Nato menettänyt merkityksensä?

Suomessa on käyty koko 2000-luku keskustelua siitä tulisiko meidän liittyä Natoon. On todettava, että Eurooppalainen puolustus perustuu Naton 5. artiklan määrittelemään kollektiiviseen yhteistyöhön. Suurimmassa osassa Natomaita ei kuitenkaan luoteta eurooppalaiseen apuun, vaan nimenomaan Yhdysvaltojen järkkymättömään hyväntahtoisuuteen ja voimaan sotilaallisissa ratkaisuissa. Ja on todettava, että Yhdysvallat on ainoa supervalta maailmassa. Se on täysin omassa luokassa maailmanlaajuisine intresseineen ja vaikutusmahdollisuuksineen. Se on myös päätöksillään ja toiminnallaan muutoksien lähde ja toimeenpanija. Maailmanmenoa ei voi ymmärtää, jos ei ota huomioon Yhdysvaltojen perspektiiviä.

Naton puolustustakuut makaavat siis pitkälti Yhdysvaltojen käsissä, nimittäin esimerkiksi Slovenia ja Liettua ovat asettaneet itselleen enää vain 9000 sotiaan vahvuisen ammattiarmeijan ja vain 5000 sotilaan reservin. Nämäkin joukot ovat tarkoitettu ainoastaan ulkopuolisiin tehtäviin. Usko kollektiiviseen yhteistyöhön on siis vahva ja äärimmäisessä kriisissä luotetaan Yhdysvaltojen pelastukseen.

Mutta Yhdysvaltojen riippuvuus Euroopasta on kuitenkin kadonnut. Maailmanvalloitukseen pyrkivän kommunismin luhistumisen myötä katosi myös liittoutumispolitiikan merkitys. Liittoutumispolitiikka katosi terrorismin myötä. Nyt Yhdysvallat hakee turvallisuusyhteistyökumppanit tilanteenmukaisesti. Eurooppa ei ole enää etusijalla.

Yhdysvaltojen sotilasvoimien käyttöä märittelee nyt ennaltaehkäisevä toiminta ongelmavaltioita ja terrorismia vastaan. Yhdysvaltojen kanssa yhteistyötä tekevien kanssa on nyt ratkaistava asennoitumisensa tähän uuteen politiikkaan, kuten Irakin sota osoitti. YK on toki ehdottomasti ennaltaehkäisevää toimintaa vastaan, mutta Yhdysvaltojen uusi strategia ei ole.

Tämän vuoksi Yhdysvaltojen asevoimat ovat sitoutuneet voimakkaasti eripuolille maailmaa, eikä liikkumavaraa paljon ole. Ei varsinkaan Euroopan suuntaan. Tehtävät tuskin vähenevät tulevaisuudessa. Haasteita on Pohjois-Koreassa, Iranissa, Kolumbiassa, Keski-Amerikassa ja Afrikassa. Myös Kiinaa muodostaa Yhdysvalloille tietynlaisen uhan sen noustessa hiljalleen sotilaalliseksi haastajaksi. Kuinka kauan Yhdysvallat mahtavat edes jatkaa sotilaallista toimintaansa Euroopassa.

Yhdysvaltalaisesta näkökulmasta terrorismi uhkaa heitä kaikkialla maailmassa. He kokevat aidosti olevansa sodassa. Tämän vuoksi ongelmavaltiot ja terrorismi on kaadettava, sijaitsivatpa nämä missä päin maailmaa tahansa. Eurooppa on myös toiminnassa terrorismia vastaan, mutta me emme koe olevamme sodassa.

Euroopalla on vähemmän merkitystä ja suhtautuminen Lähi-itään on ollut erilaista, joten terrorismihyökkäyksiäkin on ollut vähemmän. Madridin pommi-iskut 2004 kuitenkin toivat ensikertaa Euroopankin mukaan terrorismin kartalle. Tähän asti Eurooppa oli huolestunut toisenlaisista uhista, kuten kansainvälisestä rikollisuudesta, huumekaupasta ja laittomasta siirtolaisuudesta. Euroopan mielenkiinto kohdistui siis lähinnä sen sisäisiin kysymyksiin. Toisin kuin Yhdysvaltalaiset, Eurooppalaiset ovat menettäneet kiinnostuksensa maailman rakentamiseen ja sotilasoperaatioihin. Osittain tämä johtuu myös siitä, että maailman sotilasylivoima on siirtynyt Euroopalta Yhdysvalloille.

Euroopan ja Yhdysvaltojen asevoimissa on nykyisin valtava kuilu Yhdysvaltojen eduksi ja ero vain kasvaa. Tämä on kuitenkin vain looginen seuraus uhkakuvien erilaisuuksista, eivätkä uhat ole syntyneet asevoimasuhteiden vuoksi. Tämä kuitenkin vähentää yhteistoimintakykyä Yhdysvaltojen ja Euroopan välillä.

Natolla on kuitenkin edelleen Yhdysvalloille merkitystä terrorisminvastaisessa sodassa. Naton ulkopuolella käytettävien joukkojen merkitystä on korostettu ja oman maan puolustus jää taka-alalle. Aluepuolustusrakenteita on myös vähennetty. Tästä huolimatta, tai jopa muutoksista johtuen, Yhdysvaltoja tahdotaan sitoa yhä tiiviimmin Euroopan puolustukseen. Vaatimus on kuitenkin epäreilu. Amerikkalaiset tulisi vapauttaa Euroopasta muihin tehtäviin. Yhdysvaltojen luoman maailmalaajuisen tukiverkoston alla Eurooppa voi jatkaa omien moraalisten arvojensa eteenpäin viemistä.

Sotilaallisen eron voi todeta konkreettisesti siinä, että Yhdysvallat käyttävät 26 000 dollaria per sotilas, kun Eurooppalaiset käyttävät vain 4000 dollaria. Eurooppa onkin itse asiassa yhteistyökumppanina taakka Yhdysvalloille. Näin ollen voidaan suomalaisesta näkökulmasta todella miettiä onko Nato meille mikään todellinen ratkaisu ollenkaan. Meidän intresseissä ei ole kuulua organisaatioon, jonka lähtökohtainen toiminta on Naton ulkopuolisten alueiden ennaltaehkäisevä sotilastoiminta.

Suomen todellinen puolustuspoliittinen ratkaisu on siis edelleen laajaan reserviin ja asevelvollisuuteen pohjautuva armeija. Lyhytnäköisesti voidaan sanoa, että meitä koskevat sotilaalliset uhat ovat kadonneet. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Kuka osaa ennustaa 10 vuoden päähän, tai arvioida millainen merkitys aluehallinnalla on sen jälkeen kun lentoliikenne vähenee öljyn loputtua ja merikulku nostaa taas merkitystään. Venäjä on irtaantunut TAE-sopimuksesta, lisännyt sotilaita Leningradin puolustusalueella, nostanut puutulleja ja niiden väistymisen ehtona on että Suomi ja Eurooppa vaativat Venäjän jäsenyyttä maailmankauppajärjestössä.

Näin ollen voidaan todeta, että puolustusvoimien kansallinen kehittäminen on nostettava suuremmalle jalustalle ja alettava tekemään todellisia satsauksia uuteen aseteknologiaan ja uskottavaan maanpuolustukseen. Nato ei enää vastaa tähän kysymykseen. Jos Suomi valitsisi Slovenian ja Latvian tien, olisi meillä 15 000 ammattisotilaan armeija, joka vastaa poliisivoimia. Kyllä sillä liikennettä ohjailtaisiin, muttei maata puolustettaisi. Perinteisenkin Naton jäsenyys olisi heikolla pohjalla Suomen maantieteellisen aseman vuoksi. Sotatilan syttyessä saisimme lähinnä ilmapuolustuksellista apua, vähän merivoimien apua, mutta todellisia joukkoja emme saisi kovinkaan merkittävästi. Näin ollen olisi älykästä unohtaa Natojäsenyys ja keskityttävä nykyiseen puolustusjärjestelmään.

