Uusi vuosi, uudet kujeet ja nopeasti lähestyvät edustajistovaalit. Keväällä päästään äänestämään Itä-Suomen, Aalto-yliopiston ja Turun yliopiston uuden ylioppilaskunnan edustajistoista. Muissa yliopistoissa vaalit käydään vasta syksyllä.
Ehdokashankinta käy kevään vaalipaikkakunnilla jo kuumimmillaan. Innokkaita ehdokkaaksi asettujia löytyy varmasti, mutta tietty poliittisuus saa aikaan lähinnä allergisia reaktioita. Kynnys asettua ehdolle on pieni, kunhan politiikasta ei puhuta mitään. Äänestäjien ajatus kulkee samoja raiteita. Jossain kohtaa ei enää kiinnitetä huomiota ihmisen taitoihin ja tietoihin vaan siihen, että on erehtynyt tunnustamaan todellisen minänsä.
Ainejärjestöjen listoille ehdokkaaksi asettuminen on helppoa. Tällöin profiloituu oman ainejärjestönsä ehdokkaana, omiensa puolustajana, eikä pahan poliittisen koneiston kätyrinä. Mutta politiikkaa se on sitoutumattomuuskin. Itse äänestäjänä asettaisin kyseenalaiseksi sitoutumattoman ryhmän takana seisomisen. Tällainen ryhmä saattaa koostua minkälaisista henkilöistä ja mielipiteistä tahansa. Yksi ääni sitoutumattomalle, on kuin arpalippu minkä tahansa aatesuunnan edustajalle. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että puoluepoliittisen ryhmän ehdokkuus ei sulje pois ainejärjestötaustaa tai halua toimia opiskelutovereidensa eduksi. Poliittisuus myös antaa esimakua ehdokkaan aatteista ja ajatuksista.
Sitoutumattomuus pätee ainoastaan opiskelijapolitiikassa. Sitoutumattomuus ei enää toimi suuressa maailmassa, jossa opiskelijoiden etuja voidaan parhaiten viedä eteenpäin niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla poliittisten ryhmien, puolueiden kautta.
Alussa ehkä ehdokashankinnan helppoutta liioiteltuna, sillä todellisuudessa oli ryhmä mikä tahansa kyseessä, saavat ehdokashankkijat varmasti kuulla kieltävän vastauksen jos toisenkin. Ihmisiltä puuttuu tahtoa, mielenkiintoa ja ennenkaikkea aikaa eikä kaikille ole edelleenkään selvinnyt se mikä ylioppilaskunta oikein on. Riippumatta välttämättä taidoista, rannalle vaalien jälkeen jää todellisia tehotykkejä, kun valituiksi saattavat tulla ne, joilla vain yksinkertaisesti on eniten kavereita.
Ehkä pessimistisenkin kirjoituksen jälkeen ei ole syytä vaipua epätoivoon, sillä meillä on vaalit voitettavana! Ilmiantakaa ystävänne vaalipaikkakunnilla, etsikää ne potentiaaliset ehdokkaat ja kampanjoikaa näkyvästi! Oiva tapa ja ajanviete on etsiä ehdokkaita Facebookista :)
Ehdokashankinta käy kevään vaalipaikkakunnilla jo kuumimmillaan. Innokkaita ehdokkaaksi asettujia löytyy varmasti, mutta tietty poliittisuus saa aikaan lähinnä allergisia reaktioita. Kynnys asettua ehdolle on pieni, kunhan politiikasta ei puhuta mitään. Äänestäjien ajatus kulkee samoja raiteita. Jossain kohtaa ei enää kiinnitetä huomiota ihmisen taitoihin ja tietoihin vaan siihen, että on erehtynyt tunnustamaan todellisen minänsä.
Ainejärjestöjen listoille ehdokkaaksi asettuminen on helppoa. Tällöin profiloituu oman ainejärjestönsä ehdokkaana, omiensa puolustajana, eikä pahan poliittisen koneiston kätyrinä. Mutta politiikkaa se on sitoutumattomuuskin. Itse äänestäjänä asettaisin kyseenalaiseksi sitoutumattoman ryhmän takana seisomisen. Tällainen ryhmä saattaa koostua minkälaisista henkilöistä ja mielipiteistä tahansa. Yksi ääni sitoutumattomalle, on kuin arpalippu minkä tahansa aatesuunnan edustajalle. Täytyy kuitenkin muistuttaa, että puoluepoliittisen ryhmän ehdokkuus ei sulje pois ainejärjestötaustaa tai halua toimia opiskelutovereidensa eduksi. Poliittisuus myös antaa esimakua ehdokkaan aatteista ja ajatuksista.
Sitoutumattomuus pätee ainoastaan opiskelijapolitiikassa. Sitoutumattomuus ei enää toimi suuressa maailmassa, jossa opiskelijoiden etuja voidaan parhaiten viedä eteenpäin niin valtakunnan kuin paikallisellakin tasolla poliittisten ryhmien, puolueiden kautta.
Alussa ehkä ehdokashankinnan helppoutta liioiteltuna, sillä todellisuudessa oli ryhmä mikä tahansa kyseessä, saavat ehdokashankkijat varmasti kuulla kieltävän vastauksen jos toisenkin. Ihmisiltä puuttuu tahtoa, mielenkiintoa ja ennenkaikkea aikaa eikä kaikille ole edelleenkään selvinnyt se mikä ylioppilaskunta oikein on. Riippumatta välttämättä taidoista, rannalle vaalien jälkeen jää todellisia tehotykkejä, kun valituiksi saattavat tulla ne, joilla vain yksinkertaisesti on eniten kavereita.
Ehkä pessimistisenkin kirjoituksen jälkeen ei ole syytä vaipua epätoivoon, sillä meillä on vaalit voitettavana! Ilmiantakaa ystävänne vaalipaikkakunnilla, etsikää ne potentiaaliset ehdokkaat ja kampanjoikaa näkyvästi! Oiva tapa ja ajanviete on etsiä ehdokkaita Facebookista :)
4 kommenttia:
Ei kysymys ole niinkään politiikan kuin puolueiden vierastamisesta. Meillä HYYssä, joka lienee ylioppilaskunnista edelleen poliittisin, sitoutumattomilla oli viime edarivaaleissa 58,7% ehdokkaista, puoluepoliittisilla 26,5% ja muilla poliittisilla 14,8%. Äänistä meni sitoutumattomille 60,7%, puoluepoliittisille 16,7% ja muille poliittisille 22,6%. Näyttääkin siltä, että puoluepoliittiset löytävät selvästi helpommin ehdokkaita kuin kannattajia.
Eikä tuossa mitään ihmeellistä ole. Puolueiden opiskelijajärjestöt kohtelevat puolueitaan aivan liian kiltisti silloinkin, kun puolueet esittävät jotain sellaista, mitä opiskelijoiden selvä enemmistö vastustaa. Tekivät puoluepoliittiset sitten mitä tahansa kulissien takana, niiden julkisuuskuva koostuu lähinnä hymistelystä ja puolueen linjan myötäilystä. Niinpä opiskelijoiden keskuudessa onkin vallalla käsitys, että puolueiden opiskelijajärjestöt edustavat lähinnä puolueitaan eivätkä suinkaan opiskelijoita.
Tuohon uskottavuusongelmaan on olemassa ilmeinen ratkaisu. Puolueiden opiskelijajärjestöjen tulisi olla julkisuudessa omien puolueidensa kärkevimpiä kriitikoita silloin, kun puolueiden linjaukset eivät miellytä opiskelijoita. Jos niillä ei ole tuohon kanttia, eivät ne voi vakavissaan väittää ajavansa opiskelijoiden etuja.
Mitä taas vanhaan "sittari säkissä" -argumenttiin, niin se ei monestikaan edusta kovin terävää poliittista silmää. Esimerkiksi meillä HYYssä suurimmat sittariryhmät muodostavat lähes määritelmällisesti poliittisen keskustan. Selkeiden jakolinjojen puuttuessa ainejärjestöissä ja osakunnissa vallalla olevat kannat kun edustavat pitkälti sitä, mitä mieltä opiskelijat heitä opiskelijoina koskettavista asioista keskimäärin ovat.
Niinpä vaikka yksittäisten ehdokkaiden mielipiteet vaihtelevat, ovat suurten sittariryhmien poliittiset linjat opiskelijoita koskevissa kysymyksissä selkeitä ja vakiintuneita. Käytännön tasolla sittareiden erona linjoiltaan samankaltaisiin (puolue-) poliittisiin ryhmiin ovatkin lähinnä paremmat yhteydet kentälle ja suurempi rohkeus sanoa, mitä mieltä asioista ollaan.
Mielenkiintoinen näkemys siitä, että ns. puoluepoliittisten ryhmien ainoana ongelmana olisi rohkeuden puute tai yhteyksien puuttuminen. Näkemys johon en kyllä pysty yhtymään.
Ylioppilaskuntatasolla, en näe opiskelijajärjestöjen hampaattomuuden olevan syynä sille, että sitoutumattomat rynnivät ohi. Ennemminkin taustalla on sitten alkukantaiset ennakkokäsitykset, joita puoluepoliittisiin ryhmittymiin yhdistetään. Keskiverto-opiskelija tuskin on edes tietoinen päivänpolttavista poliittisista kysymyksistä, saati sitten, että kykenisi arvostelemaan puolueiden linjauksia.
Omasta kokemuksesta en ainakaan voi sanoa, että olisin havainnut sitoutumattomilla ryhmillä selkeitä ja vakiintuneita linjauksia, poliittisesta keskustasta puhumattakaan. Vai oletetaanko, että koko kirjon summan keskiarvo tai paremminkin konsensus on jossain keskivaiheilla.
Eivät poliittiset opiskelijajärjestöt pelkää antaa palautetta puolueilleen, kun siihen on tarvetta. Aina tätä ei tehdä julkisesti, mutta ovatpa Keskustaopiskelijatkin aina silloin tällöin antaneet huutia puolueelle myös kannanottojen muodossa.
Minusta on kuitenkin huolestuttavampi ilmiö, jos opiskelija- ja nuorisojärjestöt joutuvat jatkuvasti viemään viestiään puolueelle julkisuuden kautta. Se tarkoittaa, etteivät puolueen sisäiset vaikutuskanavat ole kunnossa. Ulospäin se varmasti näyttää uhmakkaalta ja aktiiviselta, mutta todellisuudessa se kuvastaa sitä ikävää faktaa, ettei puolue kuuntele omiaan.
Opiskelijoiden etu ei myöskään ole yksiselitteinen asia. Puoluepoliittinen järjestö voi olla eri mieltä paitsi puolueensa myös opiskelijoiden enemmistön kanssa. Jokaisella päätöksellä on omat hyvät ja huonot puolensa, niinpä opiskelijan etu voidaan nähdä useasta eri näkökulmasta.
Miten tämä kaikki sitten vaikuttaa edustajistovaaleihin? Tuskinpa se ainakaan äänestystuloksissa näkyy. Enemmän merkitystä on yleisellä mielipiteellä politiikasta ja eri puolueista.
En myöskään täysin niele sitä, että sitoutumattomilla olisi paremmat suhteet mainitsemaasi kenttään. Myös poliittisilla listoilla paremmin viihtyvät ehdokkaat ovat tavallisia opiskelijoita, jotka liikkuvat aivan samoissa piireissä kuin muutkin. Moni heistä on myös kilta- tai ainejärjestöaktiivi.
Arvon anonyymi:
Meillä sittarileirissä ainakin ymmärretään vanha viisaus, että jos tuote ei myy, vika on myyjässä eikä asiakkaissa. Jos ajatuksemme eivät mene läpi, ne ovat enemmistön mielestä huonoja tai me emme osaa argumentoida niiden puolesta. Jos äänestäjät vierastavat puoluepoliittisia ryhmiä, vika ei ole äänestäjissä vaan puoluepoliittisissa itsessään tai imagossa, jonka ne ovat omalla toiminnallaan itselleen luoneet.
Tosiasiain tunnustaminen on viisauden alku. Voi toki olla, että pinnallinen syy puoluepoliittisten heikkoon menestykseen ovat niihin kohdistuvat ennakkoluulot. Nämä ennakkoluulot ovat kuitenkin olemassa vain ja ainoastaan puoluepoliittisten itsensä takia, ja vain puoluepoliittiset itse voivat toimintaansa muuttamalla niitä hälventää. Äänestäjien tai sittareiden syyttäminen asenteista ei ole mitään muuta kuin käsien nostamista pystyyn haasteiden edessä.
"Keskiverto-opiskelija", mitä se sitten tarkoittaakin, on ainakin meillä Helsingissä fiksu, tiedostava ja maailman tapahtumia ahkerasti seuraava. Toki opiskelijat ovat keskenään hyvin erilaisia ja erilaisista asioista kiinnostuneita, joten heitä on myös lähestyttävä ja heille argumentoitava eri tavoilla, jos haluaa sanomansa menevän perille.
Mitä taas sittarien linjakkuuteen tulee, niin ylioppilaskunnissa on varmasti eroja (olisit muuten voinut mainita omasi). Meillä HYYssä poliittiset ryhmät määrittyvät pitkälti niin, että ollaan punaisempia, vihreämpiä tai oikeistolaisempia kuin Helsingin yliopiston opiskelijat keskimäärin. Sittareita äänestävät sitten ne, jotka eivät tässä kontekstissa katso olevansa erityisen paljon kallellaan mihinkään näistä suunnista. Yleisemmässä kontekstissa suurin osa heistä olisi luultavasti selvästi vihreitä tai vasemmistolaisia, mutta Helsingin yliopiston sisällä heidän näkemyksensä edustavat poliittista keskustaa.
Tuomas:
Tässähän ei ole kysymys viestinnästä puolueen vaan äänestäjien suuntaan. Jos puoluetta ei kritisoida julkisesti, annetaan äänestäjille viesti, että kaikesta olennaisesta ollaan puolueen kanssa samaa mieltä.
Esimerkiksi juuri nyt eräs Keskustan opiskelijaliiton antama viesti on, että ainoa olennainen epäkohta yliopistouudistuksessa on järjestötoiminnan hankaloituminen. Tämä voi olla liiton todellinen kanta, mutta ainakin se on omiaan vieraannuttamaan opiskelijoita siitä.
Tarkoitin sittareiden suhteilla kenttään suhteiden kattavuutta. Esimerkiksi Helsingin yliopistossa on hieman toistasataa ainejärjestöä, eikä millään poliitisella ryhmällä ole suhteita merkittävään osaan niistä. Sen sijaan sittarit ovat rakentaneet järjestötoimijoiden varaan epävirallisen kenttäorganisaation, jonka kautta suurin osa yliopiston opiskelijoista on tavoitettavissa yhden tai kahden "omalla puolella olevan" välikäden kautta.
Tässäkin ylioppilaskuntien välillä on varmasti suuria eroja. Meillä HYYssä kilpailu edustajistopaikoista on kuitenkin sen verran kovaa, ettei sittarienemmistö ole mikään itsestäänselvyys, vaan sen eteen joudutaan tekemään jatkuvasti kovaa työtä. Toisaalta tämä näkyy sitten siinä, että suurimmat sittariryhmämme ovat edarivaaleissa valtakunnalliselta kannatukseltaan poliittisten luokkaa.
Lähetä kommentti