En ole suuremmin kieli-ihmisiä. Puhun suomea ja englantia. Ruotsia pystyn juuri ja juuri ymmärtämään lukemalla. Näiden lisäksi olen opiskellut saksaa, mutten kovin ahkerasti - ja sen huomaa.
Lukiossa kielet olivat minulle punainen vaate. Kävin vain pakolliset kurssit ja manasin suomalaisen ylioppilaskokeen maailman pimeimpään kolkkaan. Ainereaali, josta en itse päässyt nauttimaan, helpotti tilannetta hieman, mutta lukio on edelleen liian vahvasti kielipainotteinen.
Tästä kaikesta huolimatta luin hymy huulillani uutista, joka kertoi suullisen kielitaidon opetuksen lisääntyvän lukioissa. Jos kielten opetuksessa on Suomessa unohdettu jotain, se on ehdottomasti puhutun kielen osaaminen. Kurssien painottuessa kirjalliseen ylioppilaskokeeseen jäävät suulliset taidot vähälle harjoitukselle. Ne ovat kuitenkin työelämässä äärimmäisen tärkeitä.
Keskustan Opiskelijaliitto vaati maaliskuussa suullisen osuuden liittämistä kielten ylioppilaskokeeseen. Ihan siihen ei hallituksen esitys yllä, mutta muutos on askel oikeaan suuntaan. Elokuulle 2010 suunniteltu muutos tekee sekä A- että B-kielien toisesta syventävästä kurssista suullisen kielitaidon kurssin.
Nähtäväksi jää, saavatko vapaaehtoisiksi suunnitellut kurssit suosiota. Voi olla, että hyvä idea jää toteutukseltaan puolitiehen, jos opiskelijat päättävät panostaa kursseihin, joista on hyötyä ylioppilaskokeessa. Tämä on ongelma, joka jo nykyisellään haittaa lukion tehokkuutta.
Olisikin korkea aika pohtia, onko ylioppilaskoe menettänyt merkityksenä. Kaukana on se aika, kun valkolakki tarkoitti pääsyä yliopistoon. Ylioppilaskoe kuitenkin ohjaa edelleen vahvasti lukiossa tehtyjä valintoja ja vie niitä jatkoa ajatellen usein väärään suuntaan. Kokeen poistuminen antaisi opiskelijoille aidosti mahdollisuuden valmistautua yliopistoa varten.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti