perjantai 12. helmikuuta 2010

Kenen arvoja toteutamme?

Kärjistäen sanoen yhteiskunta on muuttunut palveluiden tavarataloksi, jossa asiakas valitsee maksukykynsä mukaan tuotteita, joita hän tarvitsee. Yhteiskunnan eri portailla ei puhuta enää lähimmäisestä, ihmisestä tai kansalaisesta vaan asiakkaasta. Objektista, joka kuluttaa. Asiakkuusajattelu tuntuu läpäisseen yhteiskunnan kaikki tahot niin kouluopetuksesta terveyskeskusasiointiin. Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet ja ne tuntuvat pohjautuvan paljolti markkinoiden arvoille. Mitä on tapahtunut yhteiskunnan arvoille, jotka ovat asettaneet kansalaiset itse, eli me? Eikö kansalaisten tulisi olla yhteiskunnan arvojohtajia?

Politiikassa on aika toteuttaa ihmisille tärkeitä arvoja. Moni jakaa samat perusarvot hyvästä terveydestä, perheestä ja lähimmäisistä sekä työstä. Perusarvojen lisäksi on muita arvoja, joissa jokaisella on omat painotuksensa. Mielestäni yhteiskunnassa tulisi toteuttaa näiden arvojen pohjalta politiikkaa. Mutta kuka ottaa arvojohtajan roolin, joka näyttäisi nyt kuuluvan markkinataloudelle? Olisiko aika toteuttaa myös muita arvoja kuin taloudellista menestystä mittaavia arvoja, sillä pahoinvointi on lisääntynyt, vaikka taloudellisesti olemme eläneet ennen taantumaa paksuja aikoja. Taloudelliset arvot ja pehmeät arvot eivät sulje toisiaan pois, ne lähinnä täydentävät toisiaan. En usko, että yksikään ihminen jaksaa työskennellä vain rahan vuoksi. Uskon, että siihen tarvitaan paljon muutakin.

Haluammeko toteuttaa markkinoiden syöttämiä arvoja, vai meille kansalaisille tärkeitä arvoja? Yhteiskunnan on aika ottaa arvojohtajan rooli. Eikö poliitikkojen tule toimia tässä asiassa portinvartijoina?

Ei kommentteja: