Puhetta parisuhde- ja perheväkivallasta

Maailmanlaajuisesti ajateltuna Suomi on turvallinen maa elää. Taloudellinen vaurautemme antaa hyvät elämänpuitteet suurelle osalle kansalaisia ja yhdenvertaisuus, suvaitsevaisuus ja tasa-arvo toteutuvat paljon paremmin kuin muissa maissa.

Tästä huolimatta Suomi on Länsi-Euroopan parisuhdeväkivaltaisimpia maita. Erään sosiologian kurssin lisäksi olenkin viime aikoina törmännyt lukuisiin parisuhde- ja perheväkivaltaa käsitteleviin uutisiin ja artikkeleihin. Esimerkiksi viime viikolla julkaistiin Suomen ensimmäiset kansalliset suositukset lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisytyöhön. Tarkoituksena on ohjata kuntia rakentamaan selkeät ohjaamisen ja johtamisen rakenteet lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisylle uudistuvassa kunta- ja palvelurakennetyössä. Sosiaali- ja terveystoimi vastaa työn koordinoinnista, mutta vastuu väkivallan ehkäisystä on kaikilla ammattilaisilla, jotka kohtaavat työssään perheitä.

Oma koti on väkivalta- ja henkirikosten suhteen naisille kaikkein vaarallisin ja miehille kaikkein turvallisin paikka. 90 prosenttia kotona tapahtuvista pahoinpitelyistä ovat miehen tekemiä ja naiseen kohdistuvia. Joka viides nainen on kokenut väkivaltaa parisuhteessaan ja vuosittain 25-30 naista kuolee parisuhdeväkivallan seurauksena. Uhreina ovat nuorehkot, koulutetut ja hyvin ansaitsevat pääkaupunkiseudun naiset. Parisuhdeväkivalta näyttää siis selvästi olevan sukupuolikysymys.

Kansainvälinen liikehdintä on alentanut kynnystä väkivallasta puhumiseen ja kirjoittamiseen, sekä vahvistanut ajatuksia siitä, että vastuu väkivallasta kuuluu pikemminkin tekijälle kuin uhrille. Miksi parisuhdeväkivallasta silti vaietaan? Onko se yksityisasia, johon ulkopuolisen ei kannata puuttua? Uhri vaikenee usein häpeän, syyllisyyden ja pelon tunteiden vuoksi, mutta muiden ihmisten puuttumista näyttävät vaikeuttavan asenteet.

Väestöliiton mukaan muutokset lainsäädännössä, poliisin toiminnan tehostaminen ja yleisen tietoisuuden lisääntyminen ovat alentaneet väkivaltaisessa parisuhteessa elävän kynnystä kääntyä poliisin puoleen. Tuoreen opinnäytetyön mukaan viranomaiset kuitenkin edelleen vähättelevät parisuhdeväkivaltaa ja tällä asenteella on merkittävä vaikutus siihen, ettei väkivallan uhri käytä oikeusturvakeinoja. Lisäksi tilanteeseen sopivaa oikeusturvakeinoa on vaikea löytää: lähestymiskielto on ongelmallinen perheen sisällä eikä sakkorangaistus ole riittävä.

Miksi suomalainen mies sitten lyö? Onko väkivalta keino hallita tasa-arvoista ja miehestä riippumatonta naista tai kurittaa tottelematonta lasta? Eikö mieskulttuurin logiikan mukaisesti pienemmän päälle käyminen ole kuitenkin kunniatonta? Eikö uhrin ja tekijän tulisi olla tasaväkisiä?

Miehen on voinut olla vaikea löytää paikkaa yhteiskunnan ja miehen mallin muutoksen seurauksena. Hänen on ollut vaikea muuttaa käsityksiä perheen elättäjästä ja auktoriteetti-isästä tasa-arvoisen kumppanin ja hoivaavan isän suuntaan, jolloin ristiriitatilanteessa reagointi on automaattista lyömistä. Väkivaltaisen miehen käsitykset maskuliinisuudesta ovat vain vääränlaisia. Maskuliinisena pidetään järjestystä ja kuria, joiden avulla miehen on otettava tilanne hallintaansa ja osoitettava olevansa oikeassa sanomalla viimeinen sana, vaikka sitten lyömällä. Mies voi kuitenkin edelleen olla maskuliininen: hän voi perinteisen isän tapaan ohjata puheillaan ja tehoillaan perhe-elämän kulkua, mutta isä ei kuitenkaan pyri hallitsemaan perhettä pelolla. Isä kulkee rinnalla: hoivaa, tukee ja kuuntelee.

YLE liikuttaman suomalaisia?

Toissaviikolla Suomen Liikunta ja Urheilu SLU:n (8.5.) liittokokouksen yhteydessä järjestettiin vuositainen YLE-SLU -foorumi, jonka kantava teema oli liian vähän liikkuvien aktivointi ja liikkuvan kuvan oikeudet. Tilaisuudessa YLE:n toimitusjohtaja Mikael Jungner nosti esille myös YLE:n halun liikuttaa suomalaisia sekä järjestökentän näkyvyyden parantamisen valtakunnallisessa televisiossa. Samaisessa foorumissa SLU ja YLE päättivät, että ne ryhtyvät yhdessä valmistelemaan suurta liikunnan teemavuotta, joka toteutetaan vuonna 2010.

"YLE ja SLU ovat päättäneet toimia yhdessä, jotta liian vähän liikkuvat suomalaiset innostuisivat liikkumaan itselleen sopivalla tavalla. YLE ja SLU haluavat toimia yhdessä pitkäjänteisesti liikkuvan ja hyvinvoivan Suomen puolesta ja hakea vaikuttavuutta yhteistyöstä. Vuoden 2008 aikana YLE ja SLU hakevat konkreettisia ideoita ja ratkaisumalleja järjestö- ja ohjelmatoimintaan", Mikael Jungner sanoi. (LUM 8/08) "Meillä on se porukka, joka liikkuu säännöllisesti ja se ryhmä, joka liikkuu kohtuullisesti. Erityisesti huolestuttaa kuitenkin se kolmannes porukasta, joka ei liiku ollenkaan ja nyt olisi tarkoitus saada tämä joukko liikkeelle iloisella tavalla."

YLE olisi jatkossa valmis panostamaan myös erikoisimpien lajien ja pienempien kisojen näkyvyyteen internetin kautta. Suurta keskustelua foorumissa herättikin tekijänoikeudet ja liikkuvan kuvan leviäminen internetissä. Junger ei kuitenkaan halunnut ottaa vielä kantaa käytännön tasolla, miten YLE:n ohjelmistoa voitaisiin laajemmassa mittakaavassa siirtää internettiin reaaliajassa kaiken kansan nähtäville ja saataville.

Tällä hetkellä opiskelijoiden sekä nuorten SM-kisoja on mentävä seuraamaan paikan päälle, jos niiden näkeminen kiinnostaa. Esimerkiksi Opiskelijauniversiadit, eli opiskelijoiden olympialaiset, noteerataan laajasti muualla euroopassa, mutta suomessa mediajulkisuus jonka tämän tyyliset kisat saavat, on hämmentävän pientä. Netin käyttäminen tälläisten tapahtumien esittämiseen olisi erittäin tervetullutta yhteistyötä YLE:n puolelta niin suurille kuin erityisesti pienille urheilujärjestöille nyt kun YLE on sulkenut oman digi-urheilukanavansakin.

Lopuksi vielä hauska vertaus, kuinka suomalaiset voidaan jakaa liikunnan harrastamisen suhteen kolmeen liikennevaloryhmään:
Vihreän valon ihmiset liikkuvat vaikka mikä olisi.
Keltaiset liikkuvat mutta eivät terveytensä kannalta riittävästi.
Punaiset eivät liiku ja osalle heistä on kasaantunut monia ongelmia.
Kussakin valossa pysähtyy tai jatkaa kulkuaan noin kolmasosa suomalaisista. YLE ja SLU tähtäävät yhteistyöllään nimenomaan punaisen porukan aktivointiin penkkiurheilua hyväksikäyttäen. Enää jäämme miettimään, kuinka innokkaasti sen takapuolen siitä penkistä nostaa, kun televisio ja internet olisi täynnä katsottavaa?

Ulla Hyvönen
vpj
Opiskelijoiden liikuntaliitto OLL

Suomen Liikunta ja Urheilu ry (SLU), on suomalaisten liikuntajärjestöjen katto- ja palvelujärjestö. Opiskelijoiden liikuntaliitto on yksi SLU:n jäsenistä.

Pääkaupunkiseutu kärsisi yhdistymisestä

Helsinki, Vantaa, Espoo ja Kauniainen - Suomen ikioma metropolialue, jossa on hieman yli miljoona asukasta. Helsingin Sanomien verkkosivut tiesivät pari päivää sitten kertoa, ettei alueen päättäjillä ole halua lähteä yhdistämään kaupunkeja, vaikka sitä on ministereiden taholta ehdoteltukin. Paikalliset ovat siis tuoneet tahtonsa esille. Seuraavaksi katsotaan onko hallituksella pokkaa vielä Sipoon jälkeen sotkea pääkaupunkiseudun asioita pakolla.

PARAS-hankkeen tiimoilta Suomessa on yhdistetty lukuisia kuntia. Yhdistämisillä on kuitenkin aina ollut tarkoitus: palveluiden parantaminen. Niitä ei ole tehty kuntien tahtoa vastaan, vaikka valitettavasti valtuutetut ovatkin joissain tapauksissa kävelleet kansan mielipiteen yli. Pääkaupunkiseudulla yhdistäminen tahdottaisiin kuitenkin tehdä vastoin paikallisten tahtoa ja ilman todellista tarvetta.

Espoota ja Kauniaista yritetään aina mustamaalata yhdistymiskeskustelussa. Tilanne ei suinkaan ole niin yksinkertainen. On itsestään selvää, että Helsinki ja Vantaa tahtoisivat päästä käsiksi Espoon ja Kauniaisen kunnossa oleviin kassoihin. Yhtä selvää on se, etteivät Espoo ja Kauniainen edes harkitse yhdistymistä, sillä se veisi resursseja ja palveluita itään. Valtion tulee tehdä tulonsiirtoja kuntarajojen yli tuloverolla – ei pakkoyhdistämisillä.

Neljä pääkaupunkiseudun kuntaa ovat pitkän riitelyn päätteeksi päässeet pikku hiljaa ratkaisuihin alueen yhteistyöstä. Muun muassa infrastruktuuria, lukio-opetusta ja sairaanhoitoa sovitetaan paremmin kohtaamaan asukkaiden tarpeita. Hienoa! Juuri näin asioita pitää hoitaa.

Aito yhteistyö on ainoa vaihtoehto alueelle, jossa toimii neljä eri kokoista ja taloudellisilta mahdollisuuksiltaan hyvin erilaista kuntaa. Siinä missä Helsingissä ja Vantaalla erakoidutaan politiikasta ollaan Espoossa ja Kauniaisissa sitäkin aktiivisempia. Kun otetaan vielä huomioon suurten yritysten sijoittuminen, ei ole vaikeaa arvata, mitä käy demokratialle ja alueelliselle tasa-arvolle.

Uskon vahvasti keskustalaiseen desentralisaatioon pääkaupunkiseudun kysymyksessä. Aluetta ei missään nimessä saa lähteä yhdistämään yhdeksi valtavaksi yksiköksi. Valtaa on päin vastoin lähdettävä viemään kaupunginosille lähemmäksi ihmisiä. Alueellisissa päätöksissä turvaudutaan vahvaan yhteistyöhön.

Lenkillä pääministerin kanssa

Tällaista tulee modernin tupailtakulttuurin olla, sanon minä. Uudenmaan Keskustanuoret ja Keskustan Espoon kunnallisjärjestö olivat nimittäin järjestäneet aivan loistavan ja innovatiivisen tapahtuman. Resepti onnistuneelle poliittiselle tapahtumalle oli oikeastaan varsin simppeli. Alkajaisiksi tarvitaan reipasta lenkkeilyä tunteroisen verran. Keväinen ilta-aurinko on bonuksena vielä omiaan sulattamaan loputkin turhasta jäyhyydestä. Tämän jälkeen vietetään toinen reipas tunti makkaranpaiston ja jutustelun merkeissä. Lopputulemana kaikille jää taatusti hyvä mieli.

Poliittiset tapahtumat ovat juuri niin tylsiä tai hauskoja, kuin mitä me itse niistä teemme. Jos tykkää seistä kuuntelemassa torin reunalla pönötyspuheita lauantaina klo 12, niin mikäs siinä, mutta ainakaan minua ei moisesta saa innostumaan. Huomasin myös Erkki Tuomiojan pohtineen vapun alla toripuheiden vähäistä merkitystä ihmisten tavoittamisessa, joten ilmeisesti tässä maassa on muitakin joiden mielestä toritilaisuudet ovat EVVK. Olen itse asiassa vakuuttunut, että jopa tämä kirjoitus tavoittaa useamman henkilön kuin keskimääräinen toripuhe.

Sen sijaan minua ei montaa kertaa tarvinnut houkutella, kun kuulin mahdollisuudesta päästä lenkkeilemään Vanhasen kanssa. Hyöty ja huvi yhdistyivät mitä mainioimmin niin osallistujilla kuin itse pääministerilläkin. Kiireisellä ministerillä olikin tämän vuoksi aikaa viettää kanssamme lähemmäs 3 tuntia. Hänenhän ei tarvinnut enää kotonaan lähteä iltalenkille. Ennätimmekin käymään läpi monenlaisia asioita esimerkiksi liikennepolitiikasta, yrittäjyydestä, maahanmuuttajista, yliopistolaista, äänestysikärajasta ja lapsiperheiden asemasta. Parasta oli, että ministerillä oli aikaa vastailla analyyttisesti hänelle esitettyihin kysymyksiin. Perinteisiä fraasivastauksia saa lukea ihan riittämiin lehdistä, mutta nyt Vanhanen ehti rennosti pohdiskelemaan asioita ideologiselta pohjalta. Hän ehti myös rauhassa kuuntelemaan kansalaisten huolia. Ilmapiiri oli juuri sellainen, jossa omat ideat jalostuvat toimiviksi käytännöiksi.

Moderneja poliittisia tapahtumia tarvitaan ehdottomasti lisää. Lenkkeilyidea on yhtenä vaihtoehtona mitä mainioin monistettavaksi ympäri Suomen. Jokaisella paikkakunnalla voidaan tietysti miettiä omaa juttua ja jokaisella poliitikolla voi olla omia suosikkiajanvietteitään. Olisi liian yksinkertaista sanoa, että kaikkialla toimii vastaavanlainen lenkkeilykonsepti. Tapahtumahan voi olla myös vaikkapa lukupiiri, leffailta, teatteria, kalastusta, metsästystä, vaellusta, hiihtoa, lautapelien pelaamista tai vaikka ihan vaan terassilla istuskelemista. Vaihtoehtojen rajana on lähinnä mielikuvitus. Tärkeintä on kuitenkin taustalla oleva ajatus, jossa poliitikko tulee arkisen harrastuksensa kanssa kansan keskelle. Tällöin turhauttava herra-asetelma katoaa ja tilaisuudesta tulee tunnelmaltaan välitön. Suosittelen.

Myös MTV3:n Viihdeuutiset olivat panneet merkille onnistuneen tapahtuman: http://viihde.mtv3.fi/uutiset/muut.shtml/642357?vanhanen_matti

Suomikuva maailman mediassa 2007

Ulkoministeriö julkaisi hiljattain jokavuotisen katsauksensa Suomen näkyvyydestä ulkomaisessa mediassa. Julkaisu tutkii suomikuvan tulkintaa maailmalla, näkyvyyden volyymia ja laatua. Katsauksessa näkyikin, että monasti Suomi nähtiin virheellisessä valossa, joka korostui erityisesti Jokelan tramaattisten tapahtumien yhteydessä.

Jokelan kouluammuskelun jälkeen Suomesta julkaistiin paljon kirjoituksia kaikilla mantereilla. Toisinaan asia nähtiin sen subjektiivisessa valossa kuten kuuluukin, mutta valitettavan usein suomalaiset leimattiin kylmiksi, tunteettomiksi, väkivaltaisiksi ja eristäytyneiksi ihmisiksi. Erityisesti Englanti korosti tätä näkemystä muissakin yhteyksissä. Englanti suhtautuu julkisessa keskustelussa tällä hetkellä Suomeen varsin skeptisesti. Talouden, hyvinvoinnin ja kehityksen kannalta se näkee Suomen polkevan paikallaan ja pian kaatuvan alas, jos me emme tee jotain nykyiselle järjestelmällemme.

Englannille Suomi edustaa skandinaavisen talous- ja valtiomallin esikuvaa ja kaikkein kehittynentä mallia siitä. Ja juuri Suomen tulevaisuus nähdään Englannista käsin varsin pessimistisesti. On vaikea käsittää mistä negatiivinen suomikuva Englantiin on pesiytynyt, mutta negatiivisuus on ollut voimissaan jo pitkän aikaa. Mm. kun Suomessa oltiin valitsemassa Suurinta Suomalaista YLE:n tuottamassa ohjelmassa, Englannissa kirjoiteltiin voiko Suomen kokoisesta kääpiövaltiosta edes löytyä sataa suurmiestä/naista.

Toisaalta taas Suomen koulutusjärjestelmää, korkeaa teknologiaa ja infrastruktuuria kehuttiin varsin vuolaasti maailmalla. Hassua kyllä Suomalaista kulttuuriakin arvostettiin erittäin korkealle varsinkin Saksassa, Virossa ja Ruotsissa. Suomalaista taidetta pidettiin Saksalaisessa lehdistössä jopa tulevaisuuden luojana. Eräs kolmen sivun artikkeli kiitteli Suomea vuolaasti suunnan näyttämisestä ja Itävallassa Suomen todettiin olevan ylivertainen taiteissa.

