perjantai 4. kesäkuuta 2010

Vihreitä ruusuja uusille ylioppilaille ja valmistuneille!

Keskustan Opiskelijaliiton liittohallituksen jäsenenä toivotan kaikille uusille ylioppilaille ja valmistuneille paljon paljon onnea! Liittomme ojentaa Teille virtuaalisen ruusun, jonka väri tietenkin on raikkaan vihreä. Keskusta on vihreän liikkeen Äiti. Pyydän saada pitää teille yhteisesti pienen puheen, sillä poliitikot rakastavat puheiden pitämistä.

"Ylioppilaat ja valmistuneet!

Edessänne aukeaa tulevaisuus. Useimmalla teistä mielessä siintää opiskelupaikka yliopistossa tai jossakin muussa korkeakoulussa. Suomi on hyvä maa opiskella. Kehittämistäkin kuitenkin on. Keskusta päättää Lahden puoluekokouksessa reilun viikon päästä puolueen tavoiteohjelmasta ja politiikan suunnasta koko alkaneelle 2010-luvulle. Keskustan Opiskelijaliitto tulee vaikuttamaan kaikin mahdollisin tavoin, että Keskusta ottaa tavoitteekseen laatia itselleen korkeakoulupoliittisen strategian. Me nykyiset opiskelijat haluamme kehittää tulevia oppilaitoksianne opetuksen laadun näkökulmasta. Me haluamme, että korkeakouluissa opetus ja tutkinnot rakennetaan aidosti opiskelijan parhaaksi. Tällä tarkoitan oppimisen varmistamista, opetuksen laadunvarmistusta sekä korkeakoulujen yhteisöllisyyden kehittämistä.

Lahden puoluekokouksessa päätetään myös siitä, kuinka Keskusta vastaa opiskelijoiden moninaisiin elämäntilanteisiin. Me haluamme, että opiskeluun olisi jokaisella täydet mahdollisuudet, että perheen perustaminen olisi luontevammin osa opiskeluaikaa ja että ratkaisusta ei rangaistaisi opintotuen vähenemisellä kokonaisuudessaan.

Mutta arvoisa ylioppilas ja valmistunut, sinä et juuri nyt mieti tulevia opiskelupäiviä, vaan nautit tästä hetkestä ja saavutuksesta, johon olet yltänyt. Saat onnitella itseäsi ja saat varmasti paljon onnitteluita läheisiltäsi. Mutta jos mietit jo syksyn orientoivia viikkoja, niin onnittelen siitäkin. Menestystä tuleviin päiviin ja tervetuloa mukaan keskustaopiskelijoiden toimintaan kampuksilla ja kaupungeissa. Opiskeluaika kannattaa käyttää monipuolisesti hyödyksi. Opiskelijapolitiikka näyttää ennen kaikkea sen, että politiikka on parhaimmillaan intohimoa muuttaa maailmaa paremmaksi. Tämän intohimon osallisuuteen kutsun sinuakin, uusi ylioppilas ja valmistunut."

Kalle Peltokangas, Helsingin Keskustaopiskelijoiden pj (ylioppilas 2004)

Ei kommentteja: