Opiskelijoille enemmän harjoittelupaikkoja kuntiin!

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) vaatii kuntia tarjoamaan opiskelijoille enemmän heidän opintojaan vastaavia harjoittelupaikkoja. KOL:ssa nähdään, että kunnat tulevat tulevaisuudessa entistä kovemmin taistelemaan osaajista yksityisen sektorin kanssa. Tämän takia kuntien tulisi tehdä oppilaitosten kanssa enemmän yhteistyötä, niin harjoittelupaikkojen kuin opinnäytetyöyhteistöidenkin osalta. 

"On kuntien itsensä etu saada opiskelijat kiinnostumaan myös kunnista työnantajina", huomauttaa Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja Juha Iso-Aho. Työkokemuksen karttuminen kuntasektorilla ja opinnäytetöiden tekeminen kuntia kiinnostavista aiheista toisi Iso-Ahon mukaan kunnat työnantajina paljon lähemmäksi opiskelijoita kuin mihin esimerkiksi rekrytointiseminaarit kykenevät. 

KOL:sta muistutetaan, että jokaisessa maakunnassa on korkeakouluja, joissa on paljon potentiaalia hyvään yhteistyöhön kuntien kanssa. "Harjoittelujen teettäminen opiskelijoilla ei kuitenkaan saa muodostaa opiskelijoista alemman asteen työntekijöitä, vaan heitä on kohdeltava tasa-arvoisina työpaikan jäseninä.", Iso-Aho korostaa. 

Keskustaopiskelijat toivovatkin mahdollisimman monen nuoren ja opiskelijan äänestävän sunnuntaisissa kunnallisvaaleissa. KOL muistuttaa sen olevan ainoa tapa taata myös opiskelijoiden asioiden huomioon ottaminen kuntien päätöksenteossa. 

 
Lisätietoja, 

Juha Iso-Aho 

puheenjohtaja@keskustaopiskelijat.fi 

Puh. 050-3745416

Rauhan rakentajat ovat sotien todellisia sankareita

Olen teekkariksi kummajainen. Kiinnostuin yhteiskunnallisista asioista jo ennen kuin hallitsin perusalgebran ja käytän enemmän aikaa kannanottojen kuin säätöjärjestelmien tekemiseen. Mutta pahimpana - ehkäpä asiana, jota minun ei pitäisi sanoa ääneen - arvostan rauhan Nobelin korkeammalle kuin fysiikan Nobelin.

Vietin kuluneen viikonlopun Suomen Punaisen Ristin järjestämällä Humanitaarisen oikeuden peruskurssilla. Käydessämme läpi kansainvälisiä lakeja, Punaisen Ristin toiminnan perusteita ja kriisipesäkkeissä tarvittavaa apua, jäin pohtimaan rauhaa edistävän työn merkitystä. Nykysuomalaisena on vaikea nähdä rauhanneuvotteluiden todellista merkitystä. Suomessa ei toisen maailmansodan jälkeen ole tarvinnut nähdä sodan kauhuja, niinpä ne ovat muuttuneet meidän yhteiskunnassamme lähinnä kaukaisiksi uutiskuviksi.

Poliitikot tarkastelevat sotaa usein kylmän strategisella tasolla, kun arvioida sen hyötyjä ja haittoja. Mutta kansalle, siviileille ja rivisotilaille ei sodassa ole voittajia. Fyysisten vammojen lisäksi, kaikki sodan keskellä elävät saavat henkisiä haavoja. Suru, viha ja katkeruus jäävät ihmisten mieliin vielä silloinkin, kun aseet ovat jo hiljenneet.

Sotasankareista puhutaan usein, mutta rauhan rakentajat jäävät pienemmälle huomiolle. Silti juuri heillä on kaikista suurin vaikutus niihin ihmisiin, joiden elämässä ei ole enää toivoa. Siksi minä - niin kuin moni muukin - olen iloinen, että myös Nobelin rauhanpalkinto palasi juurilleen ja annettiin elämäntyönsä rauhalle antaneelle ihmiselle.

Martti Ahtisaari on onnistunut saavuttamaan lukuisia läpimurtoja rauhanneuvotteluissa sanan vankalla vasaralla. Hän on pelastanut ihmisiä ja antanut heille elämän, joka heiltä jo kerran vietiin. Kuinka moni meistä voi sanoa samaa tai edes asettaa oman elämänsä tavotteita yhtä korkealle?

Fysiikan Nobel saattaa avata ovia elämän pelastamiseen tai helpottamiseen tulevaisuudessa. Rauhan Nobel kertoo siitä, että jotain tärkeää on jo tapahtunut. Syvä kumarrus, onnittelu ja kiitos presidentti Martti Ahtisaarelle.

Vaalitarkkailijoita Nepalista

Iltauutiset raportoivat äänestysaktiivisuudesta päivittäin ja puolueaktiivit raapivat päätänsä jännittäen viikon päästä pidettävien vaalien lopputulosta. Kuntavaalit ovat kaikkien ajatuksissa – toivottavasti. Osallistumista ja vaikuttamista pidetään tärkeänä, mutta politiikkaa vierastetaan vaikutuskanavana siitäkin huolimatta, että useimmat meidän arkisista asioista päätetään kunnissa ja eduskunnassa. Meillä on mahdollisuus osallistua äänestämällä, mutta myös toimimalla poliittisissa nuoriso- ja opiskelijajärjestöissä.

Pääsin tapaamaan nepalilaisia poliittisten nuoriso- ja opiskelijajärjestöjen vaikuttajia Demo Finlandin* järjestämässä tilaisuudessa. Nämä nepalilaiset "vaalitarkkailijat" ovat opintomatkalla tutustumassa poliittisiin nuoriso- ja opiskelijajärjestöihin sekä suomalaiseen yhteiskuntaan. Hämmästyin nepalilaisten aktiivisuutta tehdä kysymyksiä järjestöjen toiminnasta ja rahoituksesta – kynät sauhuten he tekivät muistiinpanoja. Nepalilaisten delegaatio vierailee Suomessa seuraavan viikon ajan ja osallistuu vaalivalvojaisiinkin. Toivottavasti saamme juhlia heidän kanssaan vaalituloksen lisäksi myös äänestysaktiivisuuden kohoamista. Nepalilaisten osallistumisinnostus saisi tarttua myös meihin suomalaisiin.

RiLi

 

*Demo Finland, Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö (DEMO) ry on suomalaisten eduskuntapuolueiden yhteistyöjärjestö, jonka tavoitteena on tukea ja edistää monipuoluedemokratiaa kehitysmaissa. Demolla on Nepalissa ohjelma, joka pyrkii edistämään nuorten vaikutusmahdollisuuksia politiikassa. Lähde: www.demofinland.org

 

Talous kuohuu

Finanssikriisi on vihdoin pulikoinut Uudelta mantereelta Atlantin tälle puolelle. Kesti noin vuoden ennen kuin Yhdysvalloissa romahtaneiden asuntojen hintojen vaikutukset alkoivat näkyä asuntoluottoja roiskineiden investointipankkien taseissa. Tänä syksynä moni pankinjohtaja joutui sitten myöntämään, että seinät kaatuvat päälle myös heidän työpaikoillaan.

Eurooppalaisten vahingoniloa hillitsee se, että myös täällä pankit ovat toisaalta monimutkaisten sitoumustensa kautta ja toisaalta yleisen epäluottamuksen johdosta joutuneet itsekin vaikeuksiin. Samoin Yhdysvaltojen sekoilu oman "talouden pelastuspakettinsa" kanssa toistui jossakin määrin myös Euroopan puolella.

Kun Islanti joutui kansallistamaan suurimpia pankkejaan estääkseen niiden kaatumisen, heijastui tämä kaikkiin niihin maihin joissa niillä oli toimintaa. Britanniassa turvauduttiin jopa islantilaispankkien rahojen jäädyttämiseen terrorismin vastaisten toimien tueksi tehdyn lain avulla. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa taasen pyrittiin palauttamaan luottamusta maiden omiin pankkeihin korottamalla niiden talletussuojaa. Valitettavasti vain tämäkin toiminta on Euroopan Unionin sisämarkkinoilla helposti nollasummapeliä - kun jossakin maassa taataan talletukset 100% asti, nostaa se paineita naapurimaissa. Luottamusta parantavat toimet Ruotsissa lisäsivät epäluuloa ja hätääntymistä Suomessa.

Mutta ollaan tästä kriisistä suomalaisesta näkökulmasta saatu jotain hyvääkin. Viimeistään nyt saatiin nimittäin näyte siitä, kuinka paljon vaikutusvaltaa pienelläkin maalla voi EU:ssa olla. Viime viikolla pääministeri Matti Vanhanen vieraili Lontoossa kertomassa suomalaisten kokemuksia oman pankkikriisimme hoidosta Britannian pääministeri Gordon Brownille. Sunnuntaina sitten unionin jäsenmaiden johtajat kokoontuivat Brysseliin ylimääräiseen istuntoon keskustelemaan pankkikriisistä ja päättämään yhteisistä toimista sen helpottamiseksi. Tilaisuudessa päädyttiin malliin, jossa valtiot voivat taata pankkien keskinäisiä lainoja ja toisaalta myös ostaa niiden osakkeita. Suomen osuutta kiiteltiin tuossakin kokouksessa ja kaikki Suomen esittämät muutokset pohjaesitykseen menivät läpi. Omalla kokemuksellaan ja osaamisellaan suomalaiset siis saivat sanansa kuuluviin.

Olisiko siis niin, että kerrankin Suomea 90-luvulla raadelleesta lamasta olisi ollut jotain hyötyä? Tieto siitä, miten tällainen pankkikriisistä liikkeelle lähtevä taantuma tai jopa lama etenee, voi hyvinkin koitua koko Euroopan eduksi. Kunhan ei vain toisteta Suomessa tehtyjä virheitä. Suomen talous lähti laman jälkeen ja siitä otettujen oppien kautta pitkään nousuun, mutta kasvamaan alkoivat myös tuloerot ja suhteellisesti köyhien määrä. Jälkimmäisiä en toivoisi EU-maiden perinnöksi tästä kriisistä.

Kävin äänestämässä

Tänään noin tunti sitten kävin harjoittamassa yhtä klassista perusoikeutta. Äänestin kuntavaaleissa! Ennakkoäänestyspaikka oli oman kotikuntani kunnantalolla. Olen äänestänyt viime eduskuntavaaleja lukuunottamatta aina ennakkoon. Äänestyspaikalla oli jonoa. Äänestämään pyrki pääasiassa vanhuksia. Jonottaessani osallistuin vaalikeräykseen lompsassa olleilla pikkukolikoilla. Vaalivirkalilija tunsi minut ja henkkareiden näyttämisen sijaan riitti oman henkilötunnuksen luetteleminen. Tiedot täsmäsivät ja pääsin koppiin. Tulevalle uudelle suurkunnalle päättäjäksi näytti pyrkivän lähes 200 kuntalaista. Silmäilin Keskustan ehdokaslistaa ja siellä oli kovin tutunkuuloinen nimi. Numerokin on syöpynyt aika hyvin mieleen. Tarkistin kuitenkin vielä kerran. Lopuksi piirsin numeron huolellisesti lyijykynällä. Toimitus kesti ehkä alle minuutin. Palasin lippuni kanssa virkailijan luo. Hän leimasi lipun ja sain sulkea sen omaan kirjekuoreen. Kirjekuori laitettiin vielä yhteen kuoreen. Nyt kuoreni jäi odottamaan ensi viikon sunnuntaita. Juttelin pienen hetken small talkia virkailijan kanssa. Sitten kiitin ja poistuin. Parkkipaikalla keskustelin hetken aikaa toisen äänestäjän kanssa. Hän oli huolissaan tulevan uuden Kauhavan taloudesta. Terveydenhuoltokin painoi mieltä. Olin omissa kommenteissa positiivinen. Osin tosissani ja osin velvollisuudesta.

