Marjastuksella on ollut kautta vuosisatojen tärkeä rooli erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa. Luonnon antimet ovat toimineet ensinnäkin ravinnon lähteenä, mutta sittemmin myös merkittävänä lisätienestinä paikallisille. Marjastuksesta kertyvät tulot ovat edelleen verottomia, joten hillasuolla huhkiessa voi kerrankin hyvillä mielin ajatella liittyvänsä Iloisten veronmaksajien jäseneksi.
Perinteisesti sukujen parhaat marjapaikat ovat olleet Lapissa puolijulkisia salaisuuksia. Pienissä kyläyhteisöissä kaikki ovat toki tienneet, minne kulmille siitä ja siitä talosta mennään marjastamaan, mutta tarkkaa paikkaa ei ole haluttu muille paljastaa. Varsinkin hyvät hillapaikat ovat olleet arvossa arvaamattomassa, eikä niistä ole kylillä muille huudeltu.
Oman parikymmentä vuotta kestäneen ”marjanpoimintaurani” aikana on tapahtunut iso muutos siinä, kuinka suomalaiset ylipäätänsä suhtautuvat marjastukseen. Kokemukseni perusteella lamavuosina paikallisia marjastajia liikkui soilla ja metsissä selkeästi nykyistä enemmän. Luultavasti laman aikaan jokainen markka, jonka saattoi ruokaostoksissa säästää, tuli tarpeeseen monessa perheessä. Tuolloin hyvistäkin marjapaikoista joutui välillä luopumaan, kun joku muu oli keksinyt käydä jo koluamassa ne tyhjäksi.
Lamasta toivuttiin ja välissä oli jo monia vuosia, jolloin jänkillä ei juuri törmännyt muihin ihmisiin. Marjastamaan tottunut väki nimittäin vanhenee auttamatta Lapissa, eikä oman käsitykseni perusteella nuoremmilla sukupolvilla ole enää samanlaista, lähes uskontoon verrattavaa, hartaan kunnioittavaa suhtautumista luontoon. Vaikka työttömänä oli vuonna 2007 yhä pelkästään Lapissa 9000 ja Kainuussa 6000 henkilöä, niin enää lisätulot eivät tunnu olevan sellaisen vaivan väärtti, jonka vaikkapa hillaämpärillisen eteen joutuu suolla tarpomaan. Suomessa pärjäilee nykyään ilmeisen mukavasti muutoinkin. Marjasadosta jää vuosittain metsään arvion mukaan peräti yli 90 prosenttia.
Aivan viime vuosina tilanne kairassa on kuitenkin muuttunut ja soille on tullut eloa monen paikallisen mielestä jo liiaksikin. Suomalaiset marjanjalostajat ovat ostaneet suljettuja kyläkouluja ja majoittavat nyt niihin marjanpoimijoita. Varsinkin helpoilla, autoteiden viereisillä marjapaikoilla saattaa törmätä varsin kansainväliseen tunnelmaan, kun noin 3000 ulkomaalaista poimijaa kansoittaa Lapin kairat muutamaksi kuukaudeksi. Lapin Radion ja paikallisten lehtien lempiaiheita onkin jo muutamana syksynä ollut paikallisten asukkaiden suhtautuminen kaukaisiin työläisiin. Poimijoiden kuskaaminen Thaimaasta tai Vietnamista ei varmaankaan ole ilmaista hupia, joten moiseen toimenpiteeseen tuskin olisi ryhdytty, jos marjaa saataisiin ostettua riittävästi suomalaisilta poimijoilta, mutta kun ei saada. Globaalia työnjakoa se kait tämäkin sitten on. Tällä kertaa työt eivät karkaa Suomesta mihinkään vaan työntekijät tulevat Suomeen paremman elannon toivossa.
Harmittihan tuo itseäkin, kun muutama päivä takaperin jätin hyvään paikkaan hilloja kypsymään ja tänään suolle palatessani huomasin, että marjat ovat juuri makeimmilleen kypsiä, mutta oman seurueeni ja muutaman miljoonan harmittoman sääsken lisäksi suolla vipelsi kymmenkunta thaimaalaista. Vaan mitäpä tuota liikoja harmittelemaan. Jättäväthän thaimaalaiset Suomen talouteen melkoisen määrän rahaa, kun marjaa saadaan riittävästi jalostettavaksi. Lisäksi poimijat palaavat loppusyksystä kotiin sikäläisellä mittatikulla katsoen verraten suuren rahatukun kera. Ahkerimmat ovat muutamassa kuukaudessa saaneet kulujen jälkeenkin tienattua vuoden palkan. Kaukana lännessä ansaitut marjavaluutat tulevat taatusti tarpeeseen; joko kulutukseen tai pääomaksi johonkin isompaan hankintaan. Muistaakseni aivan viime vuosina kehitysavussa on tapahtunut historiallinen käänne. Nykyään kehitysmaista muualle muuttaneet ihmiset palauttavat kotiseudulleen enemmän rahaa kuin mitä kaikki maailman valtiot antavat yhteensä kehitysapuna. Osaltaan thaimaalaiset marjanpoimijat edustavat tätä ilmiötä.
Niin ja vaikka thaimaalaiset nopeakätisiä ovatkin, niin korkeintaan he saavat kilpailuvietin heräämään Pekingin olympialaisten hengessä: se nyt on aivan varma, että minun ämpäri on ensimmäiseksi täynnä, kun samalle suolle satutaan. Ja onneksi tuota on kaiken varalle tiedossa muutama paikka, jonne ei taatusti yksikään kausityöläinen eksy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti