Kuka saa ja kenelle annetaan? Ja mihin opiskelija tarvitsee joulupukkia?

Yksi jos toinenkin tuskailee tällä hetkellä joulukorteista ja – lahjoista: kenelle kaikille pitikään lähettää kortti ja mitä antaisin isomummulle joululahjaksi? Viimeisimmässä Tiede-lehdessä (10/2007) on artikkeli lahjojen antamisen tarkoituksesta ja merkityksestä. Artikkelin mukaan lahjojen avulla pyrimme vahvistamaan ystävyyssuhteita ja kiinteyttämään yhteisöä. Niillä määrittelemme sosiaalisen piirin, johon haluamme kuulua.

Lahja luo antajan ja saajan välille väistämättä suhteen, joka voi vastalahjoineen ja niiden kuittauksineen kestää pitkäänkin. Tämän vuoksi ihmiselle, jota haluaa karttaa, ei kannata laittaa korttiakaan – ei edes velvollisuudesta. Näinhän se juuri on. Tuntuu kiusalliselta saada kortti ihmiseltä, jolle itse ei ole korttia lähettänyt ja hyvitelläkseen mokansa ja päästäkseen tukalasta tilanteesta, seuraavana vuonna varmasti lähettää kortin ja kierre on valmis. Lopulta huomaa lähettelevänsä kortteja jollekin, johon ei pidä muuten minkäänlaista yhteyttä.

Artikkelin mukaan lahjaan kuuluu aina odotus vastalahjasta. Itselleni nousi heti karvat pystyyn: miten niin? Kyllä minä ainakin annan lahjoja pelkästä antamisen ilosta. Niinpä niin, eteenpäin lukiessani sain huomata, että myös antajan saama hyvä mieli voidaan katsoa vastalahjaksi. Lahjassa on siis yhtaikaa kyse oman edun tavoittelusta sekä pyyteettömyydestä ja anteliaisuudesta.

Mutta mihin tarvitsemme joulupukkia? Kristilliseen traditioon kuuluu vahvasti käsite pyyteettömästä lahjasta. Naamioimalla lahjat joulupukin antamiksi siirrämme eduntavoittelun taustalle, eikä lahjojen välttämättä tarvitse olla tasaveroisia. Tämä on helpottava tieto vähävaraiselle opiskelijalle, läheisemme voivatkin syyttää joulupukkia siitä, etteivät saa yhtä arvokkaita lahjoja kuin itse ovat antaneet. (:

Mutta mitataanko lahjan arvo rahassa? Aina sanotaan, että ajatus on tärkein. Silti on myönnettävä, että joskus itsestä on tuntunut kiusalliselta saada huomattavasti kalliimpi lahja kuin itse on antanut. Toisaalta jos mietin, mitkä ovat parhaita lahjoja, joita itse olen saanut, niin ne ovat juuri niitä, jossa on ollut oivallusta ja antajan sydän mukana. Sain Turun Keskustaopiskelijoilta kiitokseksi puheenjohtajavuosistani valokuvakirjan, johon oli koottu kuvia TuKo-vuosiltani ja kirjoitettu ihanat kuvatekstit. En voisi kuvitella parempaa kiitoslahjaa, sillä juuri muistot ja rakkaat ystävät ovat parasta, mitä minulle toiminnasta Keskustaopiskelijoissa on takkiin tarttunut. Kirjan avulla voin palata niihin muistoihin vielä vanhainkodissakin, kun muisti alkaa muuten takkuilla.

Artikkelin lopussa tutkija antaa vinkin, että lahjan pitää sisältää aina jotain antajan persoonasta ja sen pitää olla jotakin, jota saaja haluaa mutta ei välttämättä tarvitse. Itse olen ratkaissut monet lahjapulmat – etenkin ihmisten, joilla on jo kaikkea, kohdalla – antamalla jotain aineetonta: konserttilippuja, hierontalahjakortteja, omaa aikaani (mummolle suursiivouksen), kummilapselle, joka saa aineellisia lahjoja niin paljon, ettei jaksa kaikkia avata, lupauksen viettää päivä yhdessä kylpylässä jne… Näissä lahjoissa on myös se hyvä puoli, ettei tarvitse menettää hermojaan ruuhkaisissa ostoskeskuksissa.

Antakaa ja saakaa lahjaksi kiireettömyyttä, rauhallisia hetkiä lähimmäisten kanssa, rakkautta ja hyvää oloa. Sytyttäkää kynttilä ja nauttikaa joulun tuomasta hengähdystauosta arjen keskelle.

Rauhallista joulua ja valoisaa uutta vuotta 2008!

Hanna Saarni
Turun Keskustaopiskelijat, pj
Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksen jäsen