Äänioikeuden käyttäminen oli aika arkinen juttu. Ehdokaskin on tuttu yli 22 vuoden ajalta. Tiedän hänen hyvät puolensa ja vikansa. On villiä miettiä, millaista on äänestää Zimbabwessa. Tai Azerbaidzanissa. Millaista on kun ei voi olla varma, ovatko uurnat tyhjiä ennen äänestämisen aloittamista. Millaista on kun väärä äänestyspäätös voi viedä hengen. Millaista on haaveilla siitä, että vaalien tulos määräytyisi täysin vapaasti. On villiä miettiä sitä, että vuosisatojen aikana miljoonat ihmiset ovat kuolleet ja joutuneet kidutetuksi tuon melko arkisen ja tylsän asian takia. Toisaalta on villiä miettiä, miten paljon nuo muutamat lyijykynänvedot sisältävät valtaa. Perustuslain mukaanhan Suomessa ylin valta kuuluu kansalle. Käykää ihmiset äänestämässä! Syyksi riittävät vaikka kaikki ne joukkohaudoissa makaavat demokratiaktivistit ja pidätyskeskuksissa viruvat mielipidevangit. Syyksi riittää myös huono julkinen liikenne tai kuntaliitos. Äänestä, sillä valkovenäläinen ei voi äänestää puolestasi.

Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen jäsen
kuntavaaleissa mr. 153

Ei ole aivan sama kuka päättää!

Kuntavaalien, kotivaalien kuten me keskustalaiset sanomme, ennakkoäänestys alkaa ylihuomenna. Kuluneina viikkoina järjestöaktiivien kalenterit ovat olleet täynnä – eivät vain päivät, vaan myös tunnit. Kuluneen "pitkän viikonlopun" olen viettänyt Kainuussa oman vaalikampanjani parissa. Perjantaina tapasin torikahvien merkeissä paikallista väkeä ja lauantaina pohdimme piirin syyskokouksessa tulevia vaaleja ja Kainuun tulevaisuutta. Oma vaalikiertueeni jatkui Kainuun Keskustanuorten joukon jatkona viikon aluksi Puolangalle ja Suomussalmelle, missä ehdokkaat jalkautuivat lukioihin kriittisten äänestäjien tentattavaksi. Nuorten aktiivisuus yllätti minut – useat kysymykset olivat suoria ja kiemurteleviin vastauksiin tartuttiin tarkentavilla kysymyksillä. Erittäin iloinen oli siitä, että nuorten huoli tulevaisuudesta ja työstä maakunnassa nousi aidosti esille. En siksi, että toivoisin asian aiheuttavan harmaita hiuksia, vaan siksi, että väite nuorten passiivisuudesta ja jopa negatiivisesta suhtautumisesta politiikkaan löysi vihdoin oman paikkansa romukopasta. Nuorillakin on halua vaikuttaa oman kotipaikkakunnan asioihin, mutta rohkaisua pistäytyä äänestyskoppiin tarvitaan. Nämä ajatukset ja ideat välittyvät päätöksentekoon vain sen äänestyslipukkeeseen raapustetun numeron välityksellä.

Toivottavasti jokainen äänioikeutettu käyttää tätä perusoikeuttaan viimeistään varsinaisena vaalipäivänä. Ei ole nimittäin aivan sama kuka päättää asioistamme!

RiLi

kotivaaleissa Hyrynsalmella numerolla 13 ja maakuntavaaleissa Kainuussa numerolla 427

P.S. Kiitokset vielä kansanedustaja Antti Kaikkoselle piipahtamisesta – ei se niin kankeasti mennyt!