Ajatus osastotoimijakoulutuksesta: osastojen viestintä kondikseen

Viime viikonlopun sessio Lappeenrannassa yllätti yhdellä tiedolla minut liki totaalisesti. Kovin suoraan sitä luonnollisesti ei kukaan halunnut myöntää, mutta minulle muodostui käsitys siitä, että monen osaston viestintäasiat eivät ole aivan kohdillaan. Ainahan kuuluu löytyä parantamisen varaa, mutta vähintään jatkuvasti päivitettävien nettisivujen olemassaolo kuuluu kategoriaan pakollinen. Sillä nettihän on nykyisin jonkinlainen olemassaolon määrittäjä.

Viestintä ja tiedottaminen kehittävät osaston toimijoita toimimaan julkisuudessa. Mediapeli kuuluu politiikkaan, sillä julkisuuden kautta vaikutetaan asioihin ja kerrotaan äänestäjille, mitä juuri me haluamme vaikuttaa.

En ole mikään viestinnän spesialisti, mutta rohkenen silti listaamaan muutaman asian, jotka olisi hyvä huomioida osastojen viestinnän kehittämisessä. Vahvalla itseluottamuksella kehotan ottamaan seuraavia asioita teidän osastonne tämän kevään parantamiskohdeagendalle.

1) Osaston hallituksen tai johtokunnan keskuudesta valitaan tiedotus/viestintävastaava. Asia on niin tärkeä, että sille pitää yhden jäsenen omistautua vastuunalaisesti. Pj:n ei pidä olla ko. vastaava.

2) En osaa tehdä nettisivuja, mutta sen uskallan väittää, että niiden pitää olla helposti päivitettävät. Helposti päivitettävät nettisivut eivät käy taakaksi kenellekään.

3) Osastot ovat oman porukkansa verkosto, joka laajenee KOL:n piirissä isommaksi verkostoksi ja jatkaa verkostoitumistaan sitä rataa. Siksi menkää Facebookiin ja laittakaa osastonne verkosto sähköiseksi.

4) Osaston sisäisessä viestinnässä on käytettävä sähköpostin sijasta Meseä tai muuta vastaavaa ohjelmaa. Sähköpostia ei kannata rasittaa liikaa, koska sillä tavoin se tuhoaa käyttökelpoisuutensa.

5) Ylkkärit ovat luotuja foorumeita osastojen piirissä vellovien ajatusten esille saattamiseen. Kokouksissa keskustellaan politiikasta, mutta olkaa niin huomaavaisia, että kerrotte ajatuksistanne kannanottojen muodossa myös muille.

6) Mainostaminen…postikortti, joka kertoo tapahtumastanne voi näin sähköisen postin aikana puhutella yllättävän paljon. Luukuttamistalkoot ovat myös mitä erinomaisin tapahtuma osastolle, jonka yhteyteen voi liittää vaikka saunaillan. Perinteisessä mainostamisessa on etunsa, mutta älkää vähätelkö videomainostamisen nykypäivän mahdollisuuksia. Video Youtubessa on varma ylpeydenaihe osastolle.

Turun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana myönnän, ettei TuKossa kaikki ole niin hienosti kuin edellä olen ”neuvonut”. En kuitenkaan masennu asiasta, vaan se nimenomaan antaa mahdollisuuden tehdä esim. ensi syksyn vaalikampanjaa täysin eritavalla kuin aina ennen on tehty. Allekirjoittaneen kohdalla muutos eteenpäin tapahtuu viikolla kahdeksan. Aion viimeinkin liittyä Facebookiin ja aloittaa omalla kohdallani ”Ollilan listan” toteuttamisen. Edellä käyminen vaatii rohkeutta, toivottavasti totumme siihen.

Matias Ollila

Ps. Wikipediassa ei ole mainintaa Keskustan Opiskelijaliitosta. Ehkä joku korjaa asian. Nopein saanee kunnian.

Uusi tutkintorakenne pidentää opintoaikoja?

Tutkintorakennetta muutettiin vuonna 2005, koska haluttiin lyhentää opintoaikoja ja saada potkittua opiskelijat työelämän rattaisiin aikaisemmin, nopeammin ja tehokkaammin. Sitä varten asetettiin rajoja ja säädöksiä. Opintoaika leikattiin viiteen rehelliseen ja kahteen armahdettuun vuoteen. Sitten jäätiin odottamaan, että kuinkas käy.

