Monissa kunnissa talouden taantuman vaikutukset ovat heijastuneet ikävällä tavalla kuntien alku-ja perusopetukseen. Siinä missä esimerkiksi taito- ja taideaineiden merkitys on tullut esille yhä selvemmin, leikkaukset ovat kohdistuneet juuri opetustoimeen harmittavan usein. Näissä tilanteissa on herännyt kysymys, eikö kunta voisi karsia hetkellisesti muista, perusoikeuksien kannalta toissijaisista palveluista, kuten puistojen ylläpitämisestä tai kulttuuritoimesta. On jouduttu tekemään vaikeita arvovalintoja ja valitsemaan joskus kahdesta pahasta vähemmän paha vaihtoehto.

Tällaisina taloudellisesti vaikeinakaan aikoina kuntien ei olisi syytä unohtaa lasten aamu- ja iltapäiväkerhotoimintaa, jonka järjestämiskustannuksiin kunnat saavat haettaessa myös valtionosuutta. Ja mikäli toimintaan liittyy joitakin erityiskustannuksia, kunnat voivat periä kohtuullisia osallistumismaksuja. Lamaa muistuttavina aikoina kansalaisjärjestöjen ja muiden vapaaehtoistahojen kanssa tehty yhteistyö voi tuottaa helpotusta ihmisten perusarjen pyörittämiseen. On tärkeä huomioida, että aamu-ja iltapäivätoimintaa voivat järjestää myös koulun ulkopuoliset tahot koulun tiloisssa. Kunnat päättävät itse, kuka toiminnan toteuttaa, tekevätkö ne sen yksin vai yhteisesti toisen kunnan kanssa, vai hankitaanko palveluita järjestöiltä tai yhdistyksiltä. Kunnat hoitavat tiloihin ja korvauksiin liittyvät kysymykset ja voivat tukea järjestöjen vastuuhenkilöitä. Lukuisat kokemukset ovat osoittaneet tällaisen yhteistyön korvaamattoman merkityksen. Myöskään seurakunnan taholta tulevaa tukea ei pidä sivuuttaa. Toisiamme tukien selviämme vaikeista ajoista paremmin. Sen hyvän, minkä minä saan osakseni, voin laittaa kiertämään hyvänä jollekin toiselle. Näin hyvähenkinen ilmapiiri saa sijansa ja on alustana myös hyvälle päätöksenteolle.

Laura Kallio
Keskustaopiskelijoiden liittohallitus

Poliittisen humanismin julistus

* Ihmisellä on VASTUU itsestään, lähimmäisestään ja luonnosta

* Ihmisellä on OIKEUS toimia ihanteidensa edistämiseksi

* YHTEISÖJEN tehtävä on tukea jokaista tavoitteissaan


Tuomas Paasonen ja Markus Ylimaa

Tulevaisuuden sivistys alkiolaista sivistystä?

Tieto on tullut yhä kiinteämmin osaksi ihmisen varallisuutta. Nykyisin sitä hankitaan koulutuksen muodossa lapsesta aikuiseksi, ja vielä senkin jälkeen. Tämä sen vuoksi, että koulutuksen merkitys on vahvistunut yhteiskunnassamme. Koulutustarpeet ovat lisääntyneet,mitä kuvaa osaltaan esimerkiksi se, että kulutuselektorniikkaan liittyvän tiedon puoliintumisaika on tätä nykyä vain parisen vuotta. Tietotulva pakahduttaa myös eri oppilaitosten opetussuunnitelmia, ja jos väljyyttä jonnekin jääkin, oppikirjat ja -materiaalit täydentävät sitä tehokkaasti. Kaikki kunnia opetussuunnitelmien laatijoille, jotka metsästävät spesiaalitiedon viidakossa kontrollin lankoja. Konsensusta oleellisesta joudutaan varmasti usein hakemaan, ja miettimään, millainen tieto lisää viisautta ja sitä kautta sivistystä.

Liittäisin tähän keskusteluun kysymyksen ensinnäkin niistä arvoista, joiden mukaan me haluamme suomalaista koulutuspolitiikkaa suunnata. Alkiolaisen ihanteen mukaan yhteiskunnallinen tasa-arvo lähtee koulutuksen tasa-arvosta. Koulutuspolitiikkaan liittyvällä arvokeskustelulla tulee olla paikkansa sekä kansallisella, Euroopan laajuisella että myös globaalilla tasolla. Miten tekninen, ekologinen ja sosiaalinen näkökulma saataisiin myös koulutuskeskustelussa synteesiin? Ajallisesti näiden näkökulmien olisi tärkeä kuulua jo perusopetuksen kivijalkaan. Onko maksuton koulutus meidän tavoitteemme, kuten YK:n yleissopimuksessa on linjattu, vai onko koulutus tuote, jota voi hyödyntää rahallista korvausta vastaan? Keskustelu koulutuksen maksuttomuudesta on käynyt kuumana nyt yliopistolakiuudistuksen yhteydessä. Sen on nostanut ansiokkaasti esille ja omaksi vaaliteemakseen myös Suomen ylioppilaskuntien liitto näiden eurovaalien alla.

Lissabonin strategian yhteydessä oleva koulutuspolitiikkaa linjaava työohjelma on ollut vaikuttamassa kansallisiin suuntaviivoihin jo vähän aikaa. Onnea on ollut pelissä, ja koulutuksen maksuttomuudesta Euroopan parlamentissa pidetyt äänestykset ovat menneet ainakin toistaiseksi nurin. EU:ssa vain pieni vähemmistö puolustaa pohjoismaisen mallin mukaista maksuttomuutta, ja sen vuoksi tähän ei liity jatkossakaan pyhää koskemattomuutta. Vaikka maksuttoman koulutuksen toteuttaminen ei ole realistista koko EU:n alueella, kannustan tulevia meppejä pitämään tässäkin puoliamme. Ylpeytemme aihe olkoon se,että harvalla EU-maalla on näin hyvin pullat uunissa.

Millaisten rakenteiden kautta hyvää koulutuspolitiikkaa voidaan toteuttaa jatkossa? Jos esimerkiksi yliopistokoulutus valjastettaisiin parantamaan välittömästi vain viennin kilpailukykyä tai työntekijöiden osaamistasoa, säilyisivätkö luovat innovaatiot enää olemassa? On hyvä tunnustaa myös teoreettisen tutkimuksen periaatteellinen merkitys nopeasti muuttuvassa maailmassa. Ehkä sivistysyliopiston on paras hengittää tulevaisuudessakin omilla keuhkoillaan.
Voisi myös kysyä, tarvitseeko Suomi kahdentasoista ammattisivistystä tulevaisuudessa? Yhteiskunnan rakennemuutos tulee heijastumaan vahvasti myös koulutuspoliittiselle sektorille, ja ammatillinen osaaminen tulee kyllä korostumaan nykyistä selvemmin. Mutta opiskelijamäärät ovat laskussa. Eurooppalaisesta vertailusta voisi myös sanoa, että meillä ammattikorkeakoulujen alajakauma on suppea, mutta kenttä on poikkeuksellisen tiheä. Euroopan laajuisessa vertailussa huomionarvoista on ammattikorkeaopiskelijoiden kohdalla sekin, että muodollisesti korkeakoulutusta vastaamattomassa ammattiasemassa olevien osuus on vertailussa kaikkein suurin. Uudelleenarviontia myös kahta korkeakoulukenttää käsittävästä duaalimallista soisi tehtävän esimerkiksi näistä syistä rohkeammin.


Tulevassa koulutusajattelussa oppijan omaehtoisuus, ikärajattomuus ja oppiaineita yhdistävät näkökulmat saisivat minusta tulla vahvistumaan. Palaan vielä arvoihin. Ehkä yksi vaativimmista -ja keskeisimmistä- haasteista liittyy globaaleihin ongelmiin, kuten elinympäristömme säilymiseen. Tämän ajan aikalainen on perinyt taukoamattoman talouskasvun ideologian, mutta on sanottava ettei se ole kovin vastuullista kasvatusta meidän jälkipolvillemme. Omaan osaamiseemme liittyvää potentiaalia tarvitaan erityisesti siihen, millä tavoin tämä ideologia saadaan kulkemaan rintarinnan kestävän kehityksen aatteen kanssa.
Kansainvälistyvä Suomi jakaa edelleen yhteisen huolen ympäristöasoista ja hyvinvoinnin tasaisemmasta jakaantumisesta maanosien kesken. Alkio kiteyttää minusta sivistyksen tarkoituksen osuvasti: ”Sen tehtäviin ei kuulu kehittää ihmisen mukavuusvaatimuksia rajattomiin, vaan kehittää ihmisen kykyjä kaikilla niillä aloilla, missä ihminen pyrkii siveelliseen vapauteen ja luonnonherraksi sekä poistamaan niitä taipumuksia ja ajatustapoja, jotka edistävät ihmiskunnan alentumista ja rappeutumista”.

Urhoutta on ajatella asioita uudesta näkökulmasta

Suomi on ainutlaatuinen jääkiekkomaa. Pelit ovat tiukkoja vastustajasta riippumatta. Taitoa ja kokemusta riittää kyllä. Maailmanmestaruuksia on vain yksi, mutta mitallisijoja on lukuisista arvokisoista. Kuitenkin suomalaisilla tuntuu olevan jatkuvasti ongelmia sellaistenkin joukkueiden kanssa, joita muut jääkiekon suurmaat vievät mennen tullen.

Hyväkin juokkue turhautuu, jos onnistumisia ei tule. Tämä on tuttua paitsi jääkiekossa myös politiikassa. Siinä missä leijona jämähtää kerta toisensa jälkeen keskialueen sumppuun, lukee keskustalainen kerta toisensa jälkeen alle 20% gallup-lukuja. Silloin tarvitaan pelitaktiikan vaihtoa. Uusia ketjuja ja kikkoja on kokeiltava niin monta kertaa, että tuloksia syntyy.

Keskusta on uudistanut kasvojaan aktiivisesti kuntavaalien jälkeen. Eurovaaleihin lähdetään vahvasti erilaisella kamppanjalla kuin edellisissä vaaleissa. Vaikka monet mediat ovat ilkkuneet Kekkosen imagolla ratsastavaa kamppanjaa, on siinä paljon sitä, mitä jäsenet ovat puolueelta odottaneet jo pitkään. Aatetta kirkastetaan ja esille tuodaan niitä onnistumisia, joita Keskusta on puolueena saanut aikaan.

Kamppanja on ollut ainakin toistaiseksi varsin onnistunut. Keskusta on taas Suomen puhutuin puolue. Ainoastaan Perussuomalaisten Timo Soini on välistä rikkonut Keskustan hallitsemaa vaalikeskustelua. Tällä kertaa Soini ei ole kuitenkaan pystynyt saamaan aiempien vuosien kaltaista sympatiaa osakseen. Perussuomalaisten menestys edellisissä vaaleissa alkaa näkyä siinä, ettei kansa koe heitä enää protestipuolueeksi, jolle kaikki on sallittua.

Oma lukunsa on kangertelevien ketjujen uudelleen organisointi. Näkyvä kamppanja on vain yksi osa työtä, joka Keskustalla on edessään. Paikallisosastoihin organisoitunut kenttäväki turhautuu nopeasti, jos tuloksia ei saada. Puolue tarvitsee Kerttu-verkoston kaltaisia liikkeitä, joissa samanhenkiset toimijat ympäri Suomen löytävät toisensa. Alueellisten rajojen mukaan järjestäytyminen tukee kuntapolitiikkaa – kaikkeen muuhun tarvitsemme kansallisia organisaatioita.

En halua hävittää kunnallisjärjestöjen ja piirien verkostoa. Niillä on edelleen tärkeä tehtävä vaalityössä. Ne tuntevat paikalliset tavat ja tietävät, missä vaaleja kannattaa tehdä. Tällä hetkellä ne kuitenkin kuluttavat ihmisiä loppuun myös vaalien välillä.

Uusista verkostoista puhutaan paljon. Nyt tarvitaan Kerttu-verkostolle kavereita myös käytännössä. Olen itse valmis lähtemään etujoukossa mukaan verkostoitumiseen – en kuitenkaan halua rajoittaa järjestöä sukupuolen vaan politiikan lohkojen mukaan. Siksipä jätänkin oman seuranhakuilmoitukseni tämän kirjotuksen päätteeksi:

Hei! Olen 23-vuotias keskustaopiskelija ja etsin samanhenkistä seuraa perustamaan kanssani kansallista Keskusta-järjestöä. Sinulta toivon aitoa tahtoa edistää keskusta-aatetta, kiinnostusta ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, sosiaalipolitiikkaan tai tietoyhteiskunta-asiohin sekä alle 30 vuoden ikää. Itse olen innostunut ohjelmatyöstä sekä loputtomista aatteellisista keskusteluista. Jos kiinnostuit jätä kommentti, niin ollaan yhteydessä. ;)

Kohti biotalouden aikakautta

Suomi on pinta-alaltaan suuri Pohjois-Euroopan maa, josta löytyy merkittävä määrä hyödynnettävissä olevia luonnonvaroja. Lisäksi täältä löyty korkeatasoista osaamista niiden hyödyntämiseen. Jotain on kuitenkin pahasti pielessä, kun Suomessa hyödynnettävistä luonnonvaroista vain 47 prosenttia ovat kotimaisia. Suomella ei ole taloudellisesti varaa näin kestämättättömään tilanteeseen, mikäli se haluaa pärjätä myös tulevina vuosikymmeninä. Tälläkin hetkellä Suomen ainekierrosta kuitenkin hieman yli puolet menee vientiin.

Onneksi tilanteeseen on kuitenkin herätty. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto, eli SITRA, luovutti huhtikuun alussa pääministeri Matti Vanhaselle asiantuntijaryhmän laatiman Kansallisen luonnonvarastrategian, joka tähtää suuren harppauksen ottamiseen luonnonvara-asioissa. Strategia pyrkii yhdistämään osaamis- ja resurssitalouden sekä kehittämään samanaikaisesti Suomen talouden kilpailukykyä ja lisäämään globaalia vastuuta. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että Suomi pyrkii ottamaan askelia kohti toimivaa biotaloutta ja materiaalitehokkuutta. Tavoitteena on löytää keinot luonnonvarojen mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön. Esimerkiksi raakapuulle pyritään löytämään paperin valmistuksen rinnalle muita jalostusmuotoja.

Biotalouden edistäminen on ensiarvoisen tärkeää myös Suomen alueellisen hyvinvoinnin kannalta. Suomi on suuri maa, jossa asuu vähän ihmisiä. Biotalouden raaka-aineet sijaitsevat kuitenkin tasaisesti koko maassa. Tämän johdosta koko Suomen asuttuna pitäminen on tärkeää, jotta luonnonvaroja pystyttäisiin täysimittaisesti hyödyntämään. Biotaloudessa piileekin kuihtuvien alueiden suuri mahdollisuus. Stretegiatyöryhmän keskustalainen jäsen Juha Kuisma sanoikin osuvasti, että tämä luonnonvarastrategia ottaa tärkeän askeleen kohti ympäristötaloustieteilijä Kyösti Pulliaisen esittämiä ajatuksia. Pulliainen on tullut kuuluisaksi luonnonvarojen hyödyntämisen ja tämän vauhdittaman aluetalouden puolestapuhujuna.

Luonnonvarastrategian idea ei ole kuitenkaan kuluttaa Suomen luonnonvaroja talouden nimissä loppuun. Sen ensisijainen tehtävä on yhdistää taloudellinen kannattavuus sekä kestävän kehityksen periaatteiden mukaan toimiminen. Tällaiselle toiminnalle on olemassa selkeä tilaus, sillä ihmiskunta on tullut erään tiensä päähän, kun niin talous kuin ympäristö voivat tällä hetkellä hyvin huonosti: vain yhteinen ratkaisu näihin kahteen ongelmaan on pitkällä tähtäimellä kestävä.

Strategiat on nyt laadittu ja juhlapuheet sen ympärillä pidetty. Pallo on siirtynyt politiikoille, joilla on mahdollisuus piirtää tulevan kehityksen ääriviivat. Suurin vastuu on päähallituspuolue Keskustalla, jonka ministerit johtavat salkkujensa ansiosta suomalaista luonnonvarapolitiikkaa. Onneksi puolue on herännyt aiheeseen, ja aiheesta kiinnostuneille keskustalaisille onkin kuluvan vuoden aikana luvassa mielenkiintoinen yllätys.

Lisätietoja SITRA:n kansallisesta luonnonvarastrategiasta voi lukea hankkeen omilta kotisivuilta

Helpotuksia perheellisten opiskelijoiden toimeentuloon

Hyppäsin melkein kattoon, kun luin tällä viikolla Opetusministeriön tiedotteen lasta huoltavien opiskelijoiden opintotuen parantamisesta. Työryhmän mukaan opiskelijaperheiden taloudellisia edellytyksiä päätoimiseen opiskeluun tulisi parantaa ottamalla käyttöön opintorahan huoltajakorotus.

Esityksen mukaan oikeus kuukausittaiseen opintorahan 145 euron huoltajakorotukseen olisi alle 18-vuotiaan lapsen opiskelevalla huoltajalla riippumatta lasten lukumäärästä. Se voitaisiin maksaa samansuuruisena opintotukeen oikeutetulle yksinhuoltajalle ja molemmalle lasta huoltavalle vanhemmalle. Työryhmän mielestä olisi lisäksi tarpeen analysoida SATA-komitean työhön liittyvän asumisen tuen uudistamisen yhteydessä mahdollisen uuden asumistukimallin vaikutuksia erikseen myös opiskelijalapsiperheiden asemaan.

Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) perhepoliittinen työryhmä on tukenut Suomen Ylioppilaskuntien liiton (SYL) asettamaa tavoitetta 145 euron kuukausittaisesta huoltajakorotuksesta opintorahaan. Lisäksi työryhmän mukaan perheellisillä opiskelijoilla tulisi olla mahdollisuus valita, kuuluvatko he opintotuen asumislisän vai yleisen asumistuen piiriin. Tällä hetkellähän lapsen saava opiskelija siirtyy opintotuen asumislisältä yleisen asumistuen piiriin, mikä käytännössä merkitsee usein asumiseen tarkoitetun tuen pienenemistä.
Lisäksi työryhmämme esittää, että perheellisten opiskelijoiden opintolainan enimmäismäärä nostetaan nykyisestä 300 eurosta 450 euroon. Kun perheeseen tulee lapsia, ovat myös elinkustannukset aivan erilaiset kuin yksinelävillä. Myös perheellisten verovähennysoikeus tulisi nostaa nykyisestä 30 prosentista 50 prosenttiin.

Olen oikein iloinen, että talouden taantumasta huolimatta näyttää olevan haluja parantaa perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa. Mikäli nuorten halutaan saavan lapsia jo opiskeluaikana, ovat tällaiset parannukset välttämättömiä. Toivottavasti saamme kannatusta myös muille perheellisten opiskelijoiden arkea helpottaville ajatuksillemme.

Hennamari Toiviainen

Perhepoliittisen työryhmän puheenjohtaja

Eurooppalaisen Suomen kansallinen tehtävä

”Suomen kansa tuntee syvästi, ettei se voi täyttää kansallista tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana.” Kyseinen lainaus ei ole Keijo Korhosen tai Paavo Väyrysen kynästä, vaan Svinhufvudin senaatin joulukuussa 1917 esittämästä Suomen itsenäisyysjulistuksesta. Suomessa itsenäisyysjulistus ei nauti Thomas Jeffersonin kirjoittaman Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen kaltaista taianomaista mainetta, mutta sen sanoma kantaa yhä näinä päivinä: Suomea vievät eteenpäin vapaat poliittiset olot sekä kansallinen itsetietoisuus.

Nämä Suomeen liitettävät arvot liittävät Suomen eurooppalaiseen kulttuuritraditioon. Tämän johdosta Suomen osallistuminen itsenäisten eurooppalaisten valtioiden yhteistyöhön on meille luonnollinen vaihtoehto. Euroopan unioni on mielenkiintoinen taho, joka mahdollistaa toisiaan monella tapaa muistuttavien valtioiden tehokkaan yhteistyön. Unioni ei ole kuitenkaan valtioliitto, mutta se on kuitenkin enemmän kuin pelkkä kansainvälinen järjestö. Tämän johdosta EU on suuri mahdollisuus myös Suomen kansallisen tehtävän toteuttamisessa.

Euroopan unioni tarjoaa mahdollisuuden ylikansalliseen politiikkaan, joka tukee myös Suomen kehitystä. Samalla Suomi pystyy kuitenkin harjoittamaan omista kansallisista lähtökohdistaan kumpuavaa politiikkaa. Tämä on tärkeää, sillä me tunnemme paremmin oman maamme erityispiirteet kuin ne kuuluisat Brysselin herrat. Läheisyysperiaatteen kunnioittamisesta tulee pitää unionia kehitettäessä huolta, sillä se mahdollistaa Euroopan monien omaleimaisten alueiden hyvinvoinnin.

Euroopan unionin idea on siis loistava. Tärkeää on kuitenkin pitää siitä huolta, että idea toteutuisi myös käytännössä. Meidän tuleekin pitää huolta siitä, että EU olisi kansallista tehtäväänsä toteuttavien ja vapaiden valtioiden yhteisö, josta kaikki sen jäsenvaltiot voisivat hyötyä. Tähän mennessä unionin historia on ollut menestyksekäs, vaikka se on aiheuttanut myös ikäviä lieveilmiöitä. Tähän johdosta unioniin tulee suhtautua terveen kriittisesti, sillä muuten se ei kehity jäsenvaltioita palvelevaan suuntaan.

Loppuun tekee mieli pohtia, mikä lopulta on Suomen ja muidenkin valtioiden kansallinen tehtävä? Mieleni tekisi vastata, että kyseinen kansallinen tehtävä olisi Keskustan poliittisten ohjelmien toteuttaminen. Vastaukseni on kieltämättä räikeää kotiinpäin vetämistä, mutta mielestäni Suomen kansallinen tehtävä on sen kaikkien kansalaisten henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Kaikille suomalaisille pitää lähtökohtiin katsomatta tarjota mahdollisuus tähän kaiken kattavaan hyvinvointiin. Ja tästähän se Keskusta ohjelmissaan puhuu.

Unettomuutta ei tarvitse medikalisoida

Puhelimet ja läppärit tekevät työstä kuin työstä sujuvaa ja tehokasta. Sen lisäksi ne tuovat työkultturiimme hämäryyttä rajanvetämisessä työn ja vapaa-ajan välillä. Oletuksena näyttää olevan se, että tehokkaan yhteiskunnan on toimittava 24 tuntia vuorokaudessa. Taantuman aikaan tilanne näyttää kärjistyneen vielä entisestään. Helsingin Sanomat raportoivat taannoin, miten joka kolmas suomalainen kärsii unettomuudesta vähintään kolmesti viikossa. Pitäisikö meidän alkaa kaivamaan ojia, jotta kehomme rasittuisi riittävästi rentoutuakseen, vai onko unettomuus ongelmallista?

Aktiivinen työmyyrä tai opiskelija voi vielä erehtyä luulemaan, että unesta voi nipistää pois vapaa-ajanvieton sijaan, jos työpäivä on vähän venähtänyt. Tämä kuitenkin veroitetaan kortisolitasossa, joka kohoaa stressaavan tilanteen pitkittyessä huomattavasti. Sillä voi olla jopa korjaantumattomia vaikutuksia ihmisen elimistölle ja esimerkiksi tiedonkäsittelyyn liittyville taidoille. Unettomuuden on todettu heikentävän muistisuorituksia ja terveydentilaa sekä altistavan myös riskikäyttäytymiselle. Pitkittyessään se rasittaa myös sydäntä ja lihottaa, jos ihminen ei nuku säännöllisesti. Tämän kansantaudiksi sanotun ongelman vaikutukset voivat olla siis kohtuuttomat, jollei kierrettä saada katkaistuksi. Herää kysymys, miten ilmiötä voitaisiin saada sitten haltuun.

Mielestäni yritysten ja muiden työyhteisöjen olisi tärkeä tiedostaa henkilöstön hyvinvoinnin tilaa jatkuvan seurannan avulla. Huomiota pitäisi kiinnittää enemmän myös työpäivien kestoon ja ajoitukseen. Onko tämä ihmisen kokoista työtä? Sellaisen työn täytyy antaa ihmiselle aika palautua rasitteista ihan joka päivä. Työelämän rytmeissä on myönnettävä aina se tosiasia, että biologinen kello on ohjelmoinut ihmisen univalve-elämän sellaiseksi kuin se on. Pilkkopimeissäkin olosuhteissa ihmisen on todettu säilyttävän unirytminsä oikeastaan ennallaan.

Opiskelija tietää hyvin, kuinka toivotonta on koettaa löytää vireyden hallintakeinoja monologiselta luennolta. Vaikka väsymykseen liittyvät riskit ovat tässä tilanteessa vielä maksettavissa, työskentely esimerkiksi valverytmiämme vaihtelevalla liikennealalla voi koitua ihmisen kohtaloksi. Muita turvallisuuskriittisiä aloja ovat esimerkiksi lääkärin kliininen työ sekä kaupan ala. Tällaisia aloja varten olisi tarpeellista laatia erityisiä strategioita, jolla vireystilaa voitaisiin hallita tietoisemmin, vaikkapa sinänsä pienillä aikataulumuutoksilla. Yritysten tulee kiinnittää huomiota tällaisiin turvallisuustekijöihin, eikä jättää niiden huomioimista yksittäisen työntekijän harteille. Hänellä voi olla omasta takaa aineksia unettomuuden oravanpyörälle.
Unen häiriöitä ei saisikaan medikalisoida malttamatta kuunnella papereiden takaa myös ihmisen tarinaa. Opiskelijoiden unihäiriöiden syitä on etsitty kasaantuvista suorituspaineista vaikeuksiin henkilökohtaisessa elämässä. Voisin omasta kokemuksestani sanoa, että kuormittavuuden säätelemisessä itsetuntemus taitaa olla valttia. Aiemmat kokemukset suuntaavat pitkän aikavälinkin suunnittelua. Yleensä ottaen opiskelijan elämäntavoilla on varmasti valtaisa merkitys sille, millaista lepoa on luvassa. Liikunta myöhään illalla saa minut ainakin liian valppaaksi jättääkseni jo päivän puurrokset. Kehon rauhoittuminen voi viedä neljäkin tuntia kovan kuntoilun jälkeen.

