Otaniemeläiset yhdistykset esittäytyivät uusille opiskelijoille tämän viikon keskiviikkona ja torstaina Kampusriehan merkeissä. Allekirjoittanutkin oli mukana joukossa esittelemässä keskustaopiskelijoiden toimintaa.
Karkkia ja haalarimerkkejä hamuavien fuksien laumoista löytyi aina silloin tällöin joku, joka tahtoi jäädä jutustelemaan ja pohtimaan päivän polttavaa politiikkaa. Eristyisesti mieleeni jäi kohtaaminen Suomeen vain kaksi vuotta sitten muuttaneen otaniemeläisen kanssa. Pohdimme suomalaista yhteiskuntaa ja sen tilaa. Hän ihmetteli suomalaisten vahvaa taipumusta eristäytyä - asiaa, joka meidän melankolisessa maassamme on itsestäänselvyys, johon havahdutaan vasta Kauhajoen tapahtumien kaltaisissa traagisissa tilanteissa.
Tällä viikolla jokaisen lehden sivuilta on ollut luettavissa sama viesti, jota Keskusta on puolueena kysynyt jo vuosia: missä on yhteisöllisyys? Ehkäpä juuri meidän tulisi katsoa peiliin. Mitä me olemme tehneet yhteisöllisyyden lisäämiseksi?
Olisi helppo sanoa, että viimeisen viiden vuoden aikana pääministeripuolueen olisi pitänyt saada näkyviä tuloksia. Mutta eduskunta ja valtio ovat liian kaukana ihmisistä lisätäkseen todellista yhteisöllisyyttä. Sen sijaan kunnanvaltuustojen päätöksillä on valtava merkitys siihen, minkälaisen arjen ihmiset kohtaavat.
Kuntavaalien lähestyessä asetankin haasteen jokaiselle keskustalaiselle kuntavaaliehdokkaalle: mieti yksi ratkaisu, miten juuri Sinä lisäisit yhteisöllisyyttä omassa kunnassasi. Mikäli pystymme ensi vaalikaudella kehittämään - ja edes osin toteuttamaan - 10 000 ratkaisua suomalaiseen yhteisöllisyyteen, voimme ylpeinä todeta tehneemme hyvää työtä seuraavien vaalien alla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Yksi keino yhteisöllisyyden lisäämiseksi on säilyttää joku järki koulujen yhdistämisessä ja suurten yksiköiden ihannoinnissa. Koulukompleksien rakentelussa tarkastellaan vain tehoeuroja. Mielestäni myös lasten ja nuorten hyvinvoinnille voitaisiin pistää joku arvo, ja tarjota enemmän aikaa ja resursseja sen yhteisöllisyyden rakentamiseksi.
Asuntola-asuminen ei vielä ole yhteisöllistä, vaikka kaikki käyttävätkin sitä samaa keittiötä ja jonottavat siihen yhteen ja ainoaan vessaan. Internaattipedagogiikka voi parhaimmillaan vastata yhteisöllisyydestä ja sen kehittymisestä, mutta se vaatii muutakin kuin huoneita pitkän käytävän varrella.
RiLi
Erinomainen idea Tuomakselta!
Olen samaa mieltä RiLin kanssa siitä, että yhteisöllisyyden syntymistä auttaa se, että suurista yksiköistä luovutaan ja otetaan tilalle inhimillisempiä eli pienempiä.
Esimerkiksi yhteisöllisyyttä syntyy, kun lasten vanhemmat tapaavat toisiaan viedessään lastaan päiväkotiin, tarhaan, iltapäiväkerhoon tai vaikkapa jääkiekkotreeneihin. Yhteisöllisyyttä syntyy, kun ihmisillä on aikaa toisilleen, ja kun ihmiset tuntevat, että he eivät huku massaan, vaan että he ovat merkitseviä toimijoita joukossa. Siksi pienmpiä yksiköitä kautta linjan. Siksi peruspalveluita kuten päivähoitoa on tuettava tästäkin näkökulmasta, jossa sekä lapsella että vanhemmalla on mahdollisuus yhteisöllisyyden kokemiseen.
Kohta kaksi ja puoli vuotta teologien ylioppilaskodissa asuneena voin sanoa, että asuntola-asuminen on yhteisöllistä, ainakin täällä meillä Konviktissa. Yhteisöllisyys vaatii syntyäkseen todellakin muutakin kuin huoneita pitkän käytävän varrella - meillä se on syysretket, joulujuhla, asukaskokoukset, lenkkisaunat, yhteiset aamupalat, vastuuta yleisestä siisteydestä eli viikkosiivousvuorot jne. jne.
Yhteisöllisemmän vaalikauden puolesta
t. Kalle Peltokangas
Helsingin Keskustaopiskelijat
Lue koko blogi, melko hyva
Lähetä kommentti