Tilannetta on tarkkailtu muun muassa Teknillisessä Korkeakoulussa. TKY:n julkaisema Polyteekkari-lehti kirjoittaa (2/2008) Opetusministeriön rahoittamasta opintojen seurannan rekisteriaineiston raportista, jossa todetaan, etteivät uudistuksen seuraukset ole olleet halutun kaltaisia. Opintoajat eivät näytä kääntyneen huimaan laskuun. Itse asiassa opiskelijat ovat entistä haluttomampia keräilemään pisteitä.

Kuulun itse seurannan keskeisimpään ryhmään: vuoden 2005 syksyllä aloittaneet. Elektroniikan ja sähkötekniikan - oman alani - opiskelijoiden osalta tilasto on lähes lohduton. Kokonaisopintomäärät roikkuvat kaukana tavoitellusta 120 opintopisteestä. Ainoat ala, jotka ylittävät mystisen tavoiteviivan ovat fysiikka, tuotantotalous, bioinformatiikka ja kemian tekniikka. Pahimmilla aloilla opiskelut näyttäisivät venyvän keskimäärin yli 10 vuoteen nykyisellä tahdillaan.

Syitä tällaiseen kehitykseen voidaan lähteä etsimään monesta paikasta. Moni poliitikko varmastikin luuli, että asettamalla deadline opiskelijat saadaan aktivoitua. He taisivat unohtaa, että deadlinen motivaatiolisäys on kääntäen verrannollinen asetettuun aikarajaan. Suomeksi: mitä pidemmälle aikaraja venyy, sitä vähemmän hyötyä deadlinesta on.

Yllättävän moni päättää jo ennen opintojen alkua, että ensimmäinen vuosi vietetään vähän kevyemmin ja kirjoihin tartutaan vasta toisen vuoden alussa. Osittain tämä johtuu uuden tutkintorakenteen muodostamasta aikaikkunasta: jos opinnot kerran ehtii suorittaa hyvin viidessä vuodessa, on turha kuluttaa aikaa ja vaivaa siihen ensimmäisen kahden vuoden aikana.

Vanha järjestelmä ei asettanut keinotekoisia rajoitteita. Ei ollut haamurajaa, jonka jälkeen osaston henkilökunta ottaa yhteyttä. Valmistumisesta piti huolehtia itse. Monille tämä antoi mahdollisuuden roikkua kirjoilla kymmeniä vuosia, mutta muille se oli selkeä osoitus siitä, että opiskelijan harkintakykyyn luotetaan. Kyse on vastuun ja vapauden herkästä suhteesta: jos viemme vapauden, emme voi odottaa vastuuta.

Myös tekniikan alan räikeästi ylimitoitettu sisäänotto vaikuttaa tuloksiin. Tavoitteisiin päästiin ainoastaan niillä aloilla, joissa valintarajat ovat korkealla. Muille linjoille on vaikea löytää tarpeeksi motivoituneita ja päteviä opiskelijoita.

En kuitenkaan olisi vielä täysin huolestunut omasta ikäluokastani. Pitänee odottaa rauhassa ensimmäisen viiden tai seitsemän vuoden jakson ajan ja tarkastella sitten uudestaan järjestelmää. Ehkäpä deadline alkaa tuottamaan motivaatiota, kun armon aika alkaa käydä vähiin.

Poliittista aivopesua?

Kuluneella viikolla on vietetty Sanomalehti-viikkoa. Sanomalehtiviikko järjestetään helmikuun alussa ja silloin Sanomalehtien liiton jäsenlehdet jakavat kouluihin maksutta lehtiä sekä tuottavat muuta aineistoa, joka on hyödynnettävissä opetuksessa. Sanomalehti-viikko näkyy aktiivisimmin perusopetuksen yläluokilla, mutta materiaalia on kohdennettu myös lukioita ja ammatillisia oppilaitoksia varten. Sanomalehti-viikon varjolla kaikille muillekin on tarjoutunut mahdollisuus päästä lukemaan sellaisia nettilehtiä, jotka tavallisesti vaativat avautuakseen ostettua lukuaikaa.

Kuluneella viikolla Helsingin Sanomat uutisoi myös Suomen Gallupin tutkimuksesta, joka sai ainakin poliittisissa opiskelija- ja nuorisojärjestöissä liikettä aikaiseksi. Keskustan opiskelijaliiton kannalta tulos oli mukavaa luettavaa, mutta luonnollisestikaan työ ei ole vielä valmista. Työn nuorten ja opiskelijoiden yhteiskunnallisen aktiivisuuden lisäämiseksi on jatkuttava. Epäilemättä tämä on kaikkien kansalaisjärjestöjen agendalla, ainakin passiivimuotoon puetuissa korulauseissa. Vastuun sysääminen toiselle ei toimi, joten lausetta pitäisi rukata siten, että se kuuluisi ainakin meillä jatkossa seuraavasti: "Me Keskustan opiskelijaliiton liittohallitukseen valitut puheenjohtajasta varajäseniin otamme henkilökohtaiseksi missioksi viedä eteenpäin politiikan ilosanomaa". Ilman, että ponnistelemme liittona ja yksilöinä, on turha odottaa, että jossain tapahtuisi ja jotain.

Kansalaisten osallistuminen ja politiikan kiinnostavuus puhutti myös Maaseudun sivistysliiton (MSL) Vaikuta.Nyt –koulutuksen lähiopetusjaksolla Padasjoella viikko sitten (Vaikuta.Nyt-koulutuksesta lisää MSL:n sivuilta). Viikonlopun aikana keskusteltiin siitä, pitäisikö peruskouluihin päästää puolueita aivopesemään vastuuttomasti lapsia ja nuoria. Suurin huoli olikin se, että aivopesun kohteet voisivat saada jotain vaikutteita. Argumentteja löytyi puolesta ja vastaan. Mielestäni ehdottomasti huonointa oli vetoaminen siihen, ettei nuoria kiinnosta. Ainakin minun kouluaikana, ruusuisella 90-luvulla, oli suuri juhla saada kouluun vieras, olipa hän sitten kuka tahansa. Liikuntasaliin patistettiin koko koulu seuraamaan teatteriesityksiä ja kuntavaalipaneeleita. Silloin vielä kunnioitettiin pääsääntöisesti esiintyjiä ja kuunneltiin, vaikka nyt ei ehkä aina ihan "kolahtanutkaan". Itämään saattoi jäädä jotain, mitä sitten pohdittiin myöhemmin välitunneilla. Tarkoituksena tuskin lienee ollut kenenkään aivopeseminen, vaan erilaisten kulttuuristen ja yhteiskunnallisten ilmiöiden tuominen esiin. Nuoria on aivan turha alkaa suojelemaan poliittiselta aivopesulta – siihen nuoret ovat aivan liian fiksuja! Erilaisten medioiden välityksellä saatava informaatiotulva lähentelee jopa ähkyä. Vertailevaan tietoon käsiksi pääseminen on yllättävän helppoa, jos aluksi on saatu herätettyä ylipäänsä jonkinlaisia ajatuksia.

