sunnuntai 17. helmikuuta 2008

Ajatus osastotoimijakoulutuksesta: osastojen viestintä kondikseen

Viime viikonlopun sessio Lappeenrannassa yllätti yhdellä tiedolla minut liki totaalisesti. Kovin suoraan sitä luonnollisesti ei kukaan halunnut myöntää, mutta minulle muodostui käsitys siitä, että monen osaston viestintäasiat eivät ole aivan kohdillaan. Ainahan kuuluu löytyä parantamisen varaa, mutta vähintään jatkuvasti päivitettävien nettisivujen olemassaolo kuuluu kategoriaan pakollinen. Sillä nettihän on nykyisin jonkinlainen olemassaolon määrittäjä.

Viestintä ja tiedottaminen kehittävät osaston toimijoita toimimaan julkisuudessa. Mediapeli kuuluu politiikkaan, sillä julkisuuden kautta vaikutetaan asioihin ja kerrotaan äänestäjille, mitä juuri me haluamme vaikuttaa.

En ole mikään viestinnän spesialisti, mutta rohkenen silti listaamaan muutaman asian, jotka olisi hyvä huomioida osastojen viestinnän kehittämisessä. Vahvalla itseluottamuksella kehotan ottamaan seuraavia asioita teidän osastonne tämän kevään parantamiskohdeagendalle.

1) Osaston hallituksen tai johtokunnan keskuudesta valitaan tiedotus/viestintävastaava. Asia on niin tärkeä, että sille pitää yhden jäsenen omistautua vastuunalaisesti. Pj:n ei pidä olla ko. vastaava.

2) En osaa tehdä nettisivuja, mutta sen uskallan väittää, että niiden pitää olla helposti päivitettävät. Helposti päivitettävät nettisivut eivät käy taakaksi kenellekään.

3) Osastot ovat oman porukkansa verkosto, joka laajenee KOL:n piirissä isommaksi verkostoksi ja jatkaa verkostoitumistaan sitä rataa. Siksi menkää Facebookiin ja laittakaa osastonne verkosto sähköiseksi.

4) Osaston sisäisessä viestinnässä on käytettävä sähköpostin sijasta Meseä tai muuta vastaavaa ohjelmaa. Sähköpostia ei kannata rasittaa liikaa, koska sillä tavoin se tuhoaa käyttökelpoisuutensa.

5) Ylkkärit ovat luotuja foorumeita osastojen piirissä vellovien ajatusten esille saattamiseen. Kokouksissa keskustellaan politiikasta, mutta olkaa niin huomaavaisia, että kerrotte ajatuksistanne kannanottojen muodossa myös muille.

6) Mainostaminen…postikortti, joka kertoo tapahtumastanne voi näin sähköisen postin aikana puhutella yllättävän paljon. Luukuttamistalkoot ovat myös mitä erinomaisin tapahtuma osastolle, jonka yhteyteen voi liittää vaikka saunaillan. Perinteisessä mainostamisessa on etunsa, mutta älkää vähätelkö videomainostamisen nykypäivän mahdollisuuksia. Video Youtubessa on varma ylpeydenaihe osastolle.

Turun Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajana myönnän, ettei TuKossa kaikki ole niin hienosti kuin edellä olen ”neuvonut”. En kuitenkaan masennu asiasta, vaan se nimenomaan antaa mahdollisuuden tehdä esim. ensi syksyn vaalikampanjaa täysin eritavalla kuin aina ennen on tehty. Allekirjoittaneen kohdalla muutos eteenpäin tapahtuu viikolla kahdeksan. Aion viimeinkin liittyä Facebookiin ja aloittaa omalla kohdallani ”Ollilan listan” toteuttamisen. Edellä käyminen vaatii rohkeutta, toivottavasti totumme siihen.

Matias Ollila

Ps. Wikipediassa ei ole mainintaa Keskustan Opiskelijaliitosta. Ehkä joku korjaa asian. Nopein saanee kunnian.

Ei kommentteja: