perjantai 21. joulukuuta 2007

Uuden aatteellisen synteesin kaipuu

Loma ja rentoutuminen saavat yllättävän nopeasti sisäisen ideoinnin viriämään. Ennätin lopultakin, joulun alkajaiseksi, lukemaan KOL:n 70-vuotisjuhlajulkaisun: Tukkanuottaspuuhasta tuloksia tuottavaan toimintaan. Kirjasta muistui mieleeni, että vuonna 1968 elettiin muuten vaan opiskelijoiden suurta vuotta. Tästä vuosikymmenen kuluttua 1978 Nuorkeskusta repäisi ekologisesti ja globaalisesti varsin radikaalilla Suuntana huominen -ohjelmajulistuksella, jota tosin oli pohjustettu koko 70-luvun alkupuolisko. Samana vuonna KOL vietti 3.-9.4. Vihrää Viikkoa, joka käsitti yli 80 tilaisuutta ympäri maata. Vuonna 1988 nuoret ja opiskelijat yhdistivät voimansa ja julkaisivat NKL:n ja KOL:n 10 teesiä keskustalle, jossa puolueelta perättiin uudistuskykyä. Jo tuolloin vaadittiin mm. perustuloon perustuvaa etuutta, jolla karsittaisiin sosiaaliturvan tilkkutäkkiä.

Valitettavasti vuonna 1998 ei taidettu tehdä mitään erityisen mielenkiintoista, mutta olisiko nyt aika palata tulevaisuuteen suuntautuvalle linjalle? Kymmenen pisteen kysymys tulevalle liitohallitukselle onkin, mistä KOL:n vuosi 2008 muistetaan? Riittääkö Nuorkeskustalaisen liikkeen aatteellinen intohimo yhä pohtimaan niin nuorten ja opiskelijoiden kuin myös koko ihmisyhteisön parempaa huomista? Näemmekö edeltäjiemme tavoin metsän puilta; ne ongelmat, jotka vaativat ratkaisuaan, mutta joihin muut eivät vielä ole havahtuneet?


Radikaaliin, keskustelevaan ja aatteellisesti älylliseen vuoteen, lumen ja kaamoksen keskeltä, valmistautuen,

Tuomas Vanhanen

keskiviikko 19. joulukuuta 2007

Haluammeko säilyttää metsäteollisuuden Suomessa?

Viime aikoina on käyty kovaa keskustelua monien metsäjättien päätöksistä lakkauttaa tehtaitaan ympäri maata. Suurimman huomion on saanut Stora Enson Kemijärven sellutehdas, jonka tuotanto ajetaan kokonaan alas kesään mennessä, kuten myös Summan ja Anjalan yksiköt. Kaikkiaan noin 1100 työntekijää saa lopputilin. Metsäyhtiöille kulunut vuosi on ollut muutenkin tukala, osakekurssit ovat heikentyneet selvästi, viimeksi tänään M-real antoi tulosvaroituksen.

Ennen muuta kemijärveläiset ovat tahtoneet säilyttää sellutehtaan toiminnassa, sillä sen vaikutus on merkittävä lapin metsänomistajille ja ennen kaikkea Kemijärven elinvoimaisuudelle. Tilanteesta erityisen kimurantin tekee se, että valtio omistaa reilun kolmanneksen Stora Ensosta. Kansalaiskeskustelussa on käyty kovaa vääntöä siitä miksi valtio salli tehtaan lakkautuksen. Tosi asia kuitenkin on, että Stora Enson pääasiallinen tehtävä on maksimoida osakkeenomistajiensa voittoa, eikä valtio pysty niin kauan kun se ei omista äänivallasta yli 50 prosenttia, muuttamaan yhtiön hallituksen päätöksiä. Tulisikin enemmän pohtia sitä miksi Stora Enso tahtoo lakkauttaa kannattavan sellutehtaan?

Syy on melko yksiselitteinen, vaikkei sitä julkisessa keskustelussa suoraan useinkaan sanota. Lievästi kannattavakin sellutehdas kannattaa ajaa alas, jos toimenpiteellä saadaan alennetuksi puun kysyntää ja sitä kautta suoraan alennettua puun hintaa. Näin ollen jäljelle jääneet, vielä tehokkaammin toimivat yksiköt, pystyvät tuottamaan entistä suurempaa voittoa. Tämä selittää myös sen, miksi Stora Enso ei tahdo myydä lakkautettua tehdastaan kenellekään. Tällöinhän puun kysyntä säilyisi ennallaan, eikä hinta alenisi, mutta Stora Enso loisi itselleen kilpailijan. Tämä olisi Stora Enson kannalta täysin järjetöntä toimintaa ja vastoin yhtiön perustehtävää eli tuottaa voittoa omistajilleen.

Taloussanomia siteeraten "työnantaja murskaa nyt eliittiduunarit". Mielestäni tiettyjen teollisuusalojen, ennen muuta paperiteollisuuden kohtuuttoman korkeat palkat verrattuna heikomman neuvotteluvoiman aloihin (esim. hoitoala, apteekkiala), ovat isoin syy miksi irtisanomisiin joudutaan. On täysin selvää ettei yksikään metsäyhtiö pysty globaalissa kilpailussa vastaamaan, jos sen työvoimakustannukset ovat monin verroin kilpailijoita suuremmat. Monet kerrat on yritetty tasoittaa palkkaeroja eri alojen välillä, mutta juuri nämä vahvat miesvaltaiset ammattiliitot ovat torjuneet oikeudenmukaiseen tulonjakoon tähtäävät toimet hyvin yksiselitteisesti. Paperimiesten kannattaakin nyt miettiä, millainen loppu ahneella yleensä on.

Ikävä kyllä, tuskin kukaan kykenee leikkaamaan paperimiesten palkkoja riittävästi, jotta laajamittainen paperiteollisuus säilyisi Suomessa. Mielestäni paperimiesten palkkoja voisi leikata huoletta ihan vaan siksi, että saman vaatimustason töiden palkkaerot saataisiin kuriin ja metsäteollisuus ylipäätään säilyisi Suomessa. Tosin kyllähän metsäteollisuutta tulee Suomessa olemaan niin kauan kun täällä on metsää, mutta rajuihin muutoksiin on varauduttava, jos asialle ei tehdä mitään. Siinä on sitten suomalainen metsänomistaja ihmeissään, kun puun arvo romahtaa isolla ärrällä.

Aikaisemmin ennustettiin ettei näin isoja näin mullistuksia tulisi vielä 20 vuoteen. Nyt selvät merkit ovat kuitenkin havaittavissa. Tänään UMP ilmotti suunnittelevansa noin miljardin euron sellutehdasinvestointia Venäjälle yhdessä sikäläisen suuryrityksen kanssa. Ja bisneksessähän luonnollisesti pätee, jos yksi menee, muitten on mentävä perässä, jos mielivät selvitä hengissä. Tulevaisuudessa saattaa todellakin olla, että kaikista nykyaikaisimmat paperitehtaat näkyvät jo rajalta itään katsottaessa, ainakin kun Venäjän valtio parhaansa mukaan luo puutulleja muita kaupanesteitä oman taloutensa suojaksi.

Ei anneta kuitenkaan metsäteollisuuden yllä leijuvien mustien pilvien häiritä joulun viettoamme. Menkäämme metsään hakemaan aina niin tunnelmallinen joulukuusi ja unohtakaamme arjen murheet joulun ajaksi.

Hyvää joulua ja riemukasta uutta vuotta kaikille!

Teemu Karttunen KOL:n lihan varajäsen

torstai 13. joulukuuta 2007

Kuka saa ja kenelle annetaan? Ja mihin opiskelija tarvitsee joulupukkia?

Yksi jos toinenkin tuskailee tällä hetkellä joulukorteista ja – lahjoista: kenelle kaikille pitikään lähettää kortti ja mitä antaisin isomummulle joululahjaksi? Viimeisimmässä Tiede-lehdessä (10/2007) on artikkeli lahjojen antamisen tarkoituksesta ja merkityksestä. Artikkelin mukaan lahjojen avulla pyrimme vahvistamaan ystävyyssuhteita ja kiinteyttämään yhteisöä. Niillä määrittelemme sosiaalisen piirin, johon haluamme kuulua.

Lahja luo antajan ja saajan välille väistämättä suhteen, joka voi vastalahjoineen ja niiden kuittauksineen kestää pitkäänkin. Tämän vuoksi ihmiselle, jota haluaa karttaa, ei kannata laittaa korttiakaan – ei edes velvollisuudesta. Näinhän se juuri on. Tuntuu kiusalliselta saada kortti ihmiseltä, jolle itse ei ole korttia lähettänyt ja hyvitelläkseen mokansa ja päästäkseen tukalasta tilanteesta, seuraavana vuonna varmasti lähettää kortin ja kierre on valmis. Lopulta huomaa lähettelevänsä kortteja jollekin, johon ei pidä muuten minkäänlaista yhteyttä.

Artikkelin mukaan lahjaan kuuluu aina odotus vastalahjasta. Itselleni nousi heti karvat pystyyn: miten niin? Kyllä minä ainakin annan lahjoja pelkästä antamisen ilosta. Niinpä niin, eteenpäin lukiessani sain huomata, että myös antajan saama hyvä mieli voidaan katsoa vastalahjaksi. Lahjassa on siis yhtaikaa kyse oman edun tavoittelusta sekä pyyteettömyydestä ja anteliaisuudesta.

Mutta mihin tarvitsemme joulupukkia? Kristilliseen traditioon kuuluu vahvasti käsite pyyteettömästä lahjasta. Naamioimalla lahjat joulupukin antamiksi siirrämme eduntavoittelun taustalle, eikä lahjojen välttämättä tarvitse olla tasaveroisia. Tämä on helpottava tieto vähävaraiselle opiskelijalle, läheisemme voivatkin syyttää joulupukkia siitä, etteivät saa yhtä arvokkaita lahjoja kuin itse ovat antaneet. (:

Mutta mitataanko lahjan arvo rahassa? Aina sanotaan, että ajatus on tärkein. Silti on myönnettävä, että joskus itsestä on tuntunut kiusalliselta saada huomattavasti kalliimpi lahja kuin itse on antanut. Toisaalta jos mietin, mitkä ovat parhaita lahjoja, joita itse olen saanut, niin ne ovat juuri niitä, jossa on ollut oivallusta ja antajan sydän mukana. Sain Turun Keskustaopiskelijoilta kiitokseksi puheenjohtajavuosistani valokuvakirjan, johon oli koottu kuvia TuKo-vuosiltani ja kirjoitettu ihanat kuvatekstit. En voisi kuvitella parempaa kiitoslahjaa, sillä juuri muistot ja rakkaat ystävät ovat parasta, mitä minulle toiminnasta Keskustaopiskelijoissa on takkiin tarttunut. Kirjan avulla voin palata niihin muistoihin vielä vanhainkodissakin, kun muisti alkaa muuten takkuilla.

Artikkelin lopussa tutkija antaa vinkin, että lahjan pitää sisältää aina jotain antajan persoonasta ja sen pitää olla jotakin, jota saaja haluaa mutta ei välttämättä tarvitse. Itse olen ratkaissut monet lahjapulmat – etenkin ihmisten, joilla on jo kaikkea, kohdalla – antamalla jotain aineetonta: konserttilippuja, hierontalahjakortteja, omaa aikaani (mummolle suursiivouksen), kummilapselle, joka saa aineellisia lahjoja niin paljon, ettei jaksa kaikkia avata, lupauksen viettää päivä yhdessä kylpylässä jne… Näissä lahjoissa on myös se hyvä puoli, ettei tarvitse menettää hermojaan ruuhkaisissa ostoskeskuksissa.

Antakaa ja saakaa lahjaksi kiireettömyyttä, rauhallisia hetkiä lähimmäisten kanssa, rakkautta ja hyvää oloa. Sytyttäkää kynttilä ja nauttikaa joulun tuomasta hengähdystauosta arjen keskelle.

Rauhallista joulua ja valoisaa uutta vuotta 2008!

Hanna Saarni
Turun Keskustaopiskelijat, pj
Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksen jäsen

torstai 6. joulukuuta 2007

90-vuotias Suomemme!

Mitä itsenäisyys sinulle merkitsee? -Edellä olevaa kysymystä kysytään aina linnan juhlilla ties kuinka monta kertaa. Eikä toisaalta turhaan. Itsenäisyys on varmasti enemmän kuin, mitä osaamme kuvailla: Se on samalla myös vahvaa tunnetta. Itsenäisyys merkitsee vapautta ja oikeutta päättää itse omista asioistamme.

Omalle sukupolvelleni vapaus voi tuntua aika itsestää selvyydeltä, vaikka sitä se ei kuitenkaan pitäisi olla. Jos asiaa kysytään vaikka sotiemme veteraaneilta tai vaikka jostain maasta pakolaisena Suomeen tulleille, niin heille vapaus ei varmasti ole mikään itsestäänselvyys. Siksi emme voi varmasti koskaan kiittää sotiemme veteraaneja liikaa siitä, että ovat vapauden urhoollisuudellaan ja uhrauksillaan lunastaneet!

Ollessani tänään mukana Helsingissä ylioppilaiden itsenäisyyspäivän soihtukulkueessa toi se ainakin itselleni todella hyvän mielen. Onhan ylioppilasliikkeellä kuitenkin ollut historiassamme todella suuri rooli Suomen itsenäistymisprosessissa ja ylipäänsä Suomen ja suomalaisuuden ajatuksen eteenpäin viemisessä. Edeltäjämme ovat tehneet suuren työn, josta tämän päivän ylioppilasliikkeen ja kaikkien nuorten on hyvä lähteä rakentamaan entistä parempaa Suomea!
Keskustaopiskelijoiden puolesta haluan toivottaa kaikille erittäin hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää!

tiistai 4. joulukuuta 2007

Perintöä odotellessa

Liittokokous oli ja meni. Ja jätti jälkensä. Viikonlopun yli kahdenkymmenen tunnin kokoustaminen, linjaaminen hotellin käytävällä aamuyöllä ja olemattomat yöunet tuottivat tuloksenaan väsyneen miehen. Toipuminen onkin vienyt alkuviikon. Enkä todellakaan ole ainoa.

Kokouksessa kävi vähän kuten viime vuoden puoluekokouksessakin. Henkilövalinnat ajoivat selvästi itse asiakysymysten edelle. Kokouksessa keskusteltiin eniten perustulosta ja siihen kantaa ottamisesta. Perustuloa perusteltiin juurikin opiskelijan tulo- ja tukiviidakkoa selkeyttävänä keinona. Päädyin itsekin puhujapönttöön asian tiimoilta sitä kannattamaan.

Vaikka aloite perustulosta hylättiinkin, olen kuitenkin tyytyväinen lopputulokseen. Jätetyn ponnen nojalla liittohallitus miettii ensi vuonna liiton kannan perustuloon ja sen toteuttamismalliin. Tämän asian suhteen tuli muuten esiin taas yksi demokratian piirre: liittohallituksen päätöksen takana pysyminen vaikka oma mielipide ei olisikaan sama. Koin kuitenkin muiden liittohallituslaisten perustelut aloitteen hylkäämiselle sen verran hyvinä ja enemmänkin teknisinä sellaisina, että äänestyksissä ei tarvinnut uhmata liittohallituksen kantaa.

Perustulon ohella asiakysymyksistä jäi mieleen vain puheenvuorot miesten ja poikien oikeuksista. Tästäkin asiasta oltiin eri mieltä. Asia itsessään kuulosti lähinnä huvittavalta, vaikka sillä varmasti hyvää tarkoitettiinkin. Näiden kahden sosiaalipoliittisen kysymyksen varjossa koulutuspolitiikka jäi vähille, kun kopo-ohjelma meni läpi kivuttomasti.

Henkilövalinnoista sen verran, että puheenjohtajakamppailu oli ehdottomasti tasokkain näiden neljän vuoden aikana, mitä liiton toiminnassa olen mukana ollut. Keskustaopiskelijoiden kannalta parasta olisi varmaankin ollut, että kyseiset ehdokkaat olisivat olleet ehdolla eri vuosina. Muut henkilövaalit olivat tasaisia, eikä niiden lopputulos ollut todellakaan selvä kuin vasta tulosten julkaisemisen jälkeen.

Kokousedustajien seassa oli runsaasti uusia ja nuorempia kasvoja. Toivottavasti kokous oli heille positiivinen kokemus, ja herätti halun tulla vuoden kuluttua uudelleen sekä pyrkiä liiton luottamustehtäviin. Voin suositella. Ensi vuoden liittohallitukselle toivotan tehokasta alkuvuotta, jotta puoluekokoukseen on vietäväksi jotakin kättä pitempää.

Liittokokous päättyi allekirjoittaneen ja muutaman muun osalta kirjaimellisesti jälkilöylyihin. Ja tutustumiseen erään edustajan uuteen kirkkaaseen linjaan.

perjantai 30. marraskuuta 2007

Tervetuloa 70-vuotisjuhlaliittokokoukseen!

Tänä viikonloppuna linjataan KOL:n tulevaisuuden politiikkaa ja valitaan ensi vuoden liittohallitus, kun keskustaopiskelijat kokoontuvat Keskustan puoluetoimistolle liittokokoukseeen. Kokous alkaa lauantaina klo 10 ja päättyy sunnuntai-iltapäivällä. Kokouksessa käsitellään ensi vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio. Lisäksi käsitellään mm poliittisia ohjelmia sekä aloitteet, joita on tullut varsin runsaasti.

Kokouksessa päästään äänestelemään oikein kunnolla. Tällä hetkellä puheenjohtajaksi on kaksi ehdokasta ja varapuheenjohtajiksikin (valitaan kaksi) viisi ehdokasta. Liittohallitukseen (valitaan kuusi varsinaista ja neljä varaedustajaa) ehdokkaita on runsaasti, joten kilpailu on paikoista on tiukkaa. Se on hyvä, sillä siten saamme liitolle varmasti ensi vuodellekin motivoituneen hallituksen!

torstai 29. marraskuuta 2007

Maksuton koulutus on Suomen kilpailuvaltti!

SYL ja SAMOK julistivat 28.11. maksuttoman koulutuksen päiväksi. Kerrassaan hienoa!
Pieni pohjoisen maa on muutamassa vuosikymmenessä noussut osaamiseltaan maailman huipulle. Olisiko tähän ylletty, jos koulutettavaksi pääsisivät vain varakkaista perheistä tulevat tai sellaiset poikkeuksellisen lahjakkaat yksilöt, jotka voisivat rahoittaa opintonsa stipendeillä?

Korkeakoulutus on vuosien varrella osoittautunut yksilötasolla taloudellisesti varsin kannattavaksi ratkaisuksi. Niinpä ammattikoulun käynyt putkimies tai lähihoitaja voi perustellusti kysyä, että miksi hänen tulee verovaroillaan rahoittaa joidenkin korkeakouluopinnot. Kouluttautumisen myötä saatava korkeampi palkka on riittänyt korvaamaan opiskeluvuosien aikana menetetyt ansiotulot. Koko elinkaaren aikana saadut tulot ovat näin ollen korkeakoulutetuilla keskimäärin suuremmat kuin matalasti koulutetuilla. Tosin alakohtaiset erot ovat tunnetusti valtavia. Niin ikään korkeakoulutuksesta saatava etu on opiskelijamäärien kasvaessa kaventunut.

Uskon vahvasti, että ilmainen ja koko maan kattava korkeakouluverkosto on ehdottomasti yksi kansakuntamme tärkeimmistä kilpailueduista myös tulevaisuudessa. Osaamisemme ansiosta olemme pystyneet nostamaan jalostusastettamme ja erikoistumaan huipputeknologiaa vaativiin tuotteisiin. Meidän on ymmärrettävä, ettei pieni maa pysty jatkossakaan kilpailemaan massatuotteilla vaan meidän on pysyttävä jatkuvasti kehityksen kärjessä, jos haluamme menestyä. Tämän edellytyksenä on yksilöille maksuton koulutus, jonka kustannukset katetaan kollektiivisesti verotuloista.

perjantai 23. marraskuuta 2007

Rokotuksesta verenluovutukseen, ja vähän kaikkea siltä väliltä

Miksi ihmeessä eri terveyslaitoksilla ei ole tietoa potilaan aikaisemmista rokotuksista? Tätä sain miettiä tällä viikolla kun armeijan käymisestä alkaa piakkoin olla kulunut jo 10 vuotta ja lähtö Intian matkalle on edessä. Pitääkö minun uusia polio tai jäykkäkouristusrokote, vai molemmat? Mitä muuta pitää ottaa? Terveyspalveluista sanottiin, että minun pitäisi soittamalla ottaa selvää mitä rokotuksia minulle on armeijassa tai sen jälkeen YTHS:ssä annettu. Ah, kuinka hienoa olisi jos kaikissa terveyslaitoksissa olisi saatavissa internet-pohjainen palvelu, jossa näkyisi potilaalle aiemmin tehdyt hoidot, rokotteita myöten. Se nuoruuden neuvolakortti kun pakkaa aina silloin tällöin unohtumaan.

Eilistä eduskunnan kyselytuntia katsellessani en voinut olla huomaamatta kuinka kovasti pääministeri Vanhasta ryöpytetään hänen ”lyötyään testosteroninyrkkinsä pöytään” liittyen Tehyläisten uhkauksiin irtisanoutumisista. Tämä joukkoirtisanoutumisuhka toi Tehylle sen kaipaaman yleistä kunta-alan sopimusta pidemmän sopimuksen hieman suuremmilla palkankorotuksilla, jotka tultaneen kuitenkin jakamaan muiden samaa työtätekevien kesken riippumatta ammattiliitosta. Mielestäni Tehy veti toimensa aivan äärimmilleen saadakseen mitä haluaa. On hyvä, että pääministeri ilmaisi tällaisen toiminnan olevan vastuutonta ja aiheuttavan välittömän vaaran potilaille. Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin sanoin "rahat tai henki -mentaliteetti" ei toimi työmarkkinoilla eikä sitä voida käyttää uhkailukeinona.

Myöskin Stora-Enson Kemijärven tehtaan lakkauttaminen on ollut pinnalla viime viikkoina. Keskusta on aina ollut tunnettu juuri kuntien puolueena. Nyt on aika pitää kiinni tästä maineesta ja auttaa hädässä olevia. Eräs Kemijärveltä alkujaan oleva jatko-opiskelukaverini kävi kotonansa viikko Stora-Enson tehtaan lakkauttamisilmoituksen jälkeen. Tunnelmat siellä olivat olleet erittäin masentuneet. Tämä on jo toinen massiivinen lopetusilmoitus muutaman vuoden sisällä joka kohdistuu Kemijärven asukkaisiin. Tuntuu uskomattomalta, että Stora-Enso ei ole suostuvainen myymään tehdasta, siinäkään tapauksessa että ostaja löytyisi.

En malta olla mainitsematta paria sanaa Suomen esityksistä Jalkapallon EM-karsinnoissa. Tälläkään kertaa emme päässeet kisoihin hyvin menneistä karsinnoista huolimatta. Oli todella tunteikasta katsoa Jari Litmasen, Sami Hyypiän ja muiden konkareiden haastatteluja pelin jälkeen. Toivottavasti jaksavat vielä seuraaviin kisoihin, tai siis ainakin karsintoihin asti. Uusi sukupolvi on nousemassa Eremenkon veljesten johdolla, mutta liian suuri maajoukkueen nuorennusoperaatio ei ole suotavaa. Nuorilla on varmasti paljon opittavaa ”vanhuksilta”.

Toissa viikolla pidettiin Oulun keskustaopiskelijoiden syyskokous, jossa valittiin uusi OKO:n hallitus vuodelle 2008. Itse hallituksen jäsenenä ja rahastonhoitajana vuodesta 2003 asti olleena, en enää lähtenyt mukaan tulevaan hallitukseen. Katsoessani taaksepäin näitä viittä hallitusvuotta, täytyy sanoa, että mukavaa on ollut. Olen oppinut paljon kokouskäytännöistä ja ennen kaikkea taloudenhoidosta. Lisäksi olen tutustunut lukuisiin tuleviin vaikuttajiin ja ennen muuta miellyttäviin, samanhenkisiin ihmisiin. Näistä kontakteista ei ole koskaan haittaa. Tänä aikana olen nähnyt läheltä kolmet edustajistovaalit, joihin mahtuu voitokkaita ja ei niin voitokkaita vaaleja. Kaikista niistä oppii jotain. Toivotan kaikkea hyvää tulevalle hallitukselle.

Pohdittavaa viikonlopuksi: Miksi hirvenkaatolupia ei anneta kerralla niin paljon että hirvikolarin todennäköisyys laskisi lähes olemattomaan? Senkö vuoksi, että metsästäjät saavat päästää adrenaliininsa virtaamaan kerran vuodessa nähdessään hirven olevan laukaisuetäisyydellä? Voitaisiinko ihmishenkien menetyksiä tien päällä ja metsänomistajien huokauksia männyntaimien ollessa pilalla vähentää merkittävästi jos hirvikantaa laskettaisiin? Mielestäni kyllä!

Nyt lähden luovuttamaan verta. On todella hienoa, että yliopistoissa on aina silloin tällöin verenluovutuspäivä. Jos luovuttaja ei mene luovutuspaikalle, on luovutuspaikan tultava luovuttajan luo. Vai miten se nyt menikään… Hyvää viikonloppua! Terveisin, Mikko

tiistai 20. marraskuuta 2007

Lehmänkauppoja vai demokratiaa? SYL:n liittokokous 2007

Marraskuisena viikonloppuna Espoon legendaariseen hotelli Korpilampeen oli jälleen kokoontunut ylioppilasliikkeen keihäänkärjeksi itseään kutsuva 300-päinen joukkio nuoria vaikuttajia. Perinteiseen tapaan huomio kiinnittyi osaltaan tulevan vuoden tavoitteiden asettamiseen ja siinä ohessa päivitettiin myös hiukan liiton poliittisia linjauksia.

Kokouksen kliimaksina olivat kuitenkin henkilövalinnat, siis SYL:n hallituksen valinta vuodeksi 2008. Itselläni oli tilaisuus tarkastella ensimmäistä kertaa tätä oikean elämän teatteria näyttelijän roolista. Juonen kulku oli lopulta hyvin yksinkertainen, joten lähinnä olemalla oma itsensä selvisi parhaiten. Näytelmän sivuroolissa toimineet hallitusehdokkaat lämmittivät haastattelupaikkojen lauteet parhaansa mukaan ja tämän jälkeen estradille astuivat puheenjohtajaehdokkaat, jotka vuorotellen vakuuttivat ja viihdyttivät kokousväkeä. Esiintyjät olivat käyneet jo ennakkoon eri puolilla Suomea harjoituskiertueen. Kaikki ehdokkaat taisivatkin osaamiseltaan olla jo varsin taitavia vastaamaan ainakin niihin helposti ennakoitaviin haastattelukysymyksiin.

Tämän jälkeen alkoi vuosikausia puhuttanut dilemma. Periaatteessa jokainen varsinainen kokousedustaja voi äänestää juuri sellaisia ehdokkaita kuin haluaa, mutta kun sen oman ylioppilaskunnan tai oman poliitisen ryhmittymän ehdokkaan läpipääsykin pitäisi varmistaa. Tähän tarvitaan Korpilammen sokkeloisilla käytävillä kierteleviä neuvottelijoita, jotka pyrkivät sopimaan sitä, miten kokonaisuus saadaan rakennettua parhaaksi mahdolliseksi.

Yön pimeinä tunteina neuvottelut johtavat yleensä lopulta jonkinlaiseen ratkaisuun. Näin ollen äänestystilanne on selvä jo ennen seuraavan päivän varsinaista äänestystä, mikä kuulostaa tietysti varsin epädemokraattiselta. Toisaalta ainakin Keskustaopiskelijoiden omissa ryhmäkokouksissa vaikutetaan siihen, millaiset valtuudet neuvottelijoille annetaan. Ei ole itsestään selvää, että ryhmä hyväksyy millaisen hallituksen tahansa, jos vain oman ehdokkaan läpimeno varmistuu. Päin vastoin; ryhmässä käydään asiallista ja syvällistä keskustelua siitä miten kulloisessakin tilanteessa toimitaan.

Eikö tämä itse asiassa ole juurikin sitä politiikkaa ja demokratiaa? Ei yksin huutamalla ja melskaamalla mitään asioita saa läpi. Ympärille tarvitaan samankaltaisesti ajattelevia ihmisiä, joiden kanssa neuvotellaan ensin omista tavoitteista. Lopulta ryhmän mandaatilla valtuutetaan joku neuvottelemaan koko ryhmän äänellä. Jos ryhmien väliset sopimukset ovat jotenkin demokratian irvikuvia, niin eikö voi ajatella, että sitä on koko välillinen demokratia? Missä sanotaan, että reilut 150 äänioikeutettua kokousedustajaa ovat sopiva määrä edustamaan 145 000 opiskelijaa? Miksi emme kokoonnu koko porukka pitämään huutoäänestystä Turun torille, jotta varmasti oikeat ihmiset saadaan valittua?

Tällä kertaa valinnoista selvittiin kuitenkin kaiken kaikkiaan varsin helpolla, koska hallitusehdokkaita oli lopulta tasan sen verran kuin oli paikkojakin. Ainoastaan puheenjohtajasta äänestettiin. Ehdokkaana oleminen oli sopuvaaleistakin huolimatta kasvattava kokemus. Kaikki haastattelut olivat sekä kysymyksiltään että tyyleiltään erilaisia, joten omaa osaamistaan ja henkistä kestävyyttään pääsi todella testaamaan. Pelottavaa oli kenties huomata kuinka hienoa oli seistä vastaamassa kysymyksiin ja nauttia samalla tilanteesta, jossa kaikki kuuntelevat kiltisti mitä olet sanomassa.


Lisää kokouksen valinnoista ja kannanotoista voi lukea osoitteesta www.syl.fi

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Jotain tarttis tehä

Uutisissa on viime aikoina kiinnitetty huomiota eräiden ammattikoulutasoisten alojen yleiseen työvoimapulaan. Erityisesti kädentaitoja vaativilla ja fyysisillä aloilla puute työntekijöistä alkaa olla huutava. Asia on huomioitu Opetusministeriön Koulutus ja tutkimus 2007-2012 - muistiossa, jossa todetaan, että vetovoimaongelmia on ammatillisessa koulutuksessa mm. kone-, metalli- ja energiatekniikan opintoaloilla. Näiden alojen osaajoen tarve on niin suuri, että heitä tullaan hakemaan koulun penkiltä töihin. Samoin muun muassa puhdistusalalla aloittajatarve on 20-kertainen viime vuosien aloittajamääriin verrattessa. Kannattaisi siis jo raegoida.

Ensimmäinen epäkohta johon tulisi kiinnittää huomiota, on peruskoulujen opinto-ohjaus. Yläasteilla henkilökohtaista opinto-ohjausta on lisättävä ja opinto-ohjauksessa tulee pyrkiä eroon siitä, että oppilaille suositellaan peruskulun jälkeen pääsääntöisesti lukiokoulutusta. Kaikille se ei vain ole paras ratkaisu. Erityisesti syrjäisemmillä seuduilla lukioiden säilyvyyttä turvataan sillä, että lukioon pääse opiskelemaan heikollakin peruskoulun päästötodistuksella. Kun lukeminen ei kiinnosta, tuloksena on niukin naukin ylioppilaslakki, jolla opiskeluja ei pääse jatkamaan. Töitäkään ei paikallisesta tehtaasta niin vain saa, kun ei ole alan koulutusta.

Ammatillisen koulutuksen arvostuksessa soisi tapahtuvan muutosta. Tänä päivänä yhteiskunnan arvostus suuntautuu yhä korkeampaa koulutusta vaativille aloille, innovaatioihin ja kansainvälisyyteen. Kun väestön ylikoulutus on suorastaan tavoite, unohdetaan samalla yhtiskuntamme kivijalka; niiden töiden tekijät, joita ilman yhteiskuntamme pysähtyisi. Valitettavan usea huomaa näiden työntekojöiden aikaansaannokset kuitenkin vasta sitten, kun jostain syystä omiin rutiineihin tulee muutos. Ärsyttää, kun vielä maanantaina työhuone on yhtä sotkuinen kuin sieltä viimeksi lähtiessä, rakennuksille ei löydy osaajia tai talon vesiputki jatkaa vuotamistaan, vaikka korjaajalle on soitettu.

Mielestäni ajattelemisen arvoisia asioita.

perjantai 2. marraskuuta 2007

Ne juonivat poliitikot

Tänä aamuna meinasi taas mennä kuvitteelliset aamiaissumpit pärskeinä pitkin pöytää. Päivän Hesari tiesi taloussivuillaan kertoa teollisuusministeri Mauri Pekkarisen selvittävän Stora Enson Kemijärven tehtaan kannattavuutta. Perusteluiksi selvitykselle nimettömäksi jäänyt toimittaja tarjosi kahta asiaa: "Suomen valtio on Stora Enson huomattava osakas, ja Lappi keskustapuolueen vankkaa tukialuetta."

Mitä ihmettä Suomen Keskusta rp:n kannatuskäppyröillä on tekemistä kyseisen selvityksen kanssa? Lähteekö Helsingin Sanomien toimitus siitä oletuksesta, että ministerin ainoa motiivi tehdä koskaan mitään on kannatuksen laskun pelkääminen? Kuitenkin kauppa- ja teollisuusministerin tehtäviin kuuluu valtion omistajapolitiikasta huolehtiminen KTM:n hallinnonalaan kuuluvissa valtion osakkuusyhtiöissä. Onko liian vaikea uskoa, että ministeri hoitaa lain hänelle määräämiä tehtäviä?

Olen tottunut laatulehtiä lukiessa siihen, että uutiset tarjoavat faktoja ja pelkkiä faktoja. Jos toimittajilla tai toimituskunnalla on mielipiteitä jostakin poliitikkojen tekemisistä, niin niitä voi lukijoille tarjoilla erillisissä kommenttiosioissa. On lukijoiden harhauttamista ujuttaa henkilökohtaisia antipatioita uutisteksteihin.

Helsingin Sanomat tuntuu muutenkin viime aikoina lähentyneen toimituspolitiikassaan keltaista lehdistöä. Lähes joka uutiseen lisätään sivuun toimittajan oma näkemys, aivan kuin lukijan omaan kykyyn erotella politiikan sanomisia teoista ei luotettaisi. Samalla mielipiteiden tulee olla mahdollisimman kärkeviä. Loka myy.

Mielessä herää väkisinkin kysymys - onko Suomeen syntymässä jo kolmas iltapäivälehti?



P.S. Samassa tekstissä Helsingin Sanomat tulee tölväisseeksi muitakin kuin ministeri Pekkarista. Jos Pekkarinen tarttuu Kemijärven tilanteeseen siksi, että Keskustalla on Lapissa korkea kannatus, niin tulisiko samalla logiikalla päätellä, että kaikkien muiden puolueiden edustajat olisivat vain levitelleet käsiään?

tiistai 23. lokakuuta 2007

141-neuvottelut

Maatalouspolitiikka puhuttaa taas. Suomen kansallisen 141-tuen jatkosta neuvotellaan komission kanssa tulevien viikkojen aikana. Unionin uudistussopimuksen muokkaamisen aikana esitettiin Suomessa puheenvuoroja, joissa vaadittiin 141-neuvottelujen kytkemistä yhteen muiden EU-asioiden kanssa; erityisesti vaadittiin vaikeuttamaan uudistussopimuksen ratifiointia Suomessa.

Vaatimukset ovat ymmärrettäviä - jo sokerijuurikkaan viljelyn tukipäätös vain muutamia viikkoja aiemmin koetteli vakavasti suomalaisten oikeustajua. On vaikea ymmärtää, miksi sokerin tuotantoaan lähes 40% leikannut Suomi laitettiin samalle viivalle tuotantoaan kasvattaneiden Saksan ja Ranskan kanssa.

Nyt pelätäänkin sitä, että maanviljely muuttuu kannattamattomaksi koko Etelä-Suomessa. Neuvottelujen koplaaminen jonkin toisen EU-asian yhteyteen olisi suomalaiselle maataloudelle kuitenkin huonoin mahdollinen ratkaisu. Vaikeuttamalla vaikkapa uudistussopimuksen voimaanastumista saisimme myös suuret jäsenmaat kiinnittämään huomiota Suomen liittymissopimuksessa olevaan omalaatuiseen, vaikkakin välttämättömään ratkaisuun maksaa eteläisen Suomen maataloustuottajille ylimääräistä tukea.

Tällä hetkellä neuvottelemme vain komission kanssa, joka perinteisesti on ollut melko ymmärtäväinen Suomen pohjoisesta sijainnista aiheutuvia ylimääräisiä ongelmia kohtaan. Mikäli tuomme koplaamalla neuvotteluihin osapuoliksi komission ohella myös muut jäsenmaat, niin voimme olla varmoja siitä että joudumme kamppailemaan muidenkin kuin Ruotsin ja Tanskan lobbausta vastaan. Esimerkiksi Iso-Britannia, vaikutusvallaltaan erityisen suuri maa unionissa, on perinteisesti vastustanut kaikkia kansallisia maataloustukia.

maanantai 22. lokakuuta 2007

Edustajistovaalit lähestyvät!!!

Edustajistovaalien ehdokasasettelu on päättynyt. Keskustaopiskelijat on kasvattanut ehdokasmääräänsä jälleen kerran ja tavoitteena onkin, että keskustalaisten edaattorien määrä kasvaa nykyisestään. Olemme valmistautuneet näihin vaaleihin hyvin ja pitkään. Talvella olimme mukana eduskuntavaalien kamppanjoinnissa ja se toimikin hyvänä harjoituksena tulevaan. Lisäksi KOL on järjestänyt hyvää ja ammattitaitoista koulutusta niin vaalipäälliköille, kuin itse ehdokkaillekkin.

Liittotoimiston lähettämästä materiaaliavusta on myös hyvä ottaa kaikki mahdollinen irti. Oma henkilökohtainen suosikkini on tietenkin vanhat kunnon KOL-pastillit. Näillä karkeilla jokainen potentiaalinen äänestäjä saa suunsa makeaksi. Kuitenkaan en luota täysin pastillien voimaan, sillä minulla ei ole tarpeeksi kavereita joiden äänillä pääsisin OYY:n edustajistoon, vaan on tukeuduttava siihen tuttuun ja turvalliseen argumentaatiokykyyn – niin ja tietenkin kykyyn ymmärtää yhteisiä asioita. Jos saisin tuolla metsällä kulkiessani Tapiolta lupauksen siitä, että olen edaattori OYY:n edustajistossa vuonna 2008, valloittaisin vaikka oululaisten uuden saaren...

Mikä tosiasiassa sitten vaikuttaa kanssaopiskelijan äänestyspäätökseen? Tai siis niiden n.30% äänestyspäätökseen. Ovatko ylioppilaskuntien edustajistovaalit sittenkin vain kaverivaalit, joissa pääsevät läpi ne joilla on paljon kavereita? Poliittisella kannalla ei siis olisi mitään merkitystä ja olisi ollut sama lähteä vaaleihin oman killan listalta.

Äänestyspäätökseen voi vaikuttaa esimerkiksi SYL:n laatima vaalikone, johon ehdokkaat saavat antaa ilmi omat näkemyksensä yhteisistä, sekä paikallisista kysymyksistä. Tein vertailua pienellä otannalla omien eli kepulaisten joukossa ja huomasin, että meitä on todellakin moneksi. Osa puoltaa jäsenmaksun automaatiota ja osa ei. Osalle opintotuen kehittäminen on asumislisää ja osalle indeksikorotusta. Toisille sopii 16 vuoden ikäraja kunnallisvaaleissa toisille ei. Hei! Mitä tekemistä tuolla on ylioppilaskuntien edunvalvonnan kanssa? No eikait siinä.

Hyvää vaalienalusaikaa kaikille tasapuolisesti! Vielä kun nähtäisiin se, että yliopistoilla jaetaan hernekeittoa ja kuumia makkaroita. Olisivathan ne opiskelijat tyytyväisiä - eikä tarvitsisi purnata sillä hetkellä mistään.

tiistai 16. lokakuuta 2007

Vaasan alue- ja kuntaseminaari

Viikonloppuna olin Vaasan keskustaopiskelijoiden ja KOL:n järjestämässä alue- ja kuntaseminaarissa, jossa oli mielenkiintoisena puhujana Vaasan yliopiston tutkija Hannu Katajamäki, joka puhui laadun ja uskalluksen maaseudusta. Hän näki yhteiskunnan menestyksen perustana nimenomaan moninaisuuden ja sen, ettei Suomen kaltainen yhteiskunta voi kääntää selkäänsä omalle maantieteelleen eikä menestystarinansa tuottaneille kehityskuluille.

Myös aluekehityksen suuret suunnat puhuttelivat. Maatalous on Suomessa keskittymässä yhä enemmän Etelä- ja Länsi-Suomeen, joka osaltaan luo muutospaineita maan muille maaseutualueille. Harvaanasuttu maaseutu taistelee olemassaolostaan ja viimeisistä palveluista samalla kun ydinmaaseutualueet suurten kaupunkien liepeillä imevät yhä enemmän väestöä palvelukapasiteettiaan kasvattaen.

Katajamäki korosti erityisesti, että maaseutua tarvitaan ja antoi esimerkkejä uuden maaseudun sisällöstä, johon kuuluu mm. monipuolinen maatalous, hajautettu bioenergiatuotanto, joustavat lähipalvelut ja työjärjestelyt ja maaseutukulttuuri toimeentulon tuojana.

Oli ilo kuunnella Katajamäkeä ja hänen tieteellistä näkemystään maaseudusta, jota tulee kehittää yhteiskunnan muuttuessa ja joka ennen kaikkea tulee nähdä mahdollisuutena.

Eija Heinola

perjantai 12. lokakuuta 2007

Uusi Suomi on palannut

Uusi Suomi ( www.uusisuomi.fi ) on taas täällä. Niklas Herlin on nostanut Uuden Suomen takaisin suomalaisen median kentälle - tosin verkkolehtenä. Mielestäni on mielenkiintoista seurata, miten Uusi Suomi lähtee kehittymään. On enemmän kuin hyvä, että Uusi Suomi haastaa suuret mediatalot. Toivon, että se tulee tarjoamaan aidon vaihtoehdon nykyiselle poliittiselle keskustelulle ja tiedonvälitykselle. Tutkimusten mukaan suomalainen mediakenttä on kansainvälisestikin vertailtuna sangen keskittynyttä. Mielestäni keskittyneisyyden kasvaminen ei ole jo sananvapauden ja tiedonvälityksenkään vuoksi millään tavalla kannatettavaa.

On ollut mielenkiintoista seurata, mitä asioita keskiviikkona toimintansa aloittanut Uusi Suomi on kirjoituksissaan nostanut esille. SDP sai heti osansa ja sai kuulla jo uudet johtajaehdokkaansa Jari Tervon suusta. Jukka Relander taas ruotii Kokoomuksen ja tehyn suhdetta. Uusi Suomi korostaa olevansa poliittisesti sitoutumaton. Saa nähdä miten se onnistuu. Pääkirjoitusten linjaukset voivat ehkä paljastaa jotain, mutta toisaalta lehdellä on niin paljon erilaisia kirjoittajia, että se tuskin on ongelma. Jokaisella kirjoittajalla on tietysti mielipiteensä, jotka varmasti tulevat näkymään.

Tärkeä osa verkkolehteä on myös uutistoimitus. Se vaikuttaa ainakin ensi näkemältä toimivan: uutisia on eri aihepiireistä runsaasti. Blogit ovat kuitenkin ehdottamasti mielenkiintoisin osa. Toivottavasti ne luovat keskustelua myös aihepiireistä, joita ei maassamme aina huomata.

perjantai 28. syyskuuta 2007

Terveisiä Euroopan sydämestä: Koulutuspolitiikkaa kovaa ja korkealta!

Kaikki yliopistot yksityisiksi, koulutus maksulliseksi kokonaisuudessaan, opiskelijoiden kustannettavaksi myös tieteen tekemisen kulut. Opiskelijoille vapaus valita, oikeus päättää Kaikesta: kenen kursseille osallistut, mitä kursseja ylipäätään käyt, mitä kirjoja luet.

Miltäs kuulostaa?

Osallistuin 20-23.9. Brysselissä pidettyyn Euroopan Liberaalinuorten (LYMEC) alaiseen opiskelijaverkoston (European Liberal Student Network ELSN) seminaariin, jonka aiheena oli Enlarging the EU to the East – where are the boarders of the EU profit from its geographical enlargement? – Student perspectives.

Loppujen lopuksi seminaarin sisältö ei lainkaan vastannut yllä olevaa otsikkoa vaan koski lähinnä eurooppalaista korkeakoulupolitiikkaa. Keskustelun keskiöön nousivat kysymykset yliopistojen yksityistämisestä, opintojen maksullisuus ja ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys, joista kahta ensimmäistä pääasiassa kannatettiin ja viimeistä vastustettiin.

Keskusta kuuluu Eurooppa-tasolla liberaaliryhmään, mikä on melko hämmentävää, mutta parempaakaan viiteryhmää ei toistaiseksi ole löytynyt. Itse tunsin itseni hetkittäin lähes tulkoon sosialistiksi tuossa seurassa, vaikka keskustalaisittain koen olevani liberaalimmasta päästä. (Jos nyt tässä yhteydessä tällaisen jaottelun sallitte).

Vaikka tukka välillä olikin nousta pystyyn, niin seminaari oli kaikin puolin onnistunut. Oli virkistävää kuulla erilaisia mielipiteitä, keskustella eri maiden koulutusjärjestelmistä ja opiskelijoiden ongelmista. Huolimatta Bolognan prosessista koulutusjärjestelmät ovat aika erilaisia, hankalasti vertailtavia ja opintoja on vaikea hyväksi lukea toisessa korkeakoulussa. Matkaa opiskelijoiden vapaaseen liikkuvuuteen on vielä paljon jäljellä.

Kuulimme myös esitelmän entisten kommunististen maiden korkeakoulujen kehityskaaresta 1900-luvun alkupuolelta tähän päivään. Joukossamme oli myös jonkin verran opiskelijoita ko. maista kuten Puolasta, Romaniasta ja entisestä DDR:stä. Neuvostoliitto ja kommunismi ovat tuntuneet itsestä jotenkin todella kaukaiselta asialta, vaikka toki muistankin uutiskuvat panssarivaunujen päällä seisovasta Jeltsinistä. Nyt jotenkin todella kolahti, että eipä siitä niin kauan ole, kun samanikäiset nuoret kertoivat, miltä tuntui saada elämänsä ensimmäinen appelsiini joskus jouluna.

Seminaari oli samalla myös European Liberal Student Networkin ensimmäinen tapaaminen ja puhuimme myös siitä, miten voimme tehdä enemmän yhteistyötä opiskelijoiden hyväksi EU:ssa. Verkoston tarkoituksena on vaihtaa ideoita ja pitää huoli siitä, että olemme ajantasalla siitä, mitä koulutuspolitiikassa tapahtuu eri maissa ja EU-tasolla. Verkoston on tarkoitus järjestää tapaamisia ehkä kerran vuodessa ja toteuttaa mahdollisesti yhteisiä kampanjoita, joihin tosin ei ole pakko osallistua, mikä on erityisesti meidän suomalaisten kannalta keskeinen pointti. En nimittäin pitäisi mitenkään epätodennäköisenä, että kampanjat saattavat olla sen sisältöisiä, ettemme niitä voisi Suomessa allekirjoittaa.

Pidin seminaarissa esitelmän Suomen koulutusjärjestelmästä ja opiskelijapolitiikasta. Yleisö huokaili kateellisina ja kyselivät keskimääräistä veroprosenttiamme. Totesin vain rauhallisesti, että juuri eilenhän te vastustitte kaikkea tällaista. Esitelmäni herätti huomattavan paljon kiinnostusta ja lisäkysymyksiä ja erityisesti YTHS-järjestelmää ihmeteltiin. Ja näin edarivaalien alla lienee syytä mainita myös siitä, että noin 20 %:n edustajistovaaliprosenttiamme pidettiin ihan hyvänä..(:

Seminaariväki oli todella mukavaa ja meille syntyi lyhyessä ajassa harvinaisen hyvä yhteishenki ja facebook täyttyikin reissun jälkeen ”ystäväpyynnöistä”. On mukava saada kontakteja eri maihin ja ajattelin, että jonkinlaista kahdenvälistä yhteistyötäkin voisi tehdä: aloittaa vaikka tutulla ja turvallisella tasolla ja mennä tukolaisten jengin kanssa Ruotsiin tapaamaan kollegoita. (:

Seminaarissa oli hauska huomata, miten kaikki kliseet oikeasti vain ovat totta, niin kuin esimerkiksi se, että pohjoismaalaiset vaan lyöttäytyvät yhteen heti tilaisuuden tullen ja eteläeurooppalaiset tulistuvat puhuessaan... ja saksalaiset ja suomalaiset ovat aina aikataulussa. Suosittelen kaikille vastaaviin tapahtumiin lähtemistä. Siellä vasta todella tajuaa, että EU tässä ja nyt ja iso osa elämäämme ja meidän vain täytyy selvittää itsellemme sen kiekurat, eikä kielitaidon ylläpitäminen ja laajentaminenkaan pahitteeksi ole. Europarlamentaarikko Hannu Takkulan sanoin: EU ei ole hyvä asia, EU ei ole paha asia vaan EU on tosiasia. ”The globe is changing, what about you?” (Lymecin juliste)

Hanna Saarni
Turun Keskustaopiskelijat pj
KOL:n liittohallituksen varajäsen

Lisätietoja:
Lymecista: www.lymec.org
KOL:n koulutuspolitiikasta: www.kol.fi
ELSN: toistaiseksi minulta

maanantai 24. syyskuuta 2007

Varför måste jag tala svenska?

Istuin elokuun puolessa välissä Tukholmassa Pohjoismaiden Keskustanuorten (NCF - Nordiska Centerungdomens Förbund) kokouksessa edustamassa Keskustaopiskelijoita. Tuijotin hiljaa puheenjohtajaa ymmärtämättä, mistä puhuttiin. Hävetti. Sehän oli ruotsia. Kieltä, jota olen opiskellut - vieläpä kohtalaisella menestyksellä - kuuden vuoden ajan. En kuitenkaan ole aikaisemmin joutunut tilanteeseen, jossa minun olisi ollut pakko - käyttää ruotsia. Se näkyi.

Turvautuessani tulkkaajan apuun kerta toisensa jälkeen jäin miettimään, mihin katosivat ne sadat tunnit, joita olen ruotsin opiskeluun käyttänyt. Englannin kanssa pärjään kyllä hyvin. Syykin on selvä: media on TV:n ja Internetin johdolla täynnä englantia. On todellinen onni, ettei Suomessa ole seurattu usean muun maan tietä dupattujen ohjelmien karuun maailmaan, vaan saamme nauttia tekstityksestä ja kuulla puhuttuna eri kieliä. Valitettavan usein kieli on kuitenkin juuri englanti, eikä esimerkiksi ruotsi tai saksa.

Tuskaillessani kieliongelmien kanssa eräs delegaatiomme jäsen sanoi jotain erittäin oleellista: "miksi kaiken pitäisi aina olla englanniksi?" Ehkäpä meidän olisi syytä nostaa ruotsinkieli suomen ja englannin veroiseen asemaan kaksikielisessä kotimaassamme. En kannata pakkoruotsin palauttamista ylioppilaskirjoituksiin - kaikki eivät vain ole kieli-ihmisiä ja se on syytä ymmärtää myös lukioissa. Sen sijaan esitän kysymyksen: tulisiko ruotsin näkyä nykyistä enemmän valtamedioissamme? Jos törmäisimme joka päivä ruotsinkieleen ja suomenruotsalaiseen kulttuuriin, emme varmasti kokisi niitä yhtä kaukaisiksi kuin nykyään tuntuu.

En itse vielä edes lukiolaisena ymmärtänyt, miksi juuri minun on opiskeltava ruotsia. Mutta juuri sillä hetkellä, kun istuin siinä tukholmalaisessa kokoushuoneessa se valkeni minulle. Meidän maailmamme muuttuu joka päivä kansainvälisemmäksi, ja me olemme turvattomia siinä maailmassa, jos emme pysty hallitsemaan edes omaa kulttuuriamme ja historiaamme. Asetankin itselleni haasteen, johon toivon mahdollisimman monen osallistuvan: parantakaamme ymmärrystämme ja osaamistamme toisesta kotimaisesta!


Tuomas Paasonen
Otaniemen Keskustaopiskelijoiden pääsihteeri
tuomas.paasonen@keskustaopiskelijat.fi

sunnuntai 23. syyskuuta 2007

Ympäristöseminaari Oulussa

Oulun Keskustaopiskelijat järjestivät eilen ympäristöseminaarin Oulun yliopistolla yhteistyössä Keskustan Opiskelijaliiton kanssa. Tilaisuudessa saimme kuulla viikon kuluttua ympäristöministeri Paula Lehtomäen äitiysloman sijaisena aloittavan kansanedustaja Kimmo Tiilikaisen ajatuksia bioenergian käyttömahdollisuuksista Suomessa.

Tiilikainen sivusi esitelmässään myös Itämereen päätyvien maataloudesta peräisin olevien ravinteiden vähentämistapoja. Toisin kuin usein kuulee sanottavan, maanviljelyn lopettaminen vesistöjen laitamilla ei Tiilikaisen mukaan ole paras tapa vähentää maaperään varastoituneiden ravinteiden valumaa siitä yksinkertaisesta syystä, että valuma ei pysähdy viljelyn lopettamiseen. Olisikin syytä kiinnittää yksinkertaisen maanviljelyn tuomitsemisen sijaan huomiota siihen, mitä rantapalstoilla kasvatetaan. Jotkin kasvit, esimerkiksi apila, sitovat typpeä maaperästä, joten niiden kausittainen viljely itseasiassa vähentää mereen päätyvän typen määrää.

Itselläni ainakin heräsi Tiilikaisen esitelmän jälkeen toivonkipinä siitä, että tässä maassa alettaisiin päästä eroon vastakkainasettelusta ympäristönsuojelijoiden ja maanviljelijöiden välillä. Sama tavoitehan molemmilla ryhmillä loppujen lopuksi on - pitää Itämeri ja muu ympäristömme kunnossa tulevinakin vuosikymmeninä.

torstai 20. syyskuuta 2007

Meillä Oulun Keskustaopiskelijoilla oli eilen uusien ilta. Uusia toimijoita pääsi paikalle harmittavan vähän (syynä poikien tanssitreenit), mutta meillä oli oikein mukava ilta.

Oulun kaupunginvaltuuston pj Kyösti Oikarinen oli menossa mukana. Juteltiin yleisesti ylioppilaskunnasta, Kollista, yliopiston tilanteesta jne. Oikarinen kertoi myös mitä kaikkea kaupungin syksyyn kuuluu. Päätimme mennä seuraamaan kaupunginvaltuuston kokousta syksyn aikana.

Verkostoituminen ja uusien kontaktien luonti on mahtavaa. On hienoa kun saa tutustua uusiin ihmisiin. Keskustan opiskelijaliitossa se on myös helppoa ja luontevaa.

Ylihuomenna me oululaiset saadaan toivottaa tervetulleeksi ymppäsemmalaiset. Seminaarin jälkeen rynnistetään kohti vaaleja sellaisella tarmolla, että oksat pois!:)

Helppoa tuo politikointi!

Opetusministeri Sari Sarkomaa (kok.) kaavailee tämänpäiväisen Ilta-Sanomien mukaan opiskeluoikeuden poistamista huumeongelmaisilta hoitoalan opiskelijoilta. Valitettavasti uutisessa ei kerrota miten ministeri aikoo huumeongelmaisen määritellä.

Onko satunnaiskäyttäjä huumeongelmainen, vai pitääkö löytyä merkintä rikosrekisteristä? Vai ryhdytäänkö luentosalien ulkopuolella ottamaan virtsanäytteitä? Pääseekö tästä virallisesta (tm) huumeongelmasta vain vieroitusohjelman kautta vai miten kannabiksen pössyttelystä kiinni jäänyt saa nimensä puhdistettua?

Ja voiko vakavasta huumeriippuvuudesta kärsivä ihminen yleensä edes opiskella ilman, että tila näkyisi ulospäin?

Ja miten muutos vaikuttaisi opiskeluoikeuden menettävän ihmisen itsensä elämään? Paraneeko opiskelija mielivaltaisesti määritellystä "riippuvuudestaan" sillä, että hänet sysätään yhteiskunnan ulkopuolelle?

Sarkomaan avaus kuulostaa pikemminkin kokemattoman kansanedustajan populistiselta heitolta kuin ministerin viralliselta kannanotolta. Erityisen huolestuttavaksi lausunnon tekee se, että Sarkomaa aikoo haastattelun mukaan ajaa muutoksen läpi "ripeällä aikataululla". Tällöin kasvaa riski siihen, huumeongelman määrittelyosio jätetään liian avoimeksi.

Eihän kukaan tietenkään halua, että hoitohenkilökuntaan otetaan huumeongelmasta kärsiviä ihmisiä, mutta valitettavasti asia ei ole (tässäkään) tapauksessa niin yksinkertainen. Tulisiko oppilaitosten todellakin alkaa arvioimaan opiskelijoiden päivittäistä kuntoa? Vai pitäisikö se sittenkin jättää työpaikkojen velvollisuudeksi? Eihän opiskeluaikainen ongelmattomuus takaa sitä, etteikö työssä käyvä voisi alkaa huumeiden käyttäjäksi.

maanantai 17. syyskuuta 2007

Koti se on oltava opiskelijallakin

Olin tänään Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) järjestämässä asumispoliittisessa seminaarissa, joka järjestettiin Helsingissä. Seminaarin ohjelma oli mielenkiintoinen. Paikalla oli mm. edustajia Suomen Opiskelija-asunnot ry:stä (SOA), Helsingin Opiskelija-asuntosäätiöstä eli HOAS:sta ja luonnollisesti myös SYL:sta. Seminaari herätti muutamia ajatuksia.

Opiskelija-asuntojen kysyntä vaihtelee aika lailla. Tällä hetkellä Helsingin opiskelija-asuntosäätiöllä HOAS:lla on noin 5000 opiskelijaa jonossa, joka on noin tuhat enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vaikka opiskelija-asuntoja tuotetaan joka vuosi lisää, tulee markkinoille välillä kysyntäpiikkejä, jotka ruuhkauttavat kysyntää. Tämä kuuluu oleellisena osana opiskelija-asumiseen.

Tilannetta voidaan perustella asuntomarkkinoiden muutoksella, joka korkojen nousun myötä on muuttunut hieman enemmän vuoka-asuntoja suosivaksi. Tällä hetkellä monet ovat lykänneet asunnonostopäätöstään ja ovat ottavat käyttöönsä vuokra-asunnon. Tämä nostaa vuokrien hintoja ja pakottaa vähemmän maksukykyisemmät, kuten opiskelijat, etsimään edullisempia asuntoja. Lisäksi tilanteeseen saattaa vaikuttaa myös se, että opiskelijoiden vanhemmat eivät halua ostaa enää tämän hetkisessä tilanteessa jälkipolvelleen omistusasuntoa.

Asumiskustannusten nousuun ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota, vaikka se vie monilta opiskelijoilta aina vain suuremman osuuden käytettävissä olevista tuloista. Esimerkiksi opintorahan korotus ei auta paljoakaan, jos vuokrat jatkavat nousuaan. Opiskelijajärjestöjen olisikin löydettävä entistä yhtenäisempi linja tässä asiassa. Keskustan Opiskelijaliiton yhtenä pitkäaikaisena tavoitteena on asumislisän irrottaminen opintotuesta. Tämän avulla asumislisä voitaisiin siten ympärivuotistaa, eikä se olisi sidottu lukukausiin. Uudistus olisi todella suuri ja vaatisi huomattavia rahallisia panostuksia valtiolta, mutta periaatteessa se olisi opiskelijoille enemmän kuin tervetullut. Etenkin pääkaupunkiseudun vuokrakehitys käy opiskelijoiden kukkarolle pidemmän päälle varsin kalliiksi.

On tosin huomattava, että vuokrat eivät Tilastokeskuksen mukaan ole suhteessa tuloihin nähden juurikaan suurempia kuin esimerkiksi 1980-luvun alussa. On tietenkin monia muitakin keinoja, jotka ovat kustannusvaikutuksiltaan pienempiä, ja joilla voidaan parantaa opiskelija-asumista. Opiskelija-asuntojen tuotantoon käytettävän investointituen kasvattaminen nykyisestä olisi enemmän kuin toivottavaa. Vanhasen II hallitus ei ole asiasta tarkkaan linjannut, mutta on luvannut kiinnittää erityisryhmien asumiseen huomiota. Uskon, että investointitukiasiaankin saadaan korjaus.

Opiskelija-asuminen ei kuitenkaan ole oma saarekkeensa asuntomarkkinoiden valtamerellä, vaan se on osa suurempaa kokonaisuutta. Opiskelija-asuminen taistelee erityisesti pääkaupunkiseudulla tilasta monien muiden rakennushankkeiden kanssa. Onkin tärkeää, että opiskelija-asuntosäätiöillä olisi siksi mahdollisimman hyvät kontaktit kaupunkien ja kuntien päättäjiin.

Keskeisin asia opiskelija-asumisessa, kuten kaikessa muussakin, ovat kuitenkin ihmiset eli tässä tapauksessa opiskelijat. Opiskelijoiden äänen on tultava kuulluksi. Kun olen jutellut ystävieni kanssa opiskelija-asumisesta, on usein tullut esille opiskelija-asumisen maine ja opiskelija-asuntojen kunto. Opiskelija-asunto on kuitenkin opiskelijalle koti. Koti on merkittävä asia opiskelijallekin, vaikka niin ei aina oleteta. Muutenkin opiskelija-asuntosäätiöiden on kuunneltava herkällä korvalla opiskelijoiden toiveita ja koetettava pitää riittävää tasoa asumisessa.

Se ei ole helppoa, sillä opiskelijoidenkin toiveet asumisen suhteen ovat kasvaneet maamme vaurastuessa. Hyvän maineen ylläpito ja eräänlainen bändin luominen on loppujen lopuksi opiskelija-asuntosäätiöillekin välttämätöntä. Hiemankin suuremmista virheistä lähtee liikkeelle "urbaaneja legendoja", jotka haittaavat opiskelija-asumisen mainetta. Maineen paikkaaminen ei ole helppoa - legendat saattavatkin elää opiskelijasukupolvelta toiselle.

tiistai 11. syyskuuta 2007

Huh huh hulinaa

On ollut menoa ja meininkiä alkuviikosta. Sunnuntai-iltana nousin Helsinkiin menevään yöjunaan. Aamulla ensimmäiseksi Kesärantaan. Meillähän oli oikein mukava ja leppoisa vierailu Vanhasen luona. Lenkillä Seurasaaressa pääministeri harppo niin lujaa, ettei meinannut perässä pysyä. Onneksi naispuolisella erityisavustajalla oli lyhyempi askel, ja meillä oli oikein hyvät jutut.

Pääsin myös mukaan Helsingin yliopiston avajaiskarnevaaleihin. Jaoin siellä Keskustelijaa ja houkuttelin tyyppejä mukaan toimintaan. Aina kun piti tietää jotain Helsingin keskustaopiskelijoiden omia juttuja, pyysin Askon paikalle:) Oli kiva nähä se systeemi ennen meiän oululaisten omia hässäköitä. Nimittäin tulin viime yönä sitten takaisin Ouluun ja tänään meillä olikin omat järjestömessut. Mukavasti näytti ihmisiä kiinnostavan keskustaopiskelijoiden toiminta. Lehdet ja karkit menivät kyllä kaupaksi. Kiitos kaikille mukana olleille!

Törmäsin tänään erääseen ongelmaan, joka koskettaa varmaan aika monia opiskelijoita. Ainakin tällä meidän alalla. Kysyin nimittäin musiikin opettajalta sivuaineen käytännön järjestelyjä. Kävi ilmi, etten pääse huomiselle luennolle, koska mulla on muuta opetusta. Sain aika tylyä palautetta siitä, että pitäisi olla jokaisella luennolla. Opettaja ei edes kuunnellut, kun halusin selittää, miksi tilanne on mun kohdalla tämä.

Nimittäin reilu vuosi sitten, kun suunnittelin vaihtoon lähtöä, mulle vakuutettiin, että kaikki kyllä järjestyy. Nyt kun on se tilanne, että kaksi sivuainetta menee päällekkäin ja yritän tehdä ensin valmiiksi sen, jonka aloitin vaihdosta tultuani, ei ymmärrystä enää löydykään.

No, päätin olla välittämättä opettajan asenteesta ja tehdä tosiaan ensin kuviksen kunnialla loppuun ja suorittaa musiikkia siinä samalla sen verran kun voin ja ehdin. Ensi vuonna sitten tungen mukaan niille musiikin kursseille, jotka nyt jää välistä.

Torstaina kokoustetaan taas Keskusvaalilautakunnan kanssa. Puhuin tänään Oulun kokoomusopiskelijoiden pj:n kanssa ja mietitttiin jotain yhteistä ohjelmaa syksylle. Tultiin siihen tulokseen, että sitten lähempänä joulua tai ainakin vaalien jälkeen. Kutsuin kuitenkin Oulun ymppäsemmaan reilun viikon päästä. Siitä tulee varmasti mukava tilaisuus! Kannattaa tulla kauempaakin:)

Yhdessä ja erikseen

Nyt muutamat järjestömessut eri yliopistoissa ja markkinoilla kiertäneenä täytyy myöntää, että pahasti se on vaalikuume minua päässyt puremaan. Ei liene hienompaa tunnetta kuin päästä opiskelijamassojen sekaan Keskustelija-lehteä jakamaan. Vaikka lehden kannessa olevan Mietaan housut värjäävät jakajan sormet nopeasti mustaksi, ei mieli todellakaan synkkene samaa tahtia.

