Sitoutumattomuus on pop, poliittisuus not

Uusi vuosi, uudet kujeet ja nopeasti lähestyvät edustajistovaalit. Keväällä päästään äänestämään Itä-Suomen, Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston uuden ylioppilaskunnan edustajistoista. Muissa yliopistoissa vaalit käydään vasta syksyllä.

Ehdokashankinta käy kevään vaalipaikkakunnilla jo kuumimmillaan. Innokkaita ehdokkaaksi asettujia löytyy varmasti, mutta tietty poliittisuus saa aikaan lähinnä allergisia reaktioita. Kynnys asettua ehdolle on pieni, kunhan politiikasta ei puhuta mitään. Äänestäjien ajatus kulkee samoja raiteita. Jossain kohtaa ei enää kiinnitetä huomiota ihmisen taitoihin ja tietoihin vaan siihen, että on erehtynyt tunnustamaan todellisen minänsä.

Ainejärjestöjen listoille ehdokkaaksi asettuminen on helppoa. Tällöin profiloituu oman ainejärjestönsä ehdokkaana, omiensa puolustajana, eikä pahan poliittisen koneiston kätyrinä. Mutta politiikkaa se on sitoutumattomuuskin. Itse äänestäjänä asettaisin kyseenalaiseksi sitoutumattoman ryhmän takana seisomisen. Tällainen ryhmä saattaa koostua minkälaisista henkilöistä ja mielipiteistä tahansa. Yksi ääni sitoutumattomalle, on kuin arpalippu minkä tahansa aatesuunnan edustajalle. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että puoluepoliittisen ryhmän ehdokkuus ei sulje pois ainejärjestötaustaa tai halua toimia opiskelutovereidensa eduksi. Poliittisuus myös antaa esimakua ehdokkaan aatteista ja ajatuksista.

Sitoutumattomuus pätee ainoastaan opiskelijapolitiikassa. Sitoutumattomuus ei enää toimi suuressa maailmassa, jossa opiskelijoiden etuja voidaan parhaiten viedä eteenpäin niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla poliittisten ryhmien, puolueiden kautta.

Alussa ehkä ehdokashankinnan helppoutta liioiteltuna, sillä todellisuudessa oli ryhmä mikä tahansa kyseessä, saavat ehdokashankkijat varmasti kuulla kieltävän vastauksen jos toisenkin. Ihmisiltä puuttuu tahtoa, mielenkiintoa ja ennenkaikkea aikaa eikä kaikille ole edelleenkään selvinnyt se mikä ylioppilaskunta oikein on. Riippumatta välttämättä taidoista, rannalle vaalien jälkeen jää todellisia tehotykkejä, kun valituiksi saattavat tulla ne, joilla vain yksinkertaisesti on eniten kavereita.

Ehkä pessimistisenkin kirjoituksen jälkeen ei ole syytä vaipua epätoivoon, sillä meillä on vaalit voitettavana! Ilmiantakaa ystävänne vaalipaikkakunnilla, etsikää ne potentiaaliset ehdokkaat ja kampanjoikaa näkyvästi! Oiva tapa ja ajanviete on etsiä ehdokkaita Facebookista :)

Suomi tarvitsee keskustalaista talouspolitiikkaa

Maailmantalouden hidastuminen ulottaa itsensä omaa vakaata tahtiaan jokaiseen maailman maahan. Se aiheuttaa lomautuksia, työttömyyttä ja yleistä epävarmuuden tunnetta. Mieleen nousevat taas yhteiskuntaopin tunnilla opitut ihmisen perustarpeet: juoma, ruoka ja turvallisuus.

Pelko tulevasta näkyy joka päivä uutisissa. Toistaiseksi pahiten kärsineissä maissa kansa on jo noussut barrikaadeille. Islannin hallitus joutunee nöyrtymään ennen aikaisiin vaaleihin maan syöksyttyä ennätysvauhtia taloudellista alamäkeä. Latviassa korruptiosyytösten vauhdittamat mielenosoitukset ovat vaatineet samansuuntaisia toimia.

Suomessa hallitus vakuutteli vielä vuosi sitten, ettei alamäki tule juurikaan näkymään täällä. Vakuuttelut olivat paikallaan – riippuuhan talouden tila suurelta osin juuri siitä, miten itse näemme oman tulevaisuutemme. Hallitus todennäköisesti viivästytti laskukauden vaikutuksia kuukausilla antamalla optimistisia arvioita taluodestamme.

Optimististen arvioiden varjopuolena on kansalaisten jyrkemmät mielipiteet hallitusta kohtaan, kun se talous ei sitten pysynytkään vauhdikkaana. Tämä on jo nähtävissä Keskustan kannatusluvuissa. Koko syksyn laskussa olleet gallup-tulokset ovat tehneet viime aikoina uusia pohjanoteerauksia laskien jopa alle 20%:n.

Loppujen lopuksi tämä on kuitenkin pieni hinta maksettavaksi hallitusvastuusta talouden alamäessä. Vahvoilla tukitoimilla keskustavetoinen hallitus voi kuitenkin tehdä paljon koko Suomen hyväksi. Väylähankkeilla, peruskorjauksilla ja uusilla rakennushankkeilla saadaan pidettyä yrityksiä pystyssä joka puolella maata.

Mikäli hallitus onnistuu pitämään Suomen reilusti pinnalla koko laskukauden ajan, ei puolueenkaan tilanne ole välttämättä enää vaalien 2011 alla yhtä huono. Suomi tarvitsee kolmannen tien talouspolitiikkaa nyt enemmän kuin vuosiin – sitä ei tässä maassa ilman eturyhmiä tarjoa kuin yksi puolue.