Opiskelupaikka tuli. Tulevaisuus siis siltä osin huoleton. Mutta asuntoa ei ole ja edessä on uusi elämä kaupungissa, jossa ei ole ketään tuttua. Mistä asunto ja opiskelurauha? Tätä miettii moni nuori näinä päivinä. Elokuu on kuumaa opiskelija-asuntojen etsintäaikaa.
STT:n (5.8.) mukaan opiskelija-asuntosäätiöt arvelevat, että tuleva syksy on yhtä ruuhkainen kuin vuonna 2009. Kaikille ”opiskelijakämppää” ei löydy vielä syyskuun alusta, mutta loka–marraskuussa tilanne helpottuu. Sama tilanne on jatkunut jo useita vuosia. Olisiko nyt talouden taantuman aikana valtion taholta piristää opiskelija-asuntorakentamista, tukea siltä osin rakennusalaa, ja ratkaista vuosia jatkunut epäsuhta asuntojen ja opiskelijoiden määrissä?
KOL:n opiskelija-aktiivien mukaan Turussa, Kuopiossa ja Joensuussa asuntotilanne on opiskelijoiden kohdalla vähintään kohtuullinen. Sen sijaan Helsingissä ja Jyväskylässä sekä Rovaniemellä joudutaan varautumaan hätämajoitukseen. Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS ja Tampereen vastaava TOAS kertovat pyrkivänsä järjestämään hätämajoitusta syyskuuksi. Helsingin HOAS ja Jyväskylässä toimiva Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö KOAS taas kehottavat kääntymään hätämajoituksessa ylioppilaskuntien puoleen.
STT:n mukaan kalliit vuokrat ja taantuma ajavat opiskelijoita solu- ja yhteisasuntoihin. En pidä suuntaa ollenkaan huonona, sillä tarjoaahan yhteisasuminen luonnollisen tavan kehittää omia sosiaalisia taitoja, joita tarvitaan myöhemmin työelämässä. Opiskelukyvyn keskeisenä tekijänä uskaltaisin väittää olevan sosiaaliset suhteet ja lähiympäristön tuki ja palaute. Arkiset keskustelut opiskelijakodissa olivat minullekin arvokas asia opiskelun alkuaikana pitkien opiskelupäivien jälkeen. Kannustan uusia opiskelijoita hakeutumaan solu-asuntoihin tai perheasuntoihin kavereiden kanssa. Solu-asunto on turvallinen vaihtoehto niille, joilla ei ole ystäviä tai tuttuja opiskelupaikkakunnalla. Lisäksi se on takuulla omaa ihmisyyttä kasvattavaa, kun ”naapureina” asuu eteläpohjalainen, savolainen, pohjoissuomalainen, turkulainen tai vaikkapa paljasjalkainen stadilainen.
Opiskelija-asuntojen voimakas rakentaminen laskisi todennäköisesti asuntojen ja vuokrien hintoja. Asuminen on kallistunut koko maassa, mutta erityisesti päkaupunkiseudulla. TOAS:n toimitusjohtajan Timo Lehdon mukaan opiskelijoiden suosituin asuntotyyppi on yhä yksiö läheltä keskustaa tai opiskelupaikkaa. Kysyn, onko meillä opiskelijoilla tässä taloudellisessa tilanteessa yksiöön varaa?
On, jos pystyy yhdistämään opiskelun ja työn. Siihenkin keskustalaisen koulutuspolitiikan on annettava tukensa. On varsin alkiolaista kerätä vuodessa 50 opintopistettä ja olla samanaikaisesti päivätyössä. Olen sitä mieltä, että työn tekemisestä ei saa ketään rankaista. Toimeliaisuus on aina hyväksi ihmisen jaksamiselle ja elämän hallinnalle.
Mutta, etsimällä isompia asuntoja ehkä hieman kauempaakin tuemme osaltamme kestävämpää kehitystä, ja kohtuullisuus on asumisessakin parasta. Pyöräily koululle ja takaisin tukee tehokkaasti opiskelukyvyn säilymistä. Suosimalla kaksioita ja kolmioita tuemme ekologisempaa rakentamista ja yhteisöllisempää asumista ja elämistä. Kuluttujalla on valtaa, jos sitä osaa ja tahtoo käyttää.
Helsingin Sanomat uutisoi maaliskuussa 2009, että ”Hoas rakentaa lähivuosina ennätysmäärän uusia opiskelija-asuntoja pääkaupunkiseudulle kolmen seuraavan vuoden kuluessa”. Yhteensä Helsingin opiskelija-asuntosäätiö rakennuttaa 900 uutta opiskelija-asuntoa. Suunta on oikea, sillä taloustilanne on suotuisa edulliselle rakentamiselle myös opiskelija-asuntojen osalta. Toivon opiskelijaliikkeen edustajana, että Keskusta ottaa ensi kevään eduskuntavaalien ohjelmaan opiskelija-asuntojen lisärakentamisen. Iloitsen Lahden puoluekokouksen uudesta alusta ja hengestä, uskosta vaikeuksien voittamiseen ja uuden puheenjohtajan linjauksesta opetusministerin salkun arvostamisesta. Lahdesta jäi soimaan Nälkämaan laulun sanat ”meidän on uudesta luotava maa”. Siis opiskelija-asuntoja rakentamaan. Tuetaan opiskelijoita, etteivät he ”pakene merten taa”.
lauantai 28. elokuuta 2010
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Uusi aika - uudet tuulet
Näin on Keskustan 73. sääntömääräinen puoluekokous takanapäin ja edessä siintää uusi aika. Edessä siintää Marin, Tuomon, Timon, Annikan ja “pappa” Laanisen aika. Sitä värittää joissain määrin totaalinen uudistuminen, mitä tulee henkilövalintoihin; Tuomo Puumalan ollessa ainut “vanha” konkari puheenjohtajistossa. Tuomo Puumalan ja Annika Saarikon menestys varapuheenjohtajavaaleissa olikin mainio, jopa yllättävä suoritus. Keskusta näytti, ettei se pelkää antaa vastuuta myös nuorille. Julkisuudessa on puhuttu nuorennusleikkauksesta ja sitä Lahti 2010 todella olikin.
Usko puolueeseemme on vahva, kuten sen olla pitääkin. Lahteen jäi eripurainen keskusta ja sieltä marssi selkäsuorana pois itsevarma ja uudistunut keskusta. Kansanliike on voimissaan, vaikka sen tuhoa on ennustettu niin monet kerrat aiemminkin. Keskusta on ainoa puolue, joka ajaa koko Suomen etua. Muun muassa se, että ihminen saa itse päättää missä asuu on keskustalle keskeistä. Ihmisyys tulee keskustalle ensimmäisenä. Emme usko pelkkien markkinavoimien ylivoimaisuuteen mitä tulee talouteen, saatikka pelkkään ylhäältä päin ohjaamiseen. Usko siihen, että keskellä oleminen ja asioiden realistinen tarkastelu - ihminen ensin - politiikka on arvo, jonka suurin osa suomalaisista jakaa kanssamme.
Opetusministerin salkku keskustalle
Ilahduttavaa näin KOL-aktiivin silmissä on Mari Kiviniemen linjaus keskustan seuraavasta hallituspaikka-tavoitteesta. Keskusta tavoittelee opetusministerin salkkua. Sivistysliikkeenä meillä on paljon annettavaa, mitä tulee opetusministerin toimiin ja tämänhetkisessä korkeakoulukentän murroksessa keskusta on ainut puolue, mikä voi hoitaa murroksessa tätä vaativaa tehtävää koko Suomi huomioon ottaen.
Alkiolainen sivistysliike on ainoa voima, joka ottaa kaikki suomalaiset huomioon. Emme hyväksy sitä, että varallisuus määrittelee kuka saa opiskella tai ei. Tiedostamme, että korkeakoulukenttä on nykyisellään liian laaja, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi keskitettävä ja, että koulutuksen saamiseksi olisi muutettava useita satoja kilometrejä pois omalta kotiseudultaan.
Odotan innolla, mitä konkreettista tapahtuu uuden johdon myötä. Ihmeitä ei tapahdu päivässä eikä kahdessa, mutta on iloista lukea jo näin nopeasti tehdyistä uusista linjauksista, kuten varapuheenjohtajien säännöllisistä palavereista, yhteistyön saumattomuudesta tai koko kentän vahvasta yhteishengestä.
Mari Kiviniemeä lainatakseni: “Me emme käperry, me emme muuten häviä.”
Usko puolueeseemme on vahva, kuten sen olla pitääkin. Lahteen jäi eripurainen keskusta ja sieltä marssi selkäsuorana pois itsevarma ja uudistunut keskusta. Kansanliike on voimissaan, vaikka sen tuhoa on ennustettu niin monet kerrat aiemminkin. Keskusta on ainoa puolue, joka ajaa koko Suomen etua. Muun muassa se, että ihminen saa itse päättää missä asuu on keskustalle keskeistä. Ihmisyys tulee keskustalle ensimmäisenä. Emme usko pelkkien markkinavoimien ylivoimaisuuteen mitä tulee talouteen, saatikka pelkkään ylhäältä päin ohjaamiseen. Usko siihen, että keskellä oleminen ja asioiden realistinen tarkastelu - ihminen ensin - politiikka on arvo, jonka suurin osa suomalaisista jakaa kanssamme.
Opetusministerin salkku keskustalle
Ilahduttavaa näin KOL-aktiivin silmissä on Mari Kiviniemen linjaus keskustan seuraavasta hallituspaikka-tavoitteesta. Keskusta tavoittelee opetusministerin salkkua. Sivistysliikkeenä meillä on paljon annettavaa, mitä tulee opetusministerin toimiin ja tämänhetkisessä korkeakoulukentän murroksessa keskusta on ainut puolue, mikä voi hoitaa murroksessa tätä vaativaa tehtävää koko Suomi huomioon ottaen.
Alkiolainen sivistysliike on ainoa voima, joka ottaa kaikki suomalaiset huomioon. Emme hyväksy sitä, että varallisuus määrittelee kuka saa opiskella tai ei. Tiedostamme, että korkeakoulukenttä on nykyisellään liian laaja, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki olisi keskitettävä ja, että koulutuksen saamiseksi olisi muutettava useita satoja kilometrejä pois omalta kotiseudultaan.
Odotan innolla, mitä konkreettista tapahtuu uuden johdon myötä. Ihmeitä ei tapahdu päivässä eikä kahdessa, mutta on iloista lukea jo näin nopeasti tehdyistä uusista linjauksista, kuten varapuheenjohtajien säännöllisistä palavereista, yhteistyön saumattomuudesta tai koko kentän vahvasta yhteishengestä.
Mari Kiviniemeä lainatakseni: “Me emme käperry, me emme muuten häviä.”
perjantai 4. kesäkuuta 2010
Vihreitä ruusuja uusille ylioppilaille ja valmistuneille!
Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksen jäsenenä toivotan kaikille uusille ylioppilaille ja valmistuneille paljon paljon onnea! Liittomme ojentaa Teille virtuaalisen ruusun, jonka väri tietenkin on raikkaan vihreä. Keskusta on vihreän liikkeen Äiti. Pyydän saada pitää teille yhteisesti pienen puheen, sillä poliitikot rakastavat puheiden pitämistä.
"Ylioppilaat ja valmistuneet!
Edessänne aukeaa tulevaisuus. Useimmalla teistä mielessä siintää opiskelupaikka yliopistossa tai jossakin muussa korkeakoulussa. Suomi on hyvä maa opiskella. Kehittämistäkin kuitenkin on. Keskusta päättää Lahden puoluekokouksessa reilun viikon päästä puolueen tavoiteohjelmasta ja politiikan suunnasta koko alkaneelle 2010-luvulle. Keskustan Opiskelijaliitto tulee vaikuttamaan kaikin mahdollisin tavoin, että Keskusta ottaa tavoitteekseen laatia itselleen korkeakoulupoliittisen strategian. Me nykyiset opiskelijat haluamme kehittää tulevia oppilaitoksianne opetuksen laadun näkökulmasta. Me haluamme, että korkeakouluissa opetus ja tutkinnot rakennetaan aidosti opiskelijan parhaaksi. Tällä tarkoitan oppimisen varmistamista, opetuksen laadunvarmistusta sekä korkeakoulujen yhteisöllisyyden kehittämistä.
Lahden puoluekokouksessa päätetään myös siitä, kuinka Keskusta vastaa opiskelijoiden moninaisiin elämäntilanteisiin. Me haluamme, että opiskeluun olisi jokaisella täydet mahdollisuudet, että perheen perustaminen olisi luontevammin osa opiskeluaikaa ja että ratkaisusta ei rangaistaisi opintotuen vähenemisellä kokonaisuudessaan.
Mutta arvoisa ylioppilas ja valmistunut, sinä et juuri nyt mieti tulevia opiskelupäiviä, vaan nautit tästä hetkestä ja saavutuksesta, johon olet yltänyt. Saat onnitella itseäsi ja saat varmasti paljon onnitteluita läheisiltäsi. Mutta jos mietit jo syksyn orientoivia viikkoja, niin onnittelen siitäkin. Menestystä tuleviin päiviin ja tervetuloa mukaan keskustaopiskelijoiden toimintaan kampuksilla ja kaupungeissa. Opiskeluaika kannattaa käyttää monipuolisesti hyödyksi. Opiskelijapolitiikka näyttää ennen kaikkea sen, että politiikka on parhaimmillaan intohimoa muuttaa maailmaa paremmaksi. Tämän intohimon osallisuuteen kutsun sinuakin, uusi ylioppilas ja valmistunut."
Kalle Peltokangas, Helsingin Keskustaopiskelijoiden pj (ylioppilas 2004)
"Ylioppilaat ja valmistuneet!
Edessänne aukeaa tulevaisuus. Useimmalla teistä mielessä siintää opiskelupaikka yliopistossa tai jossakin muussa korkeakoulussa. Suomi on hyvä maa opiskella. Kehittämistäkin kuitenkin on. Keskusta päättää Lahden puoluekokouksessa reilun viikon päästä puolueen tavoiteohjelmasta ja politiikan suunnasta koko alkaneelle 2010-luvulle. Keskustan Opiskelijaliitto tulee vaikuttamaan kaikin mahdollisin tavoin, että Keskusta ottaa tavoitteekseen laatia itselleen korkeakoulupoliittisen strategian. Me nykyiset opiskelijat haluamme kehittää tulevia oppilaitoksianne opetuksen laadun näkökulmasta. Me haluamme, että korkeakouluissa opetus ja tutkinnot rakennetaan aidosti opiskelijan parhaaksi. Tällä tarkoitan oppimisen varmistamista, opetuksen laadunvarmistusta sekä korkeakoulujen yhteisöllisyyden kehittämistä.
Lahden puoluekokouksessa päätetään myös siitä, kuinka Keskusta vastaa opiskelijoiden moninaisiin elämäntilanteisiin. Me haluamme, että opiskeluun olisi jokaisella täydet mahdollisuudet, että perheen perustaminen olisi luontevammin osa opiskeluaikaa ja että ratkaisusta ei rangaistaisi opintotuen vähenemisellä kokonaisuudessaan.
Mutta arvoisa ylioppilas ja valmistunut, sinä et juuri nyt mieti tulevia opiskelupäiviä, vaan nautit tästä hetkestä ja saavutuksesta, johon olet yltänyt. Saat onnitella itseäsi ja saat varmasti paljon onnitteluita läheisiltäsi. Mutta jos mietit jo syksyn orientoivia viikkoja, niin onnittelen siitäkin. Menestystä tuleviin päiviin ja tervetuloa mukaan keskustaopiskelijoiden toimintaan kampuksilla ja kaupungeissa. Opiskeluaika kannattaa käyttää monipuolisesti hyödyksi. Opiskelijapolitiikka näyttää ennen kaikkea sen, että politiikka on parhaimmillaan intohimoa muuttaa maailmaa paremmaksi. Tämän intohimon osallisuuteen kutsun sinuakin, uusi ylioppilas ja valmistunut."
Kalle Peltokangas, Helsingin Keskustaopiskelijoiden pj (ylioppilas 2004)
maanantai 24. toukokuuta 2010
Globaali perusturva kehitysyhteistyön lähtökohdaksi
Perinteisesti politiikan tekemistä vaivaa kansalliseen katseeseen takertuminen. Realismi on pienelle valtiolle ajoittain toki välttämätöntä, mutta joskus kapea katsontakanta toimii esteenä laajempien ongelmien näkemiselle. Aikaamme vaivaa lukuisat globaaliongelmat, joiden ratkaisemiseen ei ole löydetty nykyisissä puitteissa keinoja. Ilmastonmuutos, nälänhätä, absoluuttinen köyhyys, maailmantalouden kriisi sekä monet muut ongelmat kertovat siitä, että jotain tarvitsisi tehdä. Nykyisen kaltainen kehitysyhteistyö on jo ajat sitten näyttänyt olevansa riittämätöntä.
Maailmassa on kyllä olemassa riittävästi resursseja, jotta maailman jokaisen ihmisen riittävän kattava hyvinvointi pystyttäisiin turvaamaan. Nämä resurssit on vain saatava jaettua tasaisemmin, ja samalla olisi myös tärkeää pitää huolta siitä, että ihmiskunta toimisi kestävällä pohjalla. Kansallisessa politiikassa valtioille on annettu tulojen uudelleenjakotehtävä. Valtiot hoitavat tehtäväänsä keräämällä veroja sekä suorittamalla tulonsiirtoja. Tästä ajattelusta on otettava mallia myös globaaliin politiikkaan.
Nuorkeskustalainen liike on pitänyt esillä ideaa globaalin perusturvan parantamisesta. Tämä tapahtuisi keräämällä rahaa kansainväliseen perusturvarahastoon, josta jaettaisiin perustulonomaista rahoitusta absoluuttisen köyhyyden poistamiseksi. Nykyisen kaltaiset kehitysyhteistyön muodot eivät monista hyvistä puolistaan huolimatta ota tarpeeksi huomioon yksilöiden mahdollisuuksia nostaa elintasoaan. Riittävän korkea perusturva mahdollistaisi esimerkiksi kehitysmaiden nuorille täysipainoisen opiskelun, mikä olisi askel kohti globaalia mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Rahaa perusturvarahastoon ohjattaisiin uusista kansainvälisistä veromuodoista. Hyvä esimerkki tällaisesta veromuodosta on viime aikoina paljon keskustelua herättänyt ajatus globaalista hiilidioksidiverosta. Hiilidioksidiveron avulla pystyisimme samaan aikaan torjumaan myös ilmastonmuutosta, joka on absoluuttisen köyhyyden ohella aikamme suurimpia ongelmia. Taloudellisesta näkökulmasta ajateltuna globaalista verosta saatavat tulot voitaisiin siirtää suoraan kaikkein köyhimpien ihmisten yritteliäisyyden tukemiseen, ilman valtioiden tai muiden välikäsien puuttumista asiaan.
Keskusta on historiallisesti ollut se poliittinen voima, joka on pitänyt maassamme perusturva-ajattelua esillä. Keskustan on vietävä nyt tuota nerokasta ajattelua myös maailmanlaajuiselle tasolle. Kehitysmaiden tulevaisuus on yksilöissä ja heidän yritteliäisyydessään. Näille ihmisille on vain luotava pohja, josta ponnistaa eteenpäin.
Maailmassa on kyllä olemassa riittävästi resursseja, jotta maailman jokaisen ihmisen riittävän kattava hyvinvointi pystyttäisiin turvaamaan. Nämä resurssit on vain saatava jaettua tasaisemmin, ja samalla olisi myös tärkeää pitää huolta siitä, että ihmiskunta toimisi kestävällä pohjalla. Kansallisessa politiikassa valtioille on annettu tulojen uudelleenjakotehtävä. Valtiot hoitavat tehtäväänsä keräämällä veroja sekä suorittamalla tulonsiirtoja. Tästä ajattelusta on otettava mallia myös globaaliin politiikkaan.
Nuorkeskustalainen liike on pitänyt esillä ideaa globaalin perusturvan parantamisesta. Tämä tapahtuisi keräämällä rahaa kansainväliseen perusturvarahastoon, josta jaettaisiin perustulonomaista rahoitusta absoluuttisen köyhyyden poistamiseksi. Nykyisen kaltaiset kehitysyhteistyön muodot eivät monista hyvistä puolistaan huolimatta ota tarpeeksi huomioon yksilöiden mahdollisuuksia nostaa elintasoaan. Riittävän korkea perusturva mahdollistaisi esimerkiksi kehitysmaiden nuorille täysipainoisen opiskelun, mikä olisi askel kohti globaalia mahdollisuuksien tasa-arvoa.
Rahaa perusturvarahastoon ohjattaisiin uusista kansainvälisistä veromuodoista. Hyvä esimerkki tällaisesta veromuodosta on viime aikoina paljon keskustelua herättänyt ajatus globaalista hiilidioksidiverosta. Hiilidioksidiveron avulla pystyisimme samaan aikaan torjumaan myös ilmastonmuutosta, joka on absoluuttisen köyhyyden ohella aikamme suurimpia ongelmia. Taloudellisesta näkökulmasta ajateltuna globaalista verosta saatavat tulot voitaisiin siirtää suoraan kaikkein köyhimpien ihmisten yritteliäisyyden tukemiseen, ilman valtioiden tai muiden välikäsien puuttumista asiaan.
Keskusta on historiallisesti ollut se poliittinen voima, joka on pitänyt maassamme perusturva-ajattelua esillä. Keskustan on vietävä nyt tuota nerokasta ajattelua myös maailmanlaajuiselle tasolle. Kehitysmaiden tulevaisuus on yksilöissä ja heidän yritteliäisyydessään. Näille ihmisille on vain luotava pohja, josta ponnistaa eteenpäin.
maanantai 17. toukokuuta 2010
Politiikan ytimessä
Hallituksen energiaesitys on jo ehtinyt tovin vanhentua ja ensimmäinen lähetekeskustelu eduskunnassakin on jo käyty. Vaikka erilaiset kansalaisjärjestöt, poliittiset opiskelija- ja nuorisojärjestöt sekä eri puolueiden edustajat ovat aktiivisesti rummuttaneet kielteistä ydinvoimakantaa koko kevään, tilanne ehtii vielä kuumentua entisestään kohti H-hetkeä mentäessä. Keskustan puoluekokouksessa asiaa tullaan myös käsittelemään ja ydinvoimaäänestys on varmasti edessä. Nähtäväksi jää miten kenttäväki äänestää ja miten kansanedustajat päätöksen tiimoilta toimivat.
KOL on ollut näkyvästi mukana ydinvoimakeskustelussa lehtien palstoilla, radiossa ja televisiossakin. Ydinvoima sinällään on jo vastoin omia arvoja ja aatteita, mutta keskustalaisena toimintatavat hallituksen ja ministeri Pekkarisen osalta ovat olleet tyrmistyttäviä.
Ensinnäkin huolestuttavaa on se, miten helposti ja mutkattomasti takki voidaan kääntää. Monena vuosikymmenenä ydinvoimaan kriittisesti suhtautuneet ministerit, myivät periaatteensa, kääntyivät ajatuksineen 180 astetta ja päätyivät vahvasti kannattamaan ydinvoimaa, vaikka muuta väittäisivätkin. Omalta osaltaan tämäkin osoittaa, miksi politiikan uskottavuus mönkii pohjamudissa, kun ihmiset käyttäytyvät tuuliviirin tavoin ja vaihtavat mielipidettä kuin paitaa. Ja pyytävät muita vielä seuraamaan esimerkkiä.
Keskustalaiseen toimintatapaan ei myöskään sovi näinkin mittavien ratkaisujen tekeminen ilman puoluekokouksen näkemystä asiasta, etenkään aivan puoluekokouksen alla. Ministereiden päätöksen jälkeen kysytään vasta kenttäväeltä. Puoluekokousta ja kenttäväkeä viedään kuin pässiä narussa. Kumileimasimelle olisi taas töitä.
Ydinvoima on varmasti yksi asiakysymyksistä puoluekokouksessa. Toivottavasti löytyy muitakin ja löydetään yhteisiä poliittisia sisältöjä, joiden voimin mennä kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Suurena huolen aiheena kuitenkin on henkilövalintojen suuri merkitys. Ei, että ne olisivat merkityksettömiä, mutta huolestuttava piirre on se, että ollaan valmiita tukemaan sitä oman kunnan ehdokasta, naista tai miestä, nuorta tai vanhaa ilman juuri minkäänlaista sisältöä. Ollaan valmiita seisomaan toisarvoisten seikkojen takana, eikä niiden asioiden, joilla todella on merkitystä.
KOL on ollut näkyvästi mukana ydinvoimakeskustelussa lehtien palstoilla, radiossa ja televisiossakin. Ydinvoima sinällään on jo vastoin omia arvoja ja aatteita, mutta keskustalaisena toimintatavat hallituksen ja ministeri Pekkarisen osalta ovat olleet tyrmistyttäviä.
Ensinnäkin huolestuttavaa on se, miten helposti ja mutkattomasti takki voidaan kääntää. Monena vuosikymmenenä ydinvoimaan kriittisesti suhtautuneet ministerit, myivät periaatteensa, kääntyivät ajatuksineen 180 astetta ja päätyivät vahvasti kannattamaan ydinvoimaa, vaikka muuta väittäisivätkin. Omalta osaltaan tämäkin osoittaa, miksi politiikan uskottavuus mönkii pohjamudissa, kun ihmiset käyttäytyvät tuuliviirin tavoin ja vaihtavat mielipidettä kuin paitaa. Ja pyytävät muita vielä seuraamaan esimerkkiä.
Keskustalaiseen toimintatapaan ei myöskään sovi näinkin mittavien ratkaisujen tekeminen ilman puoluekokouksen näkemystä asiasta, etenkään aivan puoluekokouksen alla. Ministereiden päätöksen jälkeen kysytään vasta kenttäväeltä. Puoluekokousta ja kenttäväkeä viedään kuin pässiä narussa. Kumileimasimelle olisi taas töitä.
Ydinvoima on varmasti yksi asiakysymyksistä puoluekokouksessa. Toivottavasti löytyy muitakin ja löydetään yhteisiä poliittisia sisältöjä, joiden voimin mennä kohti ensi kevään eduskuntavaaleja. Suurena huolen aiheena kuitenkin on henkilövalintojen suuri merkitys. Ei, että ne olisivat merkityksettömiä, mutta huolestuttava piirre on se, että ollaan valmiita tukemaan sitä oman kunnan ehdokasta, naista tai miestä, nuorta tai vanhaa ilman juuri minkäänlaista sisältöä. Ollaan valmiita seisomaan toisarvoisten seikkojen takana, eikä niiden asioiden, joilla todella on merkitystä.
sunnuntai 9. toukokuuta 2010
Yhteinen talousalue, yhteiset ongelmat
Kreikan valtion talouskriisistä alkanut pääomapako on ajanut Euroopan kauhun partaalle. Euroopan unionin (EU) sekä talous- ja rahaliitto EMU:n tulevaisuus ovat kyseenalaistettu. Nyt olisikin hyvä muistella sitä, minkä vuoksi EU ja EMU perustettiin aikoinaan. EU:n taustalla ovat ajatukset vakaudesta ja taloudellisesta hyvinvoinnista, jotka hyödyttävät ennen kaikkea jäsenvaltioita. EMU:n taustalla oli puolestaan 1970-luvulla Ranskan ja Saksan huoli Euroopan taloudellisesta kilpailukyvystä, mutta myös pyrkimys saada kuriin 1970-luvun raju inflaatio ja kansallisten valuuttojen hallitsematon arvonvaihtelu. EU ja Emu perustettiin yhdessä, ja niiden tarkoitus onkin vastata yhdessä eteen nouseviin kysymyksiin. Vertaisinkin EU:ta avioliittoon – tuemme toinen toisiamme niin myötä kuin vastoinkäymisissä. EU-kielelle käännettynä ”tuemme toisia jäsenvaltioita niin hyvinä aikoina että autamme toisiamme kriisin hetkellä”
Euroopan unioni on suurten taloudellisten kysymysten äärellä. Leviääkö Kreikan taloudellinen kriisi metsäpalon lailla Espanjaan ja Portugaliin ja edelleen Italiaan ja Irlantiin? Säilyykö markkinoiden usko Euroopan jäsenmaiden velanhoitokykyyn ja yhteiseen valuuttaan euroon? Miten käy EU:n ja talous- ja rahaliitto EMU:n? Nykyinen talouskriisi runtelee koko Euroopan unionia, myös meitä suomalaisia. Näin myös EU:n tuleva ratkaisu talouskriisiin vaikuttaa myös Suomen taloudellisten pulmien ratkaisuun.
Taloudellisia kysymyksiä on vaikea sivuttaa varsinkaan nykyisessä keskustelussa. Tänään tehtävät päätökset taloudessa säteilevät pitkälle tulevaisuuteen. Talouden numerot näkyvät myös niissä päätöksissä, jotka koskevat suomalaisen hyvinvointivaltion palveluita. Toivoisinkin päättäjiltä kykyä tehdä päätöksiä, jotka olisivat sekä taloudelliselta että arvopohjaltaan kestäviä päätöksiä myös tulevaisuudessa. Tulevaisuuden kannalta olisi hyvä käydä laajaa keskustelua siitä, millainen on suomalainen hyvinvointiyhteiskunta 10, 20 tai 50 vuoden päästä. Mitkä asiat muuttuvat ja mihin suuntaan? Minne osuu leikkuri? Ennustaja en ole, mutta uskon, että ratkaisevia muutoksia tulee tapahtumaan suomalaisen hyvinvointivaltion rakenteissa. Ja ne ratkaisut koskettavat meitä kaikkia. Olisikin hyvä käydä laaja kansalaiskeskustelu niin arvojen kuin talouden pohjalta siitä, millainen on suomalainen yhteiskunta tulevaisuudessa.
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Syrjäytyneiden tukeminen lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Perimmältään maahanmuuttajien sopeutumisessa ja nuorison syrjäytymisessä on kyse samasta asiasta. Elinympäristö muuttuu eikä ihminen saa otetta uudesta ympäristöstään. Ympäristö on tässä melko abstraktissa merkityksessä.
Molemmilla tällaisen muutoksen aiheuttaa esimerkiksi työttömyys. Jos nuorella ei ole koulutusta, on hänen vaikea saada työtä nykypäivän yhteiskunnassa. Maahanmuuttajaa taas ei monesti haluta kutsua edes työhaastatteluun. Syynä voi olla vain epätavallinen nimi. Maahanmuuttokeskusteluun kaipaisin mukaan nuorisotyöttömyydestä tuttuja asioita.
Toinen syrjäytymistä nuorilla aiheuttava tekijä on harrastuksien puute. Tuntuu melko todennäköiseltä että myös maahanmuuttaja syrjäytyy, jos hänellä ei ole harrastuksia ja sitä kautta ystäviä. Ihminen tarvitsee ystäviä iästä ja syntyperästä riippumatta. Alkiolaisesta yhteisöllisyydestä voi lähteä hakemaan ratkaisua tähän ongelmaan.
Poliittisten nuoriso-ja opiskelijajärjestöjen aktivoituminen nuorisotyöttömyyden hoitamisessa on tuoreessa muistissa. Samalta pohjalta voidaan lähteä ratkaisemaan myös maahanmuuttajien ongelmia. Pitää vain sisäistää että kyse on syrjäytymisen estämisestä.
Molemmilla tällaisen muutoksen aiheuttaa esimerkiksi työttömyys. Jos nuorella ei ole koulutusta, on hänen vaikea saada työtä nykypäivän yhteiskunnassa. Maahanmuuttajaa taas ei monesti haluta kutsua edes työhaastatteluun. Syynä voi olla vain epätavallinen nimi. Maahanmuuttokeskusteluun kaipaisin mukaan nuorisotyöttömyydestä tuttuja asioita.
Toinen syrjäytymistä nuorilla aiheuttava tekijä on harrastuksien puute. Tuntuu melko todennäköiseltä että myös maahanmuuttaja syrjäytyy, jos hänellä ei ole harrastuksia ja sitä kautta ystäviä. Ihminen tarvitsee ystäviä iästä ja syntyperästä riippumatta. Alkiolaisesta yhteisöllisyydestä voi lähteä hakemaan ratkaisua tähän ongelmaan.
Poliittisten nuoriso-ja opiskelijajärjestöjen aktivoituminen nuorisotyöttömyyden hoitamisessa on tuoreessa muistissa. Samalta pohjalta voidaan lähteä ratkaisemaan myös maahanmuuttajien ongelmia. Pitää vain sisäistää että kyse on syrjäytymisen estämisestä.
torstai 18. maaliskuuta 2010
Talvisodan henkeä työelämään!
Kaverille ei jätetä - vai miten se meni?
Juuri tälläkin hetkellä me tavalliset veronmaksajat maksamme kalliita euroja ahtaajien käsittämättömän pitkän lakon johdosta. Minun päähäni ei mahdu se, että nykypäivän Suomessa voidaan ylipäätään esittää vaatimuksia työntekijöille kuten ahtaajat ja AKT ovat nyt tehneet. Missä on alan yhteiskuntavastuu, jos esimerkiksi metsäteollisuudelle jokainen lakkopäivä maksaa 30 miljoonaa euroa? Toivon, että ratkaisuun päästään mahdollisimman pian. Lauantaina vietettiin talvisodan päättymisen vuosipäivää. Keskustalainen ajatus- ja arvomaailma vierastaa lakkoaseen käyttämistä viimeiseen asti. Me haluamme toimia yhteiskuntamme puolesta rakentavasti, sovittelevasti ja uusia avauksia tehden. Tällaiseen "talvisodan henkeen" kannustan kaikkia suomalaisia nykyisenä haasteellisena aikana!
SAK uutisoi aamun Helsingin Sanomissa palkkojen saamista avoimeen vertailuun työpaikoilla. Kannatan lämpimästi ajatusta. "SAK:n mukaan palkoista voitaisiin työpaikoilla tehdä julkisia samaan tapaan kuin ovat lehdistössäkin esitellyt verotiedot ja julkisen sektorin työntekijöiden palkat", toteaa HS:n verkkolehti. Nyt on korkea aika puuttua työelämän tasavertaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja kannustavuuteen. Talouden taantuma jos mikä vaatii erityisen vahvaa yhteisvastuun mieltä. On löydettävä uusia keinoja, joilla palautetaan Suomen taloudellinen ketteryys ja kansalaisten usko parempaan huomiseen. Miesten ja naisten väliset palkkaerot on poistettava - ei voi olla "miesten euroja" ja "naisten euroja".
SAK:n mukaan työpaikoilla tehtävät palkkakartoitukset ovat liian karkeita. Ne eivät auta tasoittamaan naisten ja miesten välisiä sitkeitä palkkaeroja. Vuonna 2005 voimaan astuneen tasa-arvolain velvoitteiden täyttämiseen kuuluu myös työelämä. On mielenkiintoisaa, että Hesarin mukaan vain vähän yli puolet yli 30 työntekijää työllistävistä työnantajista on tehnyt niiltä vaaditut palkkakartoitukset ja kartoitusten laadussakin on usein puutteita. Nyt olisi korkea aika tehdä nämä kartoitukset, joilla osaltaan parannetaan työelämässä viihtymistä ja ehkä jopa pidennetään työuria.
Opiskelijana kannatan työelämän ja koko yhteiskuntamme kehittämistä, jossa otetaan käyttöön negatiivinen tuloverojärjestelmä, mietitään perheverotuksen mallia, panostetaan ekologiseen ja energiaintensiiviseen rakentamiseen, tuetaan kohtuuhintaista asumista, tuetaan julkista liikennettä, nostetaan tulorajoja, jotta opiskelun aikainen työnteko ei ole este opiskelulle, rakennetaan uusi ja joustavampi kodinhoitojärjestelmä, luodaan AMK-opiskelijoille tasavertainen terveydenhoitojärjestelmä kuin yliopistolaisillekin, ja mietitään loppuun asti, miten haluamme kouluttaa nuorisomme ja lapsemme. Rakennetaan takaisin se hyvinvointiyhteiskunta, jonka olemme menettäneet. Tai oikeastaan, me voimme rakentaa vielä paremman.
Kaveria ei jätetä - vai miten se meni?
Kalle Peltokangas
Juuri tälläkin hetkellä me tavalliset veronmaksajat maksamme kalliita euroja ahtaajien käsittämättömän pitkän lakon johdosta. Minun päähäni ei mahdu se, että nykypäivän Suomessa voidaan ylipäätään esittää vaatimuksia työntekijöille kuten ahtaajat ja AKT ovat nyt tehneet. Missä on alan yhteiskuntavastuu, jos esimerkiksi metsäteollisuudelle jokainen lakkopäivä maksaa 30 miljoonaa euroa? Toivon, että ratkaisuun päästään mahdollisimman pian. Lauantaina vietettiin talvisodan päättymisen vuosipäivää. Keskustalainen ajatus- ja arvomaailma vierastaa lakkoaseen käyttämistä viimeiseen asti. Me haluamme toimia yhteiskuntamme puolesta rakentavasti, sovittelevasti ja uusia avauksia tehden. Tällaiseen "talvisodan henkeen" kannustan kaikkia suomalaisia nykyisenä haasteellisena aikana!
SAK uutisoi aamun Helsingin Sanomissa palkkojen saamista avoimeen vertailuun työpaikoilla. Kannatan lämpimästi ajatusta. "SAK:n mukaan palkoista voitaisiin työpaikoilla tehdä julkisia samaan tapaan kuin ovat lehdistössäkin esitellyt verotiedot ja julkisen sektorin työntekijöiden palkat", toteaa HS:n verkkolehti. Nyt on korkea aika puuttua työelämän tasavertaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja kannustavuuteen. Talouden taantuma jos mikä vaatii erityisen vahvaa yhteisvastuun mieltä. On löydettävä uusia keinoja, joilla palautetaan Suomen taloudellinen ketteryys ja kansalaisten usko parempaan huomiseen. Miesten ja naisten väliset palkkaerot on poistettava - ei voi olla "miesten euroja" ja "naisten euroja".
SAK:n mukaan työpaikoilla tehtävät palkkakartoitukset ovat liian karkeita. Ne eivät auta tasoittamaan naisten ja miesten välisiä sitkeitä palkkaeroja. Vuonna 2005 voimaan astuneen tasa-arvolain velvoitteiden täyttämiseen kuuluu myös työelämä. On mielenkiintoisaa, että Hesarin mukaan vain vähän yli puolet yli 30 työntekijää työllistävistä työnantajista on tehnyt niiltä vaaditut palkkakartoitukset ja kartoitusten laadussakin on usein puutteita. Nyt olisi korkea aika tehdä nämä kartoitukset, joilla osaltaan parannetaan työelämässä viihtymistä ja ehkä jopa pidennetään työuria.
Opiskelijana kannatan työelämän ja koko yhteiskuntamme kehittämistä, jossa otetaan käyttöön negatiivinen tuloverojärjestelmä, mietitään perheverotuksen mallia, panostetaan ekologiseen ja energiaintensiiviseen rakentamiseen, tuetaan kohtuuhintaista asumista, tuetaan julkista liikennettä, nostetaan tulorajoja, jotta opiskelun aikainen työnteko ei ole este opiskelulle, rakennetaan uusi ja joustavampi kodinhoitojärjestelmä, luodaan AMK-opiskelijoille tasavertainen terveydenhoitojärjestelmä kuin yliopistolaisillekin, ja mietitään loppuun asti, miten haluamme kouluttaa nuorisomme ja lapsemme. Rakennetaan takaisin se hyvinvointiyhteiskunta, jonka olemme menettäneet. Tai oikeastaan, me voimme rakentaa vielä paremman.
Kaveria ei jätetä - vai miten se meni?
Kalle Peltokangas
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Tavoiteohjelmasta
Viime viikon perjantaina Suomen Keskusta laittoi tavoiteohjelmaluonnoksensa kommenttikierrokselle. Ohjelmaluonnoksessa on paljon hyvääkin asiaa, mutta sen sisällön voimakkaana pohjavireenä on tietynlainen kyynisyys aikaamme kohtaan. Ohjelman kolme keskeistä teesiä ovat puoluejohtaja Vanhasen mukaan:
”1) miten me suomalaiset pärjäämme globalisaatiossa, millä me elätämme itsemme kiristyvässä kilpailussa
2) miten me suomalaiset järjestämme omat työmme ja palvelumme ja niiden rahoituksen nopeasti ikääntyvässä yhteiskunnassa
3) miten vastaamme ilmastonmuutokseen, miten saamme oikein kunnolla muutettua ihmisen taloudellisen toiminnan tasapainoon luonnon asettamien ehtojen kanssa.”
Ohjelman keskeisenä teesinä on löytää erilaisia sopeutumiskeinoja väistämättömänä nähtäviin muutoksiin. Keskusta siis näkee poliittisen toiminnan päämäärät vaihtoehdottomina, jolloin ainoastaan keinot tarvitsevat ratkaisuja. Kaukana ovat ne ajat, kun keskusta halusi kriittisellä tavalla muuttaa yhteiskunnallista todellisuutta sosiaaliradikaaleilla reformeillaan. Eli kun ennen ulkopuolelta tuleva muutos vaati politiikan avulla tehtävää suunnanmuutosta, niin 2000-luvun politiikan tunnussana on sopeutuminen.
Vanhasen viime vuonna uudelleen herättämää kolmannen tien retoriikkaa on kiitelty laajalti, joten sillä oma luonnollinen paikkansa myös tässä ohjelmassa. En kuitenkaan itse lähtisi kyseistä retoriikkaa sen nykymuodossa kehumaan. Vanhaselle kolmas tie on oman näkemykseni mukaan vain uusi tapa sopeutua globaalin talouskilpailuun, eli markkinatalouden eetoksen rinnalle ainoastaan lisätään valtiokapitalismin muotoja. Missään en ole nähnyt puhuttavan vulgaarimaterialismin kritiikistä, josta kolmannessa tiessä on alkujaan kysymys.
Oma mielenkiintoinen juonne ohjelmassa on Vanhasen hellimä ajatus työurien pakollisesta pidentämisestä. Asiaa perustellaan hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisellä huoltosuhteen muuttuessa radikaalisti. Kyllähän se tietyllä tapaa onkin näin, mutta eikö ensin voisi ratkaista esimerkiksi rakenteellisen työttömyyden ongelmia? Työurien mahdollinen pidentäminen on pelkkää hyttysen ininää verrattuna siihen, että meillä on samaan aikaan varaa pitää yhteiskunnassamme yli 200 000 (luku todennäköisesti kasvaa laman myötä) rakenteellisesta työtöntä. Miksi tämä ohjelma ei tarjoa tähän kysymykseen konkreettista vastausta? Tavoiteohjelma on hiljaa myös julkisen sektorin tuottavuuden parantamisesta, joka on kuitenkin tärkein keino pitää edes jonkinmoinen hyvinvointivaltio pystyssä.
Tärkeä kysymys on myös keskustan voimakkaasti ajama metropolipolitiikka. On turhan yksisilmäistä väittää, että sen kannattaminen liittyisi vain keskustan haluun lisätä kannatustaan pääkaupunkiseudulla. Tavoiteohjelma argumentoikin melko selvästi suurten kaupunkien menestyksen merkityksestä kilpailuvaltiomme menestykselle. Tämä alueellisten kilpailukeskittymien mainitseminen on selvästi ristiriidassa alueellisen tasapainon kanssa, josta tavoiteohjelma myös puhuu.
Itse haluaisin ohjelmasta kokonaan pois tähän kilpailukykyimperatiiviin linkittyvän eetoksen. Se on mielestäni niin voimakkaassa ristiriidassa ihmisyyden kehitystarpeen ja tasapainoisen ympäristösuhteen kanssa, ettei sillä saisi olla paikkaansa kepun ohjelmassa. Keskustan ei tarvitse olla papukaija, joka toistelee kilpailukykyimperatiivia kuorossa muiden yhteiskunnallisten voimien kanssa. Jos haluamme olla omaleimainen vaihtoehto, niin voimme käsitteekseni olla myös kriittisiä vallitsevia konstruktioita kohtaan? Itse en ainakaan voi allekirjoittaa tällaista tavoiteohjelmaa, joka on räikeässä ristiriidassa materialismiin kriittisesti suhtautuvan periaateohjelman kanssa.
Tavoiteohjelman vahvuudet liittyvät omasta mielestäni muutamaan yksittäiseen/konkreettiseen avaukseen, joita se pitää sisällään. Jos koko ohjelmaa ei ole enää mahdollista muuttaa, niin ainakin on sentään mahdollista ottaa yksittäisiä voittoja konkreettisissa asioissa. Puollettavia asioita ohjelmaluonnoksessa ovat esimerkiksi kaksoiskuntatalaisuuden mahdollistaminen, maakuntien aseman vahvistaminen tai vaikkapa materiaalitehokkuuteen panostaminen. Samalla kuitenkin herää kysymys, kuinka uskottavana ympäristöpuolueena keskusta voi itseään pitää, jos se kannattaa turpeen käyttöä energiantuotannossa?
Tavoiteohjelma kaipaa myös uusia avauksia. Mielellään olisin nähnyt puhuttavan negatiivisesta tuloverosta tai perusturva-ajattelun laajentamisesta kehitysyhteistyöhön. Samalla olisi ollut mukava lukea, mitä muuta keskusta aikoo tehdä suomalaisen korkeakoulukentän eteen kuin kehittää Aalto-yliopistoa.
Toivon mukaan näihin ja moniin muihin tärkeisiin kysymyksiin saadaan viimeistään puoluekokouksessa ratkaisu, kun kuumana käyvä kenttä pääse antamaan oman vastauksensa maaliskuun loppuun kestävällä kommenttikierroksella. Panokset ovat suuret, sillä tavoiteohjelmasta päättäminen on poliittisessa mielessä keskustalle huomattavasti tärkeämpi ratkaisu kuin median ja suuren yleisön huomiota keräävä puheenjohtajakilpailu.
Markus Ylimaa
”1) miten me suomalaiset pärjäämme globalisaatiossa, millä me elätämme itsemme kiristyvässä kilpailussa
2) miten me suomalaiset järjestämme omat työmme ja palvelumme ja niiden rahoituksen nopeasti ikääntyvässä yhteiskunnassa
3) miten vastaamme ilmastonmuutokseen, miten saamme oikein kunnolla muutettua ihmisen taloudellisen toiminnan tasapainoon luonnon asettamien ehtojen kanssa.”
Ohjelman keskeisenä teesinä on löytää erilaisia sopeutumiskeinoja väistämättömänä nähtäviin muutoksiin. Keskusta siis näkee poliittisen toiminnan päämäärät vaihtoehdottomina, jolloin ainoastaan keinot tarvitsevat ratkaisuja. Kaukana ovat ne ajat, kun keskusta halusi kriittisellä tavalla muuttaa yhteiskunnallista todellisuutta sosiaaliradikaaleilla reformeillaan. Eli kun ennen ulkopuolelta tuleva muutos vaati politiikan avulla tehtävää suunnanmuutosta, niin 2000-luvun politiikan tunnussana on sopeutuminen.
Vanhasen viime vuonna uudelleen herättämää kolmannen tien retoriikkaa on kiitelty laajalti, joten sillä oma luonnollinen paikkansa myös tässä ohjelmassa. En kuitenkaan itse lähtisi kyseistä retoriikkaa sen nykymuodossa kehumaan. Vanhaselle kolmas tie on oman näkemykseni mukaan vain uusi tapa sopeutua globaalin talouskilpailuun, eli markkinatalouden eetoksen rinnalle ainoastaan lisätään valtiokapitalismin muotoja. Missään en ole nähnyt puhuttavan vulgaarimaterialismin kritiikistä, josta kolmannessa tiessä on alkujaan kysymys.
Oma mielenkiintoinen juonne ohjelmassa on Vanhasen hellimä ajatus työurien pakollisesta pidentämisestä. Asiaa perustellaan hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisellä huoltosuhteen muuttuessa radikaalisti. Kyllähän se tietyllä tapaa onkin näin, mutta eikö ensin voisi ratkaista esimerkiksi rakenteellisen työttömyyden ongelmia? Työurien mahdollinen pidentäminen on pelkkää hyttysen ininää verrattuna siihen, että meillä on samaan aikaan varaa pitää yhteiskunnassamme yli 200 000 (luku todennäköisesti kasvaa laman myötä) rakenteellisesta työtöntä. Miksi tämä ohjelma ei tarjoa tähän kysymykseen konkreettista vastausta? Tavoiteohjelma on hiljaa myös julkisen sektorin tuottavuuden parantamisesta, joka on kuitenkin tärkein keino pitää edes jonkinmoinen hyvinvointivaltio pystyssä.
Tärkeä kysymys on myös keskustan voimakkaasti ajama metropolipolitiikka. On turhan yksisilmäistä väittää, että sen kannattaminen liittyisi vain keskustan haluun lisätä kannatustaan pääkaupunkiseudulla. Tavoiteohjelma argumentoikin melko selvästi suurten kaupunkien menestyksen merkityksestä kilpailuvaltiomme menestykselle. Tämä alueellisten kilpailukeskittymien mainitseminen on selvästi ristiriidassa alueellisen tasapainon kanssa, josta tavoiteohjelma myös puhuu.
Itse haluaisin ohjelmasta kokonaan pois tähän kilpailukykyimperatiiviin linkittyvän eetoksen. Se on mielestäni niin voimakkaassa ristiriidassa ihmisyyden kehitystarpeen ja tasapainoisen ympäristösuhteen kanssa, ettei sillä saisi olla paikkaansa kepun ohjelmassa. Keskustan ei tarvitse olla papukaija, joka toistelee kilpailukykyimperatiivia kuorossa muiden yhteiskunnallisten voimien kanssa. Jos haluamme olla omaleimainen vaihtoehto, niin voimme käsitteekseni olla myös kriittisiä vallitsevia konstruktioita kohtaan? Itse en ainakaan voi allekirjoittaa tällaista tavoiteohjelmaa, joka on räikeässä ristiriidassa materialismiin kriittisesti suhtautuvan periaateohjelman kanssa.
Tavoiteohjelman vahvuudet liittyvät omasta mielestäni muutamaan yksittäiseen/konkreettiseen avaukseen, joita se pitää sisällään. Jos koko ohjelmaa ei ole enää mahdollista muuttaa, niin ainakin on sentään mahdollista ottaa yksittäisiä voittoja konkreettisissa asioissa. Puollettavia asioita ohjelmaluonnoksessa ovat esimerkiksi kaksoiskuntatalaisuuden mahdollistaminen, maakuntien aseman vahvistaminen tai vaikkapa materiaalitehokkuuteen panostaminen. Samalla kuitenkin herää kysymys, kuinka uskottavana ympäristöpuolueena keskusta voi itseään pitää, jos se kannattaa turpeen käyttöä energiantuotannossa?
Tavoiteohjelma kaipaa myös uusia avauksia. Mielellään olisin nähnyt puhuttavan negatiivisesta tuloverosta tai perusturva-ajattelun laajentamisesta kehitysyhteistyöhön. Samalla olisi ollut mukava lukea, mitä muuta keskusta aikoo tehdä suomalaisen korkeakoulukentän eteen kuin kehittää Aalto-yliopistoa.
Toivon mukaan näihin ja moniin muihin tärkeisiin kysymyksiin saadaan viimeistään puoluekokouksessa ratkaisu, kun kuumana käyvä kenttä pääse antamaan oman vastauksensa maaliskuun loppuun kestävällä kommenttikierroksella. Panokset ovat suuret, sillä tavoiteohjelmasta päättäminen on poliittisessa mielessä keskustalle huomattavasti tärkeämpi ratkaisu kuin median ja suuren yleisön huomiota keräävä puheenjohtajakilpailu.
Markus Ylimaa
perjantai 12. helmikuuta 2010
Kenen arvoja toteutamme?
Kärjistäen sanoen yhteiskunta on muuttunut palveluiden tavarataloksi, jossa asiakas valitsee maksukykynsä mukaan tuotteita, joita hän tarvitsee. Yhteiskunnan eri portailla ei puhuta enää lähimmäisestä, ihmisestä tai kansalaisesta vaan asiakkaasta. Objektista, joka kuluttaa. Asiakkuusajattelu tuntuu läpäisseen yhteiskunnan kaikki tahot niin kouluopetuksesta terveyskeskusasiointiin. Yhteiskunnan arvot ovat muuttuneet ja ne tuntuvat pohjautuvan paljolti markkinoiden arvoille. Mitä on tapahtunut yhteiskunnan arvoille, jotka ovat asettaneet kansalaiset itse, eli me? Eikö kansalaisten tulisi olla yhteiskunnan arvojohtajia?
Politiikassa on aika toteuttaa ihmisille tärkeitä arvoja. Moni jakaa samat perusarvot hyvästä terveydestä, perheestä ja lähimmäisistä sekä työstä. Perusarvojen lisäksi on muita arvoja, joissa jokaisella on omat painotuksensa. Mielestäni yhteiskunnassa tulisi toteuttaa näiden arvojen pohjalta politiikkaa. Mutta kuka ottaa arvojohtajan roolin, joka näyttäisi nyt kuuluvan markkinataloudelle? Olisiko aika toteuttaa myös muita arvoja kuin taloudellista menestystä mittaavia arvoja, sillä pahoinvointi on lisääntynyt, vaikka taloudellisesti olemme eläneet ennen taantumaa paksuja aikoja. Taloudelliset arvot ja pehmeät arvot eivät sulje toisiaan pois, ne lähinnä täydentävät toisiaan. En usko, että yksikään ihminen jaksaa työskennellä vain rahan vuoksi. Uskon, että siihen tarvitaan paljon muutakin.
Politiikassa on aika toteuttaa ihmisille tärkeitä arvoja. Moni jakaa samat perusarvot hyvästä terveydestä, perheestä ja lähimmäisistä sekä työstä. Perusarvojen lisäksi on muita arvoja, joissa jokaisella on omat painotuksensa. Mielestäni yhteiskunnassa tulisi toteuttaa näiden arvojen pohjalta politiikkaa. Mutta kuka ottaa arvojohtajan roolin, joka näyttäisi nyt kuuluvan markkinataloudelle? Olisiko aika toteuttaa myös muita arvoja kuin taloudellista menestystä mittaavia arvoja, sillä pahoinvointi on lisääntynyt, vaikka taloudellisesti olemme eläneet ennen taantumaa paksuja aikoja. Taloudelliset arvot ja pehmeät arvot eivät sulje toisiaan pois, ne lähinnä täydentävät toisiaan. En usko, että yksikään ihminen jaksaa työskennellä vain rahan vuoksi. Uskon, että siihen tarvitaan paljon muutakin.
Haluammeko toteuttaa markkinoiden syöttämiä arvoja, vai meille kansalaisille tärkeitä arvoja? Yhteiskunnan on aika ottaa arvojohtajan rooli. Eikö poliitikkojen tule toimia tässä asiassa portinvartijoina?
tiistai 2. helmikuuta 2010
Odottavan aika on pitkä
Vielä reilu 4 kuukautta, 128 päivää kesän kohokohtaan, puoluekokoukseen.
Muutama puheenjohtaja ehdokas on jo ilmoittautunut kisaan, moni on kunniasta kieltäytynyt, ja ainakin muutamaa ilmoittautumista vielä odotellaan. Keskustelu on käynyt kiivaana niin puolueen sisä- kuin ulkopuolellakin, loaltakaan ei ole vältytty. Keskustelu puoluejohdosta on synnyttänyt varsin värikkäitäkin sanan käänteitä, mikä pahinta, omien keskuudessa. Uskomatonta, että ennen kuin kisa on kunnolla alkanutkaan annetaan ehdokkaista rankkaa kritiikkiä, lapsellisten kommenttien saattelemana. Toiveenani olisikin, että kilpailua puolueen johtopaikoista käytäisiin mustamaalaamiskampanjoiden sijaan ehdokkaiden vahvuuksien esiin nostamisella. Kevään puheenjohtajakiertue olisi hyvä tuoda esille myös puheenjohtaja ehdokkaiden näkemyksiä puolueesta ja aatteesta. Mihin olemme menossa ja millä eväin, millaisten arvojen ohjailemina?
Puolueen tavoiteohjelmaa on valmisteltu tiuhaa tahtia. Suomi-toritapahtumat ovat antaneet suurelle yleisölle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa ja maaliskuun tavoiteohjelman kenttäkierros lisää puolueen jäsenien osallistumista valmistelutyöhön. Nähtäväksi jää miten Suomi-toreilla esiin nostetut kysymykset huomioidaan itse tavoiteohjelmassa.
Huolestuttava piirre valmistautumisessa kohti puoluekokousta on kuitenkin se, miten henkilövalinnat vievät huomiota itse politiikan tekemiseltä. Toki ollaan valitsemassa johtohahmoa, jolla on oma, selkeä linja, mutta puoluekokouksen sisällön ja pääpainon pitää olla muussakin kun henkilövaaleissa. Puoluekokouksen pitää asettaa toimintalinjat ja käydä ennenkaikkea poliittista keskustelua, sillä haluammehan puolueenakin olla muutakin kuin vaaliorganisaatio.
Marjaana Hoikkala
KOL:n puheenjohtaja
Muutama puheenjohtaja ehdokas on jo ilmoittautunut kisaan, moni on kunniasta kieltäytynyt, ja ainakin muutamaa ilmoittautumista vielä odotellaan. Keskustelu on käynyt kiivaana niin puolueen sisä- kuin ulkopuolellakin, loaltakaan ei ole vältytty. Keskustelu puoluejohdosta on synnyttänyt varsin värikkäitäkin sanan käänteitä, mikä pahinta, omien keskuudessa. Uskomatonta, että ennen kuin kisa on kunnolla alkanutkaan annetaan ehdokkaista rankkaa kritiikkiä, lapsellisten kommenttien saattelemana. Toiveenani olisikin, että kilpailua puolueen johtopaikoista käytäisiin mustamaalaamiskampanjoiden sijaan ehdokkaiden vahvuuksien esiin nostamisella. Kevään puheenjohtajakiertue olisi hyvä tuoda esille myös puheenjohtaja ehdokkaiden näkemyksiä puolueesta ja aatteesta. Mihin olemme menossa ja millä eväin, millaisten arvojen ohjailemina?
Puolueen tavoiteohjelmaa on valmisteltu tiuhaa tahtia. Suomi-toritapahtumat ovat antaneet suurelle yleisölle mahdollisuuden osallistua ja vaikuttaa ja maaliskuun tavoiteohjelman kenttäkierros lisää puolueen jäsenien osallistumista valmistelutyöhön. Nähtäväksi jää miten Suomi-toreilla esiin nostetut kysymykset huomioidaan itse tavoiteohjelmassa.
Huolestuttava piirre valmistautumisessa kohti puoluekokousta on kuitenkin se, miten henkilövalinnat vievät huomiota itse politiikan tekemiseltä. Toki ollaan valitsemassa johtohahmoa, jolla on oma, selkeä linja, mutta puoluekokouksen sisällön ja pääpainon pitää olla muussakin kun henkilövaaleissa. Puoluekokouksen pitää asettaa toimintalinjat ja käydä ennenkaikkea poliittista keskustelua, sillä haluammehan puolueenakin olla muutakin kuin vaaliorganisaatio.
Marjaana Hoikkala
KOL:n puheenjohtaja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)