Talous kuohuu

Finanssikriisi on vihdoin pulikoinut Uudelta mantereelta Atlantin tälle puolelle. Kesti noin vuoden ennen kuin Yhdysvalloissa romahtaneiden asuntojen hintojen vaikutukset alkoivat näkyä asuntoluottoja roiskineiden investointipankkien taseissa. Tänä syksynä moni pankinjohtaja joutui sitten myöntämään, että seinät kaatuvat päälle myös heidän työpaikoillaan.

Eurooppalaisten vahingoniloa hillitsee se, että myös täällä pankit ovat toisaalta monimutkaisten sitoumustensa kautta ja toisaalta yleisen epäluottamuksen johdosta joutuneet itsekin vaikeuksiin. Samoin Yhdysvaltojen sekoilu oman "talouden pelastuspakettinsa" kanssa toistui jossakin määrin myös Euroopan puolella.

Kun Islanti joutui kansallistamaan suurimpia pankkejaan estääkseen niiden kaatumisen, heijastui tämä kaikkiin niihin maihin joissa niillä oli toimintaa. Britanniassa turvauduttiin jopa islantilaispankkien rahojen jäädyttämiseen terrorismin vastaisten toimien tueksi tehdyn lain avulla. Esimerkiksi Ruotsissa ja Saksassa taasen pyrittiin palauttamaan luottamusta maiden omiin pankkeihin korottamalla niiden talletussuojaa. Valitettavasti vain tämäkin toiminta on Euroopan Unionin sisämarkkinoilla helposti nollasummapeliä - kun jossakin maassa taataan talletukset 100% asti, nostaa se paineita naapurimaissa. Luottamusta parantavat toimet Ruotsissa lisäsivät epäluuloa ja hätääntymistä Suomessa.

Mutta ollaan tästä kriisistä suomalaisesta näkökulmasta saatu jotain hyvääkin. Viimeistään nyt saatiin nimittäin näyte siitä, kuinka paljon vaikutusvaltaa pienelläkin maalla voi EU:ssa olla. Viime viikolla pääministeri Matti Vanhanen vieraili Lontoossa kertomassa suomalaisten kokemuksia oman pankkikriisimme hoidosta Britannian pääministeri Gordon Brownille. Sunnuntaina sitten unionin jäsenmaiden johtajat kokoontuivat Brysseliin ylimääräiseen istuntoon keskustelemaan pankkikriisistä ja päättämään yhteisistä toimista sen helpottamiseksi. Tilaisuudessa päädyttiin malliin, jossa valtiot voivat taata pankkien keskinäisiä lainoja ja toisaalta myös ostaa niiden osakkeita. Suomen osuutta kiiteltiin tuossakin kokouksessa ja kaikki Suomen esittämät muutokset pohjaesitykseen menivät läpi. Omalla kokemuksellaan ja osaamisellaan suomalaiset siis saivat sanansa kuuluviin.

Olisiko siis niin, että kerrankin Suomea 90-luvulla raadelleesta lamasta olisi ollut jotain hyötyä? Tieto siitä, miten tällainen pankkikriisistä liikkeelle lähtevä taantuma tai jopa lama etenee, voi hyvinkin koitua koko Euroopan eduksi. Kunhan ei vain toisteta Suomessa tehtyjä virheitä. Suomen talous lähti laman jälkeen ja siitä otettujen oppien kautta pitkään nousuun, mutta kasvamaan alkoivat myös tuloerot ja suhteellisesti köyhien määrä. Jälkimmäisiä en toivoisi EU-maiden perinnöksi tästä kriisistä.