Otaniemeläiset yhdistykset esittäytyivät uusille opiskelijoille tämän viikon keskiviikkona ja torstaina Kampusriehan merkeissä. Allekirjoittanutkin oli mukana joukossa esittelemässä keskustaopiskelijoiden toimintaa.
Karkkia ja haalarimerkkejä hamuavien fuksien laumoista löytyi aina silloin tällöin joku, joka tahtoi jäädä jutustelemaan ja pohtimaan päivän polttavaa politiikkaa. Eristyisesti mieleeni jäi kohtaaminen Suomeen vain kaksi vuotta sitten muuttaneen otaniemeläisen kanssa. Pohdimme suomalaista yhteiskuntaa ja sen tilaa. Hän ihmetteli suomalaisten vahvaa taipumusta eristäytyä - asiaa, joka meidän melankolisessa maassamme on itsestäänselvyys, johon havahdutaan vasta Kauhajoen tapahtumien kaltaisissa traagisissa tilanteissa.
Tällä viikolla jokaisen lehden sivuilta on ollut luettavissa sama viesti, jota Keskusta on puolueena kysynyt jo vuosia: missä on yhteisöllisyys? Ehkäpä juuri meidän tulisi katsoa peiliin. Mitä me olemme tehneet yhteisöllisyyden lisäämiseksi?
Olisi helppo sanoa, että viimeisen viiden vuoden aikana pääministeripuolueen olisi pitänyt saada näkyviä tuloksia. Mutta eduskunta ja valtio ovat liian kaukana ihmisistä lisätäkseen todellista yhteisöllisyyttä. Sen sijaan kunnanvaltuustojen päätöksillä on valtava merkitys siihen, minkälaisen arjen ihmiset kohtaavat.
Kuntavaalien lähestyessä asetankin haasteen jokaiselle keskustalaiselle kuntavaaliehdokkaalle: mieti yksi ratkaisu, miten juuri Sinä lisäisit yhteisöllisyyttä omassa kunnassasi. Mikäli pystymme ensi vaalikaudella kehittämään - ja edes osin toteuttamaan - 10 000 ratkaisua suomalaiseen yhteisöllisyyteen, voimme ylpeinä todeta tehneemme hyvää työtä seuraavien vaalien alla.
lauantai 27. syyskuuta 2008
tiistai 23. syyskuuta 2008
Onnea kaikille!
Nopeat onnittelut kaikille! Tänään olemme saaneet tuhlatuksi luonnon tänä vuonna tuottamat luonnonvarat. En ota kantaa tutkimukseen sen tarkemmin, mutta epäilemättä suunta on ainakin oikea. Global Footprint Networkin laskelmien ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) mukaan suomalaisilla oli vuonna 2006 maailman kolmanneksi suurin ekologinen jalanjälki. Elämäntapamme kuluttaa luonnonvaroja tolkuttomasti, eikä tahti ole ollut hidastumaan päinkään. Kulutuksemme ylittää luonnon uusiutumiskyvyn, joten jotain pitäisi tehdä. Tämä vastuu sysätään helposti hallituksen tai EU:n vastuulle, sillä onhan omaa elämäntapaa ja piintyneitä tottumuksia perin vaikea muuttaa ja vielä vaikeampi luopua kokonaan. Keskustan kotivaalistartissa viime perjantaina päästiin seuraamaan John Websterin elokuvaa Katastrofin aineksia. Elokuva herätti paljon hersyvää naurua siinä missä vakavampiakin aineksia.
Ympäristön kannalta hyvä vaihtoehto olisi vaipua horrokseen loppuvuodeksi, jotta balanssiin päästäisiin. Parempi vaihtoehto lienee kuitenkin osallistua ja vaikuttaa! Yksi keino on jatkaa liikkujan viikkoa ja tehdä autottomasta päivästä autotonta viikkoa. Huono vaihtoehto ei myöskään ole osallistuminen kotivaaleihin.
maanantai 22. syyskuuta 2008
Kuntademokratia huutaa uudistuksia
Tänä syksynä valitaan jälleen Suomen kuntien ylimmät päätöksentekijät. Suomalaisessa yhteiskuntajärjestelmässä kunnat ovat keskeisessä asemassa. Lähes kaikki kiva, jonka hyvinvointivaltio kansalaisilleen tarjoaa, tuotetaan kuntien kautta. Jo sinänsä vahva kunnallinen itsehallinto on saanut entisestään vapauksia kuntauudistus PARAS-hankkeen kautta. Kunnat saavat jatkossa päättää, tuottavatko itse palvelunsa vai ostavatko ne yksityisiltä yrityksiltä tai vaikkapa naapurikuntien kunnalliselta liikelaitokselta. Luottamushenkilöiden työmäärä on lisääntynyt ja enää ei valtuustosalin penkkiin voi istahtaa kylmiltään.
Minusta kunnallisen päätöksenteon uhkakuvana on nähtävä päättäjien rakenteen yksipuolistuminen entisestään. Haastavan työn ja tasapainoisen perhe-elämän yhdistäminen kuntapolitiikkaan ei ole helppo tehtävä. Ellei meno muutu, kohta kuntien asioista päättäminen on kunnan omien työntekijöiden ay-toiminnan ja eläkeläisten harrastuskerhon välimuotoa. Tällaisen kehityksen ehkäisemiseksi esitän paria radikaalia uudistusta suomalaiseen kuntademokratiaan:
1.) KAIKISSA Suomen kunnissa tulisi siirtyä pormestarimalliin, jossa kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitaisi päätoiminen pormestari-nimikkeellä toimiva henkilö. Pormestari valittaisiin suoralla kansanvaalilla esim. kunnallisvaalien yhteydessä. Nykyinen malli keskittää väistämättä valtaa kunnanjohtajan kautta virkamiehille. Demokraattisesti valittujen päättäjien on vaikea vaikuttaa valmisteluun. Lisäksi päätösten valmistelussa, toimeenpanossa ja kunnan yleisessä johtamisessa normaali poliittinen vastuu ei juurikaan toteudu. Myös isoimpien kaupunkien lautakuntien puheenjohtajat voisivat olla päätoimisia tai puolipäiväisiä. Keskisuuren suomalaisen kaupungin luottamuselimen tehokas johtaminen ei ole enää mahdollista harrastuspohjalta.
2.) Pormestarimallia tasapainottamaan tulisi valtuutettujen peräkkäisten toimikausien rajoittaminen. Peräkkäiset valtuustokaudet tulisi rajata kolmeen. Näin ollen kukaan ei voisi toimia yhtäjaksoisesti valtuustossa yli 12 vuotta. Tämän jälkeen pitäisi huilia ainakin yksi kausi. Monessa kunnassa ja monella alueella päätöksentekoa jähmettävät henkilöiden väliset ristiriidat. On myös kysyttävä, onko monta kymmentä vuotta luottamushenkilönä toimineella enää virtaa uudistuksiin ja rohkeisiin vetoihin. Kausien rajaaminen pakottaisi antamaan vastuuta enemmän nuorille.
3.) Kuntalakiin tulisi säätää mahdollisuus järjestää sitovia kunnallisia kansanäänestyksiä. Nyt mahdollisia ovat vain neuvoa-antavat. Halutessaan valtuusto voisi siirtää ristiriitaisen ja vaikean asian suoraan kansan päätettäväksi. Tällaisia kysymyksiä voisivat olla esim. kuntaliitos tai ydinvoimalan tulo kuntaan. Suorat kunnalliset kansanäänestykset lisäisivät läheisyysperiaatteen toteutumista paikallispolitiikassa. Lisäksi niiden mahdollisuus tasapainottaisi muiden uudistusten antamaa kuntapoliitikkojen vahvaa asemaa.
Nämä kaikki uudistukset voitaisiin toteuttaa tulevalla kunnallisvaalikaudella. Niiden avulla suomalaisten kuntien päätöksenteko loikkaisi kerralla hevoskärryajalta 2000-luvulle.
Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen alue- ja kuntavastaava
Valtuutettu ja kunnallisvaaliehdokas
Minusta kunnallisen päätöksenteon uhkakuvana on nähtävä päättäjien rakenteen yksipuolistuminen entisestään. Haastavan työn ja tasapainoisen perhe-elämän yhdistäminen kuntapolitiikkaan ei ole helppo tehtävä. Ellei meno muutu, kohta kuntien asioista päättäminen on kunnan omien työntekijöiden ay-toiminnan ja eläkeläisten harrastuskerhon välimuotoa. Tällaisen kehityksen ehkäisemiseksi esitän paria radikaalia uudistusta suomalaiseen kuntademokratiaan:
1.) KAIKISSA Suomen kunnissa tulisi siirtyä pormestarimalliin, jossa kunnanjohtajan ja kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtäviä hoitaisi päätoiminen pormestari-nimikkeellä toimiva henkilö. Pormestari valittaisiin suoralla kansanvaalilla esim. kunnallisvaalien yhteydessä. Nykyinen malli keskittää väistämättä valtaa kunnanjohtajan kautta virkamiehille. Demokraattisesti valittujen päättäjien on vaikea vaikuttaa valmisteluun. Lisäksi päätösten valmistelussa, toimeenpanossa ja kunnan yleisessä johtamisessa normaali poliittinen vastuu ei juurikaan toteudu. Myös isoimpien kaupunkien lautakuntien puheenjohtajat voisivat olla päätoimisia tai puolipäiväisiä. Keskisuuren suomalaisen kaupungin luottamuselimen tehokas johtaminen ei ole enää mahdollista harrastuspohjalta.
2.) Pormestarimallia tasapainottamaan tulisi valtuutettujen peräkkäisten toimikausien rajoittaminen. Peräkkäiset valtuustokaudet tulisi rajata kolmeen. Näin ollen kukaan ei voisi toimia yhtäjaksoisesti valtuustossa yli 12 vuotta. Tämän jälkeen pitäisi huilia ainakin yksi kausi. Monessa kunnassa ja monella alueella päätöksentekoa jähmettävät henkilöiden väliset ristiriidat. On myös kysyttävä, onko monta kymmentä vuotta luottamushenkilönä toimineella enää virtaa uudistuksiin ja rohkeisiin vetoihin. Kausien rajaaminen pakottaisi antamaan vastuuta enemmän nuorille.
3.) Kuntalakiin tulisi säätää mahdollisuus järjestää sitovia kunnallisia kansanäänestyksiä. Nyt mahdollisia ovat vain neuvoa-antavat. Halutessaan valtuusto voisi siirtää ristiriitaisen ja vaikean asian suoraan kansan päätettäväksi. Tällaisia kysymyksiä voisivat olla esim. kuntaliitos tai ydinvoimalan tulo kuntaan. Suorat kunnalliset kansanäänestykset lisäisivät läheisyysperiaatteen toteutumista paikallispolitiikassa. Lisäksi niiden mahdollisuus tasapainottaisi muiden uudistusten antamaa kuntapoliitikkojen vahvaa asemaa.
Nämä kaikki uudistukset voitaisiin toteuttaa tulevalla kunnallisvaalikaudella. Niiden avulla suomalaisten kuntien päätöksenteko loikkaisi kerralla hevoskärryajalta 2000-luvulle.
Antti Kurvinen
KOL:n liittohallituksen alue- ja kuntavastaava
Valtuutettu ja kunnallisvaaliehdokas
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Uuden lukuvuoden kynnyksellä
Opiskeluelämä on lopullisesti pyörähtänyt käyntiin tällä viikolla. Kesäisin niin hiljainen Jyväskyläkin on taas täynnä elämää ja uusia innokkaita fukseja. Jokaisena iltana on jossain jotkin bileet, ja ylioppilaskylän keskellä se näkyy ja kuuluu. Lukujärjestys on jo "vanhalla" opiskelijalla hahmottunut ja kalenteri on täyttynyt niin, että olisi suotavaa kyetä olemaan taas kahdessa paikassa yhtä aikaa.
Tuota lukujärjestystä tehdessä huomasin, kuinka vähän loppujen lopuksi sopivia luentoja on tarjolla, toisin sanoen opiskelijalla pitäisi riittää motivaatiota lukea itse tenttikirjoja ilman minkäänlaista ohjausta. Tämä toki vaihtelee tiedekunnan ja oppiaineen mukaan, mutta minulla on ainakin käynyt niin, että lähes kaikki ohjatut kurssit olen jo kolmessa vuodessa suorittanut, mutta tenttikirjoja on vielä vino pino odottamassa sopivaa lukukipinää. Monet kolleganikin ovat vuosien mittaan todenneet, että kurssit on mukavampi suorittaa millä muulla tahansa menetelmällä, kunhan ei tarvitsisi päntätä.
Omasta opiskelualastani minulle on syksyllä tarjolla vain graduseminaari. Sinne siis! Pro gradun tekeminen pelottaa jossain määrin opiskelijoita. Omalta kohdaltani luulen sen johtuvan siitä, että olen laiska tarttumaan gradukirjoihin - lukisin mieluummin Liza Marklundin viimeisimmän dekkarin tai Anna-Leena Härkösen uuden romaanin. Tunnetusti gradun tekemiseen tarvitsee lukea paljon, ja tuo lukeminen puolestaan vaatii aikaa, eikä sitä aikaa tunnu riittävän edes Marklundiin tai Härköseen syventymiselle. Aivojen sopukoissa piilee ajatus myös gradun lopullisuudesta: tähänkö se opiskeluelämä sitten loppuu? Suoraan sanottuna en vain uskalla ja halua heittäytyä gradun pyörteisiin ja astua ankeaan työelämään.
Niinpä päätinkin hamuta kursseja aivan muualta. Lisäopiskelustahan ei mitään haittakaan ole, päinvastoin, tämähän on viimeinen tilaisuus opiskella ilmaiseksi. Viime maanantaina sitten aloitin kielikylvyn. Tässä vaiheessa saankin kiittää maailman parasta poliittista opiskelijajärjestöä ja sen viime huhtikuista Brysselin matkaa. Tuosta reissusta sain kipinän aloittaa (taas) ranskan opiskelut. Kummasti kuitenkin nuo yläasteen ranskan tunnit hiipivät takaisin mieleeni, ja lupaukseni siitä, ettei tätä enää koskaan... Onneksi sain jo luokkakaveriltani anteeksi lupaukseni pettämisen. Lisäksi päätin tulevan vuoden aikana petrata englannin kielen taitojani usean kurssin voimalla, lukiosta kun on jo useampi vuosi aikaa. Keväällä voisin jatkaa ruotsin ja saksan kursseilla, mikäli intoa vielä riittää - ne kun ovat jo niin unohduksissa.
Palatakseni vielä Brysseliin on matkasta jäänyt elävästi mieleen, miten tilatessani ravintolassa punaviiniä, sain yhdellä kerralla valkoviiniä ja toisella kerralla roseviiniä. Joko niin kansainvälisessä Brysselissä ei osata englantia tai sitten kielitaitoni todellakin kaipaa kohennusta. Kaksi elintärkeää sanaa onkin jo hallussa: 'rouge' ja 'vin'. Seuraavaa Brysselin matkaa odotellessa...
Tuota lukujärjestystä tehdessä huomasin, kuinka vähän loppujen lopuksi sopivia luentoja on tarjolla, toisin sanoen opiskelijalla pitäisi riittää motivaatiota lukea itse tenttikirjoja ilman minkäänlaista ohjausta. Tämä toki vaihtelee tiedekunnan ja oppiaineen mukaan, mutta minulla on ainakin käynyt niin, että lähes kaikki ohjatut kurssit olen jo kolmessa vuodessa suorittanut, mutta tenttikirjoja on vielä vino pino odottamassa sopivaa lukukipinää. Monet kolleganikin ovat vuosien mittaan todenneet, että kurssit on mukavampi suorittaa millä muulla tahansa menetelmällä, kunhan ei tarvitsisi päntätä.
Omasta opiskelualastani minulle on syksyllä tarjolla vain graduseminaari. Sinne siis! Pro gradun tekeminen pelottaa jossain määrin opiskelijoita. Omalta kohdaltani luulen sen johtuvan siitä, että olen laiska tarttumaan gradukirjoihin - lukisin mieluummin Liza Marklundin viimeisimmän dekkarin tai Anna-Leena Härkösen uuden romaanin. Tunnetusti gradun tekemiseen tarvitsee lukea paljon, ja tuo lukeminen puolestaan vaatii aikaa, eikä sitä aikaa tunnu riittävän edes Marklundiin tai Härköseen syventymiselle. Aivojen sopukoissa piilee ajatus myös gradun lopullisuudesta: tähänkö se opiskeluelämä sitten loppuu? Suoraan sanottuna en vain uskalla ja halua heittäytyä gradun pyörteisiin ja astua ankeaan työelämään.
Niinpä päätinkin hamuta kursseja aivan muualta. Lisäopiskelustahan ei mitään haittakaan ole, päinvastoin, tämähän on viimeinen tilaisuus opiskella ilmaiseksi. Viime maanantaina sitten aloitin kielikylvyn. Tässä vaiheessa saankin kiittää maailman parasta poliittista opiskelijajärjestöä ja sen viime huhtikuista Brysselin matkaa. Tuosta reissusta sain kipinän aloittaa (taas) ranskan opiskelut. Kummasti kuitenkin nuo yläasteen ranskan tunnit hiipivät takaisin mieleeni, ja lupaukseni siitä, ettei tätä enää koskaan... Onneksi sain jo luokkakaveriltani anteeksi lupaukseni pettämisen. Lisäksi päätin tulevan vuoden aikana petrata englannin kielen taitojani usean kurssin voimalla, lukiosta kun on jo useampi vuosi aikaa. Keväällä voisin jatkaa ruotsin ja saksan kursseilla, mikäli intoa vielä riittää - ne kun ovat jo niin unohduksissa.
Palatakseni vielä Brysseliin on matkasta jäänyt elävästi mieleen, miten tilatessani ravintolassa punaviiniä, sain yhdellä kerralla valkoviiniä ja toisella kerralla roseviiniä. Joko niin kansainvälisessä Brysselissä ei osata englantia tai sitten kielitaitoni todellakin kaipaa kohennusta. Kaksi elintärkeää sanaa onkin jo hallussa: 'rouge' ja 'vin'. Seuraavaa Brysselin matkaa odotellessa...
keskiviikko 3. syyskuuta 2008
Kuka salaa ja mitä?
Pääministeri Matti Vanhanen kertoi Helsingin Sanomissa odottavansa SATA-komitealta esitystä, joka mullistaa suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän (HS 3.9.2009). Vanhanen kaipaa, kuten oikein onkin, kokonaisremonttia leikkaa-liimaa-ompele-paikkaa –systeemillä 40 vuoden kuluessa kasaan parsittuun järjestelmään. Puolelta, jos toiselta, on tosin kuluneen vuoden ajan huudeltu kokonaisvaltaisen uudistuksen perään. Harvassa ovat kuitenkin ne, jotka todella olisivat kertoneet mielipiteensä siitä, millainen uuden sosiaaliturvajärjestelmän tulisi olla. Termeinä usein esiintyneet "kannustava" ja "yksinkertainen" eivät nimittäin vielä kerro paljoakaan, kun ottaa huomioon poliittisen retoriikan vaikutuksen termien sisältöön.
Myöskään Vanhanen ei suoraan kerro, millainen uuden mallin hänen mielestään tulisi olla. Sen sijaan Vanhanen esittää erittäin mielenkiintoisen kommentin:
"Kun ehdotukset tulevat hallituksen käsittelyyn, niin sellaiset hankkeet eivät etene, joissa on jätetty pohtimatta asioita, jotka ovat olleet pitkään julkisessa keskustelussa. Esimerkiksi perustulon filosofia on hyvin vahvasti mukana tässä pohdinnassa, ja sen täytyy saada Sata-komitean työssä todella perustavanlaatuinen käsittely."
"Millään yleisideologisilla syillä ei pidä tällaisia ideoita hylätä, vaan ne täytyy käydä läpi ja tehdä johtopäätökset."
Voidaanko tästä tulkita, että Vanhanen on kallistumassa omassa ajatusmaailmassaan perustulon kannattajaksi?
Keskustan Opiskelijaliitto kuuluu niihin harvoihin tahoihin, jotka ovat jo julkisesti esittäneet oman hahmotelmansa sosiaaliturvan kokonaisuudistukseksi. Kannatamme perustulon kaltaisen inhimillinen etuuden käyttöönottamista, josta pienituloinen saisi pitävän takuuturvan ilman ylimääräistä byrokratiaa.
Perusosan lisäksi voisi saada lisäosaa erityiseen tarpeeseen, kuten asumismenoihin. Lisäosa voisi koostua useammasta erillisestä tarpeesta ja kullakin tarveharkintaiselle etuudella olisi olemassa laskennallinen summa, jonka saa jos tulot ovat nolla euroa kuukaudessa. Tarveharkintaiset tuet, joihin henkilö on oikeutettu, laskettaisiin nykytilanteesta poiketen yhteen pakettiin. Edellä mainittu malli toteutettaisiin siten, että perusosasta leikkaantuisi jokaista ansaittua euroa kohden 35 senttiä. Mahdollisesta syyperusteisesta lisäturvasta leikkaantuisi lisäksi jokaista ansaittua euroa kohden 25 senttiä. Jokainen työllä ansaittu euro lisäisi tällöin käytettäväksi jääviä tuloja vähintään 40 senttiä. Käytännössä kyse olisi niin sanotusta negatiivisesta tuloverosta, jossa verojen maksamisen sijaan tietyn tulorajan alittava henkilö saa valtiolta tukea.
Olisi mielenkiintoista kuulla, vastaako KOL:n esittämä hahmotelma pääministeri Vanhanen näkemystä tulevaisuuden sosiaaliturvasta.
Hämmentävä, rikastuttava, alaston politiikka
Tällä viikolla yllättävän monen lehden sivulta tai jopa kannesta on löytynyt hämmentävän tuttuja naamoja hämmentävän vähissä vaatteissa. Nimittäin Kokoomusnuoria. Ja naamojenkin lisäksi on pystynyt bongaamaan aika paljon muutakin.
Tämä sai minut miettimään omaa suhtautumistani politiikkaan ja sen vakavuuteen. Kuuluuko politiikan olla vakavaa, vai voiko sitä ihan oikeasti tehdä pilke silmäkulmassa säilyttäen vielä asiallisuuden? Olenko minä itse nyt todella vastoin omaa käsitystäni sittenkin niin konservatiivinen ja kapeakatseinen, etten osannut välittömästi yhdistää alastomuutta ja sen myyvyyttä poliittisten tarkoitusperien välineeksi? Leikkihän on vanhempi kuin moni puolue Suomessa - julkisuutta voi ostaa, kun osaa vetää oikeasta narusta.
Rohkeat kalenterit eivät ole uusia ideoita. Innovatiivisempaa Kokoomusnuorten kalenterissa olikin mielestäni alastomuuden käyttö suoraan ja kiertelemättä poliittisiin tarkoitusperiin.
Mietin kyllä kauan, miksi politiikan uskottavuutta halutaan koetella lisää sen ollessa muutoinkin monen kansalaisen mielessä vaakalaudalla erilaisten ministeriskandaalien jälkeen. Lopulta päädyin tulokseen, että kaikki keinot ovat siis politiikassa sallittuja, jos ne vain nostavat oikeita asioita keskusteluun. Tämän selityksen voisin jopa ostaakin! Odottelen siis innolla, mitä keskustelua Kokoomusnuoret haluavat käydä kalenterinsa suoman julkisuusraon varjolla.
Mutta lopulta, onko julkisuuden taustalla itse asiassa kyse itse kalenterista, jonka Kokoomusnuoret tekivät, vai siitä, että Kokoomusnuoret tekivät sen? SONK on muistini mukaan myöskin tuottanut moisen, tosin huomattavan paljon vähemmällä hälyllä (ja mahdollisesti myöskin vähemmällä alastomuudella). Jotenkin tuntuu, että Kokoomus on vain niin mediaseksikäs, että sen teot päätyvät helpommin valtakunnan mediaan, olivat ne sitten enemmän tai vähemmän pankkeja räjäyttäviä tai rajoja rikkovia. Itse en tosin ehkä haluaisi tulla muistetutksi tyttönä, joka on ollut Iltalehden kannessa neliapiloissa, vaikka sen luvattaisiinkin antavan puolueelle pisteitä nuorten silmissä.
Tai ehkä olen vain katkera kaikesta (niin hyvästä kuin pahasta) julkisuudesta, jonka Kokoomusnuoret itselleen ja puolueelleen tempauksella saivat kunnallisvaalien alla, ja en osaa nähdä kalenterin syviä tarkoitusperiä. Lukija päättäköön.
Ulla Hyvönen
varapuheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL
Tämä sai minut miettimään omaa suhtautumistani politiikkaan ja sen vakavuuteen. Kuuluuko politiikan olla vakavaa, vai voiko sitä ihan oikeasti tehdä pilke silmäkulmassa säilyttäen vielä asiallisuuden? Olenko minä itse nyt todella vastoin omaa käsitystäni sittenkin niin konservatiivinen ja kapeakatseinen, etten osannut välittömästi yhdistää alastomuutta ja sen myyvyyttä poliittisten tarkoitusperien välineeksi? Leikkihän on vanhempi kuin moni puolue Suomessa - julkisuutta voi ostaa, kun osaa vetää oikeasta narusta.
Rohkeat kalenterit eivät ole uusia ideoita. Innovatiivisempaa Kokoomusnuorten kalenterissa olikin mielestäni alastomuuden käyttö suoraan ja kiertelemättä poliittisiin tarkoitusperiin.
Mietin kyllä kauan, miksi politiikan uskottavuutta halutaan koetella lisää sen ollessa muutoinkin monen kansalaisen mielessä vaakalaudalla erilaisten ministeriskandaalien jälkeen. Lopulta päädyin tulokseen, että kaikki keinot ovat siis politiikassa sallittuja, jos ne vain nostavat oikeita asioita keskusteluun. Tämän selityksen voisin jopa ostaakin! Odottelen siis innolla, mitä keskustelua Kokoomusnuoret haluavat käydä kalenterinsa suoman julkisuusraon varjolla.
Mutta lopulta, onko julkisuuden taustalla itse asiassa kyse itse kalenterista, jonka Kokoomusnuoret tekivät, vai siitä, että Kokoomusnuoret tekivät sen? SONK on muistini mukaan myöskin tuottanut moisen, tosin huomattavan paljon vähemmällä hälyllä (ja mahdollisesti myöskin vähemmällä alastomuudella). Jotenkin tuntuu, että Kokoomus on vain niin mediaseksikäs, että sen teot päätyvät helpommin valtakunnan mediaan, olivat ne sitten enemmän tai vähemmän pankkeja räjäyttäviä tai rajoja rikkovia. Itse en tosin ehkä haluaisi tulla muistetutksi tyttönä, joka on ollut Iltalehden kannessa neliapiloissa, vaikka sen luvattaisiinkin antavan puolueelle pisteitä nuorten silmissä.
Tai ehkä olen vain katkera kaikesta (niin hyvästä kuin pahasta) julkisuudesta, jonka Kokoomusnuoret itselleen ja puolueelleen tempauksella saivat kunnallisvaalien alla, ja en osaa nähdä kalenterin syviä tarkoitusperiä. Lukija päättäköön.
Ulla Hyvönen
varapuheenjohtaja
Opiskelijoiden Liikuntaliitto OLL
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)