohallitukseen valitut puheenjohtajasta varajäseniin otamme henkilökohtaiseksi missioksi viedä eteenpäin politiikan ilosanomaa". Ilman, että ponnistelemme liittona ja yksilöinä, on turha odottaa, että jossain tapahtuisi ja jotain.

Kansalaisten osallistuminen ja politiikan kiinnostavuus puhutti myös Maaseudun sivistysliiton (MSL) Vaikuta.Nyt –koulutuksen lähiopetusjaksolla Padasjoella viikko sitten (Vaikuta.Nyt-koulutuksesta lisää MSL:n sivuilta). Viikonlopun aikana keskusteltiin siitä, pitäisikö peruskouluihin päästää puolueita aivopesemään vastuuttomasti lapsia ja nuoria. Suurin huoli olikin se, että aivopesun kohteet voisivat saada jotain vaikutteita. Argumentteja löytyi puolesta ja vastaan. Mielestäni ehdottomasti huonointa oli vetoaminen siihen, ettei nuoria kiinnosta. Ainakin minun kouluaikana, ruusuisella 90-luvulla, oli suuri juhla saada kouluun vieras, olipa hän sitten kuka tahansa. Liikuntasaliin patistettiin koko koulu seuraamaan teatteriesityksiä ja kuntavaalipaneeleita. Silloin vielä kunnioitettiin pääsääntöisesti esiintyjiä ja kuunneltiin, vaikka nyt ei ehkä aina ihan "kolahtanutkaan". Itämään saattoi jäädä jotain, mitä sitten pohdittiin myöhemmin välitunneilla. Tarkoituksena tuskin lienee ollut kenenkään aivopeseminen, vaan erilaisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden tuominen esiin. Nuoria on aivan turha alkaa suojelemaan poliittiselta aivopesulta – siihen nuoret ovat aivan liian fiksuja! Erilaisten medioiden välityksellä saatava informaatiotulva lähentelee jopa ähkyä. Vertailevaan tietoon käsiksi pääseminen on yllättävän helppoa, jos aluksi on saatu herätettyä ylipäänsä jonkinlaisia ajatuksia.

Sanomalehteä voidaan pitää vanhanaikaisena ja hitaanakin välineenä. Uutiset ovat usein vanhentuneita tai ainakin jo kertaalleen kuultuja ennen kuin painokone on edes ehtinyt käynnistyä. Onneksi sanomalehdet ilmestyvät myös netissä, joten uutisia on mahdollista päivittää pitkin päivää. Useimmat isommista lehdistä avasivat maksulliset nettilehdet Sanomalehti-viikon ajaksi kaikkien käytettäviksi, ja näin mahdollistivat monenlaisten artikkelien lukemisen ja uutisten seuraamisen eri näkökulmista. Sanomalehti-viikon tavoite on luonnollisesti sanomalehtien markkinointi ja myynnin lisääminen, mutta varmasti myös puhtaasti lasten ja nuorten kannustaminen sanomalehtien seuraamiseen. Tärkeämpänä tavoitteena näen kuitenkin sen, että kouluissa – aina peruskoulusta toiselle asteelle ja miksei myös korkeakouluihin – luettaisiin lehtiä ja seurattaisiin yhteiskunnan eri sektoreita sekä otettaisiin kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin. Kansalaisten aktiivisuus ja vaikuttamismahdollisuudet yhteiskunnassa ovat riippuvaisia heidän tiedoista ja taidoista yhteiskunnasta sekä vaikuttamisesta. Peruskoulussa opeteltu aktiivinen asenne yhteiskunnassa tapahtuvien asioiden seuraamiseen ja vaikuttamiseen kantaa myös aikuisuudessa. Tästä muodostuu mielestäni oravanpyörä – jos tiedon sanotaan lisäävän tuskaa, lisää tieto myös uuden tiedon oppimiseen tarvittavaa kykyä ja taitoa, mutta aiheuttaa positiivista riippuvuutta siihen, että tietoa pitää ahmia koko ajan lisää. Koulujen lisäksi tämän oravanpyörän vauhdittajana toimivat mahdollisesti koti ja erilaiset kansalaisjärjestöt mutta myös sanomalehdet ja muut mediat. On sattumaa, mistä kipinä vaikuttajaksi lähtemiselle syttyy. Merkitystä loppujen lopuksi on sillä, että aktiivinen kansalainen on kuoriutunut, havahtunut siihen todellisuuteen, että aina on joku joka päättää, kuten Vaikuta.Nyt –koulutuksen mainoksessa todetaan.

Tässä kaikessa piilee suuri riski - opiskeleva nuoriso oppisi yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiiviseksi, kasvaisihan heistä myöhemmin yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiivisia aikuisia. Uskallammeko ottaa tämän riskin? Vilpittömästi toivon, että Sanomalehti-viikko on tuonut mukanaan satoja uusia aktiivisia – nuoria sekä vähän vanhempia – kansalaisia, jotka seuraavat mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ja toivottavasti kuuleminen ja lukeminen tässä tapauksessa synnyttää aitoa halua osallistua, vaikka sitten vain omalta paikalta.

Lauantaiehtoon ratoksi voit käydä testaamassa politiikkatietämystäsi visailussa.

RiLi Kemppainen

Keskustan opiskelijaliitto liittohallitus, varajäsen

Helsingin keskustaopiskelijat, hallituksen jäsen

Turmiolan Tommi palasi

2008-02-04T00:58:00.000+02:00

Vuosi 2008 on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti. Yksi takana oleva kuukausi on tuonut muutamia käytännön elämään liittyviä muutoksia mukanaan. Valtiovallan tempoileva suhtautuminen kuningas Alkoholiin sai jälleen vuoden alusta uuden käänteen. Kossupullojen hinnat piti rukata uusiksi kun Vanhasen kakkoshallitus nosti alkoholiverotusta. Muutaman vuoden takainen jyrkkä veronalennus sai takapakkia. Sosiaali- ja terveysalan tutkijoiden ja asiantuntijoiden mielestä tämä on ainoa keino pelastaa suomalaiset loppumattomalta känniltä ja ikuiselta deliriumilta. Rikostilastojen pitäisi nyt siistiytyä ja terveydenhoitokulujen laskea. Verotuksen rukkaamisen lisäksi hallitusvaltamme on kieltänyt markettien sisäänheittotuotteena käytetyt oluen paljousalennukset ja ravintoloiden niin sanottujen Happy Hour-aikojen ja -hintojen mainostuksen. Alkoholin väärinkäytön ja siitä seuraavien ongelmien ehkäiseminen on hieno tavoite, mutta saattaa olla että valtion toimenpiteet eivät helpota tätä "yhteiskunnallista krapulaa" millään tavalla. Päinvastoin...

Sosiaali- ja terveysministeriön päälliköt Liisa Hyssälä (kesk.) ja Paula Risikko (kok.) uskovat perinteiseen suomalaiseen alkoholipolitiikkaan, jossa tiukalla säätelyllä ja rajoituksilla ehkäistään käytön haittavaikutuksia. En kiistä kummankaan ministerin pätevyyttä - päinvastoin - mutta silti epäilen linjan toimivuutta. Ilkeät kielet ovat olleet valmiita haukkumaan varsinkin kepulaisen ministerimme Hyssälän kannanottoja holhoukseksi. Itse asiassa hänen näkemyksensä ovat olleet vakavimpia iskuja Keskustan sosiaaliliberaalille imagolle, jonka peruslähtökohdan pitäisi olla kansalaisen näkeminen järkevänä ja harkitsevana olentona. Varsinkin ravintoloiden mainostukseen puuttuminen sekä oluen myynnin rajoittaminen ovat luoneet koomisia tilanteita kun kaupat pyrkivät kiertämään lainsäädäntöä järjettömällä hinnoittelulla. Vanhan mäyräkoira-alennuksen saa aikaan keräilemällä pullot nyt yksittäisinä. Viinapullon yhden euron hinnannousu ei aivan aikuisten oikeasti vaikuta kenenkään juomiseen! Todelliset ongelmakäyttäjät, joille jokainen päivä on juomisen arvoinen, nauttivat tarpeen tullen vaikka sekä omat että naapurin Hugo Bossit Lasolista puhumattakaan. Alkoholia juodaan Suomessa ja tullaan juomaan hinnasta riippumatta. Regulaatiota kiristämällä saadaan vain hiljennettyä poliitikkojen omatunto ja lisättyä hiukan valtion verotuloja.

Maamme on täynnä surullisia kohtaloita siitä, miten viina on noussut elämän tärkeimmäksi asiaksi. Vanha valistussatu Turmiolan Tommista, jonka tie vie lopulta vankilaan, on valitettavan tosi 2000-luvun Suomessa monille. Ratkaisu väkevien juomien suosimisen ja humalahakuisen juomisen yhtälöön ei löydy helposta hintojen korottamisesta. Kulttuurissa syvällä olevat käyttäytymismallit ja ymmärtävä suhtautuminen örveltämiseen eivät katoa peruspalveluministerin mahtikäskyllä. Kieltolain aika 1920- ja 1930-luvulla vain lisäsi alkoholin menekkiä. Kielletyn hedelmän vivahde on tullut suomalaiseen viinaan juurikin holhouspolitiikan myötä. Keski-Euroopassa, jossa alkoholin käyttö on arkipäiväistä, näkyy katujen varsilla huomattavasti vähemmän rapajuoppoja kuin kotimaassamme. Alkoholiveron oikean tason sijaan tulisi nostaa esiin paljon tärkeämpi ja vakavampi kysymys: miksi se Jeppe juo meillä Suomessa niin paljon? Tohdin väittää, että alkoholiveron alennusta enemmän kulutusta viime vuosina ovat lisänneet taloudellinen nousukausi ja arvomaailman koveneminen. Alkoholisteja eivät tee halvat hinnat vaan työttömyys ja yksinäisyys. Kirkosta eroaminen ja urheiluseurojen jäsenkato heijastuvat pubien myynnin kasvussa. Joku tilastotieteilijä voisi asettaa avioerojen ja myytyjen Leijona-pullojen käyrät vierekkäin; yhtäläisyyksiä voisi löytyä. Avoimempi ja vapaampi maailma heijastuu arvotyhjiönä ja avuttomuutena. Kun naapureita ei tunneta, kaveri voi löytyä pullon hengestä.

Ministerit Hyssälä ja Risikko! Niin kauan kuin kuntien lastensuojelu ei taloudellisten ja oikeudellisten puutteiden vuoksi toimi, älkää näpelöikö minun viskipulloni hintaa. Niin kauan kuin nuorisovaltuustoille ei anneta tarpeeksi mahdollisuuksia ja lukiolaisten terveydenhuolto on retuperällä, älkää ihmetelkö alaikäisten juomista. Jos hallituksen perhepolitiikka on riittämätöntä, älkää rankaisko minua mietojen alkoholijuomien verokorotuksilla. Varsinkin Suomen Keskustan pitäisi alkiolaisena ihmisyyspuolueena tarttua alkoholismin todellisiin syihin. Moralismi ja älyllinen epärehellisyys vain herättävät suuttumusta normaaleissa alkoholinkäyttäjissä.

Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen jäsen

Politikot - pysykää poissa pörssiyhtiöiden hallituksista!

2008-01-31T23:23:00.001+02:00

Kyösti Koivuniemi kirjoitti 30.01.08 Suomenmaan kolmossivulla näkemyksiään valtion omistuspolitiikasta pörssiyhtiöissä. On pakko myöntää, että olin jossain määrin aika eri linjoilla hänen kanssaan. Juttu löytyy alla olevasta linkistä niille jotka eivät sitä sattuneet Suomenmaasta lukemaan.

http://www.suomenmaa.fi/kolmosarkisto/3072753.html

Valtio/kansalaiset voittavat kaikista eniten, jos poliitikkoja ei lähetetä huseraamaan pörssiyhtiöihin, joissa valtiolla on omistuksia. Montakohan miljardia valtio on saanut osinkoja esimerkiksi Stora Ensolta kansalaisten parhaaksi - mitä kivaa näillä rahoilla on hankittu?

a) Mitä paremmin bisnestä ymmärtävät hallituksen jäsenet ovat, sitä enemmän valtio saa osinkoja käytettäväksi esimerkiksi uuden, eri toimialan yrityksen tukemiseen Kemijärvellä tai vaikka annettavaksi riihikuivana kriisin kohdanneelle. Voi olla, ettei meillä ole jakovaraa jos pahasti mokaillaan. Eikö ydinidea ole, että valtiolle mahdollisimman paljon tuloja, jotka jaetaan oikeudenmukaisesti kansalaisten kesken - eikö?

b) Mitä enemmän valtionyhtiöissä on bisneksestä tajuamattomia politikkoja, sitä heikommin pörssiin listatulla firmalla menee osakkeen arvon valossa. Osakkeen hinta perustuu uskomuksiin. Yhtiöt eivät ole enää niin haluttavia sijoituskohteita, jos niissä ei maksimoida voitoa. Ulkomaiset sijoittajat kaikkoavat suomalaisista pörssifirmoista.

c) Yrityksillä ei ole suoraa yhteiskuntavastuuta! Sen sijaan niiden tulee huomioida suomalaisten mielipiteet, mikäli tahtovat täällä toimia. En tarkoita, että yritykset saisivat täysin vapaasti touhuta, totta kai tarvitaan sääntelyä (esim ympäristö-, kilpailunrajoitusasioissa yms), mutta ei sellaisissa asioissa, jotka markkinat hoitavat itsestään. Stora Enson kannattaa todellakin kaihtaa suuria mainekustannuksia, joita aiheutuu kaikesta negatiivisesta uutisoinnista. Yritykset ovat viime kädessä riippuvaisia lopputuotteen ostajista. Kuluttaja on kuningas! Yritys ei voi olla pitkällä aika välillä kannattava, jos tulot ovat menoja pienemmät. Kuluttajat valinnoillaan vaikuttavat, mitkä yritykset markkinoilla selviävät. Oletteko muuten miettineet miksiköhän kukaan ei ole Suomessa moittinut Nokiaa kun se maksimoi voittoaan siirtämällä tehtaansa Romaniaan? Suomen valtio senkun myhäilee...

d) Vaikka globalisaatio todellakin karkottaa massatuotantolinjoja yhä kauemmas Suomesta, teollisuutta tulee aina olemaan täällä, ainakin jossain määrin. Suhteellisen edun perusteella kannattaa tuottaa sitä, missä olemme vähiten kilpailijoita jäljessä. Yhteiskuntamme vaan muuttuu, olemme osa muutosta, perusteollisuus muuntuu sellaiseksi ettei sitä Kiinasta käsin hoideta. Koulutus on avainasemassa tulevaisuuden kilpailukyvyn turvaamiseksi.

Isot irtisanomiset kohdanneille kriisialueille on luonnollisesti annettava tukirahaa, jotta korvaavia työpaikkoja syntyy. Juju on nimenomaan se ettei lähdetä tukemaan tuhoontuomittuja projekteja (uusi sellutehdas Lappiin), vaan uusia aloja (bioenergia), joilla on tulevaisuutta. Totta kai valtion tulee tehdä sopimukset siten ettei tukiaisia käytetä hyväksi, vaan ne voidaan tarvittaessa periä takaisin.

Ei todellakaan ole kivaa, että vielä monet ja monet suomalaiset saavat kenkää firmoistaan tulevaisuudessa. Ikävä kyllä asia vaan menee niin että meidän on kyettävä sopeutumaan tai sitten tulee pataan ja pahasti.

Teemu Karttunen
KOL:n liittohallituksen jäsen
Taloustieteilijä

Demaritkin Keskustan Opiskelijaliiton linjoilla YLEn rahoituksessa

2008-01-28T10:27:00.000+02:00

Sosiaalidemokraattiset Opiskelijat eli SONK julkaisi 27.1.2008 kannanoton TV-lupamaksun lakkauttamisesta. On hienoa nähdä, että Keskustan Opiskelijaliiton aloittama taistelu rahoituskummajaista vastaan on laajentunut jo yli puoluerajojen.

YLEn rahoituksen ongelmista ollaan puhuttu pitkin syksyä ja talvea. Niihin ollaan esitetty erilaisia ratkaisuja alkaen maksukortista päätyen maksukanavien tilaajien tietojen luovuttamiseen valtiolle. Harva poliitikko on kuitenkaan rohjennut esittää, että tämä taistelu
tuulimyllyjä vastaan lopetettaisiin, ja YLEn rahoitus siirrettäisiin valtion budjettiin.

Keskustan Opiskelijaliitto on ollut taas aikaansa edellä, kun se jo vuoden 2006 liittokokouksessaan teki kannanoton TV-lupamaksun lakkauttamisesta. Tämän idean kannattajiin liittyivät demarinuoret viime vuoden lokakuussa, ja nyt siis myös demariopiskelijat.

Perustelut ovat puoluekannasta riippumattomia: TV ei ole enää luksustuote, kuten vuosikymmeniä sitten. Sen käyttö on osa suomalaista arkipäivää, eikä tällaisen radiomaksun perillisen asema ole enää oikeutettu. Lisäksi sen ongelmana on ihmisten epätasa-arvoinen
kohtelu. Erityisesti opiskelijat ja muut pienituloiset joutuvat maksamaan kohtuuttomia summia tästä jokapäiväisestä tiedon lähteestä.

http://www.kol.fi/?p=120

Tuomas Paasonen

Täyttä vauhtia kuntavaaleihin!

2008-01-16T11:05:00.000+02:00

– Tavoitteena vaaleissa ei enempää eikä vähempää kuin ykkössija!

Kuntavaalikampanjointiin saatiin heti hyvä alku Keskustan kuntapäivässä Hämeenlinnassa viime lauantaina. Vaikka uutisointi tapahtumasta oli hieman vaihtelevaa, ei se silti muuta sitä faktaa, että paikalla oli pitkälti yli 500 henkeä keskustelemassa arjen hyvinvointiin liittyvistä asioista. Vain todellinen kansanliike pystyy kokoamaan yhteen vastaavanlaisen määrän ihmisiä! Edellisen kommentin tarkoituksena ei ole todellakaan vähätellä muita puolueita ja heidän toimintakulttuuria, vaan pikemminkin muistuttaa siitä, että Keskustassa moninainen laajaan ihmisjoukkoon perustuva demokratia toimii. Mielestäni Keskustan on jatkossakin huolehdittava siitä, että tulevaisuudessakin jokaisella on tässä maassa, riippumatta siitä missä päin asuu, mahdollisuus vaikuttaa erityisesti lähialueensa tulevaisuuteen. Vain siten kuntalainen kokee, että hänellä on mahdollista vaikuttaa kunnan ja maan tulevaisuuteen. Siten saamme myös viime kuntavaalien varsin häpeällisen alhaisen äänestysprosentin nousemaan.

Hämeenlinnassa oli hienoa huomata, että paikalle oli saapunut väkeä joka puolelta Suomea aina Utsjoelta asti. Ministeritentissä he kertoivat terveiset Keskustan ministereille. Tällainen avoin ja laaja keskustelu tuo hyvin esille asioita maan eri kolkista. Siten Keskusta voi puolueenakin vaikuttaa aidosti koko maan tulevaisuuteen.

Matti Vanhanen avasi tilaisuuden esitelmien osuuden kertomalla kuntataloudesta ja hallituksen toimista kuntasektorilla. Vaikka hallitus on tehnyt paljon uudistuksia, tulee kuntasektorin palveluiden toteuttamisessa silti riittämään haasteita: väestön ikääntyminen ja sitä kautta terveydenhoitopalveluiden kysynnän kasvaminen tulee olemaan niistä suurin. Vaikka sairaanhoitajien koulutuspaikkoja on reilussa kymmenessä vuodessa tullut kymmeniä prosentteja lisää ja hoitajia työmarkkinoille paljon enemmän, niin on kuitenkin huomattava, että muutaman vuoden sisällä 25000 hoitajaa tulee jäämään eläkkeelle! Tämä aiheuttaa huomattavia haasteita kuntien päättäjille.

Toisaalta tilannetta ei pidä nähdä niin huononakaan. Vanhasen hallitus tulee jakamaan kunnille vuonna 2008 755 miljoonaa euroa enemmän valtionapuja kuin viime vuonna. Se on huomattava lisäys, joten kuntien kurjistamisesta ei voida puhua toisin kuin oppositio väittää. Lisäksi monia muita kuntataloutta parantavia toimenpiteitä tullaan tekemään.

Hämeenlinnassa keskusteluun nousivat monet muutkin teemat. Tapahtumassa luennoimassa ollut Jari Sarasvuo toi esille omia näkemyksiään yhteiskunnasta ja Keskustasta. Näkemykset olivat mielenkiintoisia ja esiintyminen retoriikaltaan todella hyvää. Erityisen mielenkiintoinen oli Sarasvuon esittämä kysymys siitä, koska luovumme peräänkuuluttamasta oikeuksiemme ja alamme kiinnittämään enemmän huomiota velvollisuuksiin. Sarasvuon mielestä yhteiskunnassamme menee varsin hyvin, mutta sitä uhkaa väestön ikääntymisen myötä kriisi, joka tulee olemaan ennennäkemättömän raju. Siksi ei voida vaan vaatia yhteiskunnalta enemmän ja enemmän vaan ihmisten on alettava asennoitumaan asioihin yhteiskunnassamme uudella tavalla. Kampanjoinnissa Sarasvuo kehotti positiiviseen kampanjointiin: negatiivinen ja mustamaalaava mainostus ei tutkitusti toimi.

Monia muitakin hyviä ja mielenkiintoisia keskustelunavauksia tuli päivän mittaan esille. Europarlamentaarikko Jäätteenmäki korosti kuntien itsehallinnon merkitystä ja vaati, että keskustan on otettava kuntien puolustajana entistä aktiivisempi rooli. Lisäksi Jäätteenmäki pohti erikoissairaanhoidon ja pelastustoimen siirtämistä kunnilta valtiolle. Muutos olisi toteutuessaan todella merkittävä, mutta itse pidän sen toteutumista todella epätodennäköisenä, enkä välttämättä kovin kannattavanakaan.

Kunta- ja alueministeri Mari Kiviniemi toi esille ajatuksen lautakuntien kasvattamisesta kasvavissa kunnissa. Itse kannatan ajatusta lämpimästi. Olen huomannut, että joissain kunnissa on päässyt etenkin virkamiesjohdossa vallalle ideologia, jossa kaikkia vähänkään pienempiä lautakuntia, kuten kulttuuri ja liikuntalautakuntaa, haluttaisiin laittaa yhteen, vaikka kuntaan tulee aina vain lisää ihmisiä. Mielestäni pienet lautakunnat eivät ole mikään itseisarvo, mutta käytännössä pienemmissä lautakunnissa tehty harkittu päätöksenteko tuo todennäköisesti pidemmällä aikavälillä säästöä parempien harkittujen päätösten vuoksi. Luottamushenkilöistä koituvat kustannukset ovat loppujen lopuksi varsin pieniä. Lisäksi pitäisi ajatella myös luottamushenkilöitä: on esimerkiksi aivan eri asia mennä uutena luottamushenkilönä monen lautakunnan yhdistelmälautakuntaan kuin että menisi yhteen uuteen lautakuntaan. Etenkin nuorilla mielenkiinto pysyy myös paremmin yllä, jos ei heti lyödä eteen ihan älyttömän suurta nivaskaa paperia.

Yksi asia, josta kaikkien puolueiden tulisi olla erityisesti huolissaan, on kuitenkin kunnallinen demokratia. Etenkin nuorten heikko äänestysaktiivisuus on huolestuttavaa ja merkki siitä, että kunnallinen demokratia ei toimi aivan siten kuin sen pitäisi.

Keskustan tavoitteena on saada vaaleissa mukaan suuri joukko nuoria: tavoitteena on, että viidennes ehdokkaista olisi alle 30-vuotiaita. Se tarkoittaa siten Keskustan osalta noin 2000 nuorta ehdokasta! Yksi keino Keskustalla vaaleissa nuorten aktiivisuuden kasvattamiseen tulee olemaan todella aktiivinen nettikampanjointi. Lisäksi luonnollisesti nuoria lähellä olevat teemat tulevat olemaan esillä. Nuoret ovat kiinnostuneita yhteiskunnassa tapahtuvista asioista ja ilmiöistä, mutta he eivät toteuta kiinnostustaan niinkään poliittisen toiminnan kautta. Se on ollut nähtävissä jo pidemmän aikaa. Tähän saadaan toivottavasti näissä vaaleissa muutosta. Tulevaisuudessa nettiäänestys voisi olla myös yksi keino lisätä äänestysaktiivisuutta.

Toivon, että tulevat kuntavaalit tuovat lisää nuoria vaikuttajia kaikista puolueista Suomen valtuustoihin. Tässä tavoitteessa ovat kuitenkin ratkaisevassa asemassa nuoret itse, sillä se tulee vaatimaan heiltä todella paljon työtä. Työtä emme kuitenkaan ainakaan KOL:ssa pelkää! KOL lähtee kunnallisvaaleihin omalla ohjelmalla ja omalla kampanjalla. Luonnollisesti kampanjoinnissa tullaan tekemään vahvasti yhteistyötä Suomen Keskustanuorten ja puolueen muiden sisarjärjestöjen kanssa Uskonkin, että tulevissa vaaleissa saamme todella hyvän tuloksen!

Asko Autelo

KOL:n varapuheenjohtaja
KOL:n kunnallisvaalipäällikkö
Helsingin Keskustaopiskelijat ry

Turvallisuutta ja rauhaa

2008-01-11T15:43:00.000+02:00

Nato jaksaa puhuttaa aina säännöllisin väliajoin. Suomessa Nato-kysymys tarkoittaa sitä, että meillä ei ole tervettä keskustelukulttuuria ulkopolitiikasta. Tämän menetelmän mukaan ihmiset on jaettavissa kahteen ryhmään: niihin jotka kannattavat avointa keskustelua Nato-jäsenyydestä, sekä niihin jotka yrittävät rajoittaa sananvapautta.

Kukaan ei vain tunnu kiinnittävän huomiota siihen, että lähes poikkeuksetta ne suurinta ääntä ulkopoliittisen keskustelun huonosta tasosta pitävät ajavat samalla myös muutosta Suomen turvallisuuspolitiikaan. Onko siis ihme, että nykyisen (ns. Nato-option) linjalla olevat eivät viitsi lähteä perustelemaan omia kantojaan julkisuudessa kerta toisensa jälkeen? Varsinkin, kun Nato-jäsenyyden kannattajienkaan argumentit eivät ole mihinkään muuttuneet.

Edelleenkin saisimme enemmän Naton keräämää tiedustelutietoa, liittyisimme läntiseen arvoyhteisöön ja ilmeisen ikuisiksi ajoiksi torjuisimme Venäjän uhkan. Bonuksena viime aikoina on alkanut sadella jonkinlaisia hintalappuja Nato-jäsenyydelle. Kohta ulkoministeri Kanervan kaipailema matkaesite Natoon alkaa siis olla koossa hintatietoja myöten.

Kovin harva on kuitenkaan lähestynyt Nato-kysymystä Natosta itsestään käsin. Mikä Nato on? Puolustusliitto? Rauhanturvaamisorganisaatio? Läntinen demokratiaan uskovien maiden arvoyhteisö? Yhdysvaltojen käsikassara? Vai jotain aivan muuta? Yhteiseen puolustukseen Nato on turvautunut ainoastaan kerran – syyskuun 11. 2001 terroristihyökkäysten jälkeen ja tuolloinkin liittouman sotatoimet kohdistuivat Afganistaniin, joka on kovin kaukana Pohjois-Atlantilta.

Rauhaan pakottamiseen Nato taas turvautui Kosovossa. Siellä huomattiin taas kerran, että sodan aloittaminen on huomattavasti helpompaa kuin sen lopettaminen. Tarvittiin sitoutumattoman maan presidentti neuvottelemaan rauha osapuolten välille. Ja nyt tuo rauha on taas kerran koetuksella. Pakottamalla ei rauhalle voida saada tukevaa perustetta.

Kannattaa muistaa, että Nato onkin perusolemukseltaan väkivaltaiseen ongelmanratkaisuun perustuva järjestö. Se perustettiin sodan varalta ja myöhemmin humanitaarisen intervention käsitteen kehittämisen jälkeen se on olemassa sotaa varten. Voimankäytön mahdollisuus on syytä olla olemassa tilanteessa, jossa muut ratkaisut eivät toimi. Samalla kun varaudumme sodankäyntiin, meillä tulisi kuitenkin olla valmiudet myös rauhan tekoon.

Tulevaisuudessakin tulee varmasti vastaan tilanteita, joissa tarvitaan välittäjää tilanteessa, jossa Nato tai Yhdysvallat yksin ovat sodassa. Miehitys kun on äärimmäisen epävarma tapa päättää sota. Tuolloin parhaat mahdollisuudet rauhan luomiselle ovat juuri sitoutumattomien maiden edustajilla.

Naton sodankäyntikyvylle Suomella tuskin on paljoa annettavaa. Sen sijaan rauhan luomisessa suomalaiset ovat olleet tuotteliaita.

Uuden aatteellisen synteesin kaipuu

2007-12-21T20:20:00.000+02:00

Loma ja rentoutuminen saavat yllättävän nopeasti sisäisen ideoinnin viriämään. Ennätin lopultakin, joulun alkajaiseksi, lukemaan KOL:n 70-vuotisjuhlajulkaisun: Tukkanuottaspuuhasta tuloksia tuottavaan toimintaan. Kirjasta muistui mieleeni, että vuonna 1968 elettiin muuten vaan opiskelijoiden suurta vuotta. Tästä vuosikymmenen kuluttua 1978 Nuorkeskusta repäisi ekologisesti ja globaalisesti varsin radikaalilla Suuntana huominen -ohjelmajulistuksella, jota tosin oli pohjustettu koko 70-luvun alkupuolisko. Samana vuonna KOL vietti 3.-9.4. Vihrää Viikkoa, joka käsitti yli 80 tilaisuutta ympäri maata. Vuonna 1988 nuoret ja opiskelijat yhdistivät voimansa ja julkaisivat NKL:n ja KOL:n 10 teesiä keskustalle, jossa puolueelta perättiin uudistuskykyä. Jo tuolloin vaadittiin mm. perustuloon perustuvaa etuutta, jolla karsittaisiin sosiaaliturvan tilkkutäkkiä.

Valitettavasti vuonna 1998 ei taidettu tehdä mitään erityisen mielenkiintoista, mutta olisiko nyt aika palata tulevaisuuteen suuntautuvalle linjalle? Kymmenen pisteen kysymys tulevalle liitohallitukselle onkin, mistä KOL:n vuosi 2008 muistetaan? Riittääkö Nuorkeskustalaisen liikkeen aatteellinen intohimo yhä pohtimaan niin nuorten ja opiskelijoiden kuin myös koko ihmisyhteisön parempaa huomista? Näemmekö edeltäjiemme tavoin metsän puilta; ne ongelmat, jotka vaativat ratkaisuaan, mutta joihin muut eivät vielä ole havahtuneet?

Radikaaliin, keskustelevaan ja aatteellisesti älylliseen vuoteen, lumen ja kaamoksen keskeltä, valmistautuen,

Tuomas Vanhanen

Haluammeko säilyttää metsäteollisuuden Suomessa?

2007-12-19T18:01:00.000+02:00

Viime aikoina on käyty kovaa keskustelua monien metsäjättien päätöksistä lakkauttaa tehtaitaan ympäri maata. Suurimman huomion on saanut Stora Enson Kemijärven sellutehdas, jonka tuotanto ajetaan kokonaan alas kesään mennessä, kuten myös Summan ja Anjalan yksiköt. Kaikkiaan noin 1100 työntekijää saa lopputilin. Metsäyhtiöille kulunut vuosi on ollut muutenkin tukala, osakekurssit ovat heikentyneet selvästi, viimeksi tänään M-real antoi tulosvaroituksen.

Ennen muuta kemijärveläiset ovat tahtoneet säilyttää sellutehtaan toiminnassa, sillä sen vaikutus on merkittävä lapin metsänomistajille ja ennen kaikkea Kemijärven elinvoimaisuudelle. Tilanteesta erityisen kimurantin tekee se, että valtio omistaa reilun kolmanneksen Stora Ensosta. Kansalaiskeskustelussa on käyty kovaa vääntöä siitä miksi valtio salli tehtaan lakkautuksen. Tosi asia kuitenkin on, että Stora Enson pääasiallinen tehtävä on maksimoida osakkeenomistajiensa voittoa, eikä valtio pysty niin kauan kun se ei omista äänivallasta yli 50 prosenttia, muuttamaan yhtiön hallituksen päätöksiä. Tulisikin enemmän pohtia sitä miksi Stora Enso tahtoo lakkauttaa kannattavan sellutehtaan?

Syy on melko yksiselitteinen, vaikkei sitä julkisessa keskustelussa suoraan useinkaan sanota. Lievästi kannattavakin sellutehdas kannattaa ajaa alas, jos toimenpiteellä saadaan alennetuksi puun kysyntää ja sitä kautta suoraan alennettua puun hintaa. Näin ollen jäljelle jääneet, vielä tehokkaammin toimivat yksiköt, pystyvät tuottamaan entistä suurempaa voittoa. Tämä selittää myös sen, miksi Stora Enso ei tahdo myydä lakkautettua tehdastaan kenellekään. Tällöinhän puun kysyntä säilyisi ennallaan, eikä hinta alenisi, mutta Stora Enso loisi itselleen kilpailijan. Tämä olisi Stora Enson kannalta täysin järjetöntä toimintaa ja vastoin yhtiön perustehtävää eli tuottaa voittoa omistajilleen.

Taloussanomia siteeraten "työnantaja murskaa nyt eliittiduunarit". Mielestäni tiettyjen teollisuusalojen, ennen muuta paperiteollisuuden kohtuuttoman korkeat palkat verrattuna heikomman neuvotteluvoiman aloihin (esim. hoitoala, apteekkiala), ovat isoin syy miksi irtisanomisiin joudutaan. On täysin selvää ettei yksikään metsäyhtiö pysty globaalissa kilpailussa vastaamaan, jos sen työvoimakustannukset ovat monin verroin kilpailijoita suuremmat. Monet kerrat on yritetty tasoittaa palkkaeroja eri alojen välillä, mutta juuri nämä vahvat miesvaltaiset ammattiliitot ovat torjuneet oikeudenmukaiseen tulonjakoon tähtäävät toimet hyvin yksiselitteisesti. Paperimiesten kannattaakin nyt miettiä, millainen loppu ahneella yleensä on.

Ikävä kyllä, tuskin kukaan kykenee leikkaamaan paperimiesten palkkoja riittävästi, jotta laajamittainen paperiteollisuus säilyisi Suomessa. Mielestäni paperimiesten palkkoja voisi leikata huoletta ihan vaan siksi, että saman vaatimustason töiden palkkaerot saataisiin kuriin ja metsäteollisuus ylipäätään säilyisi Suomessa. Tosin kyllähän metsäteollisuutta tulee Suomessa olemaan niin kauan kun täällä on metsää, mutta rajuihin muutoksiin on varauduttava, jos asialle ei tehdä mitään. Siinä on sitten suomalainen metsänomistaja ihmeissään, kun puun arvo romahtaa isolla ärrällä.

Aikaisemmin ennustettiin ettei näin isoja näin mullistuksia tulisi vielä 20 vuoteen. Nyt selvät merkit ovat kuitenkin havaittavissa. Tänään UMP ilmotti suunnittelevansa noin miljardin euron sellutehdasinvestointia Venäjälle yhdessä sikäläisen suuryrityksen kanssa. Ja bisneksessähän luonnollisesti pätee, jos yksi menee, muitten on mentävä perässä, jos mielivät selvitä hengissä. Tulevaisuudessa saattaa todellakin olla, että kaikista nykyaikaisimmat paperitehtaat näkyvät jo rajalta itään katsottaessa, ainakin kun Venäjän valtio parhaansa mukaan luo puutulleja muita kaupanesteitä oman taloutensa suojaksi.

Ei anneta kuitenkaan metsäteollisuuden yllä leijuvien mustien pilvien häiritä joulun viettoamme. Menkäämme metsään hakemaan aina niin tunnelmallinen joulukuusi ja unohtakaamme arjen murheet joulun ajaksi.

Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!

Teemu Karttunen KOL:n lihan varajäsen

Kuka saa ja kenelle annetaan? Ja mihin opiskelija tarvitsee joulupukkia?

2007-12-13T15:40:00.000+02:00

Yksi jos toinenkin tuskailee tällä hetkellä joulukorteista ja – lahjoista: kenelle kaikille pitikään lähettää kortti ja mitä antaisin isomummulle joululahjaksi? Viimeisimmässä Tiede-lehdessä (10/2007) on artikkeli lahjojen antamisen tarkoituksesta ja merkityksestä. Artikkelin mukaan lahjojen avulla pyrimme vahvistamaan ystävyyssuhteita ja kiinteyttämään yhteisöä. Niillä määrittelemme sosiaalisen piirin, johon haluamme kuulua.

Lahja luo antajan ja saajan välille väistämättä suhteen, joka voi vastalahjoineen ja niiden kuittauksineen kestää pitkäänkin. Tämän vuoksi ihmiselle, jota haluaa karttaa, ei kannata laittaa korttiakaan – ei edes velvollisuudesta. Näinhän se juuri on. Tuntuu kiusalliselta saada kortti ihmiseltä, jolle itse ei ole korttia lähettänyt ja hyvitelläkseen mokansa ja päästäkseen tukalasta tilanteesta, seuraavana vuonna varmasti lähettää kortin ja kierre on valmis. Lopulta huomaa lähettelevänsä kortteja jollekin, johon ei pidä muuten minkäänlaista yhteyttä.

Artikkelin mukaan lahjaan kuuluu aina odotus vastalahjasta. Itselleni nousi heti karvat pystyyn: miten niin? Kyllä minä ainakin annan lahjoja pelkästä antamisen ilosta. Niinpä niin, eteenpäin lukiessani sain huomata, että myös antajan saama hyvä mieli voidaan katsoa vastalahjaksi. Lahjassa on siis yhtaikaa kyse oman edun tavoittelusta sekä pyyteettömyydestä ja anteliaisuudesta.

Mutta mihin tarvitsemme joulupukkia? Kristilliseen traditioon kuuluu vahvasti käsite pyyteettömästä lahjasta. Naamioimalla lahjat joulupukin antamiksi siirrämme eduntavoittelun taustalle, eikä lahjojen välttämättä tarvitse olla tasaveroisia. Tämä on helpottava tieto vähävaraiselle opiskelijalle, läheisemme voivatkin syyttää joulupukkia siitä, etteivät saa yhtä arvokkaita lahjoja kuin itse ovat antaneet. (:

Mutta mitataanko lahjan arvo rahassa? Aina sanotaan, että ajatus on tärkein. Silti on myönnettävä, että joskus itsestä on tuntunut kiusalliselta saada huomattavasti kalliimpi lahja kuin itse on antanut. Toisaalta jos mietin, mitkä ovat parhaita lahjoja, joita itse olen saanut, niin ne ovat juuri niitä, jossa on ollut oivallusta ja antajan sydän mukana. Sain Turun Keskustaopiskelijoilta kiitokseksi puheenjohtajavuosistani valokuvakirjan, johon oli koottu kuvia TuKo-vuosiltani ja kirjoitettu ihanat kuvatekstit. En voisi kuvitella parempaa kiitoslahjaa, sillä juuri muistot ja rakkaat ystävät ovat parasta, mitä minulle toiminnasta Keskustaopiskelijoissa on takkiin tarttunut. Kirjan avulla voin palata niihin muistoihin vielä vanhainkodissakin, kun muisti alkaa muuten takkuilla.

Artikkelin lopussa tutkija antaa vinkin, että lahjan pitää sisältää aina jotain antajan persoonasta ja sen pitää olla jotakin, jota saaja haluaa mutta ei välttämättä tarvitse. Itse olen ratkaissut monet lahjapulmat – etenkin ihmisten, joilla on jo kaikkea, kohdalla – antamalla jotain aineetonta: konserttilippuja, hierontalahjakortteja, omaa aikaani (mummolle suursiivouksen), kummilapselle, joka saa aineellisia lahjoja niin paljon, ettei jaksa kaikkia avata, lupauksen viettää päivä yhdessä kylpylässä jne… Näissä lahjoissa on myös se hyvä puoli, ettei tarvitse menettää hermojaan ruuhkaisissa ostoskeskuksissa.

Antakaa ja saakaa lahjaksi kiireettömyyttä, rauhallisia hetkiä lähimmäisten kanssa, rakkautta ja hyvää oloa. Sytyttäkää kynttilä ja nauttikaa joulun tuomasta hengähdystauosta arjen keskelle.

Rauhallista joulua ja valoisaa uutta vuotta 2008!

Hanna Saarni
Turun Keskustaopiskelijat, pj
Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksen jäsen

90-vuotias Suomemme!

2007-12-06T21:44:00.000+02:00

Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? -Edellä olevaa kysymystä kysytään aina linnan juhlilla ties kuinka monta kertaa. Eikä toisaalta turhaan. Itsenäisyys on varmasti enemmän kuin, mitä osaamme kuvailla: Se on samalla myös vahvaa tunnetta. Itsenäisyys merkitsee vapautta ja oikeutta päättää itse omista asioistamme.

Omalle sukupolvelleni vapaus voi tuntua aika itsestää selvyydeltä, vaikka sitä se ei kuitenkaan pitäisi olla. Jos asiaa kysytään vaikka sotiemme veteraaneilta tai vaikka jostain maasta pakolaisena Suomeen tulleille, niin heille vapaus ei varmasti ole mikään itsestäänselvyys. Siksi emme voi varmasti koskaan kiittää sotiemme veteraaneja liikaa siitä, että ovat vapauden urhoollisuudellaan ja uhrauksillaan lunastaneet!

Ollessani tänään mukana Helsingissä ylioppilaiden itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa toi se ainakin itselleni todella hyvän mielen. Onhan ylioppilasliikkeellä kuitenkin ollut historiassamme todella suuri rooli Suomen itsenäistymisprosessissa ja ylipäänsä Suomen ja suomalaisuuden ajatuksen eteenpäin viemisessä. Edeltäjämme ovat tehneet suuren työn, josta tämän päivän ylioppilasliikkeen ja kaikkien nuorten on hyvä lähteä rakentamaan entistä parempaa Suomea!
Keskustaopiskelijoiden puolesta haluan toivottaa kaikille erittäin hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

Perintöä odotellessa

2007-12-04T23:52:00.000+02:00

Liittokokous oli ja meni. Ja jätti jälkensä. Viikonlopun yli kahdenkymmenen tunnin kokoustaminen, linjaaminen hotellin käytävällä aamuyöllä ja olemattomat yöunet tuottivat tuloksenaan väsyneen miehen. Toipuminen onkin vienyt alkuviikon. Enkä todellakaan ole ainoa.

Kokouksessa kävi vähän kuten viime vuoden puoluekokouksessakin. Henkilövalinnat ajoivat selvästi itse asiakysymysten edelle. Kokouksessa keskusteltiin eniten perustulosta ja siihen kantaa ottamisesta. Perustuloa perusteltiin juurikin opiskelijan tulo- ja tukiviidakkoa selkeyttävänä keinona. Päädyin itsekin puhujapönttöön asian tiimoilta sitä kannattamaan.

Vaikka aloite perustulosta hylättiinkin, olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Jätetyn ponnen nojalla liittohallitus miettii ensi vuonna liiton kannan perustuloon ja sen toteuttamismalliin. Tämän asian suhteen tuli muuten esiin taas yksi demokratian piirre: liittohallituksen päätöksen takana pysyminen vaikka oma mielipide ei olisikaan sama. Koin kuitenkin muiden liittohallituslaisten perustelut aloitteen hylkäämiselle sen verran hyvinä ja enemmänkin teknisinä sellaisina, että äänestyksissä ei tarvinnut uhmata liittohallituksen kantaa.

Perustulon ohella asiakysymyksistä jäi mieleen vain puheenvuorot miesten ja poikien oikeuksista. Tästäkin asiasta oltiin eri mieltä. Asia itsessään kuulosti lähinnä huvittavalta, vaikka sillä varmasti hyvää tarkoitettiinkin. Näiden kahden sosiaalipoliittisen kysymyksen varjossa koulutuspolitiikka jäi vähille, kun kopo-ohjelma meni läpi kivuttomasti.

Henkilövalinnoista sen verran, että puheenjohtajakamppailu oli ehdottomasti tasokkain näiden neljän vuoden aikana, mitä liiton toiminnassa olen mukana ollut. Keskustaopiskelijoiden kannalta parasta olisi varmaankin ollut, että kyseiset ehdokkaat olisivat olleet ehdolla eri vuosina. Muut henkilövaalit olivat tasaisia, eikä niiden lopputulos ollut todellakaan selvä kuin vasta tulosten julkaisemisen jälkeen.

Kokousedustajien seassa oli runsaasti uusia ja nuorempia kasvoja. Toivottavasti kokous oli heille positiivinen kokemus, ja herätti halun tulla vuoden kuluttua uudelleen sekä pyrkiä liiton luottamustehtäviin. Voin suositella. Ensi vuoden liittohallitukselle toivotan tehokasta alkuvuotta, jotta puoluekokoukseen on vietäväksi jotakin kättä pitempää.

Liittokokous päättyi allekirjoittaneen ja muutaman muun osalta kirjaimellisesti jälkilöylyihin. Ja tutustumiseen erään edustajan uuteen kirkkaaseen linjaan.

Tervetuloa 70-vuotisjuhlaliittokokoukseen!

2007-11-30T12:40:00.000+02:00

Tänä viikonloppuna linjataan KOL:n tulevaisuuden politiikkaa ja valitaan ensi vuoden liittohallitus, kun keskustaopiskelijat kokoontuvat Keskustan puoluetoimistolle liittokokoukseeen. Kokous alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy sunnuntai-iltapäivällä. Kokouksessa käsitellään ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi käsitellään mm poliittisia ohjelmia sekä aloitteet, joita on tullut varsin runsaasti.

Kokouksessa päästään äänestelemään oikein kunnolla. Tällä hetkellä puheenjohtajaksi on kaksi ehdokasta ja varapuheenjohtajiksikin (valitaan kaksi) viisi ehdokasta. Liittohallitukseen (valitaan kuusi varsinaista ja neljä varaedustajaa) ehdokkaita on runsaasti, joten kilpailu on paikoista on tiukkaa. Se on hyvä, sillä siten saamme liitolle varmasti ensi vuodellekin motivoituneen hallituksen!

Maksuton koulutus on Suomen kilpailuvaltti!

2007-11-29T00:17:00.000+02:00

SYL ja SAMOK julistivat 28.11. maksuttoman koulutuksen päiväksi. Kerrassaan hienoa!
Pieni pohjoisen maa on muutamassa vuosikymmenessä noussut osaamiseltaan maailman huipulle. Olisiko tähän ylletty, jos koulutettavaksi pääsisivät vain varakkaista perheistä tulevat tai sellaiset poikkeuksellisen lahjakkaat yksilöt, jotka voisivat rahoittaa opintonsa stipendeillä?

Korkeakoulutus on vuosien varrella osoittautunut yksilötasolla taloudellisesti varsin kannattavaksi ratkaisuksi. Niinpä ammattikoulun käynyt putkimies tai lähihoitaja voi perustellusti kysyä, että miksi hänen tulee verovaroillaan rahoittaa joidenkin korkeakouluopinnot. Kouluttautumisen myötä saatava korkeampi palkka on riittänyt korvaamaan opiskeluvuosien aikana menetetyt ansiotulot. Koko elinkaaren aikana saadut tulot ovat näin ollen korkeakoulutetuilla keskimäärin suuremmat kuin matalasti koulutetuilla. Tosin alakohtaiset erot ovat tunnetusti valtavia. Niin ikään korkeakoulutuksesta saatava etu on opiskelijamäärien kasvaessa kaventunut.

Uskon vahvasti, että ilmainen ja koko maan kattava korkeakouluverkosto on ehdottomasti yksi kansakuntamme tärkeimmistä kilpailueduista myös tulevaisuudessa. Osaamisemme ansiosta olemme pystyneet nostamaan jalostusastettamme ja erikoistumaan huipputeknologiaa vaativiin tuotteisiin. Meidän on ymmärrettävä, ettei pieni maa pysty jatkossakaan kilpailemaan massatuotteilla vaan meidän on pysyttävä jatkuvasti kehityksen kärjessä, jos haluamme menestyä. Tämän edellytyksenä on yksilöille maksuton koulutus, jonka kustannukset katetaan kollektiivisesti verotuloista.

Rokotuksesta verenluovutukseen, ja vähän kaikkea siltä väliltä

2007-11-23T12:19:00.000+02:00

Miksi ihmeessä eri terveyslaitoksilla ei ole tietoa potilaan aikaisemmista rokotuksista? Tätä sain miettiä tällä viikolla kun armeijan käymisestä alkaa piakkoin olla kulunut jo 10 vuotta ja lähtö Intian matkalle on edessä. Pitääkö minun uusia polio tai jäykkäkouristusrokote, vai molemmat? Mitä muuta pitää ottaa? Terveyspalveluista sanottiin, että minun pitäisi soittamalla ottaa selvää mitä rokotuksia minulle on armeijassa tai sen jälkeen YTHS:ssä annettu. Ah, kuinka hienoa olisi jos kaikissa terveyslaitoksissa olisi saatavissa internet-pohjainen palvelu, jossa näkyisi potilaalle aiemmin tehdyt hoidot, rokotteita myöten. Se nuoruuden neuvolakortti kun pakkaa aina silloin tällöin unohtumaan.

Eilistä eduskunnan kyselytuntia katsellessani en voinut olla huomaamatta kuinka kovasti pääministeri Vanhasta ryöpytetään hänen ”lyötyään testosteroninyrkkinsä pöytään” liittyen Tehyläisten uhkauksiin irtisanoutumisista. Tämä joukkoirtisanoutumisuhka toi Tehylle sen kaipaaman yleistä kunta-alan sopimusta pidemmän sopimuksen hieman suuremmilla palkankorotuksilla, jotka tultaneen kuitenkin jakamaan muiden samaa työtätekevien kesken riippumatta ammattiliitosta. Mielestäni Tehy veti toimensa aivan äärimmilleen saadakseen mitä haluaa. On hyvä, että pääministeri ilmaisi tällaisen toiminnan olevan vastuutonta ja aiheuttavan välittömän vaaran potilaille. Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin sanoin "rahat tai henki -mentaliteetti" ei toimi työmarkkinoilla eikä sitä voida käyttää uhkailukeinona.

Myöskin Stora-Enson Kemijärven tehtaan lakkauttaminen on ollut pinnalla viime viikkoina. Keskusta on aina ollut tunnettu juuri kuntien puolueena. Nyt on aika pitää kiinni tästä maineesta ja auttaa hädässä olevia. Eräs Kemijärveltä alkujaan oleva jatko-opiskelukaverini kävi kotonansa viikko Stora-Enson tehtaan lakkauttamisilmoituksen jälkeen. Tunnelmat siellä olivat olleet erittäin masentuneet. Tämä on jo toinen massiivinen lopetusilmoitus muutaman vuoden sisällä joka kohdistuu Kemijärven asukkaisiin. Tuntuu uskomattomalta, että Stora-Enso ei ole suostuvainen myymään tehdasta, siinäkään tapauksessa että ostaja löytyisi.

En malta olla mainitsematta paria sanaa Suomen esityksistä Jalkapallon EM-karsinnoissa. Tälläkään kertaa emme päässeet kisoihin hyvin menneistä karsinnoista huolimatta. Oli todella tunteikasta katsoa Jari Litmasen, Sami Hyypiän ja muiden konkareiden haastatteluja pelin jälkeen. Toivottavasti jaksavat vielä seuraaviin kisoihin, tai siis ainakin karsintoihin asti. Uusi sukupolvi on nousemassa Eremenkon veljesten johdolla, mutta liian suuri maajoukkueen nuorennusoperaatio ei ole suotavaa. Nuorilla on varmasti paljon opittavaa ”vanhuksilta”.

Toissa viikolla pidettiin Oulun keskustaopiskelijoiden syyskokous, jossa valittiin uusi OKO:n hallitus vuodelle 2008. Itse hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana vuodesta 2003 asti olleena, en enää lähtenyt mukaan tulevaan hallitukseen. Katsoessani taaksepäin näitä viittä hallitusvuotta, täytyy sanoa, että mukavaa on ollut. Olen oppinut paljon kokouskäytännöistä ja ennen kaikkea taloudenhoidosta. Lisäksi olen tutustunut lukuisiin tuleviin vaikuttajiin ja ennen muuta miellyttäviin, samanhenkisiin ihmisiin. Näistä kontakteista ei ole koskaan haittaa. Tänä aikana olen nähnyt läheltä kolmet edustajistovaalit, joihin mahtuu voitokkaita ja ei niin voitokkaita vaaleja. Kaikista niistä oppii jotain. Toivotan kaikkea hyvää tulevalle hallitukselle.

Pohdittavaa viikonlopuksi: Miksi hirvenkaatolupia ei anneta kerralla niin paljon että hirvikolarin todennäköisyys laskisi lähes olemattomaan? Senkö vuoksi, että metsästäjät saavat päästää adrenaliininsa virtaamaan kerran vuodessa nähdessään hirven olevan laukaisuetäisyydellä? Voitaisiinko ihmishenkien menetyksiä tien päällä ja metsänomistajien huokauksia männyntaimien ollessa pilalla vähentää merkittävästi jos hirvikantaa laskettaisiin? Mielestäni kyllä!

Nyt lähden luovuttamaan verta. On todella hienoa, että yliopistoissa on aina silloin tällöin verenluovutuspäivä. Jos luovuttaja ei mene luovutuspaikalle, on luovutuspaikan tultava luovuttajan luo. Vai miten se nyt menikään… Hyvää viikonloppua! Terveisin, Mikko

Lehmänkauppoja vai demokratiaa? SYL:n liittokokous 2007

2007-11-20T01:07:00.000+02:00

Marraskuisena viikonloppuna Espoon legendaariseen hotelli Korpilampeen oli jälleen kokoontunut ylioppilasliikkeen keihäänkärjeksi itseään kutsuva 300-päinen joukkio nuoria vaikuttajia. Perinteiseen tapaan huomio kiinnittyi osaltaan tulevan vuoden tavoitteiden asettamiseen ja siinä ohessa päivitettiin myös hiukan liiton poliittisia linjauksia.

Kokouksen kliimaksina olivat kuitenkin henkilövalinnat, siis SYL:n hallituksen valinta vuodeksi 2008. Itselläni oli tilaisuus tarkastella ensimmäistä kertaa tätä oikean elämän teatteria näyttelijän roolista. Juonen kulku oli lopulta hyvin yksinkertainen, joten lähinnä olemalla oma itsensä selvisi parhaiten. Näytelmän sivuroolissa toimineet hallitusehdokkaat lämmittivät haastattelupaikkojen lauteet parhaansa mukaan ja tämän jälkeen estradille astuivat puheenjohtajaehdokkaat, jotka vuorotellen vakuuttivat ja viihdyttivät kokousväkeä. Esiintyjät olivat käyneet jo ennakkoon eri puolilla Suomea harjoituskiertueen. Kaikki ehdokkaat taisivatkin osaamiseltaan olla jo varsin taitavia vastaamaan ainakin niihin helposti ennakoitaviin haastattelukysymyksiin.

Tämän jälkeen alkoi vuosikausia puhuttanut dilemma. Periaatteessa jokainen varsinainen kokousedustaja voi äänestää juuri sellaisia ehdokkaita kuin haluaa, mutta kun sen oman ylioppilaskunnan tai oman poliitisen ryhmittymän ehdokkaan läpipääsykin pitäisi varmistaa. Tähän tarvitaan Korpilammen sokkeloisilla käytävillä kierteleviä neuvottelijoita, jotka pyrkivät sopimaan sitä, miten kokonaisuus saadaan rakennettua parhaaksi mahdolliseksi.

Yön pimeinä tunteina neuvottelut johtavat yleensä lopulta jonkinlaiseen ratkaisuun. Näin ollen äänestystilanne on selvä jo ennen seuraavan päivän varsinaista äänestystä, mikä kuulostaa tietysti varsin epädemokraattiselta. Toisaalta ainakin Keskustaopiskelijoiden omissa ryhmäkokouksissa vaikutetaan siihen, millaiset valtuudet neuvottelijoille annetaan. Ei ole itsestään selvää, että ryhmä hyväksyy millaisen hallituksen tahansa, jos vain oman ehdokkaan läpimeno varmistuu. Päin vastoin; ryhmässä käydään asiallista ja syvällistä keskustelua siitä miten kulloisessakin tilanteessa toimitaan.

Eikö tämä itse asiassa ole juurikin sitä politiikkaa ja demokratiaa? Ei yksin huutamalla ja melskaamalla mitään asioita saa läpi. Ympärille tarvitaan samankaltaisesti ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa neuvotellaan ensin omista tavoitteista. Lopulta ryhmän mandaatilla valtuutetaan joku neuvottelemaan koko ryhmän äänellä. Jos ryhmien väliset sopimukset ovat jotenkin demokratian irvikuvia, niin eikö voi ajatella, että sitä on koko välillinen demokratia? Missä sanotaan, että reilut 150 äänioikeutettua kokousedustajaa ovat sopiva määrä edustamaan 145 000 opiskelijaa? Miksi emme kokoonnu koko porukka pitämään huutoäänestystä Turun torille, jotta varmasti oikeat ihmiset saadaan valittua?

Tällä kertaa valinnoista selvittiin kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin helpolla, koska hallitusehdokkaita oli lopulta tasan sen verran kuin oli paikkojakin. Ainoastaan puheenjohtajasta äänestettiin. Ehdokkaana oleminen oli sopuvaaleistakin huolimatta kasvattava kokemus. Kaikki haastattelut olivat sekä kysymyksiltään että tyyleiltään erilaisia, joten omaa osaamistaan ja henkistä kestävyyttään pääsi todella testaamaan. Pelottavaa oli kenties huomata kuinka hienoa oli seistä vastaamassa kysymyksiin ja nauttia samalla tilanteesta, jossa kaikki kuuntelevat kiltisti mitä olet sanomassa.

Lisää kokouksen valinnoista ja kannanotoista voi lukea osoitteesta www.syl.fi

Jotain tarttis tehä

2007-11-14T13:13:00.000+02:00

Uutisissa on viime aikoina kiinnitetty huomiota eräiden ammattikoulutasoisten alojen yleiseen työvoimapulaan. Erityisesti kädentaitoja vaativilla ja fyysisillä aloilla puute työntekijöistä alkaa olla huutava. Asia on huomioitu Opetusministeriön Koulutus ja tutkimus 2007-2012 - muistiossa, jossa todetaan, että vetovoimaongelmia on ammatillisessa koulutuksessa mm. kone-, metalli- ja energiatekniikan opintoaloilla. Näiden alojen osaajoen tarve on niin suuri, että heitä tullaan hakemaan koulun penkiltä töihin. Samoin muun muassa puhdistusalalla aloittajatarve on 20-kertainen viime vuosien aloittajamääriin verrattessa. Kannattaisi siis jo raegoida.

Ensimmäinen epäkohta johon tulisi kiinnittää huomiota, on peruskoulujen opinto-ohjaus. Yläasteilla henkilökohtaista opinto-ohjausta on lisättävä ja opinto-ohjauksessa tulee pyrkiä eroon siitä, että oppilaille suositellaan peruskulun jälkeen pääsääntöisesti lukiokoulutusta. Kaikille se ei vain ole paras ratkaisu. Erityisesti syrjäisemmillä seuduilla lukioiden säilyvyyttä turvataan sillä, että lukioon pääse opiskelemaan heikollakin peruskoulun päästötodistuksella. Kun lukeminen ei kiinnosta, tuloksena on niukin naukin ylioppilaslakki, jolla opiskeluja ei pääse jatkamaan. Töitäkään ei paikallisesta tehtaasta niin vain saa, kun ei ole alan koulutusta.

Ammatillisen koulutuksen arvostuksessa soisi tapahtuvan muutosta. Tänä päivänä yhteiskunnan arvostus suuntautuu yhä korkeampaa koulutusta vaativille aloille, innovaatioihin ja kansainvälisyyteen. Kun väestön ylikoulutus on suorastaan tavoite, unohdetaan samalla yhtiskuntamme kivijalka; niiden töiden tekijät, joita ilman yhteiskuntamme pysähtyisi. Valitettavan usea huomaa näiden työntekojöiden aikaansaannokset kuitenkin vasta sitten, kun jostain syystä omiin rutiineihin tulee muutos. Ärsyttää, kun vielä maanantaina työhuone on yhtä sotkuinen kuin sieltä viimeksi lähtiessä, rakennuksille ei löydy osaajia tai talon vesiputki jatkaa vuotamistaan, vaikka korjaajalle on soitettu.

Mielestäni ajattelemisen arvoisia asioita.

Ne juonivat poliitikot

2007-11-02T11:32:00.000+02:00

Tänä aamuna meinasi taas mennä kuvitteelliset aamiaissumpit pärskeinä pitkin pöytää. Päivän Hesari tiesi taloussivuillaan kertoa teollisuusministeri Mauri Pekkarisen selvittävän Stora Enson Kemijärven tehtaan kannattavuutta. Perusteluiksi selvitykselle nimettömäksi jäänyt toimittaja tarjosi kahta asiaa: "Suomen valtio on Stora Enson huomattava osakas, ja Lappi keskustapuolueen vankkaa tukialuetta."

Mitä ihmettä Suomen Keskusta rp:n kannatuskäppyröillä on tekemistä kyseisen selvityksen kanssa? Lähteekö Helsingin Sanomien toimitus siitä oletuksesta, että ministerin ainoa motiivi tehdä koskaan mitään on kannatuksen laskun pelkääminen? Kuitenkin kauppa- ja teollisuusministerin tehtäviin kuuluu valtion omistajapolitiikasta huolehtiminen KTM:n hallinnonalaan kuuluvissa valtion osakkuusyhtiöissä. Onko liian vaikea uskoa, että ministeri hoitaa lain hänelle määräämiä tehtäviä?

Olen tottunut laatulehtiä lukiessa siihen, että uutiset tarjoavat faktoja ja pelkkiä faktoja. Jos toimittajilla tai toimituskunnalla on mielipiteitä jostakin poliitikkojen tekemisistä, niin niitä voi lukijoille tarjoilla erillisissä kommenttiosioissa. On lukijoiden harhauttamista ujuttaa henkilökohtaisia antipatioita uutisteksteihin.

Helsingin Sanomat tuntuu muutenkin viime aikoina lähentyneen toimituspolitiikassaan keltaista lehdistöä. Lähes joka uutiseen lisätään sivuun toimittajan oma näkemys, aivan kuin lukijan omaan kykyyn erotella politiikan sanomisia teoista ei luotettaisi. Samalla mielipiteiden tulee olla mahdollisimman kärkeviä. Loka myy.

Mielessä herää väkisinkin kysymys - onko Suomeen syntymässä jo kolmas iltapäivälehti?

P.S. Samassa tekstissä Helsingin Sanomat tulee tölväisseeksi muitakin kuin ministeri Pekkarista. Jos Pekkarinen tarttuu Kemijärven tilanteeseen siksi, että Keskustalla on Lapissa korkea kannatus, niin tulisiko samalla logiikalla päätellä, että kaikkien muiden puolueiden edustajat olisivat vain levitelleet käsiään?

141-neuvottelut

2007-10-23T14:22:00.000+03:00

Maatalouspolitiikka puhuttaa taas. Suomen kansallisen 141-tuen jatkosta neuvotellaan komission kanssa tulevien viikkojen aikana. Unionin uudistussopimuksen muokkaamisen aikana esitettiin Suomessa puheenvuoroja, joissa vaadittiin 141-neuvottelujen kytkemistä yhteen muiden EU-asioiden kanssa; erityisesti vaadittiin vaikeuttamaan uudistussopimuksen ratifiointia Suomessa.

Vaatimukset ovat ymmärrettäviä - jo sokerijuurikkaan viljelyn tukipäätös vain muutamia viikkoja aiemmin koetteli vakavasti suomalaisten oikeustajua. On vaikea ymmärtää, miksi sokerin tuotantoaan lähes 40% leikannut Suomi laitettiin samalle viivalle tuotantoaan kasvattaneiden Saksan ja Ranskan kanssa.

Nyt pelätäänkin sitä, että maanviljely muuttuu kannattamattomaksi koko Etelä-Suomessa. Neuvottelujen koplaaminen jonkin toisen EU-asian yhteyteen olisi suomalaiselle maataloudelle kuitenkin huonoin mahdollinen ratkaisu. Vaikeuttamalla vaikkapa uudistussopimuksen voimaanastumista saisimme myös suuret jäsenmaat kiinnittämään huomiota Suomen liittymissopimuksessa olevaan omalaatuiseen, vaikkakin välttämättömään ratkaisuun maksaa eteläisen Suomen maataloustuottajille ylimääräistä tukea.

Tällä hetkellä neuvottelemme vain komission kanssa, joka perinteisesti on ollut melko ymmärtäväinen Suomen pohjoisesta sijainnista aiheutuvia ylimääräisiä ongelmia kohtaan. Mikäli tuomme koplaamalla neuvotteluihin osapuoliksi komission ohella myös muut jäsenmaat, niin voimme olla varmoja siitä että joudumme kamppailemaan muidenkin kuin Ruotsin ja Tanskan lobbausta vastaan. Esimerkiksi Iso-Britannia, vaikutusvallaltaan erityisen suuri maa unionissa, on perinteisesti vastustanut kaikkia kansallisia maataloustukia.

Edustajistovaalit lähestyvät!!!

2007-10-22T23:22:00.000+03:00

Edustajistovaalien ehdokasasettelu on päättynyt. Keskustaopiskelijat on kasvattanut ehdokasmääräänsä jälleen kerran ja tavoitteena onkin, että keskustalaisten edaattorien määrä kasvaa nykyisestään. Olemme valmistautuneet näihin vaaleihin hyvin ja pitkään. Talvella olimme mukana eduskuntavaalien kamppanjoinnissa ja se toimikin hyvänä harjoituksena tulevaan. Lisäksi KOL on järjestänyt hyvää ja ammattitaitoista koulutusta niin vaalipäälliköille, kuin itse ehdokkaillekkin.

Liittotoimiston lähettämästä materiaaliavusta on myös hyvä ottaa kaikki mahdollinen irti. Oma henkilökohtainen suosikkini on tietenkin vanhat kunnon KOL-pastillit. Näillä karkeilla jokainen potentiaalinen äänestäjä saa suunsa makeaksi. Kuitenkaan en luota täysin pastillien voimaan, sillä minulla ei ole tarpeeksi kavereita joiden äänillä pääsisin OYY:n edustajistoon, vaan on tukeuduttava siihen tuttuun ja turvalliseen argumentaatiokykyyn – niin ja tietenkin kykyyn ymmärtää yhteisiä asioita. Jos saisin tuolla metsällä kulkiessani Tapiolta lupauksen siitä, että olen edaattori OYY:n edustajistossa vuonna 2008, valloittaisin vaikka oululaisten uuden saaren...

Mikä tosiasiassa sitten vaikuttaa kanssaopiskelijan äänestyspäätökseen? Tai siis niiden n.30% äänestyspäätökseen. Ovatko ylioppilaskuntien edustajistovaalit sittenkin vain kaverivaalit, joissa pääsevät läpi ne joilla on paljon kavereita? Poliittisella kannalla ei siis olisi mitään merkitystä ja olisi ollut sama lähteä vaaleihin oman killan listalta.

Äänestyspäätökseen voi vaikuttaa esimerkiksi SYL:n laatima vaalikone, johon ehdokkaat saavat antaa ilmi omat näkemyksensä yhteisistä, sekä paikallisista kysymyksistä. Tein vertailua pienellä otannalla omien eli kepulaisten joukossa ja huomasin, että meitä on todellakin moneksi. Osa puoltaa jäsenmaksun automaatiota ja osa ei. Osalle opintotuen kehittäminen on asumislisää ja osalle indeksikorotusta. Toisille sopii 16 vuoden ikäraja kunnallisvaaleissa toisille ei. Hei! Mitä tekemistä tuolla on ylioppilaskuntien edunvalvonnan kanssa? No eikait siinä.

Hyvää vaalienalusaikaa kaikille tasapuolisesti! Vielä kun nähtäisiin se, että yliopistoilla jaetaan hernekeittoa ja kuumia makkaroita. Olisivathan ne opiskelijat tyytyväisiä - eikä tarvitsisi purnata sillä hetkellä mistään.

Vaasan alue- ja kuntaseminaari

2007-10-16T09:13:00.000+03:00

Viikonloppuna olin Vaasan keskustaopiskelijoiden ja KOL:n järjestämässä alue- ja kuntaseminaarissa, jossa oli mielenkiintoisena puhujana Vaasan yliopiston tutkija Hannu Katajamäki, joka puhui laadun ja uskalluksen maaseudusta. Hän näki yhteiskunnan menestyksen perustana nimenomaan moninaisuuden ja sen, ettei Suomen kaltainen yhteiskunta voi kääntää selkäänsä omalle maantieteelleen eikä menestystarinansa tuottaneille kehityskuluille.

Myös aluekehityksen suuret suunnat puhuttelivat. Maatalous on Suomessa keskittymässä yhä enemmän Etelä- ja Länsi-Suomeen, joka osaltaan luo muutospaineita maan muille maaseutualueille. Harvaanasuttu maaseutu taistelee olemassaolostaan ja viimeisistä palveluista samalla kun ydinmaaseutualueet suurten kaupunkien liepeillä imevät yhä enemmän väestöä palvelukapasiteettiaan kasvattaen.

Katajamäki korosti erityisesti, että maaseutua tarvitaan ja antoi esimerkkejä uuden maaseudun sisällöstä, johon kuuluu mm. monipuolinen maatalous, hajautettu bioenergiatuotanto, joustavat lähipalvelut ja työjärjestelyt ja maaseutukulttuuri toimeentulon tuojana.

Oli ilo kuunnella Katajamäkeä ja hänen tieteellistä näkemystään maaseudusta, jota tulee kehittää yhteiskunnan muuttuessa ja joka ennen kaikkea tulee nähdä mahdollisuutena.

Eija Heinola

Uusi Suomi on palannut

2007-10-12T00:34:00.000+03:00

Uusi Suomi ( www.uusisuomi.fi ) on taas täällä. Niklas Herlin on nostanut Uuden Suomen takaisin suomalaisen median kentälle - tosin verkkolehtenä. Mielestäni on mielenkiintoista seurata, miten Uusi Suomi lähtee kehittymään. On enemmän kuin hyvä, että Uusi Suomi haastaa suuret mediatalot. Toivon, että se tulee tarjoamaan aidon vaihtoehdon nykyiselle poliittiselle keskustelulle ja tiedonvälitykselle. Tutkimusten mukaan suomalainen mediakenttä on kansainvälisestikin vertailtuna sangen keskittynyttä. Mielestäni keskittyneisyyden kasvaminen ei ole jo sananvapauden ja tiedonvälityksenkään vuoksi millään tavalla kannatettavaa.

On ollut mielenkiintoista seurata, mitä asioita keskiviikkona toimintansa aloittanut Uusi Suomi on kirjoituksissaan nostanut esille. SDP sai heti osansa ja sai kuulla jo uudet johtajaehdokkaansa Jari Tervon suusta. Jukka Relander taas ruotii Kokoomuksen ja tehyn suhdetta. Uusi Suomi korostaa olevansa poliittisesti sitoutumaton. Saa nähdä miten se onnistuu. Pääkirjoitusten linjaukset voivat ehkä paljastaa jotain, mutta toisaalta lehdellä on niin paljon erilaisia kirjoittajia, että se tuskin on ongelma. Jokaisella kirjoittajalla on tietysti mielipiteensä, jotka varmasti tulevat näkymään.

Tärkeä osa verkkolehteä on myös uutistoimitus. Se vaikuttaa ainakin ensi näkemältä toimivan: uutisia on eri aihepiireistä runsaasti. Blogit ovat kuitenkin ehdottamasti mielenkiintoisin osa. Toivottavasti ne luovat keskustelua myös aihepiireistä, joita ei maassamme aina huomata.

Terveisiä Euroopan sydämestä: Koulutuspolitiikkaa kovaa ja korkealta!

2007-09-28T10:42:00.001+03:00

Kaikki yliopistot yksityisiksi, koulutus maksulliseksi kokonaisuudessaan, opiskelijoiden kustannettavaksi myös tieteen tekemisen kulut. Opiskelijoille vapaus valita, oikeus päättää Kaikesta: kenen kursseille osallistut, mitä kursseja ylipäätään käyt, mitä kirjoja luet.

Miltäs kuulostaa?

Osallistuin 20-23.9. Brysselissä pidettyyn Euroopan Liberaalinuorten (LYMEC) alaiseen opiskelijaverkoston (European Liberal Student Network ELSN) seminaariin, jonka aiheena oli Enlarging the EU to the East – where are the boarders of the EU profit from its geographical enlargement? – Student perspectives.

Loppujen lopuksi seminaarin sisältö ei lainkaan vastannut yllä olevaa otsikkoa vaan koski lähinnä eurooppalaista korkeakoulupolitiikkaa. Keskustelun keskiöön nousivat kysymykset yliopistojen yksityistämisestä, opintojen maksullisuus ja ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys, joista kahta ensimmäistä pääasiassa kannatettiin ja viimeistä vastustettiin.

Keskusta kuuluu Eurooppa-tasolla liberaaliryhmään, mikä on melko hämmentävää, mutta parempaakaan viiteryhmää ei toistaiseksi ole löytynyt. Itse tunsin itseni hetkittäin lähes tulkoon sosialistiksi tuossa seurassa, vaikka keskustalaisittain koen olevani liberaalimmasta päästä. (Jos nyt tässä yhteydessä tällaisen jaottelun sallitte).

Vaikka tukka välillä olikin nousta pystyyn, niin seminaari oli kaikin puolin onnistunut. Oli virkistävää kuulla erilaisia mielipiteitä, keskustella eri maiden koulutusjärjestelmistä ja opiskelijoiden ongelmista. Huolimatta Bolognan prosessista koulutusjärjestelmät ovat aika erilaisia, hankalasti vertailtavia ja opintoja on vaikea hyväksi lukea toisessa korkeakoulussa. Matkaa opiskelijoiden vapaaseen liikkuvuuteen on vielä paljon jäljellä.

Kuulimme myös esitelmän entisten kommunististen maiden korkeakoulujen kehityskaaresta 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään. Joukossamme oli myös jonkin verran opiskelijoita ko. maista kuten Puolasta, Romaniasta ja entisestä DDR:stä. Neuvostoliitto ja kommunismi ovat tuntuneet itsestä jotenkin todella kaukaiselta asialta, vaikka toki muistankin uutiskuvat panssarivaunujen päällä seisovasta Jeltsinistä. Nyt jotenkin todella kolahti, että eipä siitä niin kauan ole, kun samanikäiset nuoret kertoivat, miltä tuntui saada elämänsä ensimmäinen appelsiini joskus jouluna.

Seminaari oli samalla myös European Liberal Student Networkin ensimmäinen tapaaminen ja puhuimme myös siitä, miten voimme tehdä enemmän yhteistyötä opiskelijoiden hyväksi EU:ssa. Verkoston tarkoituksena on vaihtaa ideoita ja pitää huoli siitä, että olemme ajantasalla siitä, mitä koulutuspolitiikassa tapahtuu eri maissa ja EU-tasolla. Verkoston on tarkoitus järjestää tapaamisia ehkä kerran vuodessa ja toteuttaa mahdollisesti yhteisiä kampanjoita, joihin tosin ei ole pakko osallistua, mikä on erityisesti meidän suomalaisten kannalta keskeinen pointti. En nimittäin pitäisi mitenkään epätodennäköisenä, että kampanjat saattavat olla sen sisältöisiä, ettemme niitä voisi Suomessa allekirjoittaa.

Pidin seminaarissa esitelmän Suomen koulutusjärjestelmästä ja opiskelijapolitiikasta. Yleisö huokaili kateellisina ja kyselivät keskimääräistä veroprosenttiamme. Totesin vain rauhallisesti, että juuri eilenhän te vastustitte kaikkea tällaista. Esitelmäni herätti huomattavan paljon kiinnostusta ja lisäkysymyksiä ja erityisesti YTHS-järjestelmää ihmeteltiin. Ja näin edarivaalien alla lienee syytä mainita myös siitä, että noin 20 %:n edustajistovaaliprosenttiamme pidettiin ihan hyvänä..(:

Seminaariväki oli todella mukavaa ja meille syntyi lyhyessä ajassa harvinaisen hyvä yhteishenki ja facebook täyttyikin reissun jälkeen ”ystäväpyynnöistä”. On mukava saada kontakteja eri maihin ja ajattelin, että jonkinlaista kahdenvälistä yhteistyötäkin voisi tehdä: aloittaa vaikka tutulla ja turvallisella tasolla ja mennä tukolaisten jengin kanssa Ruotsiin tapaamaan kollegoita. (:

Seminaarissa oli hauska huomata, miten kaikki kliseet oikeasti vain ovat totta, niin kuin esimerkiksi se, että pohjoismaalaiset vaan lyöttäytyvät yhteen heti tilaisuuden tullen ja eteläeurooppalaiset tulistuvat puhuessaan... ja saksalaiset ja suomalaiset ovat aina aikataulussa. Suosittelen kaikille vastaaviin tapahtumiin lähtemistä. Siellä vasta todella tajuaa, että EU tässä ja nyt ja iso osa elämäämme ja meidän vain täytyy selvittää itsellemme sen kiekurat, eikä kielitaidon ylläpitäminen ja laajentaminenkaan pahitteeksi ole. Europarlamentaarikko Hannu Takkulan sanoin: EU ei ole hyvä asia, EU ei ole paha asia vaan EU on tosiasia. ”The globe is changing, what about you?” (Lymecin juliste)

Hanna Saarni
Turun Keskustaopiskelijat pj
KOL:n liittohallituksen varajäsen

Lisätietoja:
Lymecista: www.lymec.org
KOL:n koulutuspolitiikasta: www.kol.fi
ELSN: toistaiseksi minulta

Varför måste jag tala svenska?

2007-09-24T16:45:00.000+03:00

Istuin elokuun puolessa välissä Tukholmassa Pohjoismaiden Keskustanuorten (NCF - Nordiska Centerungdomens Förbund) kokouksessa edustamassa Keskustaopiskelijoita. Tuijotin hiljaa puheenjohtajaa ymmärtämättä, mistä puhuttiin. Hävetti. Sehän oli ruotsia. Kieltä, jota olen opiskellut - vieläpä kohtalaisella menestyksellä - kuuden vuoden ajan. En kuitenkaan ole aikaisemmin joutunut tilanteeseen, jossa minun olisi ollut pakko - käyttää ruotsia. Se näkyi.

Turvautuessani tulkkaajan apuun kerta toisensa jälkeen jäin miettimään, mihin katosivat ne sadat tunnit, joita olen ruotsin opiskeluun käyttänyt. Englannin kanssa pärjään kyllä hyvin. Syykin on selvä: media on TV:n ja Internetin johdolla täynnä englantia. On todellinen onni, ettei Suomessa ole seurattu usean muun maan tietä dupattujen ohjelmien karuun maailmaan, vaan saamme nauttia tekstityksestä ja kuulla puhuttuna eri kieliä. Valitettavan usein kieli on kuitenkin juuri englanti, eikä esimerkiksi ruotsi tai saksa.

Tuskaillessani kieliongelmien kanssa eräs delegaatiomme jäsen sanoi jotain erittäin oleellista: "miksi kaiken pitäisi aina olla englanniksi?" Ehkäpä meidän olisi syytä nostaa ruotsinkieli suomen ja englannin veroiseen asemaan kaksikielisessä kotimaassamme. En kannata pakkoruotsin palauttamista ylioppilaskirjoituksiin - kaikki eivät vain ole kieli-ihmisiä ja se on syytä ymmärtää myös lukioissa. Sen sijaan esitän kysymyksen: tulisiko ruotsin näkyä nykyistä enemmän valtamedioissamme? Jos törmäisimme joka päivä ruotsinkieleen ja suomenruotsalaiseen kulttuuriin, emme varmasti kokisi niitä yhtä kaukaisiksi kuin nykyään tuntuu.

En itse vielä edes lukiolaisena ymmärtänyt, miksi juuri minun on opiskeltava ruotsia. Mutta juuri sillä hetkellä, kun istuin siinä tukholmalaisessa kokoushuoneessa se valkeni minulle. Meidän maailmamme muuttuu joka päivä kansainvälisemmäksi, ja me olemme turvattomia siinä maailmassa, jos emme pysty hallitsemaan edes omaa kulttuuriamme ja historiaamme. Asetankin itselleni haasteen, johon toivon mahdollisimman monen osallistuvan: parantakaamme ymmärrystämme ja osaamistamme toisesta kotimaisesta!

Tuomas Paasonen
Otaniemen Keskustaopiskelijoiden pääsihteeri
tuomas.paasonen@keskustaopiskelijat.fi