sunnuntai 30. marraskuuta 2008

Keskusta rakastaa perheitä ja opiskelijoita!

Keskustan puoluevaltuuskunnassa Järvenpäässä 29.-30.11. linjattiin kannanotossa puolueen keskeisiä tavoitteita sosiaaliturvan parantamiselle. Keskusta nosti kärkitavoitteekseen monia sekä opiskelijoiden että perheiden arkea edistäviä asioita. Opiskelijoiden ja nuorten aktiivinen ja pitkäjänteinen vaikuttamistyö puolueen sisällä on näin ollen tuottamassa näkyvää tulosta. On hienoa huomata, että nuoret todellakin saavat äänensä Keskustassa kuuluviin ja pystyvät vaikuttamaan aivan keskeisellä tavalla puolueen päätöksiin.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että Keskusta asetti sosiaaliturvan uudistukselle mm. seuraavia tavoitteita, joita olen oheen kommentoinut muutamalla lauseella.

  • Opintorahaan tehdään tuntuva huoltajakorotus

Perheelliset opiskelijat ovat yksi yhteiskuntamme köyhimpiä ryhmiä. Opiskelijat pelkäävät lapsen saamisesta aiheutuvaa taloudellista epävarmuutta ja ahdinkoa, joka on yhtenä keskeisenä taustatekijänä sille, että lapsien saaminen viivästyy. Tähän on nyt saatava muutos, sillä jopa 90 prosenttia opiskelijoista kertoo haluavansa lisää lapsia. Talous ei tietenkään ratkaise kaikkea, vaan lisäksi tarvitaan esimerkiksi joustavuutta päivähoidon järjestämiseen ja kurssien suorittamismahdollisuuksiin. Opintorahan huoltajakorotus olisi kuitenkin merkittävä yksittäinen uudistus.

  • Opintotuki ja sairauspäiväraha pitää yhteensovittaa järjestelmää kehittämällä

Tällä hetkellä opiskelijan täytyy lakkauttaa ensiksi opintotuki, jonka jälkeen vasta voi anoa sairauspäivärahaa. Tämä aiheuttaa tarpeetonta epävarmuutta ja katkoksen opiskelijoiden toimeentuloon. Lisäksi nykyjärjestelmässä sairauspäivärahalla ei ole lainkaan mahdollisuutta opiskella, vaikka opiskeleminen edistäisi sairaudesta toipumista. Jatkossa tuleekin olla niin, että mikäli osittainen opiskelu edistää sairaudesta kuntoutumista esim. mielenterveyssairauksissa, niin silloin opiskelun tulee olla mahdollista.

  • Vähimmäismääräisen sairauspäivärahan omavastuuaikaa lyhennetään

Lain mukaan oikeus sairauspäivärahaan alkaa, kun sairaus kestänyt kymmenen arkipäivää. Nykyisessä tilanteessa vähimmäissairauspäivärahaa saavat joutuvat kuitenkin 55 päivän karenssiin, jonka aikana sairauspäiväraha jää pienemmäksi kuin mitä vähimmäispäiväraha olisi. Monien pienituloisten nuorten ja opiskelijoiden kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että tuon 55 päivän ajan saa alle minimirahan (15,20€ vuonna 2008), jolloin aiemmista tuloista riippuen sairauspäiväraha jää pahimmillaan muutamaan euroon päivässä. On järjenköyhyyttä kuvitella, että köyhien tulisi selviytyä lähes kaksi kuukautta muutaman euron päivittäisellä tulolla, kun samaan aikaan tavalliset työläiset saavat ansiotuloihinsa sovitettua sairauspäivärahaa jo 9 päivän jälkeen. Tämän on kertakaikkisen käsittämätön epäkohta. Maailmassa on virhe, jonka Keskusta onneksi aikoo korjata.

  • Lapsiperheiden etuudet (lapsilisä, kotihoidontuki, pienimmät vanhempainpäivärahat) tulee sitoa indeksiin.

On kohtuutonta, että lapsiperheellisten etuudet menettävät vuosittain ostovoimaansa, kun hinnat kallistuvat, mutta tukea ei vastaavasti koroteta. Samaan asiaan tulee kiinnittää huomiota myös opintotuen osalta, mutta opintotuen perusteellista uudistamista on pohdittava ennen kuin indeksiin sitomisesta tehdään päätöksiä opiskelijoiden etuuksien osalta.

  • Lisäksi Keskusta vaatii, että verotuksen kokonaisuutta pohtiva työryhmä tekee selvityksen siitä kuinka perheellisten asemaa voidaan sosiaaliturvan uudistamisen lisäksi parantaa verotuksen avulla. Selvityksessä tarkastellaan vaihtoehdon tarjoamista perheverotukseen siirtymiseen pienten lasten vanhempien kohdalla. Lisäksi selvitetään lapsivähennyksen käyttöönottoa. Tarkoituksena on huomioida erityisesti yksinhuoltajien ja monilapsisten perheiden asema.

Kaiken kaikkiaan Keskusta siis tavoittelee varsin merkittäviä uudistuksia nuorille ikäluokille. Loistavaa, että Keskustassa arvostetaan opiskelija- ja nuorisojärjestön vahvaa asiantuntemusta ja näkemystä näissä asioissa. Oma uskoni Keskustan kykyyn mukautua ajan haasteisiin vahvistui huimasti viikonlopun aikana. Keskusta ei jää kiirastuleen makaamaan, sillä emme ole periaatteellisista syistä vanhaan kiinni jumittautuva puolue, vaan pyrimme aidosti ja vastuullisesti uudistamaan yhteiskuntaa arvojemme pohjalta. Toivottavasti muutkin puolueet ottavat perheiden ja opiskelijoiden asian sydämelleen.

Puoluevaltuuskunnan kannanotto kokonaisuudessaan löytyy täältä.


maanantai 24. marraskuuta 2008

On taas aika päättää tulevan vuoden politiikan suunta ja suunnannäyttäjät

Keskustan Opiskelijaliiton liittokokous järjestetään tulevana viikonloppuna 29-30.11. Rovaniemellä. Kokouksessa valitaan ensi vuoden hallitus sekä linjataan  KOL:n politiikkaa  mm ohjelmien, aloitteiden ja kannanottojen kautta. Poliittisista ohjelmista uusitaan kaikki muut paitsi periaateohjelma eli liiton koulutus, sosiaali, ympäristö, kansainvälisten asioiden ohjelmat. Lisäksi käsitellään sääntömääräiset asiat, kuten  ensi vuoden talousarvio ja toimintasuunnitelma. 

Rovaniemen Keskustaopiskelijat ovat tänä vuonna kokouksen järjestelyvastuussa.  Osasto onkin järjestänyt itse kokouksen lisäksi paljon muutakin ohjelmaa, joista odotetuin tapahtuma on varmasti lauantai-iltana  kaupungin vastaanotto Rovaniemen kaupungintalolla.

Liiton puheenjohtajaehdokkaiksi ovat tähän mennessä ilmoittautuneet Otaniemen Keskustaopiskelijoiden pj Tuomas Paasonen ja Rovaniemen Keskustaopiskelijoista Antti Kurvinen. Molemmat ehdokkaat ovat toimineet kuluneen vuoden myös KOL:n liittohallituksessa. Kokous päättyy sunnuntaina iltapäivällä, jolloin käsitellään päätösasioita sekä henkilövalinnat uuteen liittohallitukseen ja muihin luottamustehtäviin. 

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Opiskelijoille enemmän harjoittelupaikkoja kuntiin!

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) vaatii kuntia tarjoamaan opiskelijoille enemmän heidän opintojaan vastaavia harjoittelupaikkoja. KOL:ssa nähdään, että kunnat tulevat tulevaisuudessa entistä kovemmin taistelemaan osaajista yksityisen sektorin kanssa. Tämän takia kuntien tulisi tehdä oppilaitosten kanssa enemmän yhteistyötä, niin harjoittelupaikkojen kuin opinnäytetyöyhteistöidenkin osalta. 

"On kuntien itsensä etu saada opiskelijat kiinnostumaan myös kunnista työnantajina", huomauttaa Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Juha Iso-Aho. Työkokemuksen karttuminen kuntasektorilla ja opinnäytetöiden tekeminen kuntia kiinnostavista aiheista toisi Iso-Ahon mukaan kunnat työnantajina paljon lähemmäksi opiskelijoita kuin mihin esimerkiksi rekrytointiseminaarit kykenevät. 

KOL:sta muistutetaan, että jokaisessa maakunnassa on korkeakouluja, joissa on paljon potentiaalia hyvään yhteistyöhön kuntien kanssa. "Harjoittelujen teettäminen opiskelijoilla ei kuitenkaan saa muodostaa opiskelijoista alemman asteen työntekijöitä, vaan heitä on kohdeltava tasa-arvoisina työpaikan jäseninä.", Iso-Aho korostaa. 

Keskustaopiskelijat toivovatkin mahdollisimman monen nuoren ja opiskelijan äänestävän sunnuntaisissa kunnallisvaaleissa. KOL muistuttaa sen olevan ainoa tapa taata myös opiskelijoiden asioiden huomioon ottaminen kuntien päätöksenteossa. 

 
Lisätietoja, 

Juha Iso-Aho 

puheenjohtaja@keskustaopiskelijat.fi 

Puh. 050-3745416

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Rauhan rakentajat ovat sotien todellisia sankareita

Olen teekkariksi kummajainen. Kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista jo ennen kuin hallitsin perusalgebran ja käytän enemmän aikaa kannanottojen kuin säätöjärjestelmien tekemiseen. Mutta pahimpana - ehkäpä asiana, jota minun ei pitäisi sanoa ääneen - arvostan rauhan Nobelin korkeammalle kuin fysiikan Nobelin.

Vietin kuluneen viikonlopun Suomen Punaisen Ristin järjestämällä Humanitaarisen oikeuden peruskurssilla. Käydessämme läpi kansainvälisiä lakeja, Punaisen Ristin toiminnan perusteita ja kriisipesäkkeissä tarvittavaa apua, jäin pohtimaan rauhaa edistävän työn merkitystä. Nykysuomalaisena on vaikea nähdä rauhanneuvotteluiden todellista merkitystä. Suomessa ei toisen maailmansodan jälkeen ole tarvinnut nähdä sodan kauhuja, niinpä ne ovat muuttuneet meidän yhteiskunnassamme lähinnä kaukaisiksi uutiskuviksi.

Poliitikot tarkastelevat sotaa usein kylmän strategisella tasolla, kun arvioida sen hyötyjä ja haittoja. Mutta kansalle, siviileille ja rivisotilaille ei sodassa ole voittajia. Fyysisten vammojen lisäksi, kaikki sodan keskellä elävät saavat henkisiä haavoja. Suru, viha ja katkeruus jäävät ihmisten mieliin vielä silloinkin, kun aseet ovat jo hiljenneet.

Sotasankareista puhutaan usein, mutta rauhan rakentajat jäävät pienemmälle huomiolle. Silti juuri heillä on kaikista suurin vaikutus niihin ihmisiin, joiden elämässä ei ole enää toivoa. Siksi minä - niin kuin moni muukin - olen iloinen, että myös Nobelin rauhanpalkinto palasi juurilleen ja annettiin elämäntyönsä rauhalle antaneelle ihmiselle.

Martti Ahtisaari on onnistunut saavuttamaan lukuisia läpimurtoja rauhanneuvotteluissa sanan vankalla vasaralla. Hän on pelastanut ihmisiä ja antanut heille elämän, joka heiltä jo kerran vietiin. Kuinka moni meistä voi sanoa samaa tai edes asettaa oman elämänsä tavotteita yhtä korkealle?

Fysiikan Nobel saattaa avata ovia elämän pelastamiseen tai helpottamiseen tulevaisuudessa. Rauhan Nobel kertoo siitä, että jotain tärkeää on jo tapahtunut. Syvä kumarrus, onnittelu ja kiitos presidentti Martti Ahtisaarelle.

Vaalitarkkailijoita Nepalista

Iltauutiset raportoivat äänestysaktiivisuudesta päivittäin ja puolueaktiivit raapivat päätänsä jännittäen viikon päästä pidettävien vaalien lopputulosta. Kuntavaalit ovat kaikkien ajatuksissa – toivottavasti. Osallistumista ja vaikuttamista pidetään tärkeänä, mutta politiikkaa vierastetaan vaikutuskanavana siitäkin huolimatta, että useimmat meidän arkisista asioista päätetään kunnissa ja eduskunnassa. Meillä on mahdollisuus osallistua äänestämällä, mutta myös toimimalla poliittisissa nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä.

Pääsin tapaamaan nepalilaisia poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen vaikuttajia Demo Finlandin* järjestämässä tilaisuudessa. Nämä nepalilaiset "vaalitarkkailijat" ovat opintomatkalla tutustumassa poliittisiin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Hämmästyin nepalilaisten aktiivisuutta tehdä kysymyksiä järjestöjen toiminnasta ja rahoituksesta – kynät sauhuten he tekivät muistiinpanoja. Nepalilaisten delegaatio vierailee Suomessa seuraavan viikon ajan ja osallistuu vaalivalvojaisiinkin. Toivottavasti saamme juhlia heidän kanssaan vaalituloksen lisäksi myös äänestysaktiivisuuden kohoamista. Nepalilaisten osallistumisinnostus saisi tarttua myös meihin suomalaisiin.

RiLi


 

*Demo Finland, Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö (DEMO) ry on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, jonka tavoitteena on tukea ja edistää monipuoluedemokratiaa kehitysmaissa. Demolla on Nepalissa ohjelma, joka pyrkii edistämään nuorten vaikutusmahdollisuuksia politiikassa. Lähde: www.demofinland.org


 

perjantai 17. lokakuuta 2008

Talous kuohuu

Finanssikriisi on vihdoin pulikoinut Uudelta mantereelta Atlantin tälle puolelle. Kesti noin vuoden ennen kuin Yhdysvalloissa romahtaneiden asuntojen hintojen vaikutukset alkoivat näkyä asuntoluottoja roiskineiden investointipankkien taseissa. Tänä syksynä moni pankinjohtaja joutui sitten myöntämään, että seinät kaatuvat päälle myös heidän työpaikoillaan.

Eurooppalaisten vahingoniloa hillitsee se, että myös täällä pankit ovat toisaalta monimutkaisten sitoumustensa kautta ja toisaalta yleisen epäluottamuksen johdosta joutuneet itsekin vaikeuksiin. Samoin Yhdysvaltojen sekoilu oman "talouden pelastuspakettinsa" kanssa toistui jossakin määrin myös Euroopan puolella.

Kun Islanti joutui kansallistamaan suurimpia pankkejaan estääkseen niiden kaatumisen, heijastui tämä kaikkiin niihin maihin joissa niillä oli toimintaa. Britanniassa turvauduttiin jopa islantilaispankkien rahojen jäädyttämiseen terrorismin vastaisten toimien tueksi tehdyn lain avulla. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa taasen pyrittiin palauttamaan luottamusta maiden omiin pankkeihin korottamalla niiden talletussuojaa. Valitettavasti vain tämäkin toiminta on Euroopan Unionin sisämarkkinoilla helposti nollasummapeliä - kun jossakin maassa taataan talletukset 100% asti, nostaa se paineita naapurimaissa. Luottamusta parantavat toimet Ruotsissa lisäsivät epäluuloa ja hätääntymistä Suomessa.

Mutta ollaan tästä kriisistä suomalaisesta näkökulmasta saatu jotain hyvääkin. Viimeistään nyt saatiin nimittäin näyte siitä, kuinka paljon vaikutusvaltaa pienelläkin maalla voi EU:ssa olla. Viime viikolla pääministeri Matti Vanhanen vieraili Lontoossa kertomassa suomalaisten kokemuksia oman pankkikriisimme hoidosta Britannian pääministeri Gordon Brownille. Sunnuntaina sitten unionin jäsenmaiden johtajat kokoontuivat Brysseliin ylimääräiseen istuntoon keskustelemaan pankkikriisistä ja päättämään yhteisistä toimista sen helpottamiseksi. Tilaisuudessa päädyttiin malliin, jossa valtiot voivat taata pankkien keskinäisiä lainoja ja toisaalta myös ostaa niiden osakkeita. Suomen osuutta kiiteltiin tuossakin kokouksessa ja kaikki Suomen esittämät muutokset pohjaesitykseen menivät läpi. Omalla kokemuksellaan ja osaamisellaan suomalaiset siis saivat sanansa kuuluviin.

Olisiko siis niin, että kerrankin Suomea 90-luvulla raadelleesta lamasta olisi ollut jotain hyötyä? Tieto siitä, miten tällainen pankkikriisistä liikkeelle lähtevä taantuma tai jopa lama etenee, voi hyvinkin koitua koko Euroopan eduksi. Kunhan ei vain toisteta Suomessa tehtyjä virheitä. Suomen talous lähti laman jälkeen ja siitä otettujen oppien kautta pitkään nousuun, mutta kasvamaan alkoivat myös tuloerot ja suhteellisesti köyhien määrä. Jälkimmäisiä en toivoisi EU-maiden perinnöksi tästä kriisistä.

torstai 16. lokakuuta 2008

Kävin äänestämässä

Tänään noin tunti sitten kävin harjoittamassa yhtä klassista perusoikeutta. Äänestin kuntavaaleissa! Ennakkoäänestyspaikka oli oman kotikuntani kunnantalolla. Olen äänestänyt viime eduskuntavaaleja lukuunottamatta aina ennakkoon. Äänestyspaikalla oli jonoa. Äänestämään pyrki pääasiassa vanhuksia. Jonottaessani osallistuin vaalikeräykseen lompsassa olleilla pikkukolikoilla. Vaalivirkalilija tunsi minut ja henkkareiden näyttämisen sijaan riitti oman henkilötunnuksen luetteleminen. Tiedot täsmäsivät ja pääsin koppiin. Tulevalle uudelle suurkunnalle päättäjäksi näytti pyrkivän lähes 200 kuntalaista. Silmäilin Keskustan ehdokaslistaa ja siellä oli kovin tutunkuuloinen nimi. Numerokin on syöpynyt aika hyvin mieleen. Tarkistin kuitenkin vielä kerran. Lopuksi piirsin numeron huolellisesti lyijykynällä. Toimitus kesti ehkä alle minuutin. Palasin lippuni kanssa virkailijan luo. Hän leimasi lipun ja sain sulkea sen omaan kirjekuoreen. Kirjekuori laitettiin vielä yhteen kuoreen. Nyt kuoreni jäi odottamaan ensi viikon sunnuntaita. Juttelin pienen hetken small talkia virkailijan kanssa. Sitten kiitin ja poistuin. Parkkipaikalla keskustelin hetken aikaa toisen äänestäjän kanssa. Hän oli huolissaan tulevan uuden Kauhavan taloudesta. Terveydenhuoltokin painoi mieltä. Olin omissa kommenteissa positiivinen. Osin tosissani ja osin velvollisuudesta.

Äänioikeuden käyttäminen oli aika arkinen juttu. Ehdokaskin on tuttu yli 22 vuoden ajalta. Tiedän hänen hyvät puolensa ja vikansa. On villiä miettiä, millaista on äänestää Zimbabwessa. Tai Azerbaidzanissa. Millaista on kun ei voi olla varma, ovatko uurnat tyhjiä ennen äänestämisen aloittamista. Millaista on kun väärä äänestyspäätös voi viedä hengen. Millaista on haaveilla siitä, että vaalien tulos määräytyisi täysin vapaasti. On villiä miettiä sitä, että vuosisatojen aikana miljoonat ihmiset ovat kuolleet ja joutuneet kidutetuksi tuon melko arkisen ja tylsän asian takia. Toisaalta on villiä miettiä, miten paljon nuo muutamat lyijykynänvedot sisältävät valtaa. Perustuslain mukaanhan Suomessa ylin valta kuuluu kansalle. Käykää ihmiset äänestämässä! Syyksi riittävät vaikka kaikki ne joukkohaudoissa makaavat demokratiaktivistit ja pidätyskeskuksissa viruvat mielipidevangit. Syyksi riittää myös huono julkinen liikenne tai kuntaliitos. Äänestä, sillä valkovenäläinen ei voi äänestää puolestasi.

Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen jäsen
kuntavaaleissa mr. 153

maanantai 13. lokakuuta 2008

Ei ole aivan sama kuka päättää!

Kuntavaalien, kotivaalien kuten me keskustalaiset sanomme, ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna. Kuluneina viikkoina järjestöaktiivien kalenterit ovat olleet täynnä – eivät vain päivät, vaan myös tunnit. Kuluneen "pitkän viikonlopun" olen viettänyt Kainuussa oman vaalikampanjani parissa. Perjantaina tapasin torikahvien merkeissä paikallista väkeä ja lauantaina pohdimme piirin syyskokouksessa tulevia vaaleja ja Kainuun tulevaisuutta. Oma vaalikiertueeni jatkui Kainuun Keskustanuorten joukon jatkona viikon aluksi Puolangalle ja Suomussalmelle, missä ehdokkaat jalkautuivat lukioihin kriittisten äänestäjien tentattavaksi. Nuorten aktiivisuus yllätti minut – useat kysymykset olivat suoria ja kiemurteleviin vastauksiin tartuttiin tarkentavilla kysymyksillä. Erittäin iloinen oli siitä, että nuorten huoli tulevaisuudesta ja työstä maakunnassa nousi aidosti esille. En siksi, että toivoisin asian aiheuttavan harmaita hiuksia, vaan siksi, että väite nuorten passiivisuudesta ja jopa negatiivisesta suhtautumisesta politiikkaan löysi vihdoin oman paikkansa romukopasta. Nuorillakin on halua vaikuttaa oman kotipaikkakunnan asioihin, mutta rohkaisua pistäytyä äänestyskoppiin tarvitaan. Nämä ajatukset ja ideat välittyvät päätöksentekoon vain sen äänestyslipukkeeseen raapustetun numeron välityksellä.

Toivottavasti jokainen äänioikeutettu käyttää tätä perusoikeuttaan viimeistään varsinaisena vaalipäivänä. Ei ole nimittäin aivan sama kuka päättää asioistamme!

RiLi

kotivaaleissa Hyrynsalmella numerolla 13 ja maakuntavaaleissa Kainuussa numerolla 427

P.S. Kiitokset vielä kansanedustaja Antti Kaikkoselle piipahtamisesta – ei se niin kankeasti mennyt!

lauantai 27. syyskuuta 2008

Haaste kuntavaaliehdokkaille

Otaniemeläiset yhdistykset esittäytyivät uusille opiskelijoille tämän viikon keskiviikkona ja torstaina Kampusriehan merkeissä. Allekirjoittanutkin oli mukana joukossa esittelemässä keskustaopiskelijoiden toimintaa.

Karkkia ja haalarimerkkejä hamuavien fuksien laumoista löytyi aina silloin tällöin joku, joka tahtoi jäädä jutustelemaan ja pohtimaan päivän polttavaa politiikkaa. Eristyisesti mieleeni jäi kohtaaminen Suomeen vain kaksi vuotta sitten muuttaneen otaniemeläisen kanssa. Pohdimme suomalaista yhteiskuntaa ja sen tilaa. Hän ihmetteli suomalaisten vahvaa taipumusta eristäytyä - asiaa, joka meidän melankolisessa maassamme on itsestäänselvyys, johon havahdutaan vasta Kauhajoen tapahtumien kaltaisissa traagisissa tilanteissa.

Tällä viikolla jokaisen lehden sivuilta on ollut luettavissa sama viesti, jota Keskusta on puolueena kysynyt jo vuosia: missä on yhteisöllisyys? Ehkäpä juuri meidän tulisi katsoa peiliin. Mitä me olemme tehneet yhteisöllisyyden lisäämiseksi?

Olisi helppo sanoa, että viimeisen viiden vuoden aikana pääministeripuolueen olisi pitänyt saada näkyviä tuloksia. Mutta eduskunta ja valtio ovat liian kaukana ihmisistä lisätäkseen todellista yhteisöllisyyttä. Sen sijaan kunnanvaltuustojen päätöksillä on valtava merkitys siihen, minkälaisen arjen ihmiset kohtaavat.

Kuntavaalien lähestyessä asetankin haasteen jokaiselle keskustalaiselle kuntavaaliehdokkaalle: mieti yksi ratkaisu, miten juuri Sinä lisäisit yhteisöllisyyttä omassa kunnassasi. Mikäli pystymme ensi vaalikaudella kehittämään - ja edes osin toteuttamaan - 10 000 ratkaisua suomalaiseen yhteisöllisyyteen, voimme ylpeinä todeta tehneemme hyvää työtä seuraavien vaalien alla.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Onnea kaikille!

Nopeat onnittelut kaikille! Tänään olemme saaneet tuhlatuksi luonnon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat. En ota kantaa tutkimukseen sen tarkemmin, mutta epäilemättä suunta on ainakin oikea. Global Footprint Networkin laskelmien ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) mukaan suomalaisilla oli vuonna 2006 maailman kolmanneksi suurin ekologinen jalanjälki. Elämäntapamme kuluttaa luonnonvaroja tolkuttomasti, eikä tahti ole ollut hidastumaan päinkään. Kulutuksemme ylittää luonnon uusiutumiskyvyn, joten jotain pitäisi tehdä. Tämä vastuu sysätään helposti hallituksen tai EU:n vastuulle, sillä onhan omaa elämäntapaa ja piintyneitä tottumuksia perin vaikea muuttaa ja vielä vaikeampi luopua kokonaan. Keskustan kotivaalistartissa viime perjantaina päästiin seuraamaan John Websterin elokuvaa Katastrofin aineksia. Elokuva herätti paljon hersyvää naurua siinä missä vakavampiakin aineksia.

Ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto olisi vaipua horrokseen loppuvuodeksi, jotta balanssiin päästäisiin. Parempi vaihtoehto lienee kuitenkin osallistua ja vaikuttaa! Yksi keino on jatkaa liikkujan viikkoa ja tehdä autottomasta päivästä autotonta viikkoa. Huono vaihtoehto ei myöskään ole osallistuminen kotivaaleihin.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Kuntademokratia huutaa uudistuksia

Tänä syksynä valitaan jälleen Suomen kuntien ylimmät päätöksentekijät. Suomalaisessa yhteiskuntajärjestelmässä kunnat ovat keskeisessä asemassa. Lähes kaikki kiva, jonka hyvinvointivaltio kansalaisilleen tarjoaa, tuotetaan kuntien kautta. Jo sinänsä vahva kunnallinen itsehallinto on saanut entisestään vapauksia kuntauudistus PARAS-hankkeen kautta. Kunnat saavat jatkossa päättää, tuottavatko itse palvelunsa vai ostavatko ne yksityisiltä yrityksiltä tai vaikkapa naapurikuntien kunnalliselta liikelaitokselta. Luottamushenkilöiden työmäärä on lisääntynyt ja enää ei valtuustosalin penkkiin voi istahtaa kylmiltään.

Minusta kunnallisen päätöksenteon uhkakuvana on nähtävä päättäjien rakenteen yksipuolistuminen entisestään. Haastavan työn ja tasapainoisen perhe-elämän yhdistäminen kuntapolitiikkaan ei ole helppo tehtävä. Ellei meno muutu, kohta kuntien asioista päättäminen on kunnan omien työntekijöiden ay-toiminnan ja eläkeläisten harrastuskerhon välimuotoa. Tällaisen kehityksen ehkäisemiseksi esitän paria radikaalia uudistusta suomalaiseen kuntademokratiaan:

1.) KAIKISSA Suomen kunnissa tulisi siirtyä pormestarimalliin, jossa kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitaisi päätoiminen pormestari-nimikkeellä toimiva henkilö. Pormestari valittaisiin suoralla kansanvaalilla esim. kunnallisvaalien yhteydessä. Nykyinen malli keskittää väistämättä valtaa kunnanjohtajan kautta virkamiehille. Demokraattisesti valittujen päättäjien on vaikea vaikuttaa valmisteluun. Lisäksi päätösten valmistelussa, toimeenpanossa ja kunnan yleisessä johtamisessa normaali poliittinen vastuu ei juurikaan toteudu. Myös isoimpien kaupunkien lautakuntien puheenjohtajat voisivat olla päätoimisia tai puolipäiväisiä. Keskisuuren suomalaisen kaupungin luottamuselimen tehokas johtaminen ei ole enää mahdollista harrastuspohjalta.

2.) Pormestarimallia tasapainottamaan tulisi valtuutettujen peräkkäisten toimikausien rajoittaminen. Peräkkäiset valtuustokaudet tulisi rajata kolmeen. Näin ollen kukaan ei voisi toimia yhtäjaksoisesti valtuustossa yli 12 vuotta. Tämän jälkeen pitäisi huilia ainakin yksi kausi. Monessa kunnassa ja monella alueella päätöksentekoa jähmettävät henkilöiden väliset ristiriidat. On myös kysyttävä, onko monta kymmentä vuotta luottamushenkilönä toimineella enää virtaa uudistuksiin ja rohkeisiin vetoihin. Kausien rajaaminen pakottaisi antamaan vastuuta enemmän nuorille.

3.) Kuntalakiin tulisi säätää mahdollisuus järjestää sitovia kunnallisia kansanäänestyksiä. Nyt mahdollisia ovat vain neuvoa-antavat. Halutessaan valtuusto voisi siirtää ristiriitaisen ja vaikean asian suoraan kansan päätettäväksi. Tällaisia kysymyksiä voisivat olla esim. kuntaliitos tai ydinvoimalan tulo kuntaan. Suorat kunnalliset kansanäänestykset lisäisivät läheisyysperiaatteen toteutumista paikallispolitiikassa. Lisäksi niiden mahdollisuus tasapainottaisi muiden uudistusten antamaa kuntapoliitikkojen vahvaa asemaa.

Nämä kaikki uudistukset voitaisiin toteuttaa tulevalla kunnallisvaalikaudella. Niiden avulla suomalaisten kuntien päätöksenteko loikkaisi kerralla hevoskärryajalta 2000-luvulle.

Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen alue- ja kuntavastaava
Valtuutettu ja kunnallisvaaliehdokas

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Uuden lukuvuoden kynnyksellä

Opiskeluelämä on lopullisesti pyörähtänyt käyntiin tällä viikolla. Kesäisin niin hiljainen Jyväskyläkin on taas täynnä elämää ja uusia innokkaita fukseja. Jokaisena iltana on jossain jotkin bileet, ja ylioppilaskylän keskellä se näkyy ja kuuluu. Lukujärjestys on jo "vanhalla" opiskelijalla hahmottunut ja kalenteri on täyttynyt niin, että olisi suotavaa kyetä olemaan taas kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Tuota lukujärjestystä tehdessä huomasin, kuinka vähän loppujen lopuksi sopivia luentoja on tarjolla, toisin sanoen opiskelijalla pitäisi riittää motivaatiota lukea itse tenttikirjoja ilman minkäänlaista ohjausta. Tämä toki vaihtelee tiedekunnan ja oppiaineen mukaan, mutta minulla on ainakin käynyt niin, että lähes kaikki ohjatut kurssit olen jo kolmessa vuodessa suorittanut, mutta tenttikirjoja on vielä vino pino odottamassa sopivaa lukukipinää. Monet kolleganikin ovat vuosien mittaan todenneet, että kurssit on mukavampi suorittaa millä muulla tahansa menetelmällä, kunhan ei tarvitsisi päntätä.

Omasta opiskelualastani minulle on syksyllä tarjolla vain graduseminaari. Sinne siis! Pro gradun tekeminen pelottaa jossain määrin opiskelijoita. Omalta kohdaltani luulen sen johtuvan siitä, että olen laiska tarttumaan gradukirjoihin - lukisin mieluummin Liza Marklundin viimeisimmän dekkarin tai Anna-Leena Härkösen uuden romaanin. Tunnetusti gradun tekemiseen tarvitsee lukea paljon, ja tuo lukeminen puolestaan vaatii aikaa, eikä sitä aikaa tunnu riittävän edes Marklundiin tai Härköseen syventymiselle. Aivojen sopukoissa piilee ajatus myös gradun lopullisuudesta: tähänkö se opiskeluelämä sitten loppuu? Suoraan sanottuna en vain uskalla ja halua heittäytyä gradun pyörteisiin ja astua ankeaan työelämään.

Niinpä päätinkin hamuta kursseja aivan muualta. Lisäopiskelustahan ei mitään haittakaan ole, päinvastoin, tämähän on viimeinen tilaisuus opiskella ilmaiseksi. Viime maanantaina sitten aloitin kielikylvyn. Tässä vaiheessa saankin kiittää maailman parasta poliittista opiskelijajärjestöä ja sen viime huhtikuista Brysselin matkaa. Tuosta reissusta sain kipinän aloittaa (taas) ranskan opiskelut. Kummasti kuitenkin nuo yläasteen ranskan tunnit hiipivät takaisin mieleeni, ja lupaukseni siitä, ettei tätä enää koskaan... Onneksi sain jo luokkakaveriltani anteeksi lupaukseni pettämisen. Lisäksi päätin tulevan vuoden aikana petrata englannin kielen taitojani usean kurssin voimalla, lukiosta kun on jo useampi vuosi aikaa. Keväällä voisin jatkaa ruotsin ja saksan kursseilla, mikäli intoa vielä riittää - ne kun ovat jo niin unohduksissa.

Palatakseni vielä Brysseliin on matkasta jäänyt elävästi mieleen, miten tilatessani ravintolassa punaviiniä, sain yhdellä kerralla valkoviiniä ja toisella kerralla roseviiniä. Joko niin kansainvälisessä Brysselissä ei osata englantia tai sitten kielitaitoni todellakin kaipaa kohennusta. Kaksi elintärkeää sanaa onkin jo hallussa: 'rouge' ja 'vin'. Seuraavaa Brysselin matkaa odotellessa...

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

Kuka salaa ja mitä?

Pääministeri Matti Vanhanen kertoi Helsingin Sanomissa odottavansa SATA-komitealta esitystä, joka mullistaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän (HS 3.9.2009). Vanhanen kaipaa, kuten oikein onkin, kokonaisremonttia leikkaa-liimaa-ompele-paikkaa –systeemillä 40 vuoden kuluessa kasaan parsittuun järjestelmään. Puolelta, jos toiselta, on tosin kuluneen vuoden ajan huudeltu kokonaisvaltaisen uudistuksen perään. Harvassa ovat kuitenkin ne, jotka todella olisivat kertoneet mielipiteensä siitä, millainen uuden sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla. Termeinä usein esiintyneet "kannustava" ja "yksinkertainen" eivät nimittäin vielä kerro paljoakaan, kun ottaa huomioon poliittisen retoriikan vaikutuksen termien sisältöön.

Myöskään Vanhanen ei suoraan kerro, millainen uuden mallin hänen mielestään tulisi olla. Sen sijaan Vanhanen esittää erittäin mielenkiintoisen kommentin:

"Kun ehdotukset tulevat hallituksen käsittelyyn, niin sellaiset hankkeet eivät etene, joissa on jätetty pohtimatta asioita, jotka ovat olleet pitkään julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi perustulon filosofia on hyvin vahvasti mukana tässä pohdinnassa, ja sen täytyy saada Sata-komitean työssä todella perustavanlaatuinen käsittely."

"Millään yleisideologisilla syillä ei pidä tällaisia ideoita hylätä, vaan ne täytyy käydä läpi ja tehdä johtopäätökset."

Voidaanko tästä tulkita, että Vanhanen on kallistumassa omassa ajatusmaailmassaan perustulon kannattajaksi?

Keskustan Opiskelijaliitto kuuluu niihin harvoihin tahoihin, jotka ovat jo julkisesti esittäneet oman hahmotelmansa sosiaaliturvan kokonaisuudistukseksi. Kannatamme perustulon kaltaisen inhimillinen etuuden käyttöönottamista, josta pienituloinen saisi pitävän takuuturvan ilman ylimääräistä byrokratiaa.

Perusosan lisäksi voisi saada lisäosaa erityiseen tarpeeseen, kuten asumismenoihin. Lisäosa voisi koostua useammasta erillisestä tarpeesta ja kullakin tarveharkintaiselle etuudella olisi olemassa laskennallinen summa, jonka saa jos tulot ovat nolla euroa kuukaudessa. Tarveharkintaiset tuet, joihin henkilö on oikeutettu, laskettaisiin nykytilanteesta poiketen yhteen pakettiin. Edellä mainittu malli toteutettaisiin siten, että perusosasta leikkaantuisi jokaista ansaittua euroa kohden 35 senttiä. Mahdollisesta syyperusteisesta lisäturvasta leikkaantuisi lisäksi jokaista ansaittua euroa kohden 25 senttiä. Jokainen työllä ansaittu euro lisäisi tällöin käytettäväksi jääviä tuloja vähintään 40 senttiä. Käytännössä kyse olisi niin sanotusta negatiivisesta tuloverosta, jossa verojen maksamisen sijaan tietyn tulorajan alittava henkilö saa valtiolta tukea.

Olisi mielenkiintoista kuulla, vastaako KOL:n esittämä hahmotelma pääministeri Vanhanen näkemystä tulevaisuuden sosiaaliturvasta.

Hämmentävä, rikastuttava, alaston politiikka

Tällä viikolla yllättävän monen lehden sivulta tai jopa kannesta on löytynyt hämmentävän tuttuja naamoja hämmentävän vähissä vaatteissa. Nimittäin Kokoomusnuoria. Ja naamojenkin lisäksi on pystynyt bongaamaan aika paljon muutakin.

Tämä sai minut miettimään omaa suhtautumistani politiikkaan ja sen vakavuuteen. Kuuluuko politiikan olla vakavaa, vai voiko sitä ihan oikeasti tehdä pilke silmäkulmassa säilyttäen vielä asiallisuuden? Olenko minä itse nyt todella vastoin omaa käsitystäni sittenkin niin konservatiivinen ja kapeakatseinen, etten osannut välittömästi yhdistää alastomuutta ja sen myyvyyttä poliittisten tarkoitusperien välineeksi? Leikkihän on vanhempi kuin moni puolue Suomessa - julkisuutta voi ostaa, kun osaa vetää oikeasta narusta.

Rohkeat kalenterit eivät ole uusia ideoita. Innovatiivisempaa Kokoomusnuorten kalenterissa olikin mielestäni alastomuuden käyttö suoraan ja kiertelemättä poliittisiin tarkoitusperiin.

Mietin kyllä kauan, miksi politiikan uskottavuutta halutaan koetella lisää sen ollessa muutoinkin monen kansalaisen mielessä vaakalaudalla erilaisten ministeriskandaalien jälkeen. Lopulta päädyin tulokseen, että kaikki keinot ovat siis politiikassa sallittuja, jos ne vain nostavat oikeita asioita keskusteluun. Tämän selityksen voisin jopa ostaakin! Odottelen siis innolla, mitä keskustelua Kokoomusnuoret haluavat käydä kalenterinsa suoman julkisuusraon varjolla.

Mutta lopulta, onko julkisuuden taustalla itse asiassa kyse itse kalenterista, jonka Kokoomusnuoret tekivät, vai siitä, että Kokoomusnuoret tekivät sen? SONK on muistini mukaan myöskin tuottanut moisen, tosin huomattavan paljon vähemmällä hälyllä (ja mahdollisesti myöskin vähemmällä alastomuudella). Jotenkin tuntuu, että Kokoomus on vain niin mediaseksikäs, että sen teot päätyvät helpommin valtakunnan mediaan, olivat ne sitten enemmän tai vähemmän pankkeja räjäyttäviä tai rajoja rikkovia. Itse en tosin ehkä haluaisi tulla muistetutksi tyttönä, joka on ollut Iltalehden kannessa neliapiloissa, vaikka sen luvattaisiinkin antavan puolueelle pisteitä nuorten silmissä.

Tai ehkä olen vain katkera kaikesta (niin hyvästä kuin pahasta) julkisuudesta, jonka Kokoomusnuoret itselleen ja puolueelleen tempauksella saivat kunnallisvaalien alla, ja en osaa nähdä kalenterin syviä tarkoitusperiä. Lukija päättäköön.

Ulla Hyvönen
varapuheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL

tiistai 19. elokuuta 2008

Ympäristöhankkeiden ja sotakorvauksien koplaaminen on out!

Yleisönosastokirjoitukset sotakorvauksien maksamisen jatkumisesta tai nurinkurisesta Robin Hood-leikistä (HS 19.8.2008) saavat minut pyörittelemään päätäni. Tasaiseen tahtiin mielipidekirjoituksissa nousee esille Suomen ja Venäjän, tai muiden lähialueiden valtioiden ympäristöalan yhteistyö ja siihen satsattavat eurot, nimenomaan veroeurot. Useimmin esitetty näkemys on, että suomalaisten eurojen lähettäminen Venäjälle on rikkaan valtion tarpeeton taloudellista tukemista. Juuri minun veroeuroja ei saisi käyttää ympäristön tilan parantamiseen, eikä erityisesti jos se tapahtuu investoimalla ulkomaille, erityisesti Venäjälle. Tämä kuulostaa välillä liiankin uskomattomalta! Onko kysymys vain naapurimaatamme (maantieteellisesti rajatusti kohdistuneesta?) kohtaan koetusta epäluuloisuudesta vai oikeasti ymmärtämättömyyttä sen suhteen, että ympäristöasioissa valtioiden väliset rajat ovat keinotekoisia ja ilman laajamittaisia yhteistyöhankkeita ympäristönsuojelu jää vajaaksi. Ympäristökuormituksen vähentäminen sen syntypaikassa vaikuttaa myös kauemmaksi, sillä päästöjen siirtyminen valtiosta toiseen ei noudata rajamuodollisuuksia. Omat satsauksemme ympäristön hyväksi Suomessa eivät riitä, mikäli emme saa kehitettyä esimerkiksi Itämeren rantavaltioiden kanssa jätevedenpuhdistamojen toimintaa. Yhteistyöhankkeiden onnistumisen edellytyksenä on kaikkien osapuolten sitoutuminen, ja tämä tarkoittaa myös Suomen sitoutumista hankkeisiin. Yhteistyön muotoja ovat suorien investointien lisäksi Venäjän ympäristöhallinnon kehittäminen ja kouluttaminen.

Ympäristönsuojelun ja suojelutoimenpiteiden merkitys on vain korostunut ilmastonmuutoksen ja ympäristön tilan heikkenemisen myötä. Ympäristö ja luonto ovat vain lainassa lapsiltamme, joten tuntuu käsittämättömältä lukea väitteitä, ettei lähiyhteistyöhankkeilla saisi parantaa Itämeren tilaa tai ylläpitää luonnonsuojelualueita turvaamaan uhanalaisten lajien ja metsätyyppien säilymisen havumetsäalueella. Vetoaminen Venäjän mittaviin luonnonvaroihin ja rikkauksiin tuntuu keinotekoiselta sekin. Aina riittävät taloudelliset resurssitkaan eivät takaa toivottua lopputulosta, vaan merkitystä on koulutukselle ja yhteisillä hankkeilla.

Ympäristöhankkeiden ja muun lähialueyhteistyön vertaaminen sotakorvauksiin on out!

Kainuun korpimailta,

Riitta-Liisa Kemppainen

oikeustieteen ylioppilas,

Helsingin keskustaopiskelijat, hallitus

Keskustan opiskelijaliitto, liittohallitus, varajäsen

Hyrynsalmen kunnallisjärjestö, maakuntavaaliehdokas

perjantai 15. elokuuta 2008

Poliittista heräämistä!

Panin suurella ilolla huomiolle, että kolme toisen asteen sitoutumatonta opiskelijajärjestöä liittyivät siihen alati kasvavaan joukkoon nuoria, jotka vaativat aktiivisen kansalaisuuteen kasvattavien oppisisältöjen tuomista kouluihin. SAKKI, Suomen Lukiolaisten Liitto ja OSKU haluavat kannanotossaan puolueet kouluihin.

Äänestysaktiivisuus laskee lehmänhännän lailla sitä mukaa, kun poliittisesti aktiivisia sukupolvia siirtyy rauhaisammille maille. Nuorten poliittisen kiinnostuksen puute ei kuitenkaan ole luonnonlaki, vaan asialle on onneksi tehtävissä paljon. Yksittäistä taikatemppua, jolla äänestysaktiivisuus saadaan uuteen nousuun, tuskin on olemassa. Tarvitaan monipuolista keinovalikoimaa. Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Niklas Huotari nostaa yhdeksi keskeiseksi keinoksi koulujen tervejärkisen suhtautumisen politiikkaan:

"Tuokaa yhteiskunnallinen aktiivisuus kouluihin, puhukaa asiasta tunneilla ja
järjestäkää vaalipaneeleita sekä varjovaaleja. Kutsukaa ehdokkaita
kouluille ja pitäkää samalla huoli tasapuolisuudesta. Pyrkikää käymään
debattia asioista, jotka koskettavat nuoria. Näyttäkää, että
politiikka koskettaa meidän jokaisen elämää."

Kouluissa tapahtuvan kasvatuksen lisäksi lisäisin listan jatkoksi ainakin äänestysikärajan laskun, jotta nuoret pääsevät ajoissa kokeilemaan kouluissa opittuja taitoja. Alkajaisiksi äänestysikärajan alentamista voisi kirkkovaalien lisäksi kokeilla kunnallisvaaleissa ja laajentaa myöhemmin kattamaan muutkin vaalit, jos kokeilun tulokset ovat positiivisia. Nuoret osaavat 16-vuotiaana ottaa vastuuta monista suurista asioista, kuten peruskoulun jälkeisen opiskelupaikan valinnasta, joten äänestäminen onnistuu aivan taatusti, jos siihen vain annetaan mahdollisuus.

70-luvun ylipolitisoitumisesta seuranneen ja vuosikymmeniä kestäneen politiikan kyykyttämisen jälkeen tilanne on hiljalleen normalisoitumista. Politiikasta kiinnostunut nuori ei ole enää kavereiden mielestä friikki, vaan terveellä tavalla ympärillään tapahtuvista asioista kiinnostunut. Nyt sitoutumattomatkin nuorisojärjestöt ovat yksi toisensa jälkeen heränneet siihen, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Demokratia ei toimi, jos ihmiset eivät edes äänestä. Nyt tarvitaankin tädiltä ja sediltä asennemuutosta. Meidän nuorien viesti on selvä: haluamme politiikan kouluihin!

P.S. Kelan suunnittelija Jouni Parkkonen paljasti Iltalehdessä opiskelijapiireissä levinneen julkisen salaisuuden (IL 14.8.2008). Opiskelija, jolta opintotukikuukaudet ovat loppumassa, voi kikkailla itselleen melkein 200 euroa. Jos viimeinen tukikuukausi on vaikkapa lokakuussa, opiskelija voi palauttaa kätevästi netissä takaisin alkuvuoden tukia saadakseen tukikuukausia uudelleen käyttöönsä. Tämän jälkeen tukea voi hakea uudestaan ja saada sen korotettuna. Kikkailun mahdollistaa elokuussa noussut opintoraha, jonka seurauksena syksyllä nostettu opintoraha on noin 39 euroa kevään opintorahaa suurempi. Ne jotka saavat muutettua kevään viisi tukikuukautta syksyn mallin mukaisiksi, ansaitsevat lähes 195 euroa. Kätevää kikkailua kun sen oikein oivaltaa, mutta mitä tämä kertoo sosiaaliturvajärjestelmästämme?

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Stubb vaikean tehtävän edessä

Kaukasiasta kuuluu surullisia uutisia. Etelä-Ossetiassa ja Abhasiassa taistellaan jo kolmatta päivää. Konflikti näyttäytyy malliesimerkkinä modernista informaatiosodasta.

Kuten odottaa saattaa Georgian ja Venäjän näkemykset tilanteesta poikkeavat toisistaan täysin. Ulkopuolelta on hankala muodostaa selkeää kuvaa siitä, mitä todella on tapahtunut. Tästä huolimatta monet EU-maat ovat antaneet vahvoja lausuntoja kritisoiden juuri Venäjää.

Suomi joutuu Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin puheenjohtajamaana olemaan muita enemmän varpaillaan. Hyvä näin - Suomi on muutenkin tottunut olemaan varsin maltillinen lausunnoissaan. Konfliktin ratkaisua eivät auta toista osapuolta syyllistävät, provosoidut ja ylilyödyt kirjoitukset.

Ulkoministeri Alexander Stubb, joka toimii Etyjin puheenjohtajana, on erityisen tiukan paikan edessä. Hänen pitäisi pystyä muodostamaan tietotulvan perusteella mahdollisimman totuuden mukainen kuva tilanteesta. Maanantaina hänen on tarkoitus matkustaa Georgiaan, jotta voisi kuulla molempia osapuolia henkilökohtaisesti.

Nopea ratkaisu olisi nyt elintärkeä kaikille alueen asukkaille. YK on hankalassa asemassa, sillä sen turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen Venäjä on osa konfliktia. Nyt onkin toivottava ja uskottava siihen, että Etyj pystyy kansainvälisen yhteisön edustajana toimimaan tehokkaasti rauhan puolesta. Puoluekannasta huolimatta toivon todella, että Stubb onnistuu tehtävässään.

lauantai 9. elokuuta 2008

Opiskelijoiden asiat esillä myös kesällä

Usein sanotaan, että kesällä ei tapahdu mitään eikä varsinaisia uutisia ole juurikaan. 
Tämä pitää toisaalta paikkansakin, mutta silti tähänkin kesään on mahtunut paljon mielenkiintoisia uutisia, joissa myös opiskelijoiden asiat ovat olleet esillä.

Keväällä opiskelijajärjestöt julkaisivat yhteiskannanoton, jossa vaadittiin, että asuinkumppanin tulot eivät vaikuttaisi enää asumistukeen. Nyt, muutaman kuukauden jälkeen on poliittinen vaikuttaminen tuottanut tulosta ja kannanoton ovat edenneet myös ministeriön läpi. Ministeri Wallinin esitys noudattelee aika lailla opiskelijajärjestöjen yhteiskannanottoa. Voidaankin varmasti sanoa, että opiskelijajärjestöjen vaikutustyö ei ole todellakaan mennyt hukkaan.

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Wallin+haluaa+eroon+opiskelijoiden+asuinkumppaniuteluista/1135238256853


Edelleen opiskelijajärjestöjen yhteisestä opintorahakampanjan tuottama 15 prosentin korotus tuli voimaan tämän kuun alussa. Opintoraha on korkeakouluopiskelijoilla 298 euroa ja toisen asteen opiskelijoilla 246 euroa: 

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Opintorahaan+tänään+40+euroa+lisää/1135238256857

Tällä hetkellä tosin suurin osa opintorahan tuomista lisätuloista menee valittavasti kuitenkin kohonneisiin vuokriin. Tällä hetkellä etenkin vaihto-opiskelijoiden opiskelija-asuntojen vuokrissa on paineita nousuun, sillä niiden vaihto-opiskelijoiden asunnot ovat osan vuotta poissa käytöstä. On toisaalta ihmeteltävä, että miksi vaihto-opiskelijoiden asuntoja ei suurissa opiskelijakaupungeissa edes koeteta hyödyntää kesäaikaan ja niihin perusteta esim. Hostelleja, kuten Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta on tehnyt vaihto-opiskelija-asunnoilleen? 

Vuokrien noususta voidaan varmasti oppia se, että seuraavaan asumislisän korotuksiin ei saa kovin montaa vuotta mennä tai muuten vuokrat karkaavat tätä menoa täysin opiskelijoiden käsistä.
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2008/07/21/nama-opiskelijat-maksavat-
kovempaa-vuokraa/200818927/12


Vaikka vuokrat ovat nousseet ja inflaatiokin laukkaa aika suhteellisen korkealla, eivät opintolainat eivät ainakaan toistaiseksi innosta opiskelijoita. Uudistuksia opintolainan parantamiseksi tehtiin jo Vanhasen ensimmäisen hallituksen aikana, jolloin kasvatettiin valtiontakauksen määrää. Syitä opintolainan kysynnän laskuun on varmasti monia mutta pidä sitä itsessään edes huonona asiana.

Opintolainojen määrä laskussa: 
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Opintolainaa+k%C3%A4ytet%C3%A4%C3%A4n+yh%
C3%A4+v%C3%A4hemm%C3%A4n/1135238012453


Yksi syy opintolainan vähäiseen kysyntään on ainakin opiskelijoiden kasvanut työnteko. Ei kuitenkaan ole samantekevää, millaisen työpaikan opiskelija saa heti valmistumisen jälkeen. Toisaalta tämä on aika triviaalia, sillä luonnollisesti hyvä työpaikka edesauttaa  mahdollisuuksia päästä jatkossa entistä parempaan työpaikkaan jne,  sillä työhaastattelussa katsotaan aina työnhakijan edellisiä työpaikkoja. Tutkimuksen mukaan opiskelijan ei siten kannatakaan ottaa vastaan mitä tahansa työtä eikä etenkään opiskelualaansa vastaamatonta. No, tämä on helpommin sanottu kuin tehty etenkin, kun monilla opiskelijoilla ei ole välttämättä varaa olla ottamatta tarjottua työtä vastaan, jolloin jopa valmistunut opiskelija saattaa joutua tekemään täysin koulutusalaa vastaamatonta työtä.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2008/08/07/ensimmainen-tyopaikka-ratkaisee/200820390/139

Tässä edellä olleet artikkelit eivät edes olleet ainoita opiskelijoihin liittyen. Esimerkiksi Aalto-korkeakoulu on ollut usein esillä mediassa. Lisäksi esim. Edellä ollut Jussi Sallisen kirjoitus käsitteli mielenkiintoista aihetta, josta tullaan varmasti keskustelemaan myös mm. Keskustan sosiaalipoliittisessa päivässä 29.8. Mielenkiintoisia keskusteluita opiskelijoiden asemasta  tulee siten varmasti riittämään myös syksymmälläkin.

perjantai 1. elokuuta 2008

Ei tässä nyt komentelut auta!

Sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä on huolissaan alhaisesta syntyvyydestä ja ensisynnyttäjien korkeasta keski-iästä (Karjalainen 27.7.2008). Hyssälä haluaa suorastaan komentaa opiskelijat vauvantekohommiin. Hän uskoo nopean valmistumisen, synnyttämisen ja lapsenhoidon olevan helposti yhteen sovitettavissa, jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Palaset eivät kuitenkaan tällä hetkellä loksahda kovin helposti kohdalleen. Suurimpana ongelmana on erilaisten tukimuotojen, päivähoidon ja opiskeluiden yhteensovittaminen. Perheellisten opiskelijoiden tulot voivat pahimmillaan jopa pienentyä, sillä heidät siirretään opintotuen asumislisältä yleisen asumistuen piiriin. Päivähoidossa nollamaksuluokka mahdollistaisi monelle opiskelijalle ilmaisen päivähoidon, mutta kotihoidon tuki yhdistettynä mahdollisiin kuntalisiin on monelle perheelliselle opiskelijalle taloudellisesti kannattavampi vaihtoehto. Kunnallinen päivähoito on jo valmiiksi usein ruuhkautunut, joten kotihoitoon kannustaminen houkuttelee myös kuntia.

Opiskelijoiden vanhuuden tukemiseksi Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunta ylläpitää lapsiparkkia, jonne vanhemmat voivat jättää lapsensa luentojen ajaksi. Tällainen järjestelmä mahdollistaa ainakin osa-aikaisen opiskelun lapsen hoitamisen ohella. Joensuussa ylioppilaskunta on muutama vuosi sitten tutkinut asiaa, mutta varsinaista lapsiparkkia ei koettu toimivaksi ratkaisuksi. Sen sijaan yliopistolla kuuluisi olla lastenhoitohuone perheellisiä opiskelijoita varten.

Onneksi Hyssälä on nostanut opiskelijoiden vanhemmuuden esille. Opiskelijaterveystutkimuksen mukaan 88% opiskelijoista haluaisi lisää lapsia, mutta pelkällä komentelulla he eivät niitä tule hankkimaan. Tarvitaan todellisia tukia, jotta opiskelu ja vanhemmuus voidaan yhdistää. Hyssälän esitys opintotuen vanhempainrahasta onkin pitkään odotettu avaus ministeriöltä, sillä Suomi on tällä hetkellä ainut Pohjoismaa jossa tällaista tukea ei makseta.

torstai 31. heinäkuuta 2008

Globaalia työnjakoa hillasuolla

Marjastuksella on ollut kautta vuosisatojen tärkeä rooli erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa. Luonnon antimet ovat toimineet ensinnäkin ravinnon lähteenä, mutta sittemmin myös merkittävänä lisätienestinä paikallisille. Marjastuksesta kertyvät tulot ovat edelleen verottomia, joten hillasuolla huhkiessa voi kerrankin hyvillä mielin ajatella liittyvänsä Iloisten veronmaksajien jäseneksi.

Perinteisesti sukujen parhaat marjapaikat ovat olleet Lapissa puolijulkisia salaisuuksia. Pienissä kyläyhteisöissä kaikki ovat toki tienneet, minne kulmille siitä ja siitä talosta mennään marjastamaan, mutta tarkkaa paikkaa ei ole haluttu muille paljastaa. Varsinkin hyvät hillapaikat ovat olleet arvossa arvaamattomassa, eikä niistä ole kylillä muille huudeltu.

Oman parikymmentä vuotta kestäneen ”marjanpoimintaurani” aikana on tapahtunut iso muutos siinä, kuinka suomalaiset ylipäätänsä suhtautuvat marjastukseen. Kokemukseni perusteella lamavuosina paikallisia marjastajia liikkui soilla ja metsissä selkeästi nykyistä enemmän. Luultavasti laman aikaan jokainen markka, jonka saattoi ruokaostoksissa säästää, tuli tarpeeseen monessa perheessä. Tuolloin hyvistäkin marjapaikoista joutui välillä luopumaan, kun joku muu oli keksinyt käydä jo koluamassa ne tyhjäksi.

Lamasta toivuttiin ja välissä oli jo monia vuosia, jolloin jänkillä ei juuri törmännyt muihin ihmisiin. Marjastamaan tottunut väki nimittäin vanhenee auttamatta Lapissa, eikä oman käsitykseni perusteella nuoremmilla sukupolvilla ole enää samanlaista, lähes uskontoon verrattavaa, hartaan kunnioittavaa suhtautumista luontoon. Vaikka työttömänä oli vuonna 2007 yhä pelkästään Lapissa 9000 ja Kainuussa 6000 henkilöä, niin enää lisätulot eivät tunnu olevan sellaisen vaivan väärtti, jonka vaikkapa hillaämpärillisen eteen joutuu suolla tarpomaan. Suomessa pärjäilee nykyään ilmeisen mukavasti muutoinkin. Marjasadosta jää vuosittain metsään arvion mukaan peräti yli 90 prosenttia.

Aivan viime vuosina tilanne kairassa on kuitenkin muuttunut ja soille on tullut eloa monen paikallisen mielestä jo liiaksikin. Suomalaiset marjanjalostajat ovat ostaneet suljettuja kyläkouluja ja majoittavat nyt niihin marjanpoimijoita. Varsinkin helpoilla, autoteiden viereisillä marjapaikoilla saattaa törmätä varsin kansainväliseen tunnelmaan, kun noin 3000 ulkomaalaista poimijaa kansoittaa Lapin kairat muutamaksi kuukaudeksi. Lapin Radion ja paikallisten lehtien lempiaiheita onkin jo muutamana syksynä ollut paikallisten asukkaiden suhtautuminen kaukaisiin työläisiin. Poimijoiden kuskaaminen Thaimaasta tai Vietnamista ei varmaankaan ole ilmaista hupia, joten moiseen toimenpiteeseen tuskin olisi ryhdytty, jos marjaa saataisiin ostettua riittävästi suomalaisilta poimijoilta, mutta kun ei saada. Globaalia työnjakoa se kait tämäkin sitten on. Tällä kertaa työt eivät karkaa Suomesta mihinkään vaan työntekijät tulevat Suomeen paremman elannon toivossa.

Harmittihan tuo itseäkin, kun muutama päivä takaperin jätin hyvään paikkaan hilloja kypsymään ja tänään suolle palatessani huomasin, että marjat ovat juuri makeimmilleen kypsiä, mutta oman seurueeni ja muutaman miljoonan harmittoman sääsken lisäksi suolla vipelsi kymmenkunta thaimaalaista. Vaan mitäpä tuota liikoja harmittelemaan. Jättäväthän thaimaalaiset Suomen talouteen melkoisen määrän rahaa, kun marjaa saadaan riittävästi jalostettavaksi. Lisäksi poimijat palaavat loppusyksystä kotiin sikäläisellä mittatikulla katsoen verraten suuren rahatukun kera. Ahkerimmat ovat muutamassa kuukaudessa saaneet kulujen jälkeenkin tienattua vuoden palkan. Kaukana lännessä ansaitut marjavaluutat tulevat taatusti tarpeeseen; joko kulutukseen tai pääomaksi johonkin isompaan hankintaan. Muistaakseni aivan viime vuosina kehitysavussa on tapahtunut historiallinen käänne. Nykyään kehitysmaista muualle muuttaneet ihmiset palauttavat kotiseudulleen enemmän rahaa kuin mitä kaikki maailman valtiot antavat yhteensä kehitysapuna. Osaltaan thaimaalaiset marjanpoimijat edustavat tätä ilmiötä.

Niin ja vaikka thaimaalaiset nopeakätisiä ovatkin, niin korkeintaan he saavat kilpailuvietin heräämään Pekingin olympialaisten hengessä: se nyt on aivan varma, että minun ämpäri on ensimmäiseksi täynnä, kun samalle suolle satutaan. Ja onneksi tuota on kaiken varalle tiedossa muutama paikka, jonne ei taatusti yksikään kausityöläinen eksy.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2008

Suomi Areenasta maailmalle

Viime viikolla MTV3 järjesti yhteistyötahojensa kanssa Pori Jazzien yhteydessä Suomi Areena-kesätapahtuman. Paikalla olleiden ihmisten ja median kiinnostuksesta pystyi selvästi huomaamaan, että Suomessa on ollut tilausta poliittiselle ja asiapitoiselle kesätapahtumalle. Lukuisat paneelit ja puheet keräsivät paljon kuuntelijoita ja keskustelu aiheista jatkui Porin kuppiloissa ja nurmikoilla pitkälle aamuyöhön.

Seuraamistani paneeleista paras oli Suomen Ylioppilaskuntien liiton (SYL) järjestämä paneeli ”Sukupolvet – sota vai sopimus?”, jossa keskustelijoina olivat Lääketeollisuus oy:n puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes, erityisavustaja Elina Moisio työ- ja elinkeinoministeriöstä, Anders Blom Perheyrittäjien liitosta ja Osku Pajamäki. Keskustelu keskittyi hyvin eri sukupolvien vastuuseen suomalaisen eläkejärjestelmän nykykunnosta ja tulevaisuudesta. Tämän hetkinen, suurten ikäluokkien suunnittelema yhteiskuntajärjestelmä on tehty paljon nuoria sukupolvia suuremmalle väestölle, jolloin tulevaisuudessa vastuu palveluiden maksamisesta kohdistuu nykyistä harvemmalle. Vanhan sanonnan mukaan ”ensimmäinen sukupolvi rakentaa, toinen kehittää ja kolmas tuhoaa”. Jottei nuorelle sukupolvelle tule taloudellista pakkoa tuhota hyvinvointijärjestelmäämme, on jotain tehtävä jo nyt.

Yksi selkeimmistä esimerkeistä maksujen painottumisen epätasaisuudesta on eläkemaksuissa. Tämän hetkisten päätöksien mukaisesti lakisääteisiä eläkemaksuja korotetaan vuoden 2008 tasosta seuraavan kymmenen vuoden aikana hieman joka vuosi. Tällä hetkellä 18-52-vuotiaat maksavat eläkettä 1,5 prosenttia, 53-62-vuotiaat 1,9% ja 63-67-vuotiaat 4,5%. Vaikka työiän pidentämiseen kannustamiseksi onkin luotu tuo viimeinen, ns. superkertymäluokka jolloin eläkettä karttuu 4,5% työtulosta, ei se vastaa koko nuorten ikäluokkien työuralle kohdistuvaa eläkemaksujen painetta. Jatkuvat korotukset kohdistuvat nimittäin kokonaisuudessaan juuri työuraansa aloitteleville. SYL on ollut asiasta huolissaan ja puheenjohtaja Telkkä esittikin kommentissaan 16.7 eläkemaksujen korottamista välittömästi kestävälle tasolle. Tällöin suuret ikäluokat ehtisivät vielä täysimääräisesti osallistua mm. pidentyneestä eliniästä johtuvaan eläkkeiden kokonaissumman nousuun. Kannatankin Telkän ehdotusta ja haluan SYL:n jatkossakin toivovan tämäntyyppisen, rakentavan kansalaiskeskustelun käynnistäjänä.

torstai 17. heinäkuuta 2008

Miten autettaisiin kaikkein köyhimpiä?

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen vaatii ruoan arvonlisäveron alentamisesta luopumista ja sen muuttamista verovähennyksiksi pienituloisille. Perustelujen mukaan näin parannettaisiin kaikkein köyhimpien asemaa. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan tapahtuisi.

Kaikkein köyhimpien ihmisten verot leikkautuvat jo nykyisin kunnallisverotuksen vähennyksillä nollaan, toisin sanoen he eivät siis maksa veroja ollenkaan. Miten verovähennykset auttaisivat heitä? Tai miten verovähennykset auttaisivat sellaisia useampilapsisia perheitä, joiden vanhemmat tienaavat Urpilaisen mielestä liikaa? Tulojen suuruus ei lapsiperheissä tarkoita automaattisesti vaurautta, kun menotkin ovat lapsettomia perheitä suuremmat.

Kaikista köyhimmillä suhteellisesti suurin osa tuloista kuluu välttämättömyyksiin – asumiseen, ruokaan, liikkumiseen. Tämän takia ainakin itse olen ruoan arvonlisäveron alentamisen puolella, näenpä sen itse asiassa välttämättömäksi. Ruoan hinnan alentaminen puuttuisi yhteen näistä suurimmista menoeristä ja auttaisi suhteellisesti eniten kaikkein köyhimpiä ja lapsiperheitä.

Veronalennuksilla voidaan hakea työllisyyttä parantavia vaikutuksia ja sitä kautta niillekin on oma paikkansa talouspolitiikassa. Kun puhutaan absoluuttisesti kaikkein köyhimmistä tai suurimmat pakolliset menot omaavista ihmisistä, on tuloverojen leikkaaminen kuitenkin verrattain huono työkalu heidän asemansa parantamiseen.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Lapsiperheet hyötyisivät "Mannisen mallista"

Kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen (kesk.) esitti viime kuussa mallia, jossa lapsiperheet voisivat kokeilla määräajan yhteisverotusta nykyisen erillisverotuksen sijaan. Mallissa puolisoiden tulot laskettaisiin yhteen ja jaettaisiin kahdella verotusta varten. Yhteisverotusta voisi hyödyntää korkeintaan kolmen vuoden ajan lapsen syntymästä lähtien.

Olen kuullut kaikkien muiden tahojen puoltavan esitystä, paitsi tietysti poliittisen vasemmiston, jonka aate, Keskustan ideologian vastaisesti, alistaa perhepolitiikan kokonaan työelämän ehdoille.

Puolisoiden yhteisverotusmallista luovuttiin 70-luvulla sen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi. Näen kuitenkin yhteisverotuksen joustavana mahdollisuutena - jokainen saisi valita itse ja kokeilla. Malli alentaa kynnystä lasten saamiseen, mahdollistaa lapsen kotihoidon kolmen vuoden ikään asti ja kannustaa vanhemman paluuta takaisin työelämään. Lisäksi lapsen saannin yhteydessä tapahtuvat taloudelliset menetykset pienenisivät ja vanhemmat voisivat vapaammin valita kumpi hoitaa pientä lasta kotona.

Malli alentaisi valtion verotusta lähes kaikilla ja siitä olisi apua erityisesti yhdentulonsaajan perheille. Samalla huomioitaisiin myös toisen vanhemman kotona tekemän työn merkitys. Mielestäni Suomen tuleekin ottaa oppia muusta Euroopasta ja kokeilla perheiden yhteisverotusta Mannisen mallin mukaisesti.

maanantai 7. heinäkuuta 2008

Kuka vahtisi vahtikoiraa?

Maaseudun tulevaisuus -lehti tilasi Suomen Gallupilta mielipidekyselyn, jossa perinteisten poliitikkojen uskottavuutta luotaavien kysymysten ohessa ihmisiltä udeltiin heidän mielipiteitään eri tiedotusvälineiden uskottavuudesta. Tämän päivän (7.7.) lehdessä julkaistujen tulosten mukaan joka kolmannen haastatellun mielestä uutisointi vaalirahoituksesta ja politiikkojen yksityiselämästä on heikentynyt tiedotusvälineiden uskottavuutta. Samaan aikaan yhteensä 13% mielestä tiedotusvälineiden uskottavuus on lisääntynyt joko paljon tai jonkin verran.

Näiden tulosten valossa näyttäisi siltä, että on tiedotusvälineiden itsensäkin etu välttää pahimpia yksinkertaistuksia tai tarkoitushakuisuutta uutisoinnissaan. Tiedotusvälineiden sisäisessä vertailussa parhaimmille kouluarvosanoille pääsivät YLE:n radio ja televisiopalvelut, kun taas iltapäivälehdet sijoittuivat kyselyn hännille.

Uutista lukiessa itselleni tuli mieleen poliittisten opiskelijajärjestöjen yhteistyössä viime toukokuussa järjestämä politiikka ja media -seminaari. Tilaisuuden lopuksi järjestetyssä paneelissa sekä Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Kaius Niemi että kansanedustaja Tuulikki Ukkola peräänkuuluttivat enemmän kampanjauutisointia, siis omaa linjaa ja selkeitä arvostuksia. Ja näitä on piisannut - monet lehdet ja muut mediat ovat viime vuosina yhä agressiivisemmin pyrkineet ajamaan omaa näkökulmaansa myös Arkadianmäen mielipiteeksi. Tässä ei ole sinällään mitään väärää - sananvapauteen kuuluu erottamattomasti se, että asioihin on oikeus pyrkiä vaikuttamaan.

Kyseenalaista kampanjauutisoinnista tulee siinä vaiheessa, kun toimittajat alkavat olettaa tietävänsä asiat parhaiten. Vaalirahakohun yhteydessä oli selvästi nähtävissä jo viikkoja ennen itse uutisaiheen laantumista, että aihe ei kiinnostanut ihmisiä. Se nähtiin epäoleellisena. Jos vain vaivautui ns. tavallisten ihmisten kanssa juttelemaan, niin koko juttu näyttäytyi jonain "herrojen" keskinäisenä tappeluna.

Tämän päivän politiikan toimittajilla on sama ongelma kuin kaikilla muillakin aloilla - ammattiryhmä eriytyy liiaksi. Kun kaikki vapaa-aikakin vietetään vain virkasiskojen ja -veljien kanssa, niin myös näkökulmat asioihin yhdenmukaistuvat. Jossakin vaiheessa toimittaja sitten vain huomaa, jos huomaa, ettei tiedä mattimeikäläisten elämästä yhtään enempää kuin se suuresti paheksumansa poliittinen broilerikaan.

On inhimillistä, että ihmiset omaksuvat mielipiteitä, käyttäytymismalleja ja arvostuksia itselleen läheisiltä ihmisiltä. Ei sitä voi estääkään. Samalla kuitenkin kaikkien tiedotusvälineiden uutisointi ja näkökulma vain lähenee toisiaan. Kun hyvä kaverini toisessa lehdessä kirjoitti tällä tavalla, niin asian täytyy silloin myös olla niin. Ongelmat ovat siis uutistoimituksissa samat kuin vaikkapa poliitikkojen keskuudessa.

Median tehtävä on pitää poliitikot kurissa ja osoittaa ihmisille heidän virheensä. Mutta kuka osittaisi medialle heidän virheensä jos ja kun he eivät enää edustakaan "yleistä mielipidettä", vaan pyrkivät pelkästään muokkaamaan sitä? Siirtyvätkö lukijat tällöin paremman lehden pariin? Vai estääkö Suomen median vähittäinen keskittyminen todellisten vaihtoehtojen syntymisen?

Niin - miksei uutisissa kuule vähittäiskaupan keskittymistä moittivien uutisten ohella Suomen tiedotusvälineiden keskittymisestä? Kysyn vain.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2008

Kaikki kampanjan puolesta

Joensuun puoluekokouksen parhaimmasta kampanjasta vastasi varapuheenjohtajaehdokas Tuomo Puumala tukijoukkoineen. Puumalan kampanja oli monipuolinen, näkyvä ja intoa täynnä. Tuomon kampanjaväki oli myös tsemppiä täynnä. Porukka jaksoi puurtaa kuin eduskuntavaalien tuiskussa ikään ja se työ myös palkittiin. Tuomon ständillä muun muassa minun jokaiselle vastaantulijalle hokema slogan ”Kaikki Puumalan puolesta” vilahti puoluekokousväkeen kuin veitsi siihen uusien perunoiden kanssa tarjoiltavaan voihin. Nyt Tuomo Puumala on ainakin seuraavat kaksi vuotta Suomen Keskustan varapuheenjohtaja, jos kampittavia skandaaleja ei ilmaannu.


Miksi sitten vaahdota vielä Tuomon Puumalan kampanjan menestyksestä, josta on jo muutama viikko? Sehän on ollut ja nähty, mutta uudet kampanjat kutsuvat. Nimittäin kuntavaalit ovat käytävän päässä olevan oven takana, eikä se käytävä ole kovin pitkä. Kuntavaalikampanjat pitää siis saada jo nyt kesän aikana kokoon ja vauhtiin.


Olen havainnut nuorten osalta niin sanottua rimakauhua vaalikampanjoinnin suhteen. Jos ei ole pätäkkää tarpeeksi monta tonnia, niin into tahtoo lopahtaa alkuunsa. Nuorten kohdalla ei mielestäni kuitenkaan ole kyse rahasta. Melkein pelkkä nuorten osallistuminen vaaleihin riittää, muttei aivan. Nuorten on mielestäni tärkeää tehdä omannäköinen kampanja. Kun suurten maakuntalehtien kansilehtiä ei voi ostaa, niin pitää panostaa muualle.


Siksi haluan kannustaa meitä nuoria olemaan omaperäisiä ja itsevarman innokkaan oloisia. Hyvä kampanja tarvitsee toteuttamiskelpoisen vision, jonka mukaan kampanja toteutetaan. Visio voi nojata pelkkään hyvään tunnuslauseeseen, johon perustuen voi listata omat kuntapoliittiset tavoitteet tai suunnitella niitä tapahtumia, joihin aikoo osallistua. Samalla on tärkeää saada vähintään muutaman ihmisen tukiryhmä taakseen, koska kukaan ei jaksa vetää mitään kampanjaa yksin. Netin suomista mahdollisuuksista tuskin tarvitsee mainita mitään, koska ne ovat itsestäänselvyyksiä – onko sinulla jo nettisivut?


Kampanjointi vaatii aina paljon, jos on hiukankin tosissaan. Onneksi kampanjoilla on myös taipumus antaa paljon. Vähintään ne kuuluisat verkostot kasvavat, toisin sanoen potentiaalisten äänestäjien joukko laajenee.

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Kannattaako opiskella ulkomailla?

Luin Kauppalehdestä kelan tutkimuksesta, jossa verrattiin Suomessa tutkintonsa suorittaneiden ja ulkomailta valmistuneiden työllistymistä. Merkillepantavaa oli se, että Suomessa valmistuneista 65 % työllistyi heti, ulkomailla opiskelleista vain puolet. Ulkomailla tutkintonsa suorittaneilla oli lisäksi ongelmia työuransa vakiinnuttamisessa sekä työuran alkuvuodet olivat rikkonaisempia Suomessa tutkintonsa suorittaneisiin verrattuna.

Miksi näin? Suurin yksittäinen syy on se, että Suomessa opiskelleilla on paremmat verkostot ja suhteet työnantajiin, joka luonnollisesti helpottaa työnsaantia.

Ei kuitenkaan kannata missään tapauksessa ajatella, että kansainvälistyminen ei olisi tärkeää vaikkei se tässä tutkimuksessa etuna näkyisikään. Siitä ei mihinkään pääse, eurooppa on jo yhdentynyt. Ollakseen vahva tulevaisuuden työmarkkinoilla, on osattava toimia monikulttuurisessa ja dynaamisessa maailmassa. Mikäs sen parempaa kun treenata näitä taitoja jo opiskeluaikoina ja saada samalla perspektiiviä elämästä myös oman kulttuurin ulkopuolelta.

Väitän että lähes alasta riippumatta kaikkien kannattaisi hakeutua vaihtariksi tai muuten hakeutua kansainvälisiin kontakteihin edes lyhyeksi ajaksi. Jos ei mieli ulkomaille halaja, aina voi kotikansainvälistyä luomalla suhteita täällä vaihdossa oleviin tai muuten oleskeleviin ulkomaalaisiin. Siinä hyötyvät takuulla kaikki osalliset!

lauantai 28. kesäkuuta 2008

Puutullikiistaan saatava ratkaisu nopeasti

Suomen ja Venäjän puutullikiista saa yhä uusia piirteitä. Viimeisin käänne tapahtumiin oli ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrysen ehdotus puutullien aiheuttamien kustannusten korvaaminen suomalaiselle puuteollisuudelle Venäjälle suuntautuvalle rekkaliikenteelle asetettavilla maksuilla.

Käytännössä maksuja ei varmaankaan tulla asettamaan, niin monta mutkaa käytännön toteutuksen tiellä on. Ensinnäkin EU:n säännökset kieltävät maksujen asettamisen vain tietyn valtion rekoille. Lisäksi perittävä summa saisi vastata vain tiestölle liikenteestä aiheutuvaa rasitusta. Kolmanneksi, mikäli satoihin miljooniin kohoava potti perittäisiin pelkästään rekkaliikenteeltä, nousisi yhtä autoa kohti oleva maksu vähintäänkin useisiin satoihin euroihin. Tämä taas johtaisi kauttakulkuliikenteen siirtymiseen hyvin nopeasti pois Suomesta.

Tilanne on kuitenkin hyvin vakava. Puutullien astuessa voimaan täysimääräisinä joutuvat suomalaiset metsäyhtiöt nopeasti vaikeuksiin ja tehtaiden sulkemiset ovat todennäköisiä. Asiaan tarvitaan nopea ratkaisu, mutta jäljet pelottavat – Venäjällä on jo pitkittyneitä ongelmia EU:n jäsenmaiden kanssa, esimerkiksi Venäjän ja Puolan kiista naudanlihan viennistä tai liettualaisten ongelmat venäjän keskeytettyä öljyn juoksutuksen maan öljyjalostamoon viime vuonna. Puutullikiistasta ei saa tulla samanlaista ratkaisematonta ongelmaa maidemme välille.

Väyrysen ulostulon tarkoituksena lieneekin ollut nostaa asian profiilia myös ulkomailla. Suomessa ei koeta, että EU:n taholla olisi tehty kaikki mahdollinen puutullikiistan ratkaisemiseksi. Väyrysen sanoma onkin siis tähdätty ulkomaille – Brysseliin ja Kremliin. Viestin mukaan Suomi näkee ongelman niin vakavaksi, että harkitsee jopa unionin sääntöjen rikkomista sekä Suomen ja Venäjän välisten suhteiden rasittamista uusilla maksuilla.

Ehkäpä tällä saadaan kiinnitettyä päättäjien huomio ongelmaan varsinkin itärajan takana. EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson vakuuttaa ottavansa kiistan vakavasti ja sanoo haluavansa ratkaista asian jo heinäkuun aikana. Toivottavasti vastaavia mielipiteitä löytyy myös neuvottelupöydän toiselta puolelta.

torstai 26. kesäkuuta 2008

Lukio tarvitsee uudistumista

En ole suuremmin kieli-ihmisiä. Puhun suomea ja englantia. Ruotsia pystyn juuri ja juuri ymmärtämään lukemalla. Näiden lisäksi olen opiskellut saksaa, mutten kovin ahkerasti - ja sen huomaa.

Lukiossa kielet olivat minulle punainen vaate. Kävin vain pakolliset kurssit ja manasin suomalaisen ylioppilaskokeen maailman pimeimpään kolkkaan. Ainereaali, josta en itse päässyt nauttimaan, helpotti tilannetta hieman, mutta lukio on edelleen liian vahvasti kielipainotteinen.

Tästä kaikesta huolimatta luin hymy huulillani uutista, joka kertoi suullisen kielitaidon opetuksen lisääntyvän lukioissa. Jos kielten opetuksessa on Suomessa unohdettu jotain, se on ehdottomasti puhutun kielen osaaminen. Kurssien painottuessa kirjalliseen ylioppilaskokeeseen jäävät suulliset taidot vähälle harjoitukselle. Ne ovat kuitenkin työelämässä äärimmäisen tärkeitä.

Keskustan Opiskelijaliitto vaati maaliskuussa suullisen osuuden liittämistä kielten ylioppilaskokeeseen. Ihan siihen ei hallituksen esitys yllä, mutta muutos on askel oikeaan suuntaan. Elokuulle 2010 suunniteltu muutos tekee sekä A- että B-kielien toisesta syventävästä kurssista suullisen kielitaidon kurssin.

Nähtäväksi jää, saavatko vapaaehtoisiksi suunnitellut kurssit suosiota. Voi olla, että hyvä idea jää toteutukseltaan puolitiehen, jos opiskelijat päättävät panostaa kursseihin, joista on hyötyä ylioppilaskokeessa. Tämä on ongelma, joka jo nykyisellään haittaa lukion tehokkuutta.

Olisikin korkea aika pohtia, onko ylioppilaskoe menettänyt merkityksenä. Kaukana on se aika, kun valkolakki tarkoitti pääsyä yliopistoon. Ylioppilaskoe kuitenkin ohjaa edelleen vahvasti lukiossa tehtyjä valintoja ja vie niitä jatkoa ajatellen usein väärään suuntaan. Kokeen poistuminen antaisi opiskelijoille aidosti mahdollisuuden valmistautua yliopistoa varten.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Pyöräkesä ja kesäpyörä

Kesälomaa jo kolmannes takana ja puoluekokouksestakin jo puolitoista viikkoa. Hurjaa tämä vauhti! Kainuun korkeudella kesä ei ole ollut kovin aurinkoinen toistaiseksi, mutta siitä huolimatta olen hullaantunut pyöräkesästä. Keskustanuorten Bensa loppuu, ketju ei –kampanjan innoittamana ja kampanjavastaavan velvollisuudesta olen kaivanut kesäpyörän puskasta ja viimeisen viikon aikana olen fillaroinut melkein päivittäin parisenkymmentä kilometriä. Matkat tuntuivat aluksi hurjilta, mutta olen asettanut tavoitteita ja valinnut sopivan etäällä olevia kohteita saavutettavaksi. Polkupyöräilyn nimeen olen liputtanut jo aikaisemmin, mutta innostukseni koki takaiskun pitkäkyntisen viedessä toistamiseen polkupyöräni Helsingissä. Terveisiä vaan – toivottavasti olet edes käyttänyt varastamaasi pyörää ja säästänyt bensaa.

Kitkuttelen kesäpyörälläni pitkin maanteitä sinisessä kypärässäni. Matkalla ehtii pohtia asioita, kun vauhti ei päätä huimaa, eikä toisaalta liikennettäkään ole liiemmalta tarkkailtavana. Puolentoista tunnin pyöräreissu on samalla meditatiivinen hetki. Useaan otteeseen olen pohtinut ojanvartta tuijotellessani, että minkä vuoksi ihmisten pitää päästää käsistään kaikki roskat luontoon. Arvelen näiden maitopurkkien ja pitsapussien olevan autoilijoiden jätöksiä. Jos autossa tarvitsee vielä mussuttaa hampurilaisia ja karkkeja, eikö käärepaperit ja pussit voi samalla vaivalla viedä kotona asianmukaisesti roskikseen. Säästyisi luonto puhtaampana ja kauniimpana. Heinän ja muun kasvillisuuden kasvaessa roskat tietysti peittyvät, eivätkä ainakaan autosta häiritse silmää. Pyöräilijän vauhti on vain sen verran hidas ja matkalla varren luontoa ihmettelee mielellään. Roskat eivät muutoinkaan kuulu luontoon tai teiden varsille, vaan roskikseen. Sama roskaamisilmiö esiintyy myös katujen varsilla sekä kauppojen edustoilla. Yhtälailla täällä maalla kuin kaupungeissakin.

Mikä saa meidät tiputtelemaan roskiamme milloin minnekin – pahimmassa tapauksessa ihan roskiksen viereenkin? Onko roskaaminen vain ajattelemattomuutta? Siinä tapauksessa kehotan kaikkia kiipeämään polkupyörän selkään, sillä pyöräillessä ehtii myös pohtimaan.

Monia kilometrejä,

RiLi


 


 

maanantai 16. kesäkuuta 2008

Puoluekokouksen satoa

Huhhuh. Nyt on puoluekokous vihdoin ohi. Ei sillä että tilaisuus olisi ollut jotenkin epämiellyttävä, päinvastoin. Politiikkaa linjattiin taas korkealla tasolla ja sen lisäksi eripuolilla Suomea asuvien hyvien ystävien kanssa saatiin turista useammankin päivän aikana. Sitä ei liian usein tapahdu.

Kokouksen anti oli kaiken ennakkohypetyksen jälkeen melko odotettu. Matti Vanhanen taputettiin jatkokaudelle puheenjohtajana ja Jarmo Korhonen sai samoin kaksi lisävuotta ylivoimaisella äänimäärällä. Mielestäni myös Tuomo Puumalan valinta yhdeksi puolueen varapuheenjohtajista oli odotettu ainakin sen jälkeen, kun oli jonkun aikaa kokousta saanut seurata. Tuomo on valloittava persoona ja hänellä oli paljon aktiivisia kannattajia mukana kokouksessa. Viimeistään perjantain aikana kampanjan iloinen henki välittyi muuhunkin puoluekokousväkeen. Nähtiin, että Tuomo on tosissaan liikkeellä ja hän itse kykeni esiintymisillään vakuuttamaan yleisön. Tuomon kannatuspinssit ja kampanjakravatit ja -huivit loppuivat kesken.

Myös KOL:n kannalta tilaisuus oli menestys. Lauantai-illan saunatilaisuudessamme oli paljon vieraita, aina ministereitä myöten. Matilta löytyi ennen iltauutisten haastattelua pari tuntia aikaa jutella opiskelijoista ja nuorista koostuvan porukan kanssa rennossa ilmapiirissä. Siitä poliittisessa toiminnassa täytyy ollakin kyse - avoimesta ja analyyttisestakin keskustelusta.

Myös sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä pääsi paikalle kertomaan näkemyksiään opiskelusta. Liisan kanssa mietittiin muun muassa, miten opiskeluaikoja saataisiin lyhyemmiksi ja nuoria kannustettaisiin perheen perustamiseen jo opiskeluaikana. Mielipiteet ristesivät jonkin verran, mutta kaikki tunnustavat ongelmien olemassaolon ja nuorille aiheutuvan kovan paineen opiskelun, perheen perustamisen ja työkokemuksen haalimisen keskellä.

KOL:n keskustelunavaus sosiaaliturvan yksinkertaistamiseksi (löytyy tästä linkistä) sai Hyssälältä ja monilta muiltakin Keskustan johtohahmoilta positiivisen vastaanoton. Vaikkeivat ihmiset selvitystä kesken kokouksen ehtineetkään lukemaan, niin siihen luvattiin varsinkin sosiaali- ja terveysministeriön suunnasta paneutua huolella. Puolueessa tarvitaankin entistä enemmän tulevaisuuteen katsovaa ajattelutyötä. Yhteiskuntamme uudistamista ei voi jättää vain ministeriöiden virkamiesten vastuulle, vaan avointa keskustelua täytyy käydä moniäänisellä joukolla, mahdollisimman monin silmäparein asioita tarkastellen.

Aiheeseen liittyen KOL:n esittämistä aloitteista jäseniä kuuntelevan ohjelmatyön perääminen sai vastakaikua puoluekokoukselta. Avoimen ohjelmatyön konseptia päätettiin kokeilla yhdellä KOL:n ehdottamista neljästä politiikkaryhmän aiheesta. Puoluehallitus tekee aiheesta lopullisen valinnan syksyn aikana.

Valtaosa muistakin KOL:n ja KOL:n osastojen tekemistä aloitteista sai myönteisen vastaanoton. Esimerkiksi päteviä ja täysipäiväisiä opinto-ohjaajia tulee puoluekokouksen mukaan olla ainakin yksi per 200 opiskelijaa ja toisessa aloitevastauksessa opintorahaan luvattiin huoltajakorotus.

Kaikki päätöspaperit löytynevät lähipäivinä Keskustan nettisivuilta. Kannattaa katsoa.

Itse olen tällä hetkellä taas virkeänä, kun iltapäivästä tuli otettua parin tunnin tirsat. Parin, kolmen yön vajaat unet varmasti kyllä patistavat minutkin kohta taas nukkumaan. Tämän päivän saldoksi saatiin puoluekokoustavaroiden purkaminen pakettiautoista takaisin Apollonkadun toimiston uumeniin. Muuten olen ottanut rennosti.

Vaan täytyy lähipäivinä ruveta suunnittelemaan syksyn tapahtumia. Kunnallisvaalit kun ovat jo kulman takana.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Ränsistynyt sosiaaliturvajärjestelmä kaipaa peruskorjausta

Keskustan Opiskelijaliitto asetti alkuvuodesta 2008 työryhmän selvittämään opiskelevien keskustalaisten suhtautumista meneillään olevaan perusturvauudistukseen ja toisaalta perusturvaan läheisesti linkittyvän verojärjestelmän oikeudenmukaistamiseen. Työryhmä selvitti alkajaisiksi mahdollisuuksia siirtyä suoraan perustulon käyttöönottamiseen. Perustulolle läheisenä vaihtoehtona työryhmä pohti myös negatiivisen tuloveron mallia, joka olisi ehkä ideologisessa mielessä perustuloa paremmin keskustalaiseen arvomaailmaan sopiva. Perustulon lähtökohtana on, että jokainen saa tietyn määrän vastikkeetonta etuutta kuukautta kohden tuloistaan riippumatta. Negatiivinen tulovero taas paikkaa vasta jälkikäteen sellaisten henkilöiden etuustasoa, jotka eivät ole onnistuneet hankkimaan syystä tai toisesta työmarkkinoilta riittävää perusturvaa. Vuoden kuluttua saatava etuus ei paljon lohduta, jos ongelma on siinä, että tuloja ei ole tänään.

Yksinkertaisesti katsottuna näyttää siltä, että perustuloon ja negatiiviseen tuloveroon liittyy huomattavasti enemmän uskottavia positiivisia näköaloja kuin mahdollisia haittavaikutuksia. Perustulo olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan oivallinen tapa järjestää perusturvamme. Näemme kuitenkin vakavana uhkana Suomea seuraavan vuosikymmenen aikana kohtaavan työvoimapulan. Tämän vuoksi emme tässä vaiheessa ole valmiita kannattamaan automaattiseen perustuloon siirtymistä. SATA-komitean työ on hyvä alku sosiaaliturvajärjestelmän yksinkertaistamiselle, mutta mielestämme uudistuksen tulee olla kokonaisvaltaisempi; yksinomaan vuotavien aukkokohtien paikkaaminen ei tuota kestävää ratkaisua. Nykyinen järjestelmä on syntynyt kasaamalla etuuksia toinen toistensa päälle, jolloin olemme päätyneet tilanteeseen, jossa kansalaiset eivät enää ole yhdenvertaisessa asemassa.

Tämän vuoksi meillä tulee ottaa käyttöön hyvin yksinkertainen sosiaaliturvamalli, joka huomioi nopeasti ihmisen elämässä tapahtuvat muutokset. Tällöin vaikkapa työttömyyden yllättäessä sosiaaliturvan saisi jo samana päivänä tililleen hakemusta vastaan. Vastaavasti tukea voisi hakea joustavasti myös jälkikäteen, kun omat tulot ovat tarkemmin tiedossa. Ihmiselle itselleen jäisi vastuu siitä, että käyttää tukia oikein, mutta tuet voitaisiin tarvittaessa väärinkäytösten paljastuttua periä takaisin korotuksen kera.

Tuen perusosan tulee vastata suunnilleen toimeentulotuen perusosaa. Eläkeläisillä ja sellaisilla henkilöillä, joiden mahdollisuus saada ansiotuloja on pysyvästi alentunut, perusetuus vastasi kansaneläkettä. Tällainen tuki myönnettäisiin automaattisesti pyynnöstä. Perusosan lisäksi voisi saada perusturvan lisäosaa erityiseen tarpeeseen, kuten asumismenoihin. Perusosa ja lisäosa leikkautuisivat tulojen kasvaessa, siten että yhdistettynä verotukseen leikkuri olisi enintään esimerkiksi 60 prosenttia työtuloista. Tämä toteutuisi esimerkiksi siten, että perusosasta leikkaantuisi jokaista ansaittua euroa kohden 35 senttiä. Mahdollisesta syyperusteisesta lisäturvasta leikkaantuisi lisäksi jokaista ansaittua euroa kohden 25 senttiä. Jokainen työllä ansaittu euro lisäisi tällöin käytettäväksi jääviä tuloja vähintään 40 senttiä ja syyperusteisen lisäturvan päättymisen jälkeen jokainen itse ansaittu euro lisäisi käteen jääviä tuloja 65 senttiä. Käytännössä kyse olisi negatiivisesta tuloverosta, mutta toteutettuna siten, että valtiolta tuleva veroetuus tulisi pääsääntöisesti etukäteen, eikä vasta vuoden kuluttua verotuksen vahvistamisen yhteydessä. Olemme nimittäneet mallin ennakkoon saatavaksi veroetuudeksi. Luvut ovat puhtaasti esimerkin omaisia ja lopullinen tarkka malli tulee harkita jatkoselvitysten jälkeen.

KOL tulee vielä ennen puoluekokousta julkaisemaan kattavamman keskustelunavauksen sosiaaliturvajärjestelmän uudistamiseksi. KOL on myös jättänyt puoluekokouksen hyväksyttäväksi aloitteen, jossa vaaditaan keskustelun jatkumiseksi puoluetta perustamaan politiikkaryhmä, jonka tehtävänä on selvittää keskustalaisista lähtökohdista ratkaisu toimivaksi perusturvajärjestelmäksi.


Tuomas Vanhanen
Keskustan Opiskelijaliiton perustulotyöryhmän puheenjohtaja


keskiviikko 21. toukokuuta 2008

Puhetta parisuhde- ja perheväkivallasta

Maailmanlaajuisesti ajateltuna Suomi on turvallinen maa elää. Taloudellinen vaurautemme antaa hyvät elämänpuitteet suurelle osalle kansalaisia ja yhdenvertaisuus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo toteutuvat paljon paremmin kuin muissa maissa.

Tästä huolimatta Suomi on Länsi-Euroopan parisuhdeväkivaltaisimpia maita. Erään sosiologian kurssin lisäksi olenkin viime aikoina törmännyt lukuisiin parisuhde- ja perheväkivaltaa käsitteleviin uutisiin ja artikkeleihin. Esimerkiksi viime viikolla julkaistiin Suomen ensimmäiset kansalliset suositukset lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön. Tarkoituksena on ohjata kuntia rakentamaan selkeät ohjaamisen ja johtamisen rakenteet lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisylle uudistuvassa kunta- ja palvelurakennetyössä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa työn koordinoinnista, mutta vastuu väkivallan ehkäisystä on kaikilla ammattilaisilla, jotka kohtaavat työssään perheitä.

Oma koti on väkivalta- ja henkirikosten suhteen naisille kaikkein vaarallisin ja miehille kaikkein turvallisin paikka. 90 prosenttia kotona tapahtuvista pahoinpitelyistä ovat miehen tekemiä ja naiseen kohdistuvia. Joka viides nainen on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan ja vuosittain 25-30 naista kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena. Uhreina ovat nuorehkot, koulutetut ja hyvin ansaitsevat pääkaupunkiseudun naiset. Parisuhdeväkivalta näyttää siis selvästi olevan sukupuolikysymys.

Kansainvälinen liikehdintä on alentanut kynnystä väkivallasta puhumiseen ja kirjoittamiseen, sekä vahvistanut ajatuksia siitä, että vastuu väkivallasta kuuluu pikemminkin tekijälle kuin uhrille. Miksi parisuhdeväkivallasta silti vaietaan? Onko se yksityisasia, johon ulkopuolisen ei kannata puuttua? Uhri vaikenee usein häpeän, syyllisyyden ja pelon tunteiden vuoksi, mutta muiden ihmisten puuttumista näyttävät vaikeuttavan asenteet.

Väestöliiton mukaan muutokset lainsäädännössä, poliisin toiminnan tehostaminen ja yleisen tietoisuuden lisääntyminen ovat alentaneet väkivaltaisessa parisuhteessa elävän kynnystä kääntyä poliisin puoleen. Tuoreen opinnäytetyön mukaan viranomaiset kuitenkin edelleen vähättelevät parisuhdeväkivaltaa ja tällä asenteella on merkittävä vaikutus siihen, ettei väkivallan uhri käytä oikeusturvakeinoja. Lisäksi tilanteeseen sopivaa oikeusturvakeinoa on vaikea löytää: lähestymiskielto on ongelmallinen perheen sisällä eikä sakkorangaistus ole riittävä.

Miksi suomalainen mies sitten lyö? Onko väkivalta keino hallita tasa-arvoista ja miehestä riippumatonta naista tai kurittaa tottelematonta lasta? Eikö mieskulttuurin logiikan mukaisesti pienemmän päälle käyminen ole kuitenkin kunniatonta? Eikö uhrin ja tekijän tulisi olla tasaväkisiä?

Miehen on voinut olla vaikea löytää paikkaa yhteiskunnan ja miehen mallin muutoksen seurauksena. Hänen on ollut vaikea muuttaa käsityksiä perheen elättäjästä ja auktoriteetti-isästä tasa-arvoisen kumppanin ja hoivaavan isän suuntaan, jolloin ristiriitatilanteessa reagointi on automaattista lyömistä. Väkivaltaisen miehen käsitykset maskuliinisuudesta ovat vain vääränlaisia. Maskuliinisena pidetään järjestystä ja kuria, joiden avulla miehen on otettava tilanne hallintaansa ja osoitettava olevansa oikeassa sanomalla viimeinen sana, vaikka sitten lyömällä. Mies voi kuitenkin edelleen olla maskuliininen: hän voi perinteisen isän tapaan ohjata puheillaan ja tehoillaan perhe-elämän kulkua, mutta isä ei kuitenkaan pyri hallitsemaan perhettä pelolla. Isä kulkee rinnalla: hoivaa, tukee ja kuuntelee.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

YLE liikuttaman suomalaisia?

Toissaviikolla Suomen Liikunta ja Urheilu SLU:n (8.5.) liittokokouksen yhteydessä järjestettiin vuositainen YLE-SLU -foorumi, jonka kantava teema oli liian vähän liikkuvien aktivointi ja liikkuvan kuvan oikeudet. Tilaisuudessa YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungner nosti esille myös YLE:n halun liikuttaa suomalaisia sekä järjestökentän näkyvyyden parantamisen valtakunnallisessa televisiossa. Samaisessa foorumissa SLU ja YLE päättivät, että ne ryhtyvät yhdessä valmistelemaan suurta liikunnan teemavuotta, joka toteutetaan vuonna 2010.

"YLE ja SLU ovat päättäneet toimia yhdessä, jotta liian vähän liikkuvat suomalaiset innostuisivat liikkumaan itselleen sopivalla tavalla. YLE ja SLU haluavat toimia yhdessä pitkäjänteisesti liikkuvan ja hyvinvoivan Suomen puolesta ja hakea vaikuttavuutta yhteistyöstä. Vuoden 2008 aikana YLE ja SLU hakevat konkreettisia ideoita ja ratkaisumalleja järjestö- ja ohjelmatoimintaan", Mikael Jungner sanoi. (LUM 8/08) "Meillä on se porukka, joka liikkuu säännöllisesti ja se ryhmä, joka liikkuu kohtuullisesti. Erityisesti huolestuttaa kuitenkin se kolmannes porukasta, joka ei liiku ollenkaan ja nyt olisi tarkoitus saada tämä joukko liikkeelle iloisella tavalla."

YLE olisi jatkossa valmis panostamaan myös erikoisimpien lajien ja pienempien kisojen näkyvyyteen internetin kautta. Suurta keskustelua foorumissa herättikin tekijänoikeudet ja liikkuvan kuvan leviäminen internetissä. Junger ei kuitenkaan halunnut ottaa vielä kantaa käytännön tasolla, miten YLE:n ohjelmistoa voitaisiin laajemmassa mittakaavassa siirtää internettiin reaaliajassa kaiken kansan nähtäville ja saataville.

Tällä hetkellä opiskelijoiden sekä nuorten SM-kisoja on mentävä seuraamaan paikan päälle, jos niiden näkeminen kiinnostaa. Esimerkiksi Opiskelijauniversiadit, eli opiskelijoiden olympialaiset, noteerataan laajasti muualla euroopassa, mutta suomessa mediajulkisuus jonka tämän tyyliset kisat saavat, on hämmentävän pientä. Netin käyttäminen tälläisten tapahtumien esittämiseen olisi erittäin tervetullutta yhteistyötä YLE:n puolelta niin suurille kuin erityisesti pienille urheilujärjestöille nyt kun YLE on sulkenut oman digi-urheilukanavansakin.

Lopuksi vielä hauska vertaus, kuinka suomalaiset voidaan jakaa liikunnan harrastamisen suhteen kolmeen liikennevaloryhmään:
Vihreän valon ihmiset liikkuvat vaikka mikä olisi.
Keltaiset liikkuvat mutta eivät terveytensä kannalta riittävästi.
Punaiset eivät liiku ja osalle heistä on kasaantunut monia ongelmia.
Kussakin valossa pysähtyy tai jatkaa kulkuaan noin kolmasosa suomalaisista. YLE ja SLU tähtäävät yhteistyöllään nimenomaan punaisen porukan aktivointiin penkkiurheilua hyväksikäyttäen. Enää jäämme miettimään, kuinka innokkaasti sen takapuolen siitä penkistä nostaa, kun televisio ja internet olisi täynnä katsottavaa?

Ulla Hyvönen
vpj
Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL

Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU), on suomalaisten liikuntajärjestöjen katto- ja palvelujärjestö. Opiskelijoiden liikuntaliitto on yksi SLU:n jäsenistä.

perjantai 16. toukokuuta 2008

Pääkaupunkiseutu kärsisi yhdistymisestä

Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen - Suomen ikioma metropolialue, jossa on hieman yli miljoona asukasta. Helsingin Sanomien verkkosivut tiesivät pari päivää sitten kertoa, ettei alueen päättäjillä ole halua lähteä yhdistämään kaupunkeja, vaikka sitä on ministereiden taholta ehdoteltukin. Paikalliset ovat siis tuoneet tahtonsa esille. Seuraavaksi katsotaan onko hallituksella pokkaa vielä Sipoon jälkeen sotkea pääkaupunkiseudun asioita pakolla.


PARAS-hankkeen tiimoilta Suomessa on yhdistetty lukuisia kuntia. Yhdistämisillä on kuitenkin aina ollut tarkoitus: palveluiden parantaminen. Niitä ei ole tehty kuntien tahtoa vastaan, vaikka valitettavasti valtuutetut ovatkin joissain tapauksissa kävelleet kansan mielipiteen yli. Pääkaupunkiseudulla yhdistäminen tahdottaisiin kuitenkin tehdä vastoin paikallisten tahtoa ja ilman todellista tarvetta.


Espoota ja Kauniaista yritetään aina mustamaalata yhdistymiskeskustelussa. Tilanne ei suinkaan ole niin yksinkertainen. On itsestään selvää, että Helsinki ja Vantaa tahtoisivat päästä käsiksi Espoon ja Kauniaisen kunnossa oleviin kassoihin. Yhtä selvää on se, etteivät Espoo ja Kauniainen edes harkitse yhdistymistä, sillä se veisi resursseja ja palveluita itään. Valtion tulee tehdä tulonsiirtoja kuntarajojen yli tuloverolla – ei pakkoyhdistämisillä.


Neljä pääkaupunkiseudun kuntaa ovat pitkän riitelyn päätteeksi päässeet pikku hiljaa ratkaisuihin alueen yhteistyöstä. Muun muassa infrastruktuuria, lukio-opetusta ja sairaanhoitoa sovitetaan paremmin kohtaamaan asukkaiden tarpeita. Hienoa! Juuri näin asioita pitää hoitaa.


Aito yhteistyö on ainoa vaihtoehto alueelle, jossa toimii neljä eri kokoista ja taloudellisilta mahdollisuuksiltaan hyvin erilaista kuntaa. Siinä missä Helsingissä ja Vantaalla erakoidutaan politiikasta ollaan Espoossa ja Kauniaisissa sitäkin aktiivisempia. Kun otetaan vielä huomioon suurten yritysten sijoittuminen, ei ole vaikeaa arvata, mitä käy demokratialle ja alueelliselle tasa-arvolle.


Uskon vahvasti keskustalaiseen desentralisaatioon pääkaupunkiseudun kysymyksessä. Aluetta ei missään nimessä saa lähteä yhdistämään yhdeksi valtavaksi yksiköksi. Valtaa on päin vastoin lähdettävä viemään kaupunginosille lähemmäksi ihmisiä. Alueellisissa päätöksissä turvaudutaan vahvaan yhteistyöhön.

tiistai 6. toukokuuta 2008

Lenkillä pääministerin kanssa

Tällaista tulee modernin tupailtakulttuurin olla, sanon minä. Uudenmaan Keskustanuoret ja Keskustan Espoon kunnallisjärjestö olivat nimittäin järjestäneet aivan loistavan ja innovatiivisen tapahtuman. Resepti onnistuneelle poliittiselle tapahtumalle oli oikeastaan varsin simppeli. Alkajaisiksi tarvitaan reipasta lenkkeilyä tunteroisen verran. Keväinen ilta-aurinko on bonuksena vielä omiaan sulattamaan loputkin turhasta jäyhyydestä. Tämän jälkeen vietetään toinen reipas tunti makkaranpaiston ja jutustelun merkeissä. Lopputulemana kaikille jää taatusti hyvä mieli.

Poliittiset tapahtumat ovat juuri niin tylsiä tai hauskoja, kuin mitä me itse niistä teemme. Jos tykkää seistä kuuntelemassa torin reunalla pönötyspuheita lauantaina klo 12, niin mikäs siinä, mutta ainakaan minua ei moisesta saa innostumaan. Huomasin myös Erkki Tuomiojan pohtineen vapun alla toripuheiden vähäistä merkitystä ihmisten tavoittamisessa, joten ilmeisesti tässä maassa on muitakin joiden mielestä toritilaisuudet ovat EVVK. Olen itse asiassa vakuuttunut, että jopa tämä kirjoitus tavoittaa useamman henkilön kuin keskimääräinen toripuhe.

Sen sijaan minua ei montaa kertaa tarvinnut houkutella, kun kuulin mahdollisuudesta päästä lenkkeilemään Vanhasen kanssa. Hyöty ja huvi yhdistyivät mitä mainioimmin niin osallistujilla kuin itse pääministerilläkin. Kiireisellä ministerillä olikin tämän vuoksi aikaa viettää kanssamme lähemmäs 3 tuntia. Hänenhän ei tarvinnut enää kotonaan lähteä iltalenkille. Ennätimmekin käymään läpi monenlaisia asioita esimerkiksi liikennepolitiikasta, yrittäjyydestä, maahanmuuttajista, yliopistolaista, äänestysikärajasta ja lapsiperheiden asemasta. Parasta oli, että ministerillä oli aikaa vastailla analyyttisesti hänelle esitettyihin kysymyksiin. Perinteisiä fraasivastauksia saa lukea ihan riittämiin lehdistä, mutta nyt Vanhanen ehti rennosti pohdiskelemaan asioita ideologiselta pohjalta. Hän ehti myös rauhassa kuuntelemaan kansalaisten huolia. Ilmapiiri oli juuri sellainen, jossa omat ideat jalostuvat toimiviksi käytännöiksi.

Moderneja poliittisia tapahtumia tarvitaan ehdottomasti lisää. Lenkkeilyidea on yhtenä vaihtoehtona mitä mainioin monistettavaksi ympäri Suomen. Jokaisella paikkakunnalla voidaan tietysti miettiä omaa juttua ja jokaisella poliitikolla voi olla omia suosikkiajanvietteitään. Olisi liian yksinkertaista sanoa, että kaikkialla toimii vastaavanlainen lenkkeilykonsepti. Tapahtumahan voi olla myös vaikkapa lukupiiri, leffailta, teatteria, kalastusta, metsästystä, vaellusta, hiihtoa, lautapelien pelaamista tai vaikka ihan vaan terassilla istuskelemista. Vaihtoehtojen rajana on lähinnä mielikuvitus. Tärkeintä on kuitenkin taustalla oleva ajatus, jossa poliitikko tulee arkisen harrastuksensa kanssa kansan keskelle. Tällöin turhauttava herra-asetelma katoaa ja tilaisuudesta tulee tunnelmaltaan välitön. Suosittelen.

Myös MTV3:n Viihdeuutiset olivat panneet merkille onnistuneen tapahtuman: http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/642357?vanhanen_matti