lauantai 28. elokuuta 2010

Elokuu ja opiskelija-asuntopula

Opiskelupaikka tuli. Tulevaisuus siis siltä osin huoleton. Mutta asuntoa ei ole ja edessä on uusi elämä kaupungissa, jossa ei ole ketään tuttua. Mistä asunto ja opiskelurauha? Tätä miettii moni nuori näinä päivinä. Elokuu on kuumaa opiskelija-asuntojen etsintäaikaa.

STT:n (5.8.) mukaan opiskelija-asuntosäätiöt arvelevat, että tuleva syksy on yhtä ruuhkainen kuin vuonna 2009. Kaikille ”opiskelijakämppää” ei löydy vielä syyskuun alusta, mutta loka–marraskuussa tilanne helpottuu. Sama tilanne on jatkunut jo useita vuosia. Olisiko nyt talouden taantuman aikana valtion taholta piristää opiskelija-asuntorakentamista, tukea siltä osin rakennusalaa, ja ratkaista vuosia jatkunut epäsuhta asuntojen ja opiskelijoiden määrissä?

KOL:n opiskelija-aktiivien mukaan Turussa, Kuopiossa ja Joensuussa asuntotilanne on opiskelijoiden kohdalla vähintään kohtuullinen. Sen sijaan Helsingissä ja Jyväskylässä sekä Rovaniemellä joudutaan varautumaan hätämajoitukseen. Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS ja Tampereen vastaava TOAS kertovat pyrkivänsä järjestämään hätämajoitusta syyskuuksi. Helsingin HOAS ja Jyväskylässä toimiva Keski-Suomen opiskelija-asuntosäätiö KOAS taas kehottavat kääntymään hätämajoituksessa ylioppilaskuntien puoleen.

STT:n mukaan kalliit vuokrat ja taantuma ajavat opiskelijoita solu- ja yhteisasuntoihin. En pidä suuntaa ollenkaan huonona, sillä tarjoaahan yhteisasuminen luonnollisen tavan kehittää omia sosiaalisia taitoja, joita tarvitaan myöhemmin työelämässä. Opiskelukyvyn keskeisenä tekijänä uskaltaisin väittää olevan sosiaaliset suhteet ja lähiympäristön tuki ja palaute. Arkiset keskustelut opiskelijakodissa olivat minullekin arvokas asia opiskelun alkuaikana pitkien opiskelupäivien jälkeen. Kannustan uusia opiskelijoita hakeutumaan solu-asuntoihin tai perheasuntoihin kavereiden kanssa. Solu-asunto on turvallinen vaihtoehto niille, joilla ei ole ystäviä tai tuttuja opiskelupaikkakunnalla. Lisäksi se on takuulla omaa ihmisyyttä kasvattavaa, kun ”naapureina” asuu eteläpohjalainen, savolainen, pohjoissuomalainen, turkulainen tai vaikkapa paljasjalkainen stadilainen.

Opiskelija-asuntojen voimakas rakentaminen laskisi todennäköisesti asuntojen ja vuokrien hintoja. Asuminen on kallistunut koko maassa, mutta erityisesti päkaupunkiseudulla. TOAS:n toimitusjohtajan Timo Lehdon mukaan opiskelijoiden suosituin asuntotyyppi on yhä yksiö läheltä keskustaa tai opiskelupaikkaa. Kysyn, onko meillä opiskelijoilla tässä taloudellisessa tilanteessa yksiöön varaa?

On, jos pystyy yhdistämään opiskelun ja työn. Siihenkin keskustalaisen koulutuspolitiikan on annettava tukensa. On varsin alkiolaista kerätä vuodessa 50 opintopistettä ja olla samanaikaisesti päivätyössä. Olen sitä mieltä, että työn tekemisestä ei saa ketään rankaista. Toimeliaisuus on aina hyväksi ihmisen jaksamiselle ja elämän hallinnalle.

Mutta, etsimällä isompia asuntoja ehkä hieman kauempaakin tuemme osaltamme kestävämpää kehitystä, ja kohtuullisuus on asumisessakin parasta. Pyöräily koululle ja takaisin tukee tehokkaasti opiskelukyvyn säilymistä. Suosimalla kaksioita ja kolmioita tuemme ekologisempaa rakentamista ja yhteisöllisempää asumista ja elämistä. Kuluttujalla on valtaa, jos sitä osaa ja tahtoo käyttää.

Helsingin Sanomat uutisoi maaliskuussa 2009, että ”Hoas rakentaa lähivuosina ennätysmäärän uusia opiskelija-asuntoja pääkaupunkiseudulle kolmen seuraavan vuoden kuluessa”. Yhteensä Helsingin opiskelija-asuntosäätiö rakennuttaa 900 uutta opiskelija-asuntoa. Suunta on oikea, sillä taloustilanne on suotuisa edulliselle rakentamiselle myös opiskelija-asuntojen osalta. Toivon opiskelijaliikkeen edustajana, että Keskusta ottaa ensi kevään eduskuntavaalien ohjelmaan opiskelija-asuntojen lisärakentamisen. Iloitsen Lahden puoluekokouksen uudesta alusta ja hengestä, uskosta vaikeuksien voittamiseen ja uuden puheenjohtajan linjauksesta opetusministerin salkun arvostamisesta. Lahdesta jäi soimaan Nälkämaan laulun sanat ”meidän on uudesta luotava maa”. Siis opiskelija-asuntoja rakentamaan. Tuetaan opiskelijoita, etteivät he ”pakene merten taa”.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Olemme keränneetlaaja online- valikoima tuoreita uutisia [url=http://volkshistory.com/]volkswagen golf 7 тест[/url].