Kerrankin on hyvä syy lähestyä ihmisiä ja mennä höpöttämään milloin mistäkin aiheesta. Pois katoaa perisuomalainen jurous ja päälle vaihdetaan torimyyjän pulinavaihde. Parhaita ovat ne hetket, kun ihmiset todellakin pysähtyvät juttelemaan ja ovat kiinnostuneita keskustaopiskelijoiden tapahtumista. Silloin tuntuu, että itse todella tekee jotakin nuorison osallistumisaktiivisuuden nostamiseksi.

Siinä jutellessa on samalla huomannut, miten koko puolueen imago on alkanut muuttua. Nuorilla ei enää ole sellaisia negatiivisia ennakkoasenteita Keskustaa kohtaan kuin ehkä vielä muutama vuosi sitten. Kenties Keskusta todellakin aletaan mieltää moderniksi ja ajassa eläväksi puolueeksi. Jos näin on, niin siitä kuuluu ehdottomasti kiitos puolueen aktiivisille kannattajille, jotka jaksavat vaaleista toiseen auttaa toreilla ja teltoilla.

Keskustalaiset ovat mielestäni onnistuneet toimimaan rakentavana ja yhdistävä vaihtoehtona toistensa kurkuissa olevien vasemmiston ja oikeiston välillä. Nykypäivän keskustalaiset - siis ainakin ne jotka minä olen tavannut - harvemmin tuomitsevat ketään, vaan ymmärtävät erilaisiakin mielipiteitä. Rehellisyyden nimissä täytyy tietenkin tunnustaa, että tässä ymmärtämisessä on osansa myös muillakin puolueilla. Kokoomus julistautui vuosi sitten keskusta-oikeistolaiseksi ja demaritkin ovat vuosi vuodelta alkaneet paremmin ymmärtää yrittämisen merkitystä tälle maalle. Viime vaalit olivat pelkkä lyhyeksi jäävä poikkeus tältä linjalta.

Kun kaikki painuvat lähemmäksi poliittista keskustaa, on helppo tehdä yhteistyötä. Usein kuulee valitettavan, että kaikki puolueet ajavat samoja asioita, ettei niillä ole mitään eroa. Puolueet kuitenkin koostuvat tavallisista ihmisistä ja heijastavat heidän mieltymyksiään. Valtaosa suomalaisista ei vain suostu äänestämään taloudellisesti ääriliberaalia tai vaihtoehtoisesti talouden kollektivisointia ajavaa puoluetta. Miksi siis puolueissa toimivat ihmiset haluaisivat sellaista linjaa ajaa?

Suomessa on vallalla - menestyksestään johtuen - hyvin suuri konsensus siitä, miten maan asioita tulee hoitaa. Koulutusta arvostetaan ja tietojen, taitojen sekä osaamisen merkitystä toistellaan kyllästymiseen asti. Verotus saa olla melko korkeaa, kunhan vastavuoroisesti terveydenhuolto ja muut julkiset palvelut ovat kunnossa. Lisäksi demokraattisen yhteiskunnan olemassa olo on ehdoton vaatimus. On siis olemassa suuri linja, josta ollaan samaa mieltä. Yksityiskohtien hiominen sitten taas vaatiikin vääntämistä. Niihin kuuluu myös sen määrittely, milloin terveydenhuolto on kunnossa ja milloin taas ei.

Suomessa vierailulla ollut Brasilian presidentti Lula da Silva totesi, että Suomessa ihmiset valittavat kuolevansa tylsyyteen kun taas Brasiliassa ihmisiä kuolee vielä nälkään.

Laitetaan asiat siis mittasuhteisiin. Kun ongelmamme ovat suhteellisesti katsellen melko pieniä, niin miksi kaipaisimme repivää ja keinotekoisesti haettuja kamppailuasetelmia? Kun emme kuitenkaan kukaan niistä lopulta hyötyisi.

keskiviikko 5. syyskuuta 2007

Syyskauden avajaisia ja vaalitunnelmia

Yliopistot viettävät avajaisia näinä päivinä. Joensuussa yliopiston avajaiset olivat tätä kirjoittaessa tänään. Avajaisissa eivät opiskelijat ole useinkaan käyneet, mutta ajattelinpa käydä tällä kertaa.
Meillä nimittäin eletään jännittäviä aikoja rakenteellisen kehittämisen kannalta. Koulutuspolitiikassa on valtakunnan tasollakin tapahtunut viimeisten vuosien aikana paljon, ja Joensuun ja Kuopion liittoyliopisto -hanke on yksi näistä paljon keskustelua aiheuttaneista aiheista.

Minulla on itsellä ilo istua Joensuussa yliopiston hallituksessa ja olenkin siksi päässyt läheltä seuraamaan sitä prosessia, jolla kahdesta yliopistosta tehdään liittoyliopisto. Käytännössä tavoitteena on päästä yhteen yliopistoon, jolla on kaksi tasa-arvoista kampusta.
Epäilijöitä on paljon, että voiko tällainen onnistua. Mutta uskoisin, että Itä-Suomen yliopisto on ainoa vastaus pienenevien ikäluokkien ja tiukentuvien rahoituskuvioiden aikana. Se, että itäsuomalaiset olivat tässä asiassa hiukan aikaansa edellä ja se aiheutti kovasti polemiikkia, on sivuseikka.

Rakenteellinen kehittäminen, joka on ollut päivän sana ja tulee olemaan vielä useamman vuoden, vaatii silti opiskelijoiden vahvaa osallistumista ja vaikuttamista. Opiskelijadustajilla on oltava vahvasti hereillä, ja sanottava opiskelijan näkökulma ääneen monella paikalla.
Minusta on hienoa ja upeaa, että meillä keskustaopiskelijoilla on tätä sananvaltaa ollutkin aika hyvin ko. luottamuspaikoilla.
-
Vaalitunnelmista sen verran, että ehdokashankinta on hyvässä käynnissä ympäri Suomea. Keskustaopiskelijoiden vaalipäällikkönä sitä pääsen katsomaan vähän niinkuin "päältä". Ihan hyvältä näyttää.
Täytyy tässä painottaa sitä, että vaalimenestys riippuu siitä, saammeko hyviä tyyppejä mukaan. Edustajistovaalit ovat vahvasti kaverivaalit.

Edustajistosta valitaan myös opiskelijaedustajat opiskelijoiden luottamuspaikoille, kuten juur i yliopiston hallitusten opiskelijaedustajat ja työryhmien opiskelijaedustajat. Sen lisäksi, että saat kullanarvoista kokemusta, pääset todella vaikuttamaan. Opiskelijoiden edunvalvonta ei ole turhaa eikä tylsää. Siitä on ihan itsellä kokemusta.

Olet muuten tervetullut, ehdokkaaksi ja mukaan toimintaan, jos yliopistossa opiskelet. Ota yhteyttä joko minuun tai omaan osastoosi.
Helpoiten minut saat kiinni sähköpostilla osoitteesta salla.remes@keskustaopiskelijat.fi

sunnuntai 26. elokuuta 2007

Venäjästä

Terveiset Orilammilta!

Olen nyt toista päivää Aleksanteri-instituutin eli Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuskeskuksen maisteriohjelmaan kuuluvalla perehdytysleirillä. Viikon aikana saamme rautaisannoksen Venäjän ja itäisen Euroopan (VIE) tietoutta kulttuurintutkimuksesta aina sotilasdoktriinien pohdintaan saakka.

Koko ohjelman ajatuksena onkin tuottaa Suomeen VIE-osaajia, joilla olisi myös poikkitieteellistä näkemystä alueeseen. Sen sijaan, että opiskelijat valmistuisivat erillisistä VIE-tutkimuslaitoksista, Aleksanteri-instituutissa opiskelevat saavat opiskeluistaan sivuainekokonaisuuden ja mahdollisuuden osallistua poikkitieteellisille kursseille ympäri Suomen.

Venäjän tuntemuksessa tarvitaankin juuri laaja-alaisuutta. Valtaosa yliopistoista valmistuvista sijoittuu muualle kuin varsinaisiin tutkimustehtäviin. Kielitieteilijälle ei ole haitaksi tuntea perusteita vaikkapa erikoistumismaansa lainsäädännöstä. Paitsi uutta tietoa, eri tieteenaloihin tutustuminen antaa opiskelijalle myös uusia näkökulmia jo tuttuun aiheeseen.

Neuvostoliiton romahtaminen romahdutti samalla myös suomalaisten jo ennestäänkin vaatimattoman kiinnostuksen tutustua itäisen naapurimme elämään. Samalla venäjäntuntemus onneksi myös vapautui olemasta vasemmistolaisten yksinoikeus. Venäjää puhuvia ei enää automaattisesti pidetä maanpettureina, mutta vielä on matkaa siihen, että venäjän opintoja pidettäisiin yhtä tarpeellisina kuin vaikkapa saksan taitoa.

Suomella on naapurissaan valtava valtio, jonka johto tuntuu käyttäytyvän välillä täysin lapsellisesti pienempiä naapureitaan kohtaan. Silti tai juuri siitä syystä sieltä kaukana pysyminen ja maan vältteleminen olisi pahin mahdollinen ratkaisu Venäjän ja EU-maiden ja kansalaisten lähentämiseksi toisiaan.

Etäältä ihmettelemisen sijaan onkin paljon mielenkiintoisempaa mennä paikanpäälle keskustelemaan. Sitä saattaa vaikka yllättyä, kuinka samanlaisia lopulta ollaankin.

tiistai 21. elokuuta 2007

Tervetuloa!

Tervetuloa Keskustaopiskelijoiden blogiin!

Tällä sivulla voitte lukea Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) aktiivien kirjoituksia ajankohtaisista ja ajattomista aiheista. Luvassa on paitsi pohdintaa politiikan ilmiöistä, niin myös kuulumisia erilaisista tapahtumista ja ihmisten arkipäivästä.


Toivottavasti pidätte näkemästänne!