Uni on lopulta aivan keskeinen osa terveyskäyttäytymistämme, ja nuorina me tarvitsemme sitä enemmän kuin koskaan myöhemmin. Jatkuvan suorittamisen on sitä paitsi arvioitu heikentävän älyllistä ajatteluamme. Ota siis tyyny allesi, ja armahda vihdoin kaikki aivojärjestelmät.Muuten uni tulee vaatimaan velkansa vielä takaisin kohtuuttomien korkojen kera. Sitten kaduttaa. Mutta se on jo myöhäistä.

Laura Kallio
teol. yo
Keskustaopiskelijaliitto

Aktiivisuuden arvosta ja merkityksestä

Vaikuttaminen ja nuorten poliittisuus on 2000-luvulla ollut taas nousussaan. Eikä ihme, sillä järjestöihin on helppo lähteä mukaan - sinut suorastaan imaistaan sisään, ja kohta huomaat olevasi mukana monessa muussakin. Näin minulle ainakin kävi. Usein kuitenkin olen huomannut törmääväni samoihin ihmisiin eri tilanteissa. Opiskelijapolitiikassa toimivien joukko on pieni, mutta tehokas.

Opiskelijat ovat kyllä kiinnostuneita järjestötoiminnasta, mutta ajan puute voi tulla esteeksi. Uusi yliopistolaki ja rakenteellinen kehittäminen uhkaavat ylioppilaskuntia ja ainejärjestöjä. Mitä lyhyemmän ajan opiskelija on korkeakoulussa, sitä parempi. Fakta kuitenkin on, että johtotehtävät ylioppilas- ja opiskelijakunnissa tai opiskelijajärjestöissä vievät aikaa. Tuskailen tunnollisuudessani, kun haluan suorittaa hyvin sekä luottamustoimeni että opintoni. Riittämättömyyden tunne on painaa.

Ani harvasta opiskelijajärjestössä toimimisesta saa palkkaa tai palkkiota, tai jos saa, sillä ei elä. Vuokra ja ruoka on aina maksettava. Mikäli taas ei opiskele tarpeeksi, ei opintotukeakaan tipu. Välillä tulee kyllä tuskainen tunne, että kannattaako tämä ollenkaan. Mitä tästä oikein saa?

Opiskelijapolitiikassa toimiminen ei ole vain osallistumista, vaan siitä oppii, jopa enemmän kuin miltään luennnolta. Konkreettiset kokemukset muun muassa johtamisesta ja taloushallinnosta mahdollistavat vastavalmistuneen pääsyn vastuullisempiin työtehtäviin. Opiskelijapolitiikasta ponnistetaan korkealle, niin yrityksen johtoon kuin ministeriksikin saakka. Ainoa konkreettinen asia on usein CV-merkintä, joka ei kuitenkaan ole järjestöissä toimimisen itsetarkoitus. Eikä kannata unohtaa sitä joukkoa ihmisiä, joihin tulee tutustumaan.

Moni joutuu lopettamaan osallistumisensa, kun huomaa, että KELAn tukikuukaudet loppuvat ja opinnot ovat vasta puolivälissä. Siinä vaiheessa on suorastaan pakko mennä töihin, ja opinnot hidastuvat jälleen. Aika opiskelijapolitiikassa ei ole kuitenkaan mennyt luuhaamiseen - emme me ole laiskoja. Eikö siksi olisi vähintä, että toimimistamme kaikkien opiskelijoiden eduksi arvostettaisiin edes sen verran, että saisimme ylimääräisiä opintotukikuukausia viedäksemme opintomme loppuun rauhassa?

Sitoutumattomuus on pop, poliittisuus not

Uusi vuosi, uudet kujeet ja nopeasti lähestyvät edustajistovaalit. Keväällä päästään äänestämään Itä-Suomen, Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston uuden ylioppilaskunnan edustajistoista. Muissa yliopistoissa vaalit käydään vasta syksyllä.

Ehdokashankinta käy kevään vaalipaikkakunnilla jo kuumimmillaan. Innokkaita ehdokkaaksi asettujia löytyy varmasti, mutta tietty poliittisuus saa aikaan lähinnä allergisia reaktioita. Kynnys asettua ehdolle on pieni, kunhan politiikasta ei puhuta mitään. Äänestäjien ajatus kulkee samoja raiteita. Jossain kohtaa ei enää kiinnitetä huomiota ihmisen taitoihin ja tietoihin vaan siihen, että on erehtynyt tunnustamaan todellisen minänsä.

