Yhdessä ja erikseen

Nyt muutamat järjestömessut eri yliopistoissa ja markkinoilla kiertäneenä täytyy myöntää, että pahasti se on vaalikuume minua päässyt puremaan. Ei liene hienompaa tunnetta kuin päästä opiskelijamassojen sekaan Keskustelija-lehteä jakamaan. Vaikka lehden kannessa olevan Mietaan housut värjäävät jakajan sormet nopeasti mustaksi, ei mieli todellakaan synkkene samaa tahtia.

Kerrankin on hyvä syy lähestyä ihmisiä ja mennä höpöttämään milloin mistäkin aiheesta. Pois katoaa perisuomalainen jurous ja päälle vaihdetaan torimyyjän pulinavaihde. Parhaita ovat ne hetket, kun ihmiset todellakin pysähtyvät juttelemaan ja ovat kiinnostuneita keskustaopiskelijoiden tapahtumista. Silloin tuntuu, että itse todella tekee jotakin nuorison osallistumisaktiivisuuden nostamiseksi.

Siinä jutellessa on samalla huomannut, miten koko puolueen imago on alkanut muuttua. Nuorilla ei enää ole sellaisia negatiivisia ennakkoasenteita Keskustaa kohtaan kuin ehkä vielä muutama vuosi sitten. Kenties Keskusta todellakin aletaan mieltää moderniksi ja ajassa eläväksi puolueeksi. Jos näin on, niin siitä kuuluu ehdottomasti kiitos puolueen aktiivisille kannattajille, jotka jaksavat vaaleista toiseen auttaa toreilla ja teltoilla.

Keskustalaiset ovat mielestäni onnistuneet toimimaan rakentavana ja yhdistävä vaihtoehtona toistensa kurkuissa olevien vasemmiston ja oikeiston välillä. Nykypäivän keskustalaiset - siis ainakin ne jotka minä olen tavannut - harvemmin tuomitsevat ketään, vaan ymmärtävät erilaisiakin mielipiteitä. Rehellisyyden nimissä täytyy tietenkin tunnustaa, että tässä ymmärtämisessä on osansa myös muillakin puolueilla. Kokoomus julistautui vuosi sitten keskusta-oikeistolaiseksi ja demaritkin ovat vuosi vuodelta alkaneet paremmin ymmärtää yrittämisen merkitystä tälle maalle. Viime vaalit olivat pelkkä lyhyeksi jäävä poikkeus tältä linjalta.

Kun kaikki painuvat lähemmäksi poliittista keskustaa, on helppo tehdä yhteistyötä. Usein kuulee valitettavan, että kaikki puolueet ajavat samoja asioita, ettei niillä ole mitään eroa. Puolueet kuitenkin koostuvat tavallisista ihmisistä ja heijastavat heidän mieltymyksiään. Valtaosa suomalaisista ei vain suostu äänestämään taloudellisesti ääriliberaalia tai vaihtoehtoisesti talouden kollektivisointia ajavaa puoluetta. Miksi siis puolueissa toimivat ihmiset haluaisivat sellaista linjaa ajaa?

Suomessa on vallalla - menestyksestään johtuen - hyvin suuri konsensus siitä, miten maan asioita tulee hoitaa. Koulutusta arvostetaan ja tietojen, taitojen sekä osaamisen merkitystä toistellaan kyllästymiseen asti. Verotus saa olla melko korkeaa, kunhan vastavuoroisesti terveydenhuolto ja muut julkiset palvelut ovat kunnossa. Lisäksi demokraattisen yhteiskunnan olemassa olo on ehdoton vaatimus. On siis olemassa suuri linja, josta ollaan samaa mieltä. Yksityiskohtien hiominen sitten taas vaatiikin vääntämistä. Niihin kuuluu myös sen määrittely, milloin terveydenhuolto on kunnossa ja milloin taas ei.

Suomessa vierailulla ollut Brasilian presidentti Lula da Silva totesi, että Suomessa ihmiset valittavat kuolevansa tylsyyteen kun taas Brasiliassa ihmisiä kuolee vielä nälkään.

Laitetaan asiat siis mittasuhteisiin. Kun ongelmamme ovat suhteellisesti katsellen melko pieniä, niin miksi kaipaisimme repivää ja keinotekoisesti haettuja kamppailuasetelmia? Kun emme kuitenkaan kukaan niistä lopulta hyötyisi.