Terveisiä Euroopan sydämestä: Koulutuspolitiikkaa kovaa ja korkealta!

Kaikki yliopistot yksityisiksi, koulutus maksulliseksi kokonaisuudessaan, opiskelijoiden kustannettavaksi myös tieteen tekemisen kulut. Opiskelijoille vapaus valita, oikeus päättää Kaikesta: kenen kursseille osallistut, mitä kursseja ylipäätään käyt, mitä kirjoja luet.

Miltäs kuulostaa?

Osallistuin 20-23.9. Brysselissä pidettyyn Euroopan Liberaalinuorten (LYMEC) alaiseen opiskelijaverkoston (European Liberal Student Network ELSN) seminaariin, jonka aiheena oli Enlarging the EU to the East – where are the boarders of the EU profit from its geographical enlargement? – Student perspectives.

Loppujen lopuksi seminaarin sisältö ei lainkaan vastannut yllä olevaa otsikkoa vaan koski lähinnä eurooppalaista korkeakoulupolitiikkaa. Keskustelun keskiöön nousivat kysymykset yliopistojen yksityistämisestä, opintojen maksullisuus ja ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys, joista kahta ensimmäistä pääasiassa kannatettiin ja viimeistä vastustettiin.

Keskusta kuuluu Eurooppa-tasolla liberaaliryhmään, mikä on melko hämmentävää, mutta parempaakaan viiteryhmää ei toistaiseksi ole löytynyt. Itse tunsin itseni hetkittäin lähes tulkoon sosialistiksi tuossa seurassa, vaikka keskustalaisittain koen olevani liberaalimmasta päästä. (Jos nyt tässä yhteydessä tällaisen jaottelun sallitte).

Vaikka tukka välillä olikin nousta pystyyn, niin seminaari oli kaikin puolin onnistunut. Oli virkistävää kuulla erilaisia mielipiteitä, keskustella eri maiden koulutusjärjestelmistä ja opiskelijoiden ongelmista. Huolimatta Bolognan prosessista koulutusjärjestelmät ovat aika erilaisia, hankalasti vertailtavia ja opintoja on vaikea hyväksi lukea toisessa korkeakoulussa. Matkaa opiskelijoiden vapaaseen liikkuvuuteen on vielä paljon jäljellä.

Kuulimme myös esitelmän entisten kommunististen maiden korkeakoulujen kehityskaaresta 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään. Joukossamme oli myös jonkin verran opiskelijoita ko. maista kuten Puolasta, Romaniasta ja entisestä DDR:stä. Neuvostoliitto ja kommunismi ovat tuntuneet itsestä jotenkin todella kaukaiselta asialta, vaikka toki muistankin uutiskuvat panssarivaunujen päällä seisovasta Jeltsinistä. Nyt jotenkin todella kolahti, että eipä siitä niin kauan ole, kun samanikäiset nuoret kertoivat, miltä tuntui saada elämänsä ensimmäinen appelsiini joskus jouluna.

Seminaari oli samalla myös European Liberal Student Networkin ensimmäinen tapaaminen ja puhuimme myös siitä, miten voimme tehdä enemmän yhteistyötä opiskelijoiden hyväksi EU:ssa. Verkoston tarkoituksena on vaihtaa ideoita ja pitää huoli siitä, että olemme ajantasalla siitä, mitä koulutuspolitiikassa tapahtuu eri maissa ja EU-tasolla. Verkoston on tarkoitus järjestää tapaamisia ehkä kerran vuodessa ja toteuttaa mahdollisesti yhteisiä kampanjoita, joihin tosin ei ole pakko osallistua, mikä on erityisesti meidän suomalaisten kannalta keskeinen pointti. En nimittäin pitäisi mitenkään epätodennäköisenä, että kampanjat saattavat olla sen sisältöisiä, ettemme niitä voisi Suomessa allekirjoittaa.

Pidin seminaarissa esitelmän Suomen koulutusjärjestelmästä ja opiskelijapolitiikasta. Yleisö huokaili kateellisina ja kyselivät keskimääräistä veroprosenttiamme. Totesin vain rauhallisesti, että juuri eilenhän te vastustitte kaikkea tällaista. Esitelmäni herätti huomattavan paljon kiinnostusta ja lisäkysymyksiä ja erityisesti YTHS-järjestelmää ihmeteltiin. Ja näin edarivaalien alla lienee syytä mainita myös siitä, että noin 20 %:n edustajistovaaliprosenttiamme pidettiin ihan hyvänä..(:

Seminaariväki oli todella mukavaa ja meille syntyi lyhyessä ajassa harvinaisen hyvä yhteishenki ja facebook täyttyikin reissun jälkeen ”ystäväpyynnöistä”. On mukava saada kontakteja eri maihin ja ajattelin, että jonkinlaista kahdenvälistä yhteistyötäkin voisi tehdä: aloittaa vaikka tutulla ja turvallisella tasolla ja mennä tukolaisten jengin kanssa Ruotsiin tapaamaan kollegoita. (:

Seminaarissa oli hauska huomata, miten kaikki kliseet oikeasti vain ovat totta, niin kuin esimerkiksi se, että pohjoismaalaiset vaan lyöttäytyvät yhteen heti tilaisuuden tullen ja eteläeurooppalaiset tulistuvat puhuessaan... ja saksalaiset ja suomalaiset ovat aina aikataulussa. Suosittelen kaikille vastaaviin tapahtumiin lähtemistä. Siellä vasta todella tajuaa, että EU tässä ja nyt ja iso osa elämäämme ja meidän vain täytyy selvittää itsellemme sen kiekurat, eikä kielitaidon ylläpitäminen ja laajentaminenkaan pahitteeksi ole. Europarlamentaarikko Hannu Takkulan sanoin: EU ei ole hyvä asia, EU ei ole paha asia vaan EU on tosiasia. ”The globe is changing, what about you?” (Lymecin juliste)

Hanna Saarni
Turun Keskustaopiskelijat pj
KOL:n liittohallituksen varajäsen

Lisätietoja:
Lymecista: www.lymec.org
KOL:n koulutuspolitiikasta: www.kol.fi
ELSN: toistaiseksi minulta

Varför måste jag tala svenska?

Istuin elokuun puolessa välissä Tukholmassa Pohjoismaiden Keskustanuorten (NCF - Nordiska Centerungdomens Förbund) kokouksessa edustamassa Keskustaopiskelijoita. Tuijotin hiljaa puheenjohtajaa ymmärtämättä, mistä puhuttiin. Hävetti. Sehän oli ruotsia. Kieltä, jota olen opiskellut - vieläpä kohtalaisella menestyksellä - kuuden vuoden ajan. En kuitenkaan ole aikaisemmin joutunut tilanteeseen, jossa minun olisi ollut pakko - käyttää ruotsia. Se näkyi.

Turvautuessani tulkkaajan apuun kerta toisensa jälkeen jäin miettimään, mihin katosivat ne sadat tunnit, joita olen ruotsin opiskeluun käyttänyt. Englannin kanssa pärjään kyllä hyvin. Syykin on selvä: media on TV:n ja Internetin johdolla täynnä englantia. On todellinen onni, ettei Suomessa ole seurattu usean muun maan tietä dupattujen ohjelmien karuun maailmaan, vaan saamme nauttia tekstityksestä ja kuulla puhuttuna eri kieliä. Valitettavan usein kieli on kuitenkin juuri englanti, eikä esimerkiksi ruotsi tai saksa.

Tuskaillessani kieliongelmien kanssa eräs delegaatiomme jäsen sanoi jotain erittäin oleellista: "miksi kaiken pitäisi aina olla englanniksi?" Ehkäpä meidän olisi syytä nostaa ruotsinkieli suomen ja englannin veroiseen asemaan kaksikielisessä kotimaassamme. En kannata pakkoruotsin palauttamista ylioppilaskirjoituksiin - kaikki eivät vain ole kieli-ihmisiä ja se on syytä ymmärtää myös lukioissa. Sen sijaan esitän kysymyksen: tulisiko ruotsin näkyä nykyistä enemmän valtamedioissamme? Jos törmäisimme joka päivä ruotsinkieleen ja suomenruotsalaiseen kulttuuriin, emme varmasti kokisi niitä yhtä kaukaisiksi kuin nykyään tuntuu.

En itse vielä edes lukiolaisena ymmärtänyt, miksi juuri minun on opiskeltava ruotsia. Mutta juuri sillä hetkellä, kun istuin siinä tukholmalaisessa kokoushuoneessa se valkeni minulle. Meidän maailmamme muuttuu joka päivä kansainvälisemmäksi, ja me olemme turvattomia siinä maailmassa, jos emme pysty hallitsemaan edes omaa kulttuuriamme ja historiaamme. Asetankin itselleni haasteen, johon toivon mahdollisimman monen osallistuvan: parantakaamme ymmärrystämme ja osaamistamme toisesta kotimaisesta!


Tuomas Paasonen
Otaniemen Keskustaopiskelijoiden pääsihteeri
tuomas.paasonen@keskustaopiskelijat.fi

Ympäristöseminaari Oulussa

Oulun Keskustaopiskelijat järjestivät eilen ympäristöseminaarin Oulun yliopistolla yhteistyössä Keskustan Opiskelijaliiton kanssa. Tilaisuudessa saimme kuulla viikon kuluttua ympäristöministeri Paula Lehtomäen äitiysloman sijaisena aloittavan kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen ajatuksia bioenergian käyttömahdollisuuksista Suomessa.

Tiilikainen sivusi esitelmässään myös Itämereen päätyvien maataloudesta peräisin olevien ravinteiden vähentämistapoja. Toisin kuin usein kuulee sanottavan, maanviljelyn lopettaminen vesistöjen laitamilla ei Tiilikaisen mukaan ole paras tapa vähentää maaperään varastoituneiden ravinteiden valumaa siitä yksinkertaisesta syystä, että valuma ei pysähdy viljelyn lopettamiseen. Olisikin syytä kiinnittää yksinkertaisen maanviljelyn tuomitsemisen sijaan huomiota siihen, mitä rantapalstoilla kasvatetaan. Jotkin kasvit, esimerkiksi apila, sitovat typpeä maaperästä, joten niiden kausittainen viljely itseasiassa vähentää mereen päätyvän typen määrää.

Itselläni ainakin heräsi Tiilikaisen esitelmän jälkeen toivonkipinä siitä, että tässä maassa alettaisiin päästä eroon vastakkainasettelusta ympäristönsuojelijoiden ja maanviljelijöiden välillä. Sama tavoitehan molemmilla ryhmillä loppujen lopuksi on - pitää Itämeri ja muu ympäristömme kunnossa tulevinakin vuosikymmeninä.

Meillä Oulun Keskustaopiskelijoilla oli eilen uusien ilta. Uusia toimijoita pääsi paikalle harmittavan vähän (syynä poikien tanssitreenit), mutta meillä oli oikein mukava ilta.

Oulun kaupunginvaltuuston pj Kyösti Oikarinen oli menossa mukana. Juteltiin yleisesti ylioppilaskunnasta, Kollista, yliopiston tilanteesta jne. Oikarinen kertoi myös mitä kaikkea kaupungin syksyyn kuuluu. Päätimme mennä seuraamaan kaupunginvaltuuston kokousta syksyn aikana.

Verkostoituminen ja uusien kontaktien luonti on mahtavaa. On hienoa kun saa tutustua uusiin ihmisiin. Keskustan opiskelijaliitossa se on myös helppoa ja luontevaa.

Ylihuomenna me oululaiset saadaan toivottaa tervetulleeksi ymppäsemmalaiset. Seminaarin jälkeen rynnistetään kohti vaaleja sellaisella tarmolla, että oksat pois!:)

Helppoa tuo politikointi!

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) kaavailee tämänpäiväisen Ilta-Sanomien mukaan opiskeluoikeuden poistamista huumeongelmaisilta hoitoalan opiskelijoilta. Valitettavasti uutisessa ei kerrota miten ministeri aikoo huumeongelmaisen määritellä.

Onko satunnaiskäyttäjä huumeongelmainen, vai pitääkö löytyä merkintä rikosrekisteristä? Vai ryhdytäänkö luentosalien ulkopuolella ottamaan virtsanäytteitä? Pääseekö tästä virallisesta (tm) huumeongelmasta vain vieroitusohjelman kautta vai miten kannabiksen pössyttelystä kiinni jäänyt saa nimensä puhdistettua?

Ja voiko vakavasta huumeriippuvuudesta kärsivä ihminen yleensä edes opiskella ilman, että tila näkyisi ulospäin?

Ja miten muutos vaikuttaisi opiskeluoikeuden menettävän ihmisen itsensä elämään? Paraneeko opiskelija mielivaltaisesti määritellystä "riippuvuudestaan" sillä, että hänet sysätään yhteiskunnan ulkopuolelle?

Sarkomaan avaus kuulostaa pikemminkin kokemattoman kansanedustajan populistiselta heitolta kuin ministerin viralliselta kannanotolta. Erityisen huolestuttavaksi lausunnon tekee se, että Sarkomaa aikoo haastattelun mukaan ajaa muutoksen läpi "ripeällä aikataululla". Tällöin kasvaa riski siihen, huumeongelman määrittelyosio jätetään liian avoimeksi.

Eihän kukaan tietenkään halua, että hoitohenkilökuntaan otetaan huumeongelmasta kärsiviä ihmisiä, mutta valitettavasti asia ei ole (tässäkään) tapauksessa niin yksinkertainen. Tulisiko oppilaitosten todellakin alkaa arvioimaan opiskelijoiden päivittäistä kuntoa? Vai pitäisikö se sittenkin jättää työpaikkojen velvollisuudeksi? Eihän opiskeluaikainen ongelmattomuus takaa sitä, etteikö työssä käyvä voisi alkaa huumeiden käyttäjäksi.

Koti se on oltava opiskelijallakin

Olin tänään Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) järjestämässä asumispoliittisessa seminaarissa, joka järjestettiin Helsingissä. Seminaarin ohjelma oli mielenkiintoinen. Paikalla oli mm. edustajia Suomen Opiskelija-asunnot ry:stä (SOA), Helsingin Opiskelija-asuntosäätiöstä eli HOAS:sta ja luonnollisesti myös SYL:sta. Seminaari herätti muutamia ajatuksia.

Opiskelija-asuntojen kysyntä vaihtelee aika lailla. Tällä hetkellä Helsingin opiskelija-asuntosäätiöllä HOAS:lla on noin 5000 opiskelijaa jonossa, joka on noin tuhat enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vaikka opiskelija-asuntoja tuotetaan joka vuosi lisää, tulee markkinoille välillä kysyntäpiikkejä, jotka ruuhkauttavat kysyntää. Tämä kuuluu oleellisena osana opiskelija-asumiseen.

Tilannetta voidaan perustella asuntomarkkinoiden muutoksella, joka korkojen nousun myötä on muuttunut hieman enemmän vuoka-asuntoja suosivaksi. Tällä hetkellä monet ovat lykänneet asunnonostopäätöstään ja ovat ottavat käyttöönsä vuokra-asunnon. Tämä nostaa vuokrien hintoja ja pakottaa vähemmän maksukykyisemmät, kuten opiskelijat, etsimään edullisempia asuntoja. Lisäksi tilanteeseen saattaa vaikuttaa myös se, että opiskelijoiden vanhemmat eivät halua ostaa enää tämän hetkisessä tilanteessa jälkipolvelleen omistusasuntoa.

Asumiskustannusten nousuun ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, vaikka se vie monilta opiskelijoilta aina vain suuremman osuuden käytettävissä olevista tuloista. Esimerkiksi opintorahan korotus ei auta paljoakaan, jos vuokrat jatkavat nousuaan. Opiskelijajärjestöjen olisikin löydettävä entistä yhtenäisempi linja tässä asiassa. Keskustan Opiskelijaliiton yhtenä pitkäaikaisena tavoitteena on asumislisän irrottaminen opintotuesta. Tämän avulla asumislisä voitaisiin siten ympärivuotistaa, eikä se olisi sidottu lukukausiin. Uudistus olisi todella suuri ja vaatisi huomattavia rahallisia panostuksia valtiolta, mutta periaatteessa se olisi opiskelijoille enemmän kuin tervetullut. Etenkin pääkaupunkiseudun vuokrakehitys käy opiskelijoiden kukkarolle pidemmän päälle varsin kalliiksi.

On tosin huomattava, että vuokrat eivät Tilastokeskuksen mukaan ole suhteessa tuloihin nähden juurikaan suurempia kuin esimerkiksi 1980-luvun alussa. On tietenkin monia muitakin keinoja, jotka ovat kustannusvaikutuksiltaan pienempiä, ja joilla voidaan parantaa opiskelija-asumista. Opiskelija-asuntojen tuotantoon käytettävän investointituen kasvattaminen nykyisestä olisi enemmän kuin toivottavaa. Vanhasen II hallitus ei ole asiasta tarkkaan linjannut, mutta on luvannut kiinnittää erityisryhmien asumiseen huomiota. Uskon, että investointitukiasiaankin saadaan korjaus.

Opiskelija-asuminen ei kuitenkaan ole oma saarekkeensa asuntomarkkinoiden valtamerellä, vaan se on osa suurempaa kokonaisuutta. Opiskelija-asuminen taistelee erityisesti pääkaupunkiseudulla tilasta monien muiden rakennushankkeiden kanssa. Onkin tärkeää, että opiskelija-asuntosäätiöillä olisi siksi mahdollisimman hyvät kontaktit kaupunkien ja kuntien päättäjiin.

Keskeisin asia opiskelija-asumisessa, kuten kaikessa muussakin, ovat kuitenkin ihmiset eli tässä tapauksessa opiskelijat. Opiskelijoiden äänen on tultava kuulluksi. Kun olen jutellut ystävieni kanssa opiskelija-asumisesta, on usein tullut esille opiskelija-asumisen maine ja opiskelija-asuntojen kunto. Opiskelija-asunto on kuitenkin opiskelijalle koti. Koti on merkittävä asia opiskelijallekin, vaikka niin ei aina oleteta. Muutenkin opiskelija-asuntosäätiöiden on kuunneltava herkällä korvalla opiskelijoiden toiveita ja koetettava pitää riittävää tasoa asumisessa.

Se ei ole helppoa, sillä opiskelijoidenkin toiveet asumisen suhteen ovat kasvaneet maamme vaurastuessa. Hyvän maineen ylläpito ja eräänlainen bändin luominen on loppujen lopuksi opiskelija-asuntosäätiöillekin välttämätöntä. Hiemankin suuremmista virheistä lähtee liikkeelle "urbaaneja legendoja", jotka haittaavat opiskelija-asumisen mainetta. Maineen paikkaaminen ei ole helppoa - legendat saattavatkin elää opiskelijasukupolvelta toiselle.

Huh huh hulinaa

On ollut menoa ja meininkiä alkuviikosta. Sunnuntai-iltana nousin Helsinkiin menevään yöjunaan. Aamulla ensimmäiseksi Kesärantaan. Meillähän oli oikein mukava ja leppoisa vierailu Vanhasen luona. Lenkillä Seurasaaressa pääministeri harppo niin lujaa, ettei meinannut perässä pysyä. Onneksi naispuolisella erityisavustajalla oli lyhyempi askel, ja meillä oli oikein hyvät jutut.

Pääsin myös mukaan Helsingin yliopiston avajaiskarnevaaleihin. Jaoin siellä Keskustelijaa ja houkuttelin tyyppejä mukaan toimintaan. Aina kun piti tietää jotain Helsingin keskustaopiskelijoiden omia juttuja, pyysin Askon paikalle:) Oli kiva nähä se systeemi ennen meiän oululaisten omia hässäköitä. Nimittäin tulin viime yönä sitten takaisin Ouluun ja tänään meillä olikin omat järjestömessut. Mukavasti näytti ihmisiä kiinnostavan keskustaopiskelijoiden toiminta. Lehdet ja karkit menivät kyllä kaupaksi. Kiitos kaikille mukana olleille!

Törmäsin tänään erääseen ongelmaan, joka koskettaa varmaan aika monia opiskelijoita. Ainakin tällä meidän alalla. Kysyin nimittäin musiikin opettajalta sivuaineen käytännön järjestelyjä. Kävi ilmi, etten pääse huomiselle luennolle, koska mulla on muuta opetusta. Sain aika tylyä palautetta siitä, että pitäisi olla jokaisella luennolla. Opettaja ei edes kuunnellut, kun halusin selittää, miksi tilanne on mun kohdalla tämä.

Nimittäin reilu vuosi sitten, kun suunnittelin vaihtoon lähtöä, mulle vakuutettiin, että kaikki kyllä järjestyy. Nyt kun on se tilanne, että kaksi sivuainetta menee päällekkäin ja yritän tehdä ensin valmiiksi sen, jonka aloitin vaihdosta tultuani, ei ymmärrystä enää löydykään.

No, päätin olla välittämättä opettajan asenteesta ja tehdä tosiaan ensin kuviksen kunnialla loppuun ja suorittaa musiikkia siinä samalla sen verran kun voin ja ehdin. Ensi vuonna sitten tungen mukaan niille musiikin kursseille, jotka nyt jää välistä.

Torstaina kokoustetaan taas Keskusvaalilautakunnan kanssa. Puhuin tänään Oulun kokoomusopiskelijoiden pj:n kanssa ja mietitttiin jotain yhteistä ohjelmaa syksylle. Tultiin siihen tulokseen, että sitten lähempänä joulua tai ainakin vaalien jälkeen. Kutsuin kuitenkin Oulun ymppäsemmaan reilun viikon päästä. Siitä tulee varmasti mukava tilaisuus! Kannattaa tulla kauempaakin:)

Yhdessä ja erikseen

Nyt muutamat järjestömessut eri yliopistoissa ja markkinoilla kiertäneenä täytyy myöntää, että pahasti se on vaalikuume minua päässyt puremaan. Ei liene hienompaa tunnetta kuin päästä opiskelijamassojen sekaan Keskustelija-lehteä jakamaan. Vaikka lehden kannessa olevan Mietaan housut värjäävät jakajan sormet nopeasti mustaksi, ei mieli todellakaan synkkene samaa tahtia.

Kerrankin on hyvä syy lähestyä ihmisiä ja mennä höpöttämään milloin mistäkin aiheesta. Pois katoaa perisuomalainen jurous ja päälle vaihdetaan torimyyjän pulinavaihde. Parhaita ovat ne hetket, kun ihmiset todellakin pysähtyvät juttelemaan ja ovat kiinnostuneita keskustaopiskelijoiden tapahtumista. Silloin tuntuu, että itse todella tekee jotakin nuorison osallistumisaktiivisuuden nostamiseksi.

Siinä jutellessa on samalla huomannut, miten koko puolueen imago on alkanut muuttua. Nuorilla ei enää ole sellaisia negatiivisia ennakkoasenteita Keskustaa kohtaan kuin ehkä vielä muutama vuosi sitten. Kenties Keskusta todellakin aletaan mieltää moderniksi ja ajassa eläväksi puolueeksi. Jos näin on, niin siitä kuuluu ehdottomasti kiitos puolueen aktiivisille kannattajille, jotka jaksavat vaaleista toiseen auttaa toreilla ja teltoilla.

Keskustalaiset ovat mielestäni onnistuneet toimimaan rakentavana ja yhdistävä vaihtoehtona toistensa kurkuissa olevien vasemmiston ja oikeiston välillä. Nykypäivän keskustalaiset - siis ainakin ne jotka minä olen tavannut - harvemmin tuomitsevat ketään, vaan ymmärtävät erilaisiakin mielipiteitä. Rehellisyyden nimissä täytyy tietenkin tunnustaa, että tässä ymmärtämisessä on osansa myös muillakin puolueilla. Kokoomus julistautui vuosi sitten keskusta-oikeistolaiseksi ja demaritkin ovat vuosi vuodelta alkaneet paremmin ymmärtää yrittämisen merkitystä tälle maalle. Viime vaalit olivat pelkkä lyhyeksi jäävä poikkeus tältä linjalta.

Kun kaikki painuvat lähemmäksi poliittista keskustaa, on helppo tehdä yhteistyötä. Usein kuulee valitettavan, että kaikki puolueet ajavat samoja asioita, ettei niillä ole mitään eroa. Puolueet kuitenkin koostuvat tavallisista ihmisistä ja heijastavat heidän mieltymyksiään. Valtaosa suomalaisista ei vain suostu äänestämään taloudellisesti ääriliberaalia tai vaihtoehtoisesti talouden kollektivisointia ajavaa puoluetta. Miksi siis puolueissa toimivat ihmiset haluaisivat sellaista linjaa ajaa?

Suomessa on vallalla - menestyksestään johtuen - hyvin suuri konsensus siitä, miten maan asioita tulee hoitaa. Koulutusta arvostetaan ja tietojen, taitojen sekä osaamisen merkitystä toistellaan kyllästymiseen asti. Verotus saa olla melko korkeaa, kunhan vastavuoroisesti terveydenhuolto ja muut julkiset palvelut ovat kunnossa. Lisäksi demokraattisen yhteiskunnan olemassa olo on ehdoton vaatimus. On siis olemassa suuri linja, josta ollaan samaa mieltä. Yksityiskohtien hiominen sitten taas vaatiikin vääntämistä. Niihin kuuluu myös sen määrittely, milloin terveydenhuolto on kunnossa ja milloin taas ei.

Suomessa vierailulla ollut Brasilian presidentti Lula da Silva totesi, että Suomessa ihmiset valittavat kuolevansa tylsyyteen kun taas Brasiliassa ihmisiä kuolee vielä nälkään.

Laitetaan asiat siis mittasuhteisiin. Kun ongelmamme ovat suhteellisesti katsellen melko pieniä, niin miksi kaipaisimme repivää ja keinotekoisesti haettuja kamppailuasetelmia? Kun emme kuitenkaan kukaan niistä lopulta hyötyisi.

Syyskauden avajaisia ja vaalitunnelmia

Yliopistot viettävät avajaisia näinä päivinä. Joensuussa yliopiston avajaiset olivat tätä kirjoittaessa tänään. Avajaisissa eivät opiskelijat ole useinkaan käyneet, mutta ajattelinpa käydä tällä kertaa.
Meillä nimittäin eletään jännittäviä aikoja rakenteellisen kehittämisen kannalta. Koulutuspolitiikassa on valtakunnan tasollakin tapahtunut viimeisten vuosien aikana paljon, ja Joensuun ja Kuopion liittoyliopisto -hanke on yksi näistä paljon keskustelua aiheuttaneista aiheista.

Minulla on itsellä ilo istua Joensuussa yliopiston hallituksessa ja olenkin siksi päässyt läheltä seuraamaan sitä prosessia, jolla kahdesta yliopistosta tehdään liittoyliopisto. Käytännössä tavoitteena on päästä yhteen yliopistoon, jolla on kaksi tasa-arvoista kampusta.
Epäilijöitä on paljon, että voiko tällainen onnistua. Mutta uskoisin, että Itä-Suomen yliopisto on ainoa vastaus pienenevien ikäluokkien ja tiukentuvien rahoituskuvioiden aikana. Se, että itäsuomalaiset olivat tässä asiassa hiukan aikaansa edellä ja se aiheutti kovasti polemiikkia, on sivuseikka.

Rakenteellinen kehittäminen, joka on ollut päivän sana ja tulee olemaan vielä useamman vuoden, vaatii silti opiskelijoiden vahvaa osallistumista ja vaikuttamista. Opiskelijadustajilla on oltava vahvasti hereillä, ja sanottava opiskelijan näkökulma ääneen monella paikalla.
Minusta on hienoa ja upeaa, että meillä keskustaopiskelijoilla on tätä sananvaltaa ollutkin aika hyvin ko. luottamuspaikoilla.
-
Vaalitunnelmista sen verran, että ehdokashankinta on hyvässä käynnissä ympäri Suomea. Keskustaopiskelijoiden vaalipäällikkönä sitä pääsen katsomaan vähän niinkuin "päältä". Ihan hyvältä näyttää.
Täytyy tässä painottaa sitä, että vaalimenestys riippuu siitä, saammeko hyviä tyyppejä mukaan. Edustajistovaalit ovat vahvasti kaverivaalit.

Edustajistosta valitaan myös opiskelijaedustajat opiskelijoiden luottamuspaikoille, kuten juur i yliopiston hallitusten opiskelijaedustajat ja työryhmien opiskelijaedustajat. Sen lisäksi, että saat kullanarvoista kokemusta, pääset todella vaikuttamaan. Opiskelijoiden edunvalvonta ei ole turhaa eikä tylsää. Siitä on ihan itsellä kokemusta.

Olet muuten tervetullut, ehdokkaaksi ja mukaan toimintaan, jos yliopistossa opiskelet. Ota yhteyttä joko minuun tai omaan osastoosi.
Helpoiten minut saat kiinni sähköpostilla osoitteesta salla.remes@keskustaopiskelijat.fi