Ainejärjestöjen listoille ehdokkaaksi asettuminen on helppoa. Tällöin profiloituu oman ainejärjestönsä ehdokkaana, omiensa puolustajana, eikä pahan poliittisen koneiston kätyrinä. Mutta politiikkaa se on sitoutumattomuuskin. Itse äänestäjänä asettaisin kyseenalaiseksi sitoutumattoman ryhmän takana seisomisen. Tällainen ryhmä saattaa koostua minkälaisista henkilöistä ja mielipiteistä tahansa. Yksi ääni sitoutumattomalle, on kuin arpalippu minkä tahansa aatesuunnan edustajalle. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että puoluepoliittisen ryhmän ehdokkuus ei sulje pois ainejärjestötaustaa tai halua toimia opiskelutovereidensa eduksi. Poliittisuus myös antaa esimakua ehdokkaan aatteista ja ajatuksista.

Sitoutumattomuus pätee ainoastaan opiskelijapolitiikassa. Sitoutumattomuus ei enää toimi suuressa maailmassa, jossa opiskelijoiden etuja voidaan parhaiten viedä eteenpäin niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla poliittisten ryhmien, puolueiden kautta.

Alussa ehkä ehdokashankinnan helppoutta liioiteltuna, sillä todellisuudessa oli ryhmä mikä tahansa kyseessä, saavat ehdokashankkijat varmasti kuulla kieltävän vastauksen jos toisenkin. Ihmisiltä puuttuu tahtoa, mielenkiintoa ja ennenkaikkea aikaa eikä kaikille ole edelleenkään selvinnyt se mikä ylioppilaskunta oikein on. Riippumatta välttämättä taidoista, rannalle vaalien jälkeen jää todellisia tehotykkejä, kun valituiksi saattavat tulla ne, joilla vain yksinkertaisesti on eniten kavereita.

Ehkä pessimistisenkin kirjoituksen jälkeen ei ole syytä vaipua epätoivoon, sillä meillä on vaalit voitettavana! Ilmiantakaa ystävänne vaalipaikkakunnilla, etsikää ne potentiaaliset ehdokkaat ja kampanjoikaa näkyvästi! Oiva tapa ja ajanviete on etsiä ehdokkaita Facebookista :)

Suomi tarvitsee keskustalaista talouspolitiikkaa

Maailmantalouden hidastuminen ulottaa itsensä omaa vakaata tahtiaan jokaiseen maailman maahan. Se aiheuttaa lomautuksia, työttömyyttä ja yleistä epävarmuuden tunnetta. Mieleen nousevat taas yhteiskuntaopin tunnilla opitut ihmisen perustarpeet: juoma, ruoka ja turvallisuus.

Pelko tulevasta näkyy joka päivä uutisissa. Toistaiseksi pahiten kärsineissä maissa kansa on jo noussut barrikaadeille. Islannin hallitus joutunee nöyrtymään ennen aikaisiin vaaleihin maan syöksyttyä ennätysvauhtia taloudellista alamäkeä. Latviassa korruptiosyytösten vauhdittamat mielenosoitukset ovat vaatineet samansuuntaisia toimia.

Suomessa hallitus vakuutteli vielä vuosi sitten, ettei alamäki tule juurikaan näkymään täällä. Vakuuttelut olivat paikallaan – riippuuhan talouden tila suurelta osin juuri siitä, miten itse näemme oman tulevaisuutemme. Hallitus todennäköisesti viivästytti laskukauden vaikutuksia kuukausilla antamalla optimistisia arvioita taluodestamme.

Optimististen arvioiden varjopuolena on kansalaisten jyrkemmät mielipiteet hallitusta kohtaan, kun se talous ei sitten pysynytkään vauhdikkaana. Tämä on jo nähtävissä Keskustan kannatusluvuissa. Koko syksyn laskussa olleet gallup-tulokset ovat tehneet viime aikoina uusia pohjanoteerauksia laskien jopa alle 20%:n.

Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin pieni hinta maksettavaksi hallitusvastuusta talouden alamäessä. Vahvoilla tukitoimilla keskustavetoinen hallitus voi kuitenkin tehdä paljon koko Suomen hyväksi. Väylähankkeilla, peruskorjauksilla ja uusilla rakennushankkeilla saadaan pidettyä yrityksiä pystyssä joka puolella maata.

Mikäli hallitus onnistuu pitämään Suomen reilusti pinnalla koko laskukauden ajan, ei puolueenkaan tilanne ole välttämättä enää vaalien 2011 alla yhtä huono. Suomi tarvitsee kolmannen tien talouspolitiikkaa nyt enemmän kuin vuosiin – sitä ei tässä maassa ilman eturyhmiä tarjoa kuin yksi puolue.