Kuntavaaleissa ja ylipäänsä koko kunnallisessa päätöksenteossa kunnan päättäjiä mietityttää kaikkialla terveydenhoito ja sen jatkuvasti kasvavat menot. Tällä hetkellä terveydenhoidon menot ovat kunnissa pääsääntöisesti puolet kuntien menoista. Ei ole siten aivan sama miten tätä sektoria kehitetään. Vanhasen toinen hallitus onkin aloittanut aktiivisesti terveydenhoidon kehittämisen, jolla pyritään vastaan tähän tulevaisuuden suureen kysymykseen. Yhtä ns "poppakonstia", jolla koko sektori saataisiin riittävän tehokkaaksi vastaamaan kansan ikääntymisen tuomiin kuluihin ei kuitenkaan varmastikaan ole, vaan entistä laadukkaammat ja tehokkaammat terveydenhoidon palvelut muodostuvat useista eri tekijöistä. Näin linjattiin myös tällä tällä viikolla Järvenpään Keskustan kunnallisjärjestön järjestämässä Keski-Uudenmaan Terveysfoorumissa Järvenpää-talossa, jossa puhumassa olivat sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä, ohjelmajohtaja Maija Perho, HUS:in (Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri) toimitusjohtaja Kari Nenonen. Hyvinkään sairaanhoitoalueen johtaja Asko Saari ja Järvenpään sosiaali- ja terveystoimenjohtaja Markus Hemmilä. Mielestäni foorumi oli hyvin mielenkiintoinen etenkin sen asiantuntevan osallistujakaartin myötä.
Kaikki seminaarin puhujat korostivat tehokkuutta ja uudenlaisia toimintatapoja. Esimerkiksi HUS:n toimitusjohtaja kannatti tilaaja-tuottaja- mallin soveltamista HUS:ssa. Oulun sairaanhoitoalueella, jossa Nenonen on myös työskennellyt, on malli otettu käyttöön. Tulokset ovat kuulemma olleet asian suhteen rohkaisevia. Mielestäni HUS:lle uudistuminen tekisi myös hyvää, sillä nykyinen meno ei ollut kuntapäättäjille aina mitään kovin kaunista katsottavaa. HUS:n hallintoa olisi pystyttävä tehostamaan ja muutenkin hoitohenkilökunnan pitäisi päästä tekemään sitä työtä, mihin heitä on koulutettu: eli hoitamaan ihmisiä! Kiitosta paneelissa sai esimerkiksi lääkäri-sairaanhoitaja- työpari malli, joka on ilmeisesti parantanut sairaanhoitotyön tuloksia.
Ministeri Hyssälä nosti varsin kattavassa ja laajassa puheenvuorossaan esiin erityisesti uupumuksen ja masennuksen vuoksi työelämästä syrjään joutuneet henkilöt. Tämän seikan hän nosti aivan syystäkin, sillä vuosittain uupumuksen ja masennuksen vuoksi työelämästä syrjään joutuvien määrä on noin 4000 ihmistä! Luku on aivan uskomattoman suuri ja kertoo siitä, kuinka hankalaa niin monen ihmisen arki työssä voi olla. Hyssälän mukaan tähän kehitykseen tullaan puuttumaan ministeriön taholta. Hyssälä puhui myös paljon yhteisöllisyydestä ja verkostojen merkityksestä ihmisen elämässä. Olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä näiden tekijöiden merkityksestä ihmisen hyvinvointiin: Mielestäni hyvinvoinnistamme huolehtimista ei voi vain ulkoistaa kuntien ja valtion sosiaali- ja terveydenhuollolle (kuten välillä tuntuu, että osa ihmisistä haluaisi tehdä) vaan siitä vastaamme jokainen myös ihmisinä toinen toisillemme! (KOL:n Keskustelija-lehden viime numeron teema oli muuten myös yhteisöllisyys)
Paneelissa puhuttiin monipuolisesti monista muistakin asioista, kuten hoitotakuun sanktioista, ihmisen omasta vastuusta terveydestään ylläpitämisestä, hyötyliikunnan merkityksestä ja sen suhteesta muihin kunnan asioihin. Lisäksi ns. mediakalisaatio eli jatkuva lääkkeiden lisääntyvä käyttö herätti keskustelua. Samoin keskustelussa nousi esiin kysymys siitä, miten sairaaloiden hoitohenkilökunta saataisiin viihtymään paremmin työssään. Esimerkiksi tällä hetkellähän työ ei ole kovin joustavaa, joka ei ainakaan paranna nuorten kuvaa sairaanhoitotyöstä ja siten ei kannusta heitä hakemaan alalle. Vaikka edellä oleva on hyvin karrikoidusti sanottu, eivätkä työajat ole ainoa työn mielekkyyden mittari, niin voisi kunta työnantajana silti miettiä, miten se saisi parannettua työntekijöidensä työhyvinvointia nykyisestä.
Miksi sitten pohdin ylipäänsä tätä aihepiiriä ja miksi meidän nuorten pitäisi olla kiinnostuneita ikääntymisen vaikutuksista ja terveydenhoidosta ylipäänsä? Juuri siksi, että sosiaali- ja terveydenhoitomenoihin kuluu tulevaisuudessa entistä suurempi osuus maksamista verorahoista. Mielestäni loppujen lopuksi juuri meidän nuorten pitäisikin olla asiasta kiinnostuneita, koska nyt vähitellen eläkkeelle jäävät suuret ikäluokat eivät voi enää oikein osallistua palveluiden rahoittamiseen verorahoillaan. (He ovat työnsä tehneet ja eläkkeensä hoitopalvelut todellakin ansainneet. Sitä en kritisoi). Kyse on kuitenkin siitä, että nuorillakin päättäjillä pitää olla kiinnostusta ja asiantuntemusta näihin sosiaalisektoriin ja terveydenhuoltoon liittyviin asioihin, sillä niillä ratkaistaan hyvin pitkälti kuntien tulevaisuus. Ei paljoa auta anoa lisää rahaa esimerkiksi nuorisotoimelle, joka on loppujen lopuksi hyvin marginaalinen osuus koko kunnan budjetista, jos koko sosiaali- ja terveyssektorin budjetti menee jatkuvasti yli tehden samalla äkkiä kunnan budjetista alijäämäisen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Hyssälän ja monen muunkin suusta on viime aikoina saatu kuulla masentuneiden ja uupuneiden aiheuttamasta kuormasta yhteiskunnalle; heidät pitäisi tavalla tai toisella saada palaamaan töihin ja tuottaviksi. Tämä vähentää myös inhimillistä kärsimystä, mikäli työhön palaaminen tapahtuu siitä syystä, että työkyky on palautunut ja ihminen todella jaksaa tehdä töitä - tai opiskella. Lääkkeeksi tähän vaan ei riitä se, että puhutaan työhön palaamisesta ja voivotellaan, että 4000 henkilöä on iso määrä. Kun ihminen ei jaksa, eihän jaksa. Ja ajatus siitä, että on vain taakka yhteiskunnalle, ei varmasti helpota tilannetta. Onneksi kaikken uupuneimmat eivät jaksa edes kuunnella uutisia ja välttyvät kenties tältä lisäpainolastilta.
On totta, että jokainen ihminen kärsii asiassa eri tavalla ja siten ihmisiä ei voi käsitellä vain 4000 ihmisen massana. Tämä pitäisi huomioida myös heidän auttamisessaan: tukipalveluiden pitäisi olla mahdollisimman yksilölliä. Siitä joutuvatko nämä uupuneet/masentuneet kärsimään myös siitä, että kokevat itsensä myös yhteiskunnan taakaksi on oikeastaan kysymyksenä asian ytimessä: He jotka käytännössä tietäisivät, millaista auttamispolitiikka olisi parasta eivät kykene siihen vaikuttamaan, koska eivät vain pysty siihen poliittiseen päätöksentekoon osallistumaan eivätkä siten välttämättä edes seuraamaan ajankohtaisia asioita. Osin tietysti, jollain tutkimuksilla heidän tilaansa voidaan kartoittaa ja siten saada tietoa eteen päin poliittisille päättäjille. Pitäisikö kuitenkin silti esim seuraavassa terveysfoorumissa ministerin kanssa olla mieluummin lääkäreiden sijasta keskustelemassa paneelissa, niitä jotka ovat kokeneet kovia/ ovat uupuneita masentuneita? Ehkä tällä voitaisiin tuoda poliittista käsittelyä lähemmäs todellisia avuntarvitsioita...
Lähetä kommentti