Saksassa Suomi sai kuitenkin valtavasti kritiikkiä Nokian Bochumin-tehtaan sulkemisen yhteydessä. Suomen riippuvuutta yleisestikkin Nokiaan arvosteltiin tässä yhteydessä valtavasti maailmalla. Kuitenkin taas monet näkivät Suomen toimivan maailman markkinoiden edistyksellisenä tekijänä ja luotettavana sijoitusmaana ulkomaisille yrityksille. Suomessa tavoitellaan tehokkuutta ja voittoa, joka toisinaan oli erittäin myöntiestä julkisuutta. On silti hämästyttävää, nämä seikat huomioon ottaen, että investointien vertailussa eri maihin, Suomi on vasta sijalla 85. Kuinka voi olla, että taloudellisesti luotettava Suomi, jossa on korkea osaaminen, innovatiivisuus ja koulutus, ei houkuttele ulkomaisia sijoituksia, vaikka edustamme maailman kehityksen sektorilla sijaa 14-10 riippuen mittarista. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Suomi on yksi maailman kalleimmista maista, ja suhteessa sijoitettuun rahaan, voitto on pieni. Yhdysvaltalaiselle on paljon järkevämpää sijoittaa Viroon, kuin Suomeen. Ennen Suomi kykeni kilpailemaan hyvillä Venäjän yhteyksillään, mutta nyt kun sellaiset on Virollakin, ei ole kovinkaan vaikea pohtia kumpaan sijoitukset kohdistuvat.

Yhdysvalloissa sen sijaan Suomi oli poikkeuksellisen paljon esillä ja juuri positiivisessa mielessä. Suomi kiinosti Yhdysvaltoja erityisesti energiapolitiikan saralla. Suomi kuvattiin esimerkkivaltioksi ydinvoimapolitiikassa, ympäristöystävällisyydessä ja puhtaudessa. Tämän vuoksi mm. pääministeri Vanhanen sai odottamatonta näkyvyyttä vierailullaan alkuvuodesta ja häntä pyydettiin useisiin ennalta sopimattomiin tilaisuuksiin. Demokraattien puolue kutsui Vanhasen yhdeksi alustajakseen puoluekokoukseensa elokuussa, joka on maailman suurin puoluekokous. He tahtoivat myöskin luoda tiiviimmät suhteet itseään ideologisesti läheisiin Eurooppalaisiin puolueisiin, kuten Suomen Keskustaan.

Suomen kuva oli siis varsin kahtia jakautunut. Osa edusti Englannin mukaista negatiivista suhdetta Suomeen, kuten monet Etelä-Amerikan maat tekivät. Tai positiivista, kuten Yhdysvallat, Viro ja muut Baltian maat. Venäjä oli poikkeuksellinen. Venäjä edusti ylhäältyä määräilevää asennetta. Venäjä puuttui paljon julkisessa keskustelussaan Suomen sisäpoliittisiin kysymyksiin ja mm. varoitteli Suomea Nato-jäsenyyden hankkimisesta. Sen ilmoitettiin suoraan vaikuttavan negatiivisesti Suomen ja Venäjän suhteisiin. Venäjä siis edelleen toimii kuin herravaltio.

Kaikesta tästä huolimatta Suomi oli vain pieni alaviite ulkomaisessa lehdistössä ja laajemmassa mediassa. Me emme kovinkaan usein ylittäneet uutiskynnystä ulkomaisessa keskustelussa ja jos ylitimmekin, oli sävy useinmiten positiivista. On kuitenkin selvä raportin perusteella, että investointien houttelevuuden kannalta on tehtävä muutoksia suomikuvaan ja nykyiseen järjestelmään. Mielikuvat vaikuttavat meihin paljon negatiivisesti, mutta myös todelliset verotukselliset ongelmat. Emme ole edelleenkään riittävän kilpailukykyisiä muihin Euroopan maihin nähden. Tässä mielessä siis Englannin kritiikki Suomea kohtaan on kohdallaan. Ei kuitenkaan ihan niin paljon, että heidän täytyisi kirjoitella miten Presidentin virkatalon katto vuotaa vettä, eikä valtiolla ole varaa edes korjata sitä.

Kokonaisuudessaan raportti löytyy ulkoasiainministeriön sivuilta täältä.