Sanomalehteä voidaan pitää vanhanaikaisena ja hitaanakin välineenä. Uutiset ovat usein vanhentuneita tai ainakin jo kertaalleen kuultuja ennen kuin painokone on edes ehtinyt käynnistyä. Onneksi sanomalehdet ilmestyvät myös netissä, joten uutisia on mahdollista päivittää pitkin päivää. Useimmat isommista lehdistä avasivat maksulliset nettilehdet Sanomalehti-viikon ajaksi kaikkien käytettäviksi, ja näin mahdollistivat monenlaisten artikkelien lukemisen ja uutisten seuraamisen eri näkökulmista. Sanomalehti-viikon tavoite on luonnollisesti sanomalehtien markkinointi ja myynnin lisääminen, mutta varmasti myös puhtaasti lasten ja nuorten kannustaminen sanomalehtien seuraamiseen. Tärkeämpänä tavoitteena näen kuitenkin sen, että kouluissa – aina peruskoulusta toiselle asteelle ja miksei myös korkeakouluihin – luettaisiin lehtiä ja seurattaisiin yhteiskunnan eri sektoreita sekä otettaisiin kantaa ajankohtaisiin ilmiöihin. Kansalaisten aktiivisuus ja vaikuttamismahdollisuudet yhteiskunnassa ovat riippuvaisia heidän tiedoista ja taidoista yhteiskunnasta sekä vaikuttamisesta. Peruskoulussa opeteltu aktiivinen asenne yhteiskunnassa tapahtuvien asioiden seuraamiseen ja vaikuttamiseen kantaa myös aikuisuudessa. Tästä muodostuu mielestäni oravanpyörä – jos tiedon sanotaan lisäävän tuskaa, lisää tieto myös uuden tiedon oppimiseen tarvittavaa kykyä ja taitoa, mutta aiheuttaa positiivista riippuvuutta siihen, että tietoa pitää ahmia koko ajan lisää. Koulujen lisäksi tämän oravanpyörän vauhdittajana toimivat mahdollisesti koti ja erilaiset kansalaisjärjestöt mutta myös sanomalehdet ja muut mediat. On sattumaa, mistä kipinä vaikuttajaksi lähtemiselle syttyy. Merkitystä loppujen lopuksi on sillä, että aktiivinen kansalainen on kuoriutunut, havahtunut siihen todellisuuteen, että aina on joku joka päättää, kuten Vaikuta.Nyt –koulutuksen mainoksessa todetaan.

Tässä kaikessa piilee suuri riski - opiskeleva nuoriso oppisi yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiiviseksi, kasvaisihan heistä myöhemmin yhteiskunnallisesti ja poliittisesti aktiivisia aikuisia. Uskallammeko ottaa tämän riskin? Vilpittömästi toivon, että Sanomalehti-viikko on tuonut mukanaan satoja uusia aktiivisia – nuoria sekä vähän vanhempia – kansalaisia, jotka seuraavat mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ja toivottavasti kuuleminen ja lukeminen tässä tapauksessa synnyttää aitoa halua osallistua, vaikka sitten vain omalta paikalta.

Lauantaiehtoon ratoksi voit käydä testaamassa politiikkatietämystäsi visailussa.

 

RiLi Kemppainen

Keskustan opiskelijaliitto liittohallitus, varajäsen

Helsingin keskustaopiskelijat, hallituksen jäsen

Turmiolan Tommi palasi

Vuosi 2008 on lähtenyt liikkeelle vauhdikkaasti. Yksi takana oleva kuukausi on tuonut muutamia käytännön elämään liittyviä muutoksia mukanaan. Valtiovallan tempoileva suhtautuminen kuningas Alkoholiin sai jälleen vuoden alusta uuden käänteen. Kossupullojen hinnat piti rukata uusiksi kun Vanhasen kakkoshallitus nosti alkoholiverotusta. Muutaman vuoden takainen jyrkkä veronalennus sai takapakkia. Sosiaali- ja terveysalan tutkijoiden ja asiantuntijoiden mielestä tämä on ainoa keino pelastaa suomalaiset loppumattomalta känniltä ja ikuiselta deliriumilta. Rikostilastojen pitäisi nyt siistiytyä ja terveydenhoitokulujen laskea. Verotuksen rukkaamisen lisäksi hallitusvaltamme on kieltänyt markettien sisäänheittotuotteena käytetyt oluen paljousalennukset ja ravintoloiden niin sanottujen Happy Hour-aikojen ja -hintojen mainostuksen. Alkoholin väärinkäytön ja siitä seuraavien ongelmien ehkäiseminen on hieno tavoite, mutta saattaa olla että valtion toimenpiteet eivät helpota tätä "yhteiskunnallista krapulaa" millään tavalla. Päinvastoin...

Sosiaali- ja terveysministeriön päälliköt Liisa Hyssälä (kesk.) ja Paula Risikko (kok.) uskovat perinteiseen suomalaiseen alkoholipolitiikkaan, jossa tiukalla säätelyllä ja rajoituksilla ehkäistään käytön haittavaikutuksia. En kiistä kummankaan ministerin pätevyyttä - päinvastoin - mutta silti epäilen linjan toimivuutta. Ilkeät kielet ovat olleet valmiita haukkumaan varsinkin kepulaisen ministerimme Hyssälän kannanottoja holhoukseksi. Itse asiassa hänen näkemyksensä ovat olleet vakavimpia iskuja Keskustan sosiaaliliberaalille imagolle, jonka peruslähtökohdan pitäisi olla kansalaisen näkeminen järkevänä ja harkitsevana olentona. Varsinkin ravintoloiden mainostukseen puuttuminen sekä oluen myynnin rajoittaminen ovat luoneet koomisia tilanteita kun kaupat pyrkivät kiertämään lainsäädäntöä järjettömällä hinnoittelulla. Vanhan mäyräkoira-alennuksen saa aikaan keräilemällä pullot nyt yksittäisinä. Viinapullon yhden euron hinnannousu ei aivan aikuisten oikeasti vaikuta kenenkään juomiseen! Todelliset ongelmakäyttäjät, joille jokainen päivä on juomisen arvoinen, nauttivat tarpeen tullen vaikka sekä omat että naapurin Hugo Bossit Lasolista puhumattakaan. Alkoholia juodaan Suomessa ja tullaan juomaan hinnasta riippumatta. Regulaatiota kiristämällä saadaan vain hiljennettyä poliitikkojen omatunto ja lisättyä hiukan valtion verotuloja.

Maamme on täynnä surullisia kohtaloita siitä, miten viina on noussut elämän tärkeimmäksi asiaksi. Vanha valistussatu Turmiolan Tommista, jonka tie vie lopulta vankilaan, on valitettavan tosi 2000-luvun Suomessa monille. Ratkaisu väkevien juomien suosimisen ja humalahakuisen juomisen yhtälöön ei löydy helposta hintojen korottamisesta. Kulttuurissa syvällä olevat käyttäytymismallit ja ymmärtävä suhtautuminen örveltämiseen eivät katoa peruspalveluministerin mahtikäskyllä. Kieltolain aika 1920- ja 1930-luvulla vain lisäsi alkoholin menekkiä. Kielletyn hedelmän vivahde on tullut suomalaiseen viinaan juurikin holhouspolitiikan myötä. Keski-Euroopassa, jossa alkoholin käyttö on arkipäiväistä, näkyy katujen varsilla huomattavasti vähemmän rapajuoppoja kuin kotimaassamme. Alkoholiveron oikean tason sijaan tulisi nostaa esiin paljon tärkeämpi ja vakavampi kysymys: miksi se Jeppe juo meillä Suomessa niin paljon? Tohdin väittää, että alkoholiveron alennusta enemmän kulutusta viime vuosina ovat lisänneet taloudellinen nousukausi ja arvomaailman koveneminen. Alkoholisteja eivät tee halvat hinnat vaan työttömyys ja yksinäisyys. Kirkosta eroaminen ja urheiluseurojen jäsenkato heijastuvat pubien myynnin kasvussa. Joku tilastotieteilijä voisi asettaa avioerojen ja myytyjen Leijona-pullojen käyrät vierekkäin; yhtäläisyyksiä voisi löytyä. Avoimempi ja vapaampi maailma heijastuu arvotyhjiönä ja avuttomuutena. Kun naapureita ei tunneta, kaveri voi löytyä pullon hengestä.

Ministerit Hyssälä ja Risikko! Niin kauan kuin kuntien lastensuojelu ei taloudellisten ja oikeudellisten puutteiden vuoksi toimi, älkää näpelöikö minun viskipulloni hintaa. Niin kauan kuin nuorisovaltuustoille ei anneta tarpeeksi mahdollisuuksia ja lukiolaisten terveydenhuolto on retuperällä, älkää ihmetelkö alaikäisten juomista. Jos hallituksen perhepolitiikka on riittämätöntä, älkää rankaisko minua mietojen alkoholijuomien verokorotuksilla. Varsinkin Suomen Keskustan pitäisi alkiolaisena ihmisyyspuolueena tarttua alkoholismin todellisiin syihin. Moralismi ja älyllinen epärehellisyys vain herättävät suuttumusta normaaleissa alkoholinkäyttäjissä.